IRC-Galleria

Katselen tässä sisinpääni, ja pohdin olenko valinnut tieni oikein. Olo on lämmin, mutta silti se mitä muut saavat minusta irti, on kuorta hipaisevaa ja koskettamatonta. Ihmiset kritisoivat valintojani. Itse olen kuitenkin kaikesta tyytyäinen. Olen kokenut ihania asioita. Myöskin asioita jotka ovat olleet niin synkkiä etten edes aina taida itse ymmärtää niiden vakavuutta. Minusta se kuuluu elämään.

Olen aina ollut anteeksi antava. Miksi minua siitä nyt niin tuomitaan? Onko ihmiset tulleet tästä karusta ympäristöstä niin koviksi, etteivät jaksa uskoa toisiinsa? Tai edes itseensä. Myös minä alan mukautumaan tähän viluiseen ihmisolemukseen. Sisimmissäni kuitenkin tahtoisin jakaa sitä kaikkea lämpöä muille, joka minussa palaa. Maailma on suuri, on vielä niin paljon koettavaa.On paljon pahaa, mutta myöskin niin paljon kaunista tunnettavaa.Mieleni on avoin uudelle, tahdon haasteita.Tahdon kaiken energiani takaisin.Jaksavatko ihmiset edes todella tutustua toisiinsa? Jaksavatko jutella naapurin mummon kanssa ja kysellä vointia. Jaksavatko rakastavaiset olla toistensa tukena, ja lukea toisistaan merkkejä siitä, että tarvitsee tukea..? Sanon vain, että tieni ei välttämättä ole ollut ruusuinen, mutta se että osaan antaa anteeksi, auttaa paljon minua siinä nyt, kuinka elämästä selviydyn ja miten asioita valitsen.