IRC-Galleria

Tulevaisuuttapa hyvinnii...Tiistai 03.10.2006 17:47

Neljäs viikko alkamassa työelämässä, ja muutenkin eräänlaisen muutoksenjälkeisessä elämässä.
Tunteet ja ajatukset vaikuttavat hieman kaoottisilta, mutta yö ja iltavuorojen aikaan on kaiken uuden opettelun sivussa ollut myös aikaa suunnitella hieman sitä tulevaa.
Tosin, kaiken viimeaikasen jälkeen hieman jännittää suunnitella mitään, kun välillä tosiaan tuntuu että aina kun saan jonku kiintopisteen elämään, ja jonkinlaisen näkymän siihen mitä elämä VOISI olla puolenvuoden päästä, niin tulee jotain mikä sekottaa pakan uudestaan ja taas saa tehdä uudet suunnitelmat.
Edellisellä kerralla se oli sivari, joka oli osasyy metallipuolen koulutuksen päättymiseen, ja suunnitelmien uudelleenvetämiseen.
Ja kun tein suunnitelman että "nyt vedän sivarin pois alta että tätä paskaa tarvi tehdä enää kertaakaan ja voi sit keskittyä uudestaan tekeen jotain muuta tulevaisuudessa" niin eikös ne tampiot sitten täräytä mulle vuoden lykyn, ja kaikki tää sen jälkeen ku ei enää oo niin mitään saumaa jatkaa metallikoulutusta, way to go valtio.
Noh, tällä hetkellä siis painan pitkää päivää,iltaa ja yötä varamiespalvelun listoilla, tämän kertaisena kohteena schenker cargo, ja suunnitelma _tällä kertaa_ olis saada B.C kortti taskuun, jonka jälkeen menis sitten korottaan korttiin joko E:n tai sitten dösäluvat ja sitä kautta sitten vakinaisempiin, ja pidemmällä tähtäimellä oleviin töihin...
tosin tässä välissää....
*koputtaa puuta*
Noniin, ehkä tää suunnitelma voisi sitten jopa pitää, toistaiseksi.

Mutta pitkän ajan jälkeen töiden aloittaminen tosiaan on ollu piristävä kokemus, on tullut löydettyä itsestään uusia puolia, jotka yllättävät hieman, positiivisesti, esimerkkinä kyky oppia uusia asioita.
Trukilla ajamisen perustaidot tuli hanskaan edellisellä viikolla, ja tänään niitä on tullut hiottua schenkerin terminaalilla, missä muuten vipinällä mennäänkin. Hieman alussa hirvitti että onko liian aikaista lähteä suhaamaan sen herhiläispesän keskelle tällä kokemuksella mikä on alla, mutta hyvinhän se meni, eikä tullut vahinkoja ;)
Lisäksi on huomannut itsestään puolen, mikä on myös saattanut yllättää läheisiä kavereita ja muitakin ihmisiä, eli tuo ahkeruus töiden suhteen, kaikki keikat mitä on tarjottu, on tullut tehtyä ja vähän vielä päälle. Tuntuu että viikoilla on oma tietty ylivaihteensa päällä ja meno on sen mukaista, vasta viikonloppuisin on voinut heittää rauhallisemman vaihteen silmään ja pystynyt edes etäisesti oleen "rauhassa", ei uskois persoonasta joka on ollut kohtuu sohvaperuna edelliset ...öö.. isomonta aikaa.

Mutta tähän loppuu tämä typerä vuodatus, ja allekirjoittanut nauttii kupin kahvia, rentoutuu ja koettaa keksiä jotain tekemistä loppuillaksi.

Tulevaisuus?Lauantai 16.09.2006 15:41

otsikko sen kertoo, muutin turkuun tekemään itselleni ammattia ja tulevaisuutta, nyt olen ollut muutaman päivän schenker cargo/kiitolinjalla varastomiehenä ja sunnuntaina jatkuu yövuorolla felixin tehtailla, 10 päivän keikka, joka saattaa jatkua pidempään.
Eli keikkaa pukkaa.
Mutta miten tuntuu että tässäkään ei ole se mitä ajoin takaa tänne tullessani?
onhan minulla nyt töitä, ainakin joksikin aikaa, eli se osa on ratkaistu. mut silti, puuttuu jotain.
Harrastukset? toimiva suhde?
ei voi tietää, harrastukset tuntuu menevän tehokkaasti sivulinjalle kun tekee tän kaltaista työtä. menee yöksi hommiin, aamulla kuudeks kotiin, muutama tunti unta, ja taas töihin, missä välissä piti harrastaa?
toimiva suhde, noh katsotaan edellinen ja sitten mietitään samaan syssyyn että missä välissä sitä suhdetta ettii metsästään, saatikka sitten hoitaan.
Mielenkiintoista, mutta kai tää tästä jossain välissä asettuu, ensimmäisenä mielessä kyllä on se perkeleen pinkki läpyskä takataskuun että pääsee "laillisesti" vinguttaan kumia <3

