IRC-Galleria

FunkyBack

FunkyBack

Luxury is everywhere, charm is not

Mun pojalle.Torstai 01.02.2007 03:13

Siitä on 13 vuotta.
Emo oli hyljännyt sut yksin. Silmätkään ei ollu vielä kunnolla avautuneet kun sut kannettiin nyrkissä meille. Oli kaiken lisäks kylmä talvi.

Sä etsit lohtua ja syliä. Sait maitoa pipetillä ja kirppujen takia kylvyt tuli tutuks heti pienestä. Se oli äiti, joka nimes sut Harmiksi, mutta ei susta lopulta harmia ollut, pelkkää iloa.

Pitkän aikaa luultiin sua tyttökissaksi. E-pilleritkin ostettiin, ennenkuin isä sun kanssa leikkiessä tekikin kumman löydön sun jalkovälistä. Kollihan se oli, ei epäilystäkään.

Sun parhaaks kaverikseks tuli Minttu. Minttu opetti sut kiipeämään puuhun ja Mintun kanssa te peuhasitte aina yhdessä mun petivaatteiden joukossa. Matkoillekkin pääsit, Keski-Suomeen asti, vaikka autossa olosta et pitänytkään. Veneessä sen sijaan sua ei enää pelottanut kun soudettiin saareen.

Kun Mintusta jätti aika, tuli Mimosa. Te olitte kuin paita ja peppu, mun rakkaimmat nuput. Te jahtasitte toisianne kallioilla ja nukuitte viereisissä laatikoissa yönne saunan parvessa. Mimosa ehti olla meillä kuitenkin vaan kolme vuotta kun se katosi. Oltiin taas kahdestaan.

Kaksi kertaa sulta oli jalka poikki, kerran häntäkin. Kerran olit tapellut jonkun kanssa niin että vasen silmä oli muurautunut umpeen. Mutta aina niistä parannuttiin ja elämä jatkui.
Pirkan kissanruuista et pitänyt, sen piti aina olla Latzia tai Whiskasta. Vettä suostuit juomaan vain sun omasta kupistas.

Monen monta kertaa hyppäsit sohvalle mun jalkopäätyyn kun katselin telkkua. Yritit nuolla naamaa mutta siitä en erityisemmin välittänyt.
Illan tullen tarvitsi vain napsauttaa sormia kun sinä hyppäsit omaan laatikkoosi nukkumaan.

Viikko sitten lakkasit syömästä. Oksentelit. Edes vettä et pystynyt juomaan. En ymmärtänyt mikä oli vialla. Yritin silitellä ja toivoa että se menisi ohi, mutta muutaman päivän jälkeen oli pakko soittaa eläinlääkäri. Aloit olla huonossa kunnossa.

Lääkäri tuli meille kotiin. Sinä makasit suosikkinojatuolissasi. Mitään ei kuulemma ollut enää tehtävissä, sisäelimesi olivat kärsineet niin paljon vaurioita. Et laittanut yhtään vastaan kun lääkäri antoi nukutuspiikin. Aivan kuin olisit tietänyt ,että kohta kovat tuskasi loppuvat.
Hitaasti nukahdit syvään uneen. Vedit viimeisen syvän henkäyksesi.

Halasin sinua pitkään, kyynel tarttui kuonoosi. Sinua oli valtava ikävä. Olit siinä, muttet kuitenkaan enää koskaan maukuisi tervehdykseksi etkä kehräisi kotoisasti.

Olit minulle tärkeä <3

Huoh.Maanantai 29.01.2007 02:11

Maailma on kyl oikeesti ihan täynnä kusipäärunkkariluusereita. Se siis pätee jokaiseen miespuoliseen ihmiseen tällä kertaa vaan. Ja jos ne ei oo kusipäärunkkareita ni muuten vaan ihan horoja. Hävettää.

Saavat mun puolesta kärsiä. Kunhan vaan kuolevat :D :D

mut Anu <3 <3 <3 <3 <3 <3

Laihdutusniksejä osa 235Lauantai 20.01.2007 16:15

Hih. Mä nään oikeesti ihan sikana unia. Koko viime yön mä pelasin jalkapalloo. Oli oikeen kunnon stadion ja kunnon joukkueet ja paljo yleisöö ja siel mä ravasin muiden joukossa. Sit mä heräsin jossain vaiheessa ja olin ihan törkeen hengästynyt, sydän löi tyyliin sataa ja piti käydä keittiössä juomassa.. kukin voi tykönään miettii et miten paljon kaloreita tossa unifutiksessa oikeen palaa!!! :D

Ai nii, yks outo juttu siin kyl oli.. ku siel pelas niinku tytöt vastaan pojat ja mä olin siinä tyttöjen joukkuees :D :D :D

Joo. Näin.

Kesä...Sunnuntai 07.01.2007 23:24

Hiekka varpaissamme, tuuli hiuksissamme
Eksynyt leppäkerttu etsii kotiaan.

Hymy huulillasi, tunne sisälläni
Ei aurinko voi lämmittää kuten kosketuksesi.

Yhteinen matka, toivo tulevasta
Ajatus sinusta sydämessäni.

Tunsin tuoksusi kaukaa, kuuntelin sydämesi ääntä
enkä koskaan pelännyt mitään.

Tuli syksy, vei lehdet puista, vei sinut.
Jäi kylmä, harmaa maa. Tunsin vihan, katkeran ikävän.

Sitten olin turta, vieläkin eksyksissä.
Mutta löysin tieni kotiin, olen turvassa taas.

