IRC-Galleria

Götterdämmerung

Götterdämmerung

Oh Flaming Eyeball

Blogi

« Uudemmat -
Muistan, kun meillä oli nauhalla noin kymmenisen vuotta sitten eräänlainen piirretty elokuva. Nyt se on alkanut vaivata minnuu oikein urakalla! Tämä leffa on aika Disneymainen, mutta ei ole sitä tuotantoa.

Tässä elokuvassa on pääosissa pieniä keijuja, jotka asuvat täydellisessä sademetsässä. Pääosakeijulla on mustat, lyhyet hiukset ja punainen mekko. Tällä keijulla on kaverina hieman vähä-älyinen lepakko. Vaikka nämä keijut luulevat asuvansa rauhassa ilman vihollisia, niillä on kuitenkin vihollisena jokin ihme liejumörkö, joka muistaakseni kasvoi syödessään erilaisia saasteita ja oli leffan lopussa ihmismäinen, mutta hirmu iso.

Sinne sademetsään, jossa nämä keijut asuvat, tulee ihmisiä, yllättäen kaatamaan sitä metsää. Niiden ihmisten joukossa on sellainen "söpö" blondimies, jota tämä pääosakeiju lähtee seuraamaan. Jossain vaiheessa, kesken töiden, tämä ihmismies sai tämän keijun kiinni. Keijut eivät ilmeisesti saa paljastua missään tapauksessa ihmisille, joten tämä keiju loihtii tämän miehen yhtä pieneksi kuin nämä keijut. Se mies alkaa sitten hengailla niiden keijujen kanssa.

Se pahis, se ihme liejujäbä, on ensiksi muistaakseni aika pieni, ja se vihaa yli kaiken niitä keijuja ja tahtoo tietenkin tuhota ne. Se onnistuu huijaamaan ihmisiä avukseen ja alkaa raivata niiden metsureiden avulla tietä keijujen alueelle. Tämä jäbä siis jotenkin kasvaa loppuun päin mennessä.

En osaa selittää, miten hirveästi tämä vaivaa mua! Kaikken eniten minnuu vaivaa se, etten muista, miten leffa loppui :DD Ihan kaikki, joilla on pienikin aavistus tästä leffasta, ilmoitukset ovat todellakin tervetulleita!

Vastatkaa puhelimeenne, heterotPerjantai 11.04.2008 17:10

- Mene Wikipedian etusivulle ja paina Satunnainen Artikkeli. Se on bändisi nimi.
- Paina satunnaista 4 kertaa; ne ovat bändisi jäsenten nimet (tässä kohtaa voit hyväksyä vain henkilöistä kertovia artikkeleja)
- Paina satunnaista artikkelia uudelleen; se on albumisi nimi.
- Paina satunnaista artikkelia 10 kertaa; ne ovat kappaleiden nimiä albumillasi.


Yhtyeen nimi: Pálinka

Jäsenet: Sinihuuliahven, Malaysia Airlines, Denys Jurtšenko ja The Varangian Way

Albumin nimi: Nights Are So Long

Kappaleet:

Bonifatius IV
Sony Ericsson K600i
Kallaste
Aurajoki virtaa
Tetraktys
Madang (maakunta)
Krylja Sovetov
Pyyhkäisyviiva-renderointi
Yochanan Vollach
Metroauto

Paula haastoi!Perjantai 11.04.2008 16:09

SNOBI:
[ ] oon ainut lapsi perheessäni
[ ] en oo koskaan ollut töissä sitten TET:tin
[/] saan kyydin aina kouluun, kotiin, harrastuksiin etc.
[x] mulla on oma vessa ja vaatekaappi
[x] asun omakotitalossa
[ ] ja meillä on järvimaisema
[ ] vanhempien luotolla
[ ] en maksa mitään itse, edes jos ostan äidille syntymäpäivä lahjan
[x] mulla on tietty kaveri porukka
[x] jonka oon tuntenut jo ekaluokasta
[ ] Dieselin farkkuja on enemmän kuin kahdet
[ ] aina jos shoppaan, tulee ostettua ainakin parin sadan edestä
[ ] JC, Carlings, Gallery, Spiritstore, CTRL etc.
[ ] Mango, Lacoste, Mötivi, Marimekko etc.
[ ] AITO Burberry
[ ] Luis Vuittonin tai jonkun muun topfashion-brändin laukku
[ ] saan kaiken minkä haluan
[ ] soitan/olen soittanut viulua
[/] juon aina viinejä tai niitä parempia viinoja (jos juon jotain, ni yleensä viiniä)
[ ] jokaisella pitäisi olla oma stylisti
5