Jälleen kerran nostaa allekirjoittanut leukansa, katsoo tulevaisuuteen ja.....repeää hysteeriseen nauruun ;)

Hyvät menneet kesät kaikille, ja kylmät tulevat talvet, kiitti moihei ->

Uskoo ken tahtooTiistai 27.06.2006 14:45

satuin siskokultani päiväkirjan selaamaan läpi. silmiin iski eräs vallankin mielenkiintoinen linkki
http://www.netello.com/persoonallisuus_testi.php
ja pakkohan se oli testata, tulos oli mielenkiintoinen mutta uskoo ken tahtoo, sitä saa sitten sanoa mielipiteensä seuraavaan ;)

Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi:
Olet mieleltäsi avoin, sinulla on mielikuvitusta, olet huolehtiva ja ulospäin suuntautunut. Ihmistyyppisi nauttii elämän suuren näytelmän seuraamisesta, ja pohtii mielellään ihmisten motiiveja ja tarkoituksia. Kaltaisellesi ihmiselle mikään asia elämässä ei ole merkityksetön. Siksi toisten ihmisten mielestä saatat toisinaan olla liian varuillasi, herkkä tai epäluuloinen. Olet valloittava, karismaattinen ja nerokas supliikki-ihminen. Olet lahjakas moniosaaja, ja voitkin menestyä useilla alueilla elämässäsi. Sinua stressaavat ammatit, joissa on selvät säännöt ja toimintaohjeet ”tee tämä tällä tavalla.” tai joissa vaaditaan logiikkaa, faktoja ja yksityiskohtia. Ihmistyyppisi ei jaksa keskittyä kauaa samaan asiaan, ja monet mielenkiinnon kohteet saattavatkin vahingoittaa menestystäsi pitkäjänteisyyttä vaativassa työssä. Parhaiten sinulle soveltuvat ammatit, joissa voit aloittaa projekteja ja sitten innostaa toisia saattamaan ne päätökseen.

haastetta siis pukkaa-....Perjantai 16.06.2006 19:33

Kirjoita 8 kaverisi nimet, ja käy kysymässä ORAAKKELILTA (http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/) kuka on ___? Lopuksi kysy mitä oraakkelilta mitä mieltä on sinusta?
Haasta 4 (edit: 5!!!) ystävääsi.

KUKA ON..???

sonio|defia - Kantakapakan tarjoilijatar.
Suunnitelma-B - Se ihana tyyppi jonka näit eilen kaupassa tietty
Itu - Ensirakkautesi. (awww <3 )
gargault - Toivottavasti en joudu tästä tilille... mutta minusta kyseessä on Jone Nikula (xD)
kristallitas - No Tehikesen Otto! Sillä on niin hiton hyvä peffa! (*reps*)

ja mitäs se si musta:

Kuka on Gargoth? - Epäilen vahvasti, että joku nainen, tarkemmin en osaa sanoa.
Gee, tattis.

noniin, enkä jaksa nakittaa ketään.... elleivät allekirjoittaneet itse tahdo sitä tehdä.

Viva la resistance!Lauantai 20.05.2006 18:27

Ja taas on karvaturpa linjoilla...
Same Bat time, same bat channel ;D

Kirous Ja kuolema!!!Torstai 18.05.2006 20:38

Edelleen offline, kohta 4 vko kulunut... tästä kiitämme paikallista Auriaa, monopolin asemaa omaavaa jumalfirmaa joka hallitsee auranlaaksonpuhelin ja näin ollen myös nettiliittymäverkkoa.... tässä jännityksellä, draamalla ja apinanraivolla sitten odottamaan milloin liittymä aukeaa...sillä eihän heillä ole mitään kiirettä avata elisan liittymää omassa pyhässä verkostossaan... hermohan tässä pienellä irccaajalla menee, virnuillaa kun tavataan.
Batman, signing off ->
Ohje: Avaa haluamasi soitinohjelma, laita kaikki laulusi soittolistalle ja pistä satunnaissoitto päälle. Kysy kysymys ääneen, painaa playta ja anna musiikin toimia profeettana.