Muistot seuranain.


<Tänään oli kyl kaikenkaikkisen paska päivä. Päätin tökätä ton runon sit tohon. Aina ei ollu paskasti. Tää oli niinku tällanen toimittajan huom :P>

VERTA! :DSunnuntai 19.11.2006 21:15

Joo-o. teinpä taas ikimuistoisen baarireissun... Joskus pilkun jälkeen joku ihminen sai huitastua mua lasilla päähän. Vahingossa toki. Eihän mua nyt kukaan halua lyödä? :D

Että naama sit pakettiin. Taksi lennosta. Marian sairaalaan. Kolme tuntia odottelua. Tikit päähän. Kotiin. Nukkumaan. Aamulla totesin vaan ettei mulla ollut yhtään vaatekappaletta missä ei olis ollu verta. Iyyyh. Ei kivaa. Baarielämä ei vaan sovi mulle :D

APUATiistai 07.11.2006 12:20

Mikä tätä maailmaa vaivaa? :D

20 metriä vartioidusta Amerikan suurlähetystöstä ni joku hemmetin nistipummiryöstäjäraiskaaja hyökkää kimppuun ja lähtee niinku jahtaamaan takaa. Onneks on pitkät nopeet jalat!!!

Ja muutenki koko ajan pommiuhka päällä :P

että ihmiset on sekasin. ihan joka maassa...
1) Jos haluat olla romanttismielisessä kanssakäymisessä kanssa Juksun, niin ÄLÄ kerro hänelle että haluat samalla tapailla myös muita poikia. Juksu saa tässä tapauksessa ko. henkilöstä kovin lunttumaisen käsityksen eikä näin ollen halua välttämättä hengailla hänen kanssaan enää ollenkaan.

2) Jos edelleen haluat olla romanttismielisessä kanssakäymisessä kanssa Juksun, niin ÄLÄ tapaile muita poikia hänen selkänsä takana. Juksulla on nimittäin vakoojia ympäri maata, jotka koodaavat kyllä jos jotain tällaista on tapahtumaisillaan. Juksu saa tässä tapauksessa kovin lunttumaisen käsityksen ko. henkilöstä, eikä halua olla missään tekemisissä moisen ihmisen kanssa.

3) Jos haluat olla yhteyksissä Juksun kanssa ja tehdä hänen kanssaan kaikkea kivaa, niin ÄLÄ yhtäkkiä ilman mitään syytä lakkaa vastaamasta hänen puheluihinsa, tekstiviesteihinsä tai edes galleriakommentteihin. ETENKÄÄN jos olet jo ehtinyt sopia Juksun kanssa jotakin ja sitten yhtäkkiä perutkin kaikki sovitut asiat katoamalla kuin tuhka tuuleen. Juksu saa tässä tapauksessa ko. henkilöstä hyvin häiriintyneen kuvan eikä Juksu halua olla kenenkään pompoteltavissa.

4) Jos haluat olla Juksun ystävä, niin ÄLÄ kiukuttele hänelle kaikesta syyttä. Juksu ei ymmärrä miksi häneen puretaan vihaa ja epätyytyväisyyttä ilman että se olisi jotenkin Juksun vika. Juksu saa tässä tapauksessa ko. henkilöstä kovin epäkypsän kuvan, eikä Juksu todellakaan jaksa tässä iässä enää mitään teiniongelmia.

5) Jos haluat Juksun välittävän sinusta, niin ÄLÄ lannista hänen ajatuksiaan ja ideoitaan suoralta käsin. Juksu on hyvin idearikas ja yllytyshullu persoona, joka haluaa että häntä kannustetaan eikä niin että hänelle sanotaan koko ajan mihin kaikkeen hänestä ei ole. Tässä tapauksessa Juksu saa ko. henkilöstä hyvin masentavan kuvan eikä välttämättä enää tahdo olla hänen seurassaan niin paljon kuin ennen.

6) Jos haluat Juksusta elinikäisen ystävän, niin ÄLÄ koskaan unohda sanoa hänelle jotain kaunista. Juksu on hyvin ällönromanttinen haihattelija, joka kaipaa maailmaansa jotakin erityisen kaunista. Juksu haluaa tuottaa iloa muille, muttei niin ettei hän saa vastalahjaksi mitään. Kaikki haluavat tuntea olevansa rakastettuja. Ja jotta voi tulla rakastetuksi, pitää osata rakastaa.

London BridgesMaanantai 23.10.2006 16:08

Onks mussa jotain vikaa???

Aina ku mä kuuntelen sitä Fergien London Bridges-biisii ja siinä huudetaan vissiin lopussa et Londoooooon bridgeeeeees... ni mä kuulen aina et fuck you bitcheeeeeees. No sama kai toi xD

Ja enää viikko ku tää poika lähtee hemmettiin täältä!!! jeeeeee <3

nii et fuck you bitchies!

pus ;)

Jeje :)Maanantai 04.09.2006 02:00

***

Sinä, joka luet tätä, kuvaile minua yhdellä sanalla.

Siis vain yhdellä ( !! ), ja sen jälkeen laita tämä omaan päiväkirjaasi, jotta näet mitä muut ajattelevat sinusta.

Olit sitten kuka tahansa, laita kommenttia, jos eksyt päiväkirjaani lukemaan. :)

***

E-l-ä-m-äLauantai 26.08.2006 20:23

Mä näin tänään sateenkaaren pään. Ei siellä mitää aarretta ollu... siel oli vaan puska!!! Kauheeta huijausta.