PISSIS/FRUIDU:
[ ] juon vain siideriä, kaikki muu on pahaa
[ ] oon ryyppäämässä joka viikonloppu
[ ] blondaan hiuksiani
[ ] mulla on sivujakaus ja pitkät hiukset
[/] shoppailen H&M, Vero Moda, Zara, Ginatricot, Vila etc.
[/] ostan vaatteet aina uusina
[/] koulu on perseestä
[ ] jokatoinen sana on kirosana
[ ] käytän montaa eri meikkivoidetta ja saatan joskus laittaa ehkä hiukan liikaa aurinkopuuteria
[x] minulla on pitkät silmäripset
[ ] valkoista kajaalia silmäkulmaan
[ ] käytän adidaksen tuulihousujen kanssa niittivyötä
[ ] kaikki muijat on "huoria" , "lutkia" , "horoja" , "biatchei" tai "lehmiä"
[ ] kun poseeraan kuvassa, suu menee sexymutruun
[x] halailen ystäviäni
[ ] kuuntelen suomalaista räppiä
[ ] poltan mallun punasta
[ ] mulla on napakoru, kielikoru tai nenäkoru
[ ] otettu tietty ilman porukoiden lupaa
[ ] hengaan kauppakeskuksissa
3½

TEINI:
[ ] vaatekaapistani löytyy pelkästään H&M:än vaatteita
[ ] ei mua kiinnosta käyttääkö ne lapsityövoimaa, kunhan saan uusia vaatteita halvalla
[x] tai kyllä kiinnostaa, mutta yritän olla ajattelematta sitä....
[ ] kuuntelen NRJ:tä
[ ] mulla on H&M nahkatakki
[ ] käytän korkosaappaita
[ ] meikkaan koulussa välitunneillakin
[ ] oon katkera, etten oo 18
[ ] haluisin olla malli
[ ] oon malli, kävin mallikurssin, mutten saa töitä
[ ] käytän Marimekko-laukkua repun sijasta
[ ] mulla on suun aluella lävistys
[ ] koska jollakin toisella oli ja se oli musta aika cool
[/] RUOKAA EI ASEITA
[ ] uskon kaiken mitä koulussa oppii
[x] Sinkkuelämää on paras sarja ikinä
[ ] Käyn Mäkkärissä usein
[ ] koska se on halpa
[ ] enkä syö mun Mäkki-aterioita koskaan loppuun
[ ] porukat on assholeja
2½

GOOTTI:
[x] käytän pääasiassa mustia vaatteita
[ ] vaatekaapistani löytyy korsetteja useampikin kappale
[x] kuuntelen sellaisia bändejä mitä radiossa ei kuulu
[x] darkwave, goth industrial, gothic, metal, symphonic, medieval etc.
[ ] Morticias, Cypershop, Black Star, Backstreet ja RockGootti
[/] tilaan netistä myös vaatteita
[x lolapua:D] minua on sanottu saatananpalvojaksi
[ ] meikkaan naamani valkoiseksi
[ ] eyelineria kuluu
[ ] oon ajanut kulmakarvani pois
[ ] minulla on/ollut sivukalju
[ ] käytän kuiturastoja
[ ] minulle on diagnosoitu masennus
[x] Tim Burtonin elokuvat ovat ihania, etenkin Nightmare Before Christmas
[ ] ankh-risti löytyy ainakin jostain vaatteestani
[ ] olen masokisti
[ ] pidän paljon erikoisista sukkahousuista, stay-upeista ja sukkanauhoista
[ ] en käytä housuja, varsinkaan farkkuja
[ ] ennakkoluuloiset pelkäävät minua
5½

HEVARI:
[/] Children Of Bodom, Stratovarious, Arch Enemy, Metallica, Iron Maiden, Sonata etc.
[x] \,,/
[ ] omistan pitkän mustan nahkatakin
[ ] mulla on New Rockit
[x] öriseminen on asiallista
[/] hiukseni ovat mustat
[ ] en käy suihkussa muuta kun pari kertaa viikossa
[x] hiukseni yltävät puoleen selkään saakka
[ ] soitan rumpuja/kitaraa
[/] en usko jumalaan
[ ] pentagrammi löytyy ainakin yhdestä vaatteesta
[ ] omistan paljon niittirannekkeita
[ ] housuistani roikkuu ketjuja enemmän kuin laki sallii
[x] käytän maastohousuja
[x] käytän bändipaitoja
[ ] musta on lempivärini
[ ] rottani on ystäväni
[ ] kalja on ainoa oikea alkoholi
[x] Tuska-festareilla on pakko käydä
[ ] mulla on tatuointi
7½

INDIE:
[/] haluan olla erilainen
[ ] Muse, Scandinavian Music Group, Regina Spektor, Yeah Yeah Yeahs etc.
[ ] laukkuni on kirppikseltä
[ ] pidän kasetteja/LP:tä kaulassa
[ ] ostan vaatteeni kirpparilta
[x] mutta en ole koskaan itse myynyt niissä mitään
[ ] UFF!
[/] rakastan Amelieta
[ ] lempivärini on vihreä
[x] oon herkkä ja hiljainen
[ ] pidän runoista ja kirjoista
[ ] olen rakkausrunot.netissä
[ ] oon livejournalissa
[x] haaveilen paljon ihastuksestani (...joka on jo omani ^^)
[ ] mutten uskalla tehdä asian eteen mitään
[ ] mulla on paljon taidekuvia galtsussa
[ ] vähättelen aina itseäni, jotta muut sanoisivat nätisti
[ ] mulla on tyttömäinen tyyli
[ ] haluaisin päästä Hellooksiin
[x] mulla on yksi todella läheinen bestis
5