EIKÄ SAA HUIJATA!!

Mitä äitini minusta ajattelee?
laulu: Erase Rewind
artisti: Cardigans
Kommenttisi:ehhh... tuo voisi jopa pitää paikkaansa, äiti kun tuppaa pitämään hieman epävaakana persoonana.

Onko elämäni kulkemassa oikeaan suuntaan?
laulu: Wild at heart
artisti: Cryhavoc
kommenttisi: alkaapa todellakin hämäämään profetisointi jos tuollaista heittelee..

Mikä auttaisi rahaongelmiini?
laulu: Reise,Reise
artisti: Rammstein
kommenttisi: no tuohan sopii...jos edes tietäisi miten laulun sanat menevät englanniksi, kaippa tuo tarkoittaa sitä että en koskaan tule oppimaan tulkitsemaan sitä miten saan rahaongelmani selvitettyä? ;)

Mistä ihmiset kadehtivat minua?
laulu: D.E.V.I.L (break the spell mix)
artisti: 666
kommenttisi: *naurraaa* no johan miehellä menee lujaa jos pirulainen itse kadehtii xD

Mikä auttaa tylsyyteen?
laulu: The Suicider
artisti: Sentenced
kommenttis: tässä täyty jo olla jotain ironista kohtaloa...

Mitä piirrettä en ole itsessäni vielä tiedostanut?
laulu: Filthy little secret
artisti: The Cradle Of Filth
kommenttis: Hmm... tottahan tuo toisaalta on, elämässäni on likaisia pikku salaisuuksia niin pirusti että pienempää voisi heikottaa ;D

Millaiseksi muutun, kun vanhenen?
laulu: Fade To Black
artisti: Metallica
kommenttis: Jos tätä mustemmaksi vaatetukselta enää muutun musta tulee Amish x)

Kehen/Mihin ihastun seuraavaksi?
laulu: Riisu
artisti: Ruoska
kommenttis: mitenhän tuonkin sitten käsittäisi?

Elämän tarkoitus?
laulu: Valtakunta
artisti: Kotiteollisuus
kommenttis: no tämähän alkaa jo olemaan megalomaanista :D

Mitäs tän jälkeen kannattais tehdä?
laulu: See you Dead
artisti: Helmet
kommenttis: tän VOI käsittää väärin, mut oh well.. pakkohan se on jos tää kerta jotain profetiaa on olevinaan *viil,viil *


Noniinno... Haastan tekemään saman seuraavat viisi henkilöä... ENPÄS HAASTAKKAAN!
katkasen kaikki mokomat ketjut, jos jotakuta joka tämän luki kiinnostaa tehdä...by all means.

MotherZone....Maanantai 01.05.2006 10:51

Alkukesä, kaikki luonto herää, aurinko alkaa paistamaan päivä-päivältä enemmän.. voisi melkein verrata suomea Feenixiin joka herää talven tuhkasta, luonto muuttuu... kuten elämäni.

Muutosten tuulet myllertävät "maailmani" ilmassa, teen muuttoa, jännityksen siivittämällä unenpuutteella nukutun yön jälkeen, olen herännyt tänä aamuna muutaman tunnin unien jälkeen, on tunne että nopat pyörivät päässäni, ja minkä luvun maailma/kohtalo heittää eteeni? siihen en osaa antaa vastausta... ja se samaan aikaan pelottaa, sekä, kiinnostaa. onpahan taas elämässä jotain mielenkiintoista eikä voi väittää että kaikki menisi samaa uraa pitkin päivästä päivään, ehkä on taas minun aikani aloittaa alusta? -Ties kuinka monetta kertaa... kuinka monta kertaa sen olen jo tehnyt, ja kuinka monta kertaa sen tulen tekemään? aina tälläisissa tilanteissa rupean pakostakin miettimään että kuinka monta kertaa itse olen muuttunut elämäni aikana, ja onko muutos aina ollut parempaan suuntan... ja mikä eniten herättää ajatuksia? se mitä olen loppujenlopuksi alunperin ollut...tuntuu että olen kadottanut sen jossain välissä....

Niin paljon kysymyksiä, joihin en osaa vastauksia antaa... myös tälläisellä "moment of twilight"illa täytyy olla jokin suurempi tarkoitus, kun sitä että rupeaa pohtimaan elämää maailmankaikeutta ja sen sellaista...

Tällä hetkellä tulevaisuus ehkä pelottaa sen takia että en osaakkaan ennustaa mitä kaikkea tulee tapahtumaan, normaalisti sentään osaan _edes_ arvella mitä voisi tapahtua tulevaisuudessa, nyt en...

Pelottaa kanssa se että pitkästä aikaa tuntuu että kaikki olisikin vaihteeksi menossa (kummalisten vaikeuksien jälkeen) hyvin, on opiskelupaikka, joka todennäköisesti johtaa työpaikkaan, olkoonkin että Turussa, mutta jonkinsortin tulevaisuus nonetheless, elämääni on jostain yllätyksellisesti pompannut eräs neiti joka on ilmeisesti tuomassa väriä tähän kaikkeen pidemmäksikin aikaa, sekin samaan aikaan pelottaa, ja lämmittää mieltä... toisaalta se myös tulee todennäköisesti aiheuttamaan selityksiä minulta suuntaan jos toiseen, se ei ole se mistä huolehdin eniten tosin, eniten huolehdin...ja pelkään, sitä että jälleen kerran olen pistämässä itseäni tulilinjalle tunteiden ampumaradalla, ja se jos mikä pelottaa, kuinka monta kertaa siihenkin pystyn? viimeisen vuoden aikana, olen satuttanut itseni vastakkaisen sukupuolen kanssa enemmän kuin yhden ihmisen tulisi tehdä koko elämänsä aikana... se on ehkä hinta minkä joutuu tunteidensa kanssa taiteileva pelimies maksaa, oikeutettua? ehkä... en voi tuomita itseäni sen asian suhteen, sen tekee sitten joskus joku minua suurempi voima, jotain suhteita ja asioita kadun, jotkut ovat jättäneet arpia...ja jotkut jopa hyviä muistoja...

Njäh, ehkä on aika lopetaa tämä asioista vineäminen ja nauttia siitä mitä on, sen sijaan että murehdin siitä mitä VOI tapahtua... afterall, iso mies, munat ja kaikki =)
-Mutta toisaalta... on kumminkin iso osa luonnettani että olen hieman paranoidi mitä tulee siihen että minulla menee hyvin, pelkään silti kokoajan sitä että millon päälläni alkaa riehumaan taas se trooppinen paskamyrsky mikä pyyhkäisee olemattomiin sen minkä eteen olen nähnyt vaivaa...ja työtä... tosin, ehkä tällä kertaa kun muutun, on aika antaa kenkää tuolle paranoialle.. ken tietää, sen näyttää tulevaisuus.

Tähän loppuu tämä lähetys, todennäköisesti, myös elämääni tulee pariksi viikoksi sosiaalisuustauko... muutosta johtuvan nettikatkoksen myötä, toivotan kaikille ystävilleni silti hyvät, ja kosteat kesänalut... koettakaa nauttia tästä kesästä.

...ja muistakaa....kosketelkaa toisianne ;)

......ARGH!Perjantai 17.03.2006 00:07

Ja sen pienen hetken kun luulin että pääsen näistä eroon, niin sitten paukahtaa tällänen vähintäänkin syntilistan kokonen lappu...