PUNKKARI:
[ ] mulla on/ollut keesi
[ ] hiukseni on/ollut värjätty jollakin räikeällä värillä
[x] tiedän sanan Punk oikean merkityksen
[ ] Pelle Miljoona, Maho Neitsyt, Kohu 63, Terveetkädet, Kaaos, Riistetyt, Rattus etc. vanha punk
[ ] HC on parempaa
[ ] tiedän kuka keksi pogoomisen
[ ] tiedän mihin ja milloin Sid Vicious kuoli
[x] "vaatteet on mun aatteet"
[ ] Ramones, Sex Pistols, The Clash, The Velvet Underground, UK Subs, Misfits
[x] ssshhhht! ei punkista kerrota, siitä voi tulla muotia
[ ] mulla on motarinahkis
[ ] ja siinä on niittejä
[ ] koulu jäi kesken
[ ] olen ollut Puntala-Rockissa
[x] tiedän mitä tarkoittaa sana Anarkia
[ ] muutin kotoa 16 vuotiaana tai alle
[ ] mulla ei ole asuntoa
[/] vaatteeni ovat rähjäisiä ja rikkinäisiä
[x] maiharit
[/] panosvyö ja bondagehousut
6

TAVIS:
[/] sanon usein "ihan sama", "päätä sää", ja "emt"
[ ] mulla ei ole omia mielipiteitä
[ ] kuljen massan mukana
[ ] pelkään erottuvani joukosta
[ ] asun rivitalossa
[/] käyn koulua pyörällä
[/] teen läksyt
[/] meen koulun jälkeen aina suoraan kotiin
[x] teen kotitöitä valittamatta niistä
[ ] Salatut Elämät ja Päivien Viemää on mun lempisarjat
[x] oon keskiverto koulussa
[ ] oon seurustellu vaan yhen kerran ja sekin suhde kesti kaks viikkoa
[ ] omistan Gimmelin, Pikku G:n ja Tiktakin levyjä
[ ] en ole koskaan värjännyt hiuksia
[ ] en lintsaa koulusta
[ ] en ole ikinä ollu jälki-istunnossa
[ ] en ole ikinä meikannut
[x] perhe on rakas
5


HOPPARI:
[ ] käytän XL-kokosia paitoja ja isoja housuja
[ ] ostan aina Coca-colaa
[ ] koulussakin pitää juoda cokista
[ ] Eminem, SnoopDogg, 2pac, 50cent, Akon, Jay-Z, Kelly, Nelly etc.
[ ] ihailen Rihannaa ja muita tummia laulajattaria
[ ] kuuntelen siis räppiä
[ ] suomiräp on parempaa kuin ulkomainen!
[ ] ajelen pääni kaljuksi
[ ] haluaisin olla tummaihonen
[ ] L.A:han muutan isona
[ ] MTV on ainoa oikea tv-kanava
[ ] lempisarjani ovat Pimp My Ride ja Jackass
[ ] räppään itsekkin
[ ] käytän räppärien käsimerkkejä ja/tai puhun "räppärikieltä"
[x] omistan yli 40 cd-levyä
[ ] käytän pitkäketjuisia koruja joissa suuret riipukset ja riipuksissa on transseja
[/] heilutan käsiäni kun puhun
[ ] käytän skeittikenkiä
[ ] käytätkö paljon englanninkielisiä sanontoja kuten "What´s up my brother?"
[ ] pidän itteeni muuten vaan coolina tyyppinä
1½

HIPPI:
[ ] mulla on/oli _oikeat_ rastat
[ ] mulla on hamppukassi
[ ] kaulassa roikkuu hampunlehti
[x] turkistarhaus on väärin!
[ ] olen vegaani
[ ] venytän korvareikiäni
[ ] kuuntelen Reggaeta
[ ] Bob Marley ja Jimi Hendrix on mun idoleita
[ ] omistan batiikki-värjättyjä vaatteita
[x] haluaisin pelastaa eläimet
[ ] ruokani ovat roskiksesta, eli dyykkaan
[ ] samoin vaatteeni
[/] protestoin kaikkea mikä minusta on väärin
[/] olen positiivinen
[/] pidän porukassa ringissä istumisesta ja kitaransoitosta siinä samalla
[ ] omistan peace-korun
[ ] olen osallistunut kadunvaltaukseen
[ ] tai mielenosoitukseen
[ ] asun/olen asunut kommuunissa
3½