Olen
[x]Suudellut miestä
[x]Suudellut naista
[x]Käynyt huussissa
[ ]Ratsastanut kamelilla
[x]Harjannut kissaa
[x]Ollut jälki-istunnossa
[ ]Lyönyt kaveria
[ ]Halannut naapuria
[x]Juonut samppanjaa
[ ]Heittänyt televisiota ikkunasta
[x]Yöpynyt hotellissa
[ ]Käynyt Amerikassa
[x]Puhdistanut wc-pönttöä
[x]Käynyt Puuhamaassa
[x]Polskutellut Serenassa
[x]Valehdellut äidilleni
[ ]Ollut musiikkivideossa
[ ]Omistanut syyliä
[ ]Tanssinut napatanssia
[x]Varastanut
[ ]Kokeillut isäsi pitkiä kalsareita
[x]Valvonut koko yön
[x]Rikkonut ikkunaa
[x]Sanonut "rakastan sinua"
[ ]Stripannut
[x]Ollut rippileirillä
[x]Nukkunut villasukat jalassa
[ ]Pissinyt yli 8 vuotiaana housuun
[x]Syönyt kuivattuja banaanilastuja
[ ]Mokannut kotitalouden tunnilla
[x]Tehnyt yli 80euron kännykkälaskun
[ ]Leikannut koiran kynsiä
[x]Pessyt vauvan pyllyä
[x]Ollut päivän syömättä mitään
[x]Ajanut traktorilla
[x]Tilannut taksia
[x]Yrittänyt iskea itseäsi yli 7 vuotta vanhempaa ihmistä
[x]Ajanut viiksiä
[ ]Syönyt kynsiä
[x]Soittanut pilapuhelua
[ ]Ollut Ankkarockissa
[ ]Käyttänyt mikroshortseja
[x]Rikkonut lupaustasi
[x]Ollut moottoripyörän kyydissä
[x]Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa
[ ]Soittanut seksilinjalle
[x]Haukkunut hoppareita
[ ]Soittanut bassoa
[ ]Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto
[x]Uinut vaatteet päällä
[x]Kuunnellut klassista musiikkia
[x]Ajanut pyörällä laiturilta järveen
[x]Röyhtäissyt ruokapöydässä
[x]Koskenut sähkölankaan eli paimenpoikaan
[ ]Pissinyt sähköpaimeneen?
[x]Nielaissut jääpalaa
[ ]Tippunut ponin selästä
[ ]Haukkunut hevareita
[x]Ollut vaahtobileissä
[x]Lähettänyt viestiä mtv3 chattiin
[x]Soittanut väärään numeroon
[ ]Oksentanut ruusupuskaan
[x]Vilautellut julkisilla paikoilla
[ ]Halannut julkkista
[x]Harrastanut seksiä julkkiksen kanssa?
[ ]Itkenyt ilman mitään syytä
[x]Ollut alaikäisenä baarissa
[x]Laskenut pulkalla katolta
[x]Nostanut lippua salkoon
[x]Ollut järjestämässä discoa
[x]Saanut turpaan tuntemattomalta
[x]Matkustanut peräkontissa
[x]Siivonnut lattialta oksennusta
[x]Kävellyt yli 10cm koroilla
[x]Karannut kotoa
[ ]Tilannut Mix-lehteä
[x]Saanut 4 kokeesta
[x]Käynyt eduskuntatalossa
[x]Pelannut kännykällä kirkossa
[ ]Vastannut seuranhakuilmoitukseen
[x]Nähnyt kaupassa julkkista
[ ]Pelännyt hämähäkkejä
[ ]Kirjoittanut Reginaan
[x]Ihaillut gootteja
[x]Hävennyt kilojasi
[x]Ollut puolukassa
[x] Rakastunut
[ ]Poistanut punkkia
[x]Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[x]Hypännyt 10 metristä pää edellä
[ ]Liftannut
[x]Kerännyt mansikoita
[x]Ajanut mopolla päin seinää
[ ]Seisonut hevosen selässä
[x]Käynyt navetassa
[ ]Kokeillut vanhusten vaippoja
[x]Esittänyt Güntheria
[ ]Juonut pepsiä ja maitoa sekaisin
[x]Tuntenut mielisairaan
[x]Hypännyt benjihyppyä
[x]Ollut yksin lentokoneessa
[ ]Eksynyt kaupungille
[ ]Hävittänyt laukun Linnanmäellä
[ ]Koulussa tiputtanut terveyssiteen lattialle
[x]Laulanut mikrofoniin
[x]Laittanut metalliesinettä mikroon tai muuta mitä sinne ei saisi laittaa
[x]Astunut lehmän paskaan
[x]Nielaissut purukumia
[x]Ostanut kondomeja
[x]ollut/vieraillut vankilassa
[x]Itkenyt itseni uneen
[x] Ajatellut itsemurhaa
[ ] Tykännyt The Rasmuksesta
[x]Täyttänyt 14 vuotta
[x]Käynyt psykiatrilla
[x]Seurustellut yli 23 vuotiaan kanssa
[ ] Ollut alipainoinen (hey,please x))
[ ] Käyttänyt narubikineitä
[x]Laihduttanut
[ ]Keräillyt kaljapullojen korkkeja
[x]Juonut Hyla-maitoa
[x]Ollut krapulassa
[x]Käyttänyt henkseleitä
[ ]Fanittanut RAW:ta
[ ]ostanut e-pilllereitä
[x]Hengittänyt heliumia
[ ]Käyttänyt ripsentaivutinta
[x]Koskettanut käärmettä
[x]Juonut venäläistä valkoviiniä (Eiks tää oo ny se kohta missä vodka lasketaan venäläiseksi valkoviiniksi? :P)
[x]Ollut tuhkarokossa
[x]Tehnyt heräteostoksia
[x] uinut avannossa
[ ]käynyt Lontoossa
[ ] mennyt vahingossa väärään junaan
[x] katsonut samaa leffaa kaksi kertaa peräkkäin
[x] nukkunut veneessä
[x] tehnyt runoa
[x]ollut lempiartistini keikalla
[ ]harrastanut balettia
[x] ollut kirpparilla myymässä
[x] löytänyt kadulta rahaa
[x] värjännyt hiukseni
[x] lintsannut
[ ] sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi
[x] matkustanut pummilla
[x] lukenut Raamattua (rippikoulussa oli pakko)
[x] tuhlannut yli 200 euroa kerralla vaatteisiin
[x] ollut yksin leffassa
[ ] ollut kielikurssilla
[x] kokeillut nyrkkeilyä
[x] kierinyt alasti lumikinoksessa
[x] voittanut arvonnassa
[ ] pyörtynyt
[x] haaveillut näyttelijän urasta
[x] joutunut jonkun epäilyttävän tyypin seuraamaksi
[x] lukenut dekkaria
[x] menettänyt läheisen ihmisen
[x]ollut isosena jollain leirillä
[ ]käyttänyt minihametta
[x] jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[x] tuntenut itseni yksinäiseksi
[ ] tehnyt kurkkunaamiota kasvoilleni
[ ]ollut katsomassa oopperaa
[x]harrastanut näyttelemistä
[ ]Lukenut Mauri Kunnaksen kirjoja
[x] neulonut lapasia
[ ]Katsonut Stand by me- leffan
[x] eksynyt
[x] keksinyt aprillipäivänä pilaa jonka joku uskoi
[x] järjestänyt yllätysjuhlia jollekin
[x] syönyt pizzaa aamupalaksi
[ ] saanut paniikkikohtauksen
[x] ollut ambulanssin kyydissä
[x]ollut poliisiautossa
[x] omistanut lemmikkieläintä
[x] laulanut sooloa jossain tilaisuudessa
[x] soittanut/laulanut bändissä
[x]ajanut autoa
[x]ajanut mopoa
[x] nukahtanut koulussa tunnille
[x]saanut aivotärähdystä (eikös toi nyt ole ilmiselvää)
[x] lukenut salaa toisen päiväkirjaa
[x] ollut tietokoneella yli 5 tuntia putkeen
[ ] maalannut taulua
[x] ollut yli kuukauden pois kotoa
[x] ollut kesätöissä
[x] maistanut mustekalaa
[x] unohtanut parhaan kaverini syntymäpäivän
[x]ollut festareilla
[x] luntannut kokeessa
[x]saanut ampiaisenpistoa
[x]Saanut murtumaa
[x] antanut rahaa katusoittajalle
[ ] ensin inhonnut jotain leffaa/tv-sarjaa ja sitten alkanutkin tykkäämään siitä
[ ] käynyt Irlannissa
[ ] käynyt Ukrainassa
[x] käynyt ruotsissa
[x]irkannut
[ ] pelannut twisteriä
[x] katsonut Kauniita ja rohkeita kokonaisen jakson verran
[x] hukannut kirjastonkirjan
[x] kulkenut alasti kotona
[ ] ollut galleriassa päivän kuvana
[x] opetellut elvyttämistä
[ ] pelannut golfia
[x] ollut liikenneonnettomuudessa
[ ]Tilannut jotain ostos-tv:stä
[x] polttanut tupakkaa
[x]Ollut sairaalassa yötä
[x]vuokrannut asunnon
[x] ollut lapissa
[x] esiintynyt oikeassa teatterissa
[x]saanut jonkun jäsenen menemään sijoiltaan
[x] pelannut cs:ää
[x] ollut lehdessä
[x] tilannut jotain netistä
[x]ollut tappelussa
[ ] lukenut kirjan ruotsiksi
[x]käynyt ulkomailla elokuvissa
[x] ollut lastenkodissa
[x] käyttänyt heijastinta
[x] leikkinyt pikkuautoilla
[ ] syönyt viimeisen tunnin sisällä
[x]valvonut yli 48 tuntia putkeen
[x] ollut onkimassa
[ ] kuvitellut olevani kala
[ ] soittanut kirkon kelloja
[ ] kerännyt kolehtia
[x] teipannut suuni kiinni
[x] palauttanut kokeen tyhjänä
[ ] ollut nälkäpäivä-kerääjänä
[ ] pessyt hampaani joka ilta
[x]Saanut kuhmun viimeisen vuoden aikana
[x] saanut mustelman viimeisen vuoden aikana
[x] olen tippunut portaat alas viimeisen vuoden aikana
[ ] olen saanut aivotärähdyksen viimeisen vuoden aikana
[x] tippunut puusta viimeisen vuoden aikana
[x] ollut sairaalassa viimeisen vuoden aikana
[x] käynyt lääkärissä viimeisen vuoden aikana
[ ] saanut silmätulehduksen viimeisen vuoden aikana
[ ] käynyt kampaajalla viimeisen vuoden aikana