EMO:
[ ] käyn/olen käynyt miiteissä
[x] tiedän mistä sanasta lyhenne Emo tulee, ja tiedän mitä se tarkoittaa
[ ] olen alipainoinen
[ ] mustat pillifarkut
[ ] ja converset
[ ] lisäksi paljon pääkalloja
[/] minulla on mustat hiukset
[ ] ja ne tulevat silmieni päälle
[ ] leikkaan itse hiukseni
[x] käytän paljon mustaa kajaalia
[ ] itken usein
[/ kokeillut vain :'D] viiltelen/olen viillellyt
[/] olen pessimistinen
[/] olen hyvin herkkätunteinen
[ ] olen halunnut tappaa itseni
[ ] My Chemical Romance, 30 seconds to Mars, Placebo, The All-American Reject, The Used...
[ ] Papa Roach, Panic! at the Disco, Simple Plan, Blink 182, Fall Out Boy, Good Charlotte etc.
[ ] kirjoitan surullisia runoja ja päiväkirjaa, kirjotan myös biisinsanoituksia
[ ] soitan kitaraa (kovin, kovin huonosti. Kesällä lähinnä.)
[?notsure:] olen suudellut samaa sukupuolta olevaa henkilöä
3½

ROKKARI:
[x] omistan enemmän kuin kaksi bändipaitaa
[ ] omistan niittivyön
[ ] laukkuni roikkuu polvissa tai alemmalla
[ ] Guns N' Roses, AC/DC, Green Day, Bon Jovi, Joan Jett, Kiss, Alice Cooper
[/] Hanoi Rocks, Smack, The Ark, The Darkness, Jann Wilde & Rose Avenue, Negative, Lovex etc.
[ ] tiedän kuka on Tré Cool
[ ] takutan hiukset
[ ] minulla on lävistys jossain muualla kuin kasvoissa (norm. korvareikää ei lasketa)
[ ] pidän huiveja jalassa/käsissä
[ ] omistan palestiinahuivin
[x] keikoilla katson vaan bändiä, enkä liiku (Yleensä keskityn bändiin)
[ ] gebardikuvio on mieleen
[x] leikkasin itse/olen leikannut housuuni reiän
[ ] ja lävistin itse korvani
[ ] minulla on cowboy-bootsit
[x] olen nähnyt lempibändini livenä
[x] aion ottaa tatuoinnin
[ ] käytän paljon erilaisia vahvoja luomivärejä
[ ] käsissäni on aina jotain koruista verkkohanskoihin (Käsinauhat on aina käsissä)
5½

ERNU:
[ ] Dir en Grey, D'espa, Gackt, X Japan, Malice Mizer, Schwartz Stein, Moi Dix Mois
[ ] An Cafe, Alice nine, 12012, Ayabie, Miyavi, Kana, Gazette, Ellegarden, Luna Sea
[/] katon animea
[/xD] hentaitapas!!
[ ] Naruto on PARAS!
[ ] luen mangaa
[ ] piirrän isosilmäsiä tyttöjä eli MANGAA!!
[ ] käytän tyllihameita
[/] tykkään mustavalkoisesta raitakuviosta
[ ] muutan isona Japaniin!
[ ] olen nähnyt jonkun JPN-bändin livenä (Puoliks, soitti taustalla.)
[ ] minulla on galleriassa kuva jossa näytän peace-merkkiä
[ ] minulla on huulilävistys
[/] japanilaiset on kauniimpia kuin länsimaalaiset
[ ] hengaan Helsingissä Kampissa
[ ] ^_____________^-hymiöt on hienompia kuin :>
[ ] pimppaan kynsiäni, iPodia ja puhelinta
[ ] olen opiskellut japania
[ ] kuuntelen Tokio Hotelia
[ ] koska sen nimessä on Tokio
2

NÖRTTI
[ ] olen aina kotona
[x] äiti tykkää musta
[ ] suutun jos saan kokeesta ysin
[ ] keskiarvoni on yli 8.6
[ ] keskiarvoni on yli 9
[ ] matematiikan numeroni on 10
[ ] minulla on akne
[ ] en osta itse vaatteita
[x] tai ne ovat isosisarusteni vanhoja
[ ] tai ne on supermarketista....
[ ] minulla ei ole lempibändiä
[ ] pelaan wowia
[/] pelaan paljon tietokoneella
[ ] irkkaan
[ ] omistan psp:n
[ ] omistan jo ps3:sen
[ ] wii!npäs
[x] osaan koodata HTML:llää, CSS;sää, PHP;ta etc.
[ ] aion isona insinööriksi
[ ] haluan olla paras
3½

Punkkarihevarigoottiasdsadsa:DD

[Ei aihetta]Keskiviikko 09.04.2008 15:47

26.3. (tasan kaksi viikkoa sitten): >30 senttiä lunta
2.4. (tasan viikko sitten): +12 astetta <33
9.4. : räntää! </33

Rakas Suomen ilmastomme,

HAISTA PASKA. PÄÄTÄ NY JUMALAUTA PUOTATKO PASKAKKAA MEIÄN NISKAAN VAI PAISTATTELEEKO ARSKA. JUST KUN PÄÄTTÄÄ ALOITTAA PYÖRÄILYKAUDEN NIIN TAIVAALTA SATAA PASKAA ETTÄ AVOT!




Ei oo mitään gsomgiormismdastaTorstai 28.02.2008 17:50

1. Onko sinussa arpia? jos on, mistä olet saanut ne?
- Mahassa ja polvessa on jälkiä vesirokosta, mutta oikeessa käsivarressa on hyvin selvä arpi, jonka sain TET-harjoittelusta Hesburgerista :D Poltin sen sellaiseen ranskalaisten perunoiden paistohommelihöskään.