Nimi: terp
Pituus: 181cm
Kengännumero: 42-43
Hiustenväri: onhan se
Silmienväri: sini/harmaat
Lävityksiä:onhan nota ;)
Tatuoinnit: 2

VIIMEISIN
Kappale, jota kuuntelit viimeksi: turmion kätilöt - rautaketju
Kappale, joka on juuttunut päähäsi: David Hasselhoff - hooked on the feeling
Henkilö, jolle soitit: *grin*
Henkilö, joka soitti sinulle: Jose
Tv-show, jonka katsoit: ei kykene muistaan.
Henkilö, jota ajattelit: Henna

VASTAAN VAI PUOLESTA
Kaukosuhteet: vastaan ja puolesta
Hyväksikäyttö: vastaan
Itsemurha: vastaan
Ihmisten tappaminen: vastaan
Homo- ja lesbosuhteet: puolesta
Saippuasarjat: vastaan

KUINKA MONTA
Kertaa olet ollut rakastunut? Kyllä.
Kertaa sydämesi on särkynyt? On.
Sydäntä olet särkenyt? paha lähteä laskemaan.
Tyttöä olet suudellut? no voi ny perkele,eikai keltään lähdetä kysyyn"kuinka monta partakarvaa sulla on?"...
Poikaa olet suudellut? 1-2.
Ihmistä luokittelisit sellaisiksi tosiystäviksi, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi? Kaksi.
Asiaa kadut menneisyydessäsi? Niin monta ettei moni usko edes.

AJATTELETKO OLEVASI
Hauska? emmä tiä, kertokaa te mulle?
Ystävällinen? Riippuu kohteesta.
Huolehtiva? niille jotka sen ansaitsee.
Suloinen? sussiunaa, pois se minusta.

SUOSIKKI-
Mies ja naisnäyttelijä: Angelina Jolie, Vin Diesel
Karkki: Turkinpippuri
Sarjakuva/piirroselokuva: Aku Ankka, Final fantasy - advent children
Väri(t): Musta/viininpunanen
Viikonpäivä: perjantai ja lauantai
Inhokkipäiväsi: maanantai ja sunnuntai
Kukka: Ruusu.
Koru: Lemmikkilepakko.
Kesä/talvi: HA! syksy.

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
Nukkui sängyssäsi: eiköhän se sen itse tiedä ;)
Näki sinun itkevän: siitä on aikaa, ei muista.
Sai sinut itkemään: tulipa kysymys mahtavaan rakoon, sekin tietää sen itse.
Oli kanssasi elokuvissa: Marja
Huusi sinulle: Äiti (ylläri)
Lähetti sinulle sähköpostia: Mari

OLETKO KOSKAAN...
Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä: Aina kun olen niin sanonut.
Ollut julkisella paikalla yöpuvussa: En
Pitänyt jonkun salaisuuden: Aina.
Itkenyt elokuvan aikana: En muistaakseni.
Suunnitellut viikkosi tv-ohjelman perusteella: En.
Ollut esiintymislavalla:ehh... siitä on aikaa.
Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta: hmm, joskus, mut sit muistan menkat ja se katoaa.

YSTÄVYYS/RAKKAUS
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?: En.ihastumiseen kyllä.
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta?: Haluan. 2
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä? Rehellisyys, luottamus ja avoimuus ja tuki.