2. Mitäs meinaat huomenna tehdä?
- Mennä sopalle T&P&A:n kanssa <3

3.Oletko maistanut tupakkaa/poltatko?
- Olen maistanut. Poltin aktiivisesti keväästä 2007 joulukuuhun asti, ja huomasin miten paskan olon se oikeasti tekee. Nykyään poltan vain kännissä tai jos joku tarjoaa niin selvinkin päin, mutta en oma-aloitteisesti.

4. Oletko koskaan soitellut pilapuheluita?
- En ole ihan varma. Ehkä olen, ehkä en.

5. Oletko DORKA?
- Kerrosie.

6. Uskallatko soittaa äidinkielenopettajasi kotinumeroon, jos joudut olemaan pois kokeesta?
- Jomaar!

7. Mitä tulee mieleen sanasta Pyhä
- Jumala

8. Naksutteletko sormiasi?
- Joskus on ihan pakko, mutta nykyään onneksi harvemmin naksauttelen.

9. Oletko leikkinyt tulitikuilla salassa vanhemmiltasi?
- Kyllä varmaan.

10. Oletko pitänyt stringejä päässäsi?
- Ennnn D:

11. Miltä tunnilta viimeksi lintsasit?
- Öö! Markun tunneilta vissiin.

12. Montako pehmolelua sinulla on?
- Varmaan melkein sata :D Mutta esillä mun huoneessa on noin, öm, kuusi.

13. Kutsutko koskaan kavereitasi sukunimellä?
- Joitakin mein luokkalaisia saatan joskus kutsua.

14. Onko joku tuttusi joskus ollut vankilassa?
- Ei.

15. Minkälainen "säästöpossu" sinulla on?
- Sellainen Ikeasta ostettu istuva possu, mutta en käytä sitä enää.

16. Oletko koskaan saanut valmiiksi 1000-palan palapeliä?
- En muistaakseni ole edes ollut kokoamassa sellaista.

17. Oletko nähnyt Muumien jakson, jossa Haisuli varastaa Muumimamman jättikurpitsan?
- Jooo<3

18. Roikkuuko ulko-ovessanne jokin kyltti/taulu?
- Ei ainakaan kotona, mutta mökin puuceessä on sellainen "Varattu/Vapaa" kyltti kun siinä ei ole lukkoa :DD

19. Oletko arpinaama?
- JOO! No en D:

20. Asutko kadulla, tiellä, kujalla vai polulla?
- Tiellä.

21. Oletko käynyt yhteissaunassa?
- Joo.

22. Mitä syöt yleensä aamupalaksi?
- Leipäpalan pari.

23. Onko huoneessasi yhtään kuvaa itsestäsi?
- Noh jos lasketaan se PaMiTuuSan yhteiskuva vitoselta(?) niin sitten on.

24. Oletko koskaan rikkonut muiden ihmisten tavaroita?
- Jooo, mutta en kyllä tarkoituksella :[

25. Käytätkö ystäviesi vaatteita?
- Harvemmin, mutta joskus Anssin paitoja tulee käytettyä <3

26. Oletko nähnyt kun Jokke-Pappa lentää?
- ööen

27. Minkä väriset seinät huoneessasi on?
- Siniset

29. Otatko usein liian isoja ruoka-annoksia?
- Joskus tulee käymään näin :(

30. Domino vai Doris?
- Doris

31. Mitä lemmikkieläimiä sinulla on?
- Antton, koira. Ja Tipi ja Aapo, undulaatit.

33. Monta ikkunaa talossanne on?
- Oliskohan jotain 12.

34. Kääpiö vai jättiläinen?
- Kyllä!

35.Onko sinua koskaan heitetty ulos juhlista?
- Ej.

36. Onko sinulla tapana tanssia pöydillä tmv humalassa?
- Ej.

37. Tee mielihymiösi.
- %DD

38. Onko sinulla iso möHöHöMahAHA?
- Vitti kottikärryillä kannettava kalajamaha.

39. Oletko vakoillut naapureitasi?
- Taisin kerran, kun ihmettelin mitä leffaa ne katsoo :DD

40. Laulatko kesäisin joululauluja?
- En, syksyisin vain.

41. Kuinka monta kertaa pystyt sanomaan "mustan kissan paksut posket" nopeasti peräkkäin menemättä sekaisin?
- Kolme kertaa :D

42. Mikä Biisi soi just nyt?
- Nightwish - Beauty of the Beast

43. Oletko keksinyt omaa laulua?
- En.

44. Otatko aurinkoa, varjoa vai aurinkovarjoa?
- Auringossa on ihan kiva istuskella, mutta en tykkää ottaa aurinkoa, kun palan helposti :(

45. Milloin viimeksi suutelit?
- Aamulla<3

46. Pinni vai ponnari?
- Ponnari.

47. Onko mummollasi kuulolaitetta?
- Taivaassa semmoista ei tarvi :)

48. Nauratko idioottimaisesti?
- Kyllä mä joo taidan joo!

50. Ostaisitko kaupasta banaaneja vai omenoita, jos tietäisit että siskosi/veljesi olisi apina?
- Banaaneja tietenkin :DD

51. Oletko kulipäärotta?
- Aika lähel! Mulla on 75cm kalju!

52. Oletko polttanut jalkasi patterissa?
- En.

53. Tahtooko veiva veiva?
- Nääh.

54. Miksi olet tähän aikaan koneella?
- Koska ei ole parempaakaan tekemistä, hönttö!

55. Ketä halasit viimeksi?
- Noah, en kyllä tunne sitä heppua. Joku pitkähiuksinen roisto, jonka takki ja kengät painavat yht. 64,5 kiloa.

56. Oletko lukenut Tuntemattoman Sotilaan?
- No en vieläkään :[

57. Onko sinua koskaan vedetty pulkassa?
- Jooo! :D

58. Saatko joskus raivokohtauksia?
- Joo :D En viitsi kommentoida enempää.

59. Saatko joskus naurukohtauksia, joita et voi kontrolloida?
- Joo, mutta harvinaisen harvoin :(

62. Keksi oman nimen alkukirjaimella kolme itseäsi kuvaavaa adjektiiviä.
- Mainio! Möllö. Möhö. Mahakas.

63. Onko sinulla mustat sukat?
- On, mutta tällä hetkellä jalassa ei ole minkäänlaisia sukkia.

64. Mielivaatekappaleesi?
- Mun ylileveälahkeiset pinkit pyjamanhousut <3<3

65. Oletko Nalle Puh, Nasu, Tiikeri vai Ihaa?
- Varmaan Nasu tai Ihaa.

66. Oletko juuttunut hissiin?
- En.

67. Ajatteletko siis oletko?
- NJoo.

68. Apua apua apua apua, mikään ei kiinnosta _____?
- "Motivaatiorajoitteinen!" NII!

69. Paljonko kello on nyt Milanossa?
- Olisko 13.41?

70. Milloin olit viimeksi Tallinnan tohinoissa?
- V.1999

71. Murh vai Rauh?
- Murh!

72. Oletko pissannut yleisellä paikalla niin, että kuka tahansa olisi voinut huomata?
- En varmaankaan :D

73. Oletko oksentanut kenenkään päälle?
- No en onneks :D

74. Monellako tyynyllä nukut?
- 1-3 tyynyllä

75. Oletko matkinu apinaa?
- En kai.

76. Unohditko tänään ottaa lääkkeesi?
- En.

77. Milloin viimeksi kävit Tarjoustalossa?
- Voe hyvääne aeka ko ee muista.

78. Mitä ostit viimeksi kaupasta?
- ÖÖ! Anssille Iron Maidenin Piece of Mindin ^^

79. Kenelle teit viimeksi kortin?
- Noh _kirjoitin_ Anssille

80. Aika monella on muna mutta minkälainen?
- Munakoiso?

81. Minkä tekstin haluaisit t-paitaasi?
- Summoning (haluun vitti niitten paidan...........)

82. Pureskeletko kynsiäsi?
- Joo :(

83. Jos olisit peruna, mikä olisi nimesi?
- No en vitti tie.

84. Oletko katsonut seksiguru ohjelmaa ?
- Oon.

85. Mario vai Luigi?
- Mario!

86. Kuka oli ensimmäinen paras kaverisi?
- Oliskohan ollut Emmi.

87. Oletko ollut koskaan kala?
- En.

88. Onnennumerosi?
- 8.

90. Tunnetko olevasi kuin orja kotona?
- Ennn.

93. Montako kaimaasi tiedät/tunnet?
- Pari vain.

94. Kirjoitatko usein väärin? TYPOTTAAKO
- Aika harvoin, mutta joo!

95. Kaakao, kahvi vai tee?
- Kaakao.

96. Minkä väriset piilolinssit haluaisit?
- Mustat.

97. Miksikä pukeutuisit naamiaisissa?
- Haluaisin pukeutua trve heviMIEHEKSI :DDD

98. Jos katse voisi tappaa, montako ihmistä olisi jo murhattu?
- Ehen kommentoi.

99. Milloin olit viimeksi bilettämässä?
- Noh _tavallaan_ viime maanantaina.

100. Jos sinusta olisi lööppi huomisessa lehdessä, mistä se kertoisi?
- "Että miten oon mielikuvitukseton kakka, kun en keksi tähän mitään." Pakko lainailla kun en kekkaa itekkään tuommoista kakkaa.

Minna MotivaatiorajoitteinenPerjantai 15.02.2008 13:27

Kuka menisi mun puolesta tekemään Lyseolle klo 1700 KE 1:n kokeen?

MULLA EI OLE MOTIVAATIOTA
ENKÄ MÄÄ OSAA.
EN OLE LUKENUT KUN YHDEN SIVUN
MULLA EI OLE MOTIVAATIOTA.
KOKEESSA KOMEILEE PYÖREÄ VIIVA
MULLA EI OLE MOTIVAATIOTA.

6.8.1993 - 28.12.2004Maanantai 07.01.2008 13:23

Tuli viime yönä ihan yllättäen kauhea ikävä, kun muistelin menneitä.

Krisiä piti vielä viimeisenä kesänä jahdata ympäri pihaa, sitä ei voinut koskaan ottaa vakavasti, vaikka ilme oli Ripalla niin melankolinen, varsinkin Anttoniin verrattuna.

Sitten jouluna, Kris vain väsyi. Sen hengitys alkoi rohista. Se ei enää syönyt ja meni ulos makamaan kauimpaan nurkkaan, lähelle porttia, aivan kuin odotellen jotakuta hakemaan sitä...Krisiä yritettiin syöttää, mutta se yökki kaiken pois. Yritettiin auttaa, mutta mikään ei tuntunut parantavan Ripan oloa. Jouluaatto meni ihan ohi, pelon ja epävarmuuden takia. Kaikki olivat Ripan lähettyvillä aivan hiljaa, silmät vetisinä.

Hieman ennen uutta vuotta, 28. päivän aamuna, Krisin hengitys lakkasi. Olimme ajatelleet kutsua eläinlääkärin pistämään piikin, kun Kris ei ollut edelleenkään syönyt eikä juonut, laihuus paistoi hetkessä siitä läpi. Muistan, kun olin samassa huoneessa juuri sillä hetkellä. Heräsin sohvalta aivan yllättäen, ja kuuntelin kuinka hiljaista siinä huoneessa oli. Vaistomaisesti käännyin katsomaan Krisiä päin. Äiti oli polvillaan lattialla sen vieressä, silitellen sen päätä. Äiti huomasi minun katsovan, käänsi katseen hetkeksi pois ja sanoi: - Kris lähti pois. Siihen se nukahti, ikiuneen, oma suuri pää suuren tassun päällä.

Muistan, kun olimme tyttöjen kanssa sopineet pyjamabileet juuri 28.päivän illaksi. Soitin Paulalle joskus aamupäivästä, ja kysyin saisinko tulla heille jo näin aikaisin. Muistan, kun heti pääsin heidän talonsa eteiseen, purskahdin itkuun. "Ripa on kuollut", sain vain sanotuksi.

Tuntui kuin olisin isoveljen menettänyt. Kuulostaa ehkä kornilta, mutta Kris oli minun kanssa juuri niiltä päiviltä lähtien, joilta muistan ensimmäiset tapahtumat elämältäni. Ripasta ei ole yhtään huonoa muistoa, mitä nyt kun se tappeli pari kertaa pahasti Anttonin kanssa. Mutta mikään ei saa minua sanomaan "Voi että mä vihasin Krisiä silloin kun..". Krisiä halaamalla poistui tuhat murhetta, enää ei yläasteen paskiaiset haitanneet.

Rantatuulen Kolumbus,
ikävä <3

UUHRAMMAGAYKeskiviikko 12.12.2007 14:35

Ay, Gamma Ray oli eilen niin kuuma että kuumekin nousi 1,1 asteella (kello 8.15 37,6 astetta lämpöä).
Oli oekein mukava ilta, näin siellä muutaman julkkiksen, bändien lisäksi. Leena Lehtolaisen, Pepe Willbergin ja Mikko Härkinin (ex-Sonata Arctica)! Tietenkin kättelin kyseistä henkilöä :)

Oli oekein mukava ilta siis, MUT TTU IHMISET! ETSIKÄÄ OIKEESTI NE PARHAIMMAT PAIKAT ITTELLENNE ENNEN KUIN KEIKKA ALKAA!! TTU ON RAIVOSTUTTAVAA KUN TUNGETAAN FIILIKSISSÄ OLEVIEN IHMISTEN LÄPI JA TALLOTAAN VARPAAT 279582MILLIMETRIN KOROILLA VARUSTETUILLA KUUTTI*KENGILLÄ JA SITTEN IHMETELLÄÄN MIKSEI IHMISET VÄISTÄ. JA SITTEN VIELÄ. MIKSI PITÄÄ HAKEUTUA KOLMANTEEN RIVIIN TAI EDEMMÄS, JOS SIELLÄ EI VOI EDES TAPUTTAA ESIINTYJILLE?!? EILENKIN GAMMA RAYN AIKAAN JOUDUIN SIIRTYMÄÄN HIEMAN JA ETEENI TULI NAINEN, JOLLA OLI JOKIN ERIKOINEN PAKKOMIELLE NOJAUTUA TAAKSEPÄIN, EIKÄ TÄMÄ TIETTY NAISHENKILÖ VOINUT EDES TEHDÄ MUUTA SIINÄ, TAPUTTAA/HURRATA JNE! SAMA TAPAHTUI SONATAN KEIKALLA PAKKAHUONEELLA HUHTIKUUN LOPULLA. SIINÄ MIUN EDESSÄ OLI SELLAIN "VOI HELLAN LETTAS NIIN SULOINEN PIKKU KUUTTI*TYTTÖ" NÄISSÄ 279582MILLIMETRIN KOROILLA VARUSTETUISSA KENGISSÄ, 12SENTTISESSÄ HAMEESSA (VAI SANOISKO KURALÄPÄSSÄ) JA 48SENTTIÄ KIRISTETYSSÄ KORSETTILETTIPETTIKORSETISSA. SIINÄ SE VAAN SEISOI, JA KATSOI YMPÄRILLEEN ETTÄ ONHAN SE VARMASTI NYT HUOMATTU. JA SITTEN KUN SE HUOMASIKIN ETTÄ TAKANA ON TYTTÖ PELKÄSSÄ BÄNDIPAIDASSA JA TUMMISSA FARKUISSA, NIIN EIKÖHÄN KATSOTA VÄHÄN KALPEANVALKOISTA NENÄNVARTTA PITKIN. KYLLÄ SAI KYSEINEN ""HÅTTIS"" MULKOILUT TAKAISIN KUN KATSOI PARI KERTAA HYMYILLEN TAKANANI SEISOVAA HEVIMIESTÄ (jep, kyse on Anssistain X)).

* kuutti = gootti :DD
Jey! Kiitos että kuuntelitte! Oli oikein mukavaa eilen ja tänään!
repeljonrevolyyshonhalleluujarepeljon
ridetheskyridetheskyridetheskyridethesky, hitsit kun kyseinen biisi loppui kesken :'(

[Ei aihetta]Maanantai 03.12.2007 18:24

Oletko maannut sohvalla vastakkaisen sukupuolen kanssa?
Oohan mää.

Kiihottavatko homot sinua?
Ei ne nyt kiihota..

Oletko pummi?
Joskus :D Tuskan aikaan Helsingissä matkusteltiin pummilla ratikassa ja linkussa :D

Oletko ollut koskaan jälki-istunnossa?
Vain ja ainoastaan kerran!

Käytösnumerosi?
Ainoastaan kerran se oli 9, muulloin 8.

Kuinka monta kirjainta on ihastuksesi sukunimessä?
7 :)

Juotko kahvia?
Silloin tällöin juon kahvia.

Onko sun kynnet lakattu tällä hetkellä? jos on millä värillä?
On, mustalla.

Entä varpaankynnet?
Ei ole lakattu, harrastan harvoin sellaista :(

Missä kuussa oot syntynyt?
Maraskuusa

Onks sun hiukset tällä hetkellä värjätyt?
On ne.

Pelkäätkö pimeetä?
Yksin mie pelkään, mutta jos on _ihan_ pilkkopimeetä ja vaikka olisi seuraa, niin silti pelkään :(

Ootko koulussa, lukiossa, amiksessa, töissä, vai missä .. ?
Oon half-amis ja half-nörde, eli suoritan kaksoistutkintoa, kauppiksesa.

Osaatko mielestäsi laulaa?
Kaikkihan osaa laulaa, joillakin ei vain ole niin nättiä ääntä, kuten miulla :D

Monelta heräsit tänään?
Tais olla 8.20.

Syötkö yleensä aamupalaa?
JOU.

Missä nukuit viimeyönä?
Omassa sängyssä.

Kuinka montaa tyynyä käytät nukkuessasi?
Yhtä, silloin tällöin myös Anssia :D

Mikä on lempi teesi?
Keisarin Morsian

Minkä biisin kuuntelit viimeksi?
Gamma Ray - Lake of Tears

Monelta menet yleensä nukkumaan?
Riippuu siitä, mihin aikaan aamulla pitää nousta. Yleensä 22.30 maissa.

Mitä tarvitsisit kaikista eniten nyt?
RAHAA!

Säästätkö rahaa mihinkään tiettyyn?
Harvemmin, mutta nyt kun on joulu tulossa niin pitää säästää lahjoihin ;>>

Millainen yöpuku sulla on?
Pyjamanhousut ja hihaton paita.

Muistatko mitä unta näit viimeksi? no kerro.
Olin siinä Manskin ärsyttävällä kioskilla, ja siellä oli joku tuttu kauppiaana, oliskohan se ollu Jenni? Olin ostamassa hedelmäkarkkeja, mutta en löytänyt niitä mistään :D Joku tuollainen astetta oudompi jälleen.

Onko sulla oma tietokone?
Tavallaan :D Harvoin tähän kukaan porukoista pääsee kun istun aina tässä.

Asutko kotona?
Eikös kotona yleensä asutakkin :DDD

Mitä kaikkia harrastuksia olet lopettanut?
Naperona olen harrastanut judoa ja tanssinut kantria...MITVIT!?! TANSSINUT KANTRIA! En voi kyllä uskoa enää :DD

Mitä odotat innokkaasti?
Joulua<3

Milloin olet ollut viimeksi laivalla?
PLÄÄH, vuonna -99 :'(

Tykkäätkö salmiakista?
Semmosesta suolanmakuisesta salmiakista en tykkää :(

Milloin olit viimeksi kaupassa? mitä ostit?
Perjantaina, kävin ostamassa kahdet RINTALIIVIT!

Oletko mielestäsi köyhä vai rikas?
Siltä väliltä, vaihtelee myös.

Mikä oli mieluisin joululahja jonka sait?
Kaikkihan on aina mieluisia, mutta mieleen jäi Paulalta Týrin levy :)
« Uudemmat -