MUUTA TIETOA
Rikosrekisteri?: ehkä
Mitä kieliä osaat?: Englanti, Suomi, kehonkieli.
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi: Sänky!
Asia, josta pidät itsessäsi vähiten: kostonhimo, ylisuojelevaisuus, ja ulkonäön puute.
Kamalin tunne maailmassa:Suhteen loppuminen.
Ketä rakastat:sisarukset, pikkuveli.
Ketä kaipaat: sen tietävät ne ketä kaipaan...

SINÄ
Lempinimet: Gargo, Terppa
Nimesi alkukirjaimet: TKJ
Kuinka vanhalta näytät?: minä moista osaa arvoida.
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt?: miehet on ikuisia lapsia ;D
Silmälasit/piilolinssit: ei ja joskus
Onko sinulla lemmikkejä?: On, villakoiria yhden kennelin verran.
Mikä saa sinut noloksi: aamut kun katson peiliin, ilmankos on parta ajamatta...hmm
Mikä saa sinut onnelliseksi: läheisyys...
Mikä huolestuttaa sinua?: elämä.

OLETKO KOSKAAN...
Ajatellut, että kuolet: Olen.
Halunnut karata: Olen.
Kokeillut huumeita: kyllä.
Tupakoinut: Olen.




10 Ensimmäistä:

Ensimmäinen paras ystävä: Joni
Ensimmäinen nettinimi: Gargoth
Ensimmäinen suudelma: Eräs Ingrid ruotsinlaivalla...
Ensimmäinen lemmikki: Ressu.
Ensimmäinen lävistys: Kieli-
Ensimmäinen ihastus: Tanja
Ensimmäinen rakkaus: -- " --
Ensimmäinen pehmoeläin: valeanpunainen pantteri.

9 Viimeisintä:

Viimeisin tupakka: Sininen, itsekääritty smart...
Viimeisin alkoholijuoma: itsemurha.
Viimeisin autoajelu: pari vko.
Viimeisin suudelma: *grin*
Viimeisin nähty elokuva: The Return Of the Mummy
Viimeisin puhelinsoitto: ehh, taas?
Viimeisin soitettu cd: tosta onkin aikaa ;D
Viimeisin itku: taannoin.

8 oletko koskaan -juttua:

Oletko koskaan deittaillut yhtä parhaista ystävistäsi? Olen.
Oletko koskaan ollut pidätettynä? Olen.
Oletko koskaan uinut alastomana? Olen.
Oletko koskaan ollut TV:ssä? Olen.
Oletko koskaan suudellut jotakuta ja katunut sitä? Olen.
Oletko koskaan nähnyt eroottista unta jostain tuntemastasi tyypistä? Toki.
Oletko koskaan lemmiskellyt pyörremyrskyn keskellä? Pitänee lisätä "to-do" listaan.
Oletko koskaan kirjoittanut päiväkirjaa? Juu, kyllä.


3 Valintaa:

1. Musta vai valkea: Musta
2. Kuuma vai kylmä: Kuuma
3. Suklaa vai vanilja: Suklaa



1 asia, jota kadut: Monia



Oletko ikinä-Galluppi

1.Oletko ikinä ollut jälki-istunnossa? Olen...
2.Oletko ikinä luntannut? Olen.
3.Oletko ikinä suuttunut tai huutanut opettajalle? Kyllä olen.
4....pussannut suulle tyttöä? hmm, mitenhän ois?
5....ostanut kortsuja? Ja edelleenkin olen, enkä ees häpee moista toimintaa!
6....ollut kännissä? Turhankin monta kertaa...
7....polttanut tupakkaa? sure thing
8....lintsannut? En, mulla oli vaan muuta menoa :D
9....valehdellut pahasti? Olen.
10...karannut kotoa? Olen.
11...ollut nälkälakossa? En.
12...ostanut kaupasta viinaa tai tupakkaa ala-ikäisenä? Olen.
13...mennyt ala-ikäisenä baariin? Olen.
14...syönyt lääkkeitä yli suosituksen? Olen.
15...lyönyt ketään turpiin? Kyllä olen...
16...varastanut? Kyllä.
17...tehnyt ilkivaltaa? Kyllä.
18...oksentanut tahallisesti? En.
19...ollut masentunut? Olen edelleen.
20...vihannut ketään? Olen ja tulen aina vihaamaan joitain ihmisiä...


Ja jaksa ketään tähän nakittaa, turhaan ajanhaaskausta moiset, vastaa ken tahtoo.

......ARGH!Keskiviikko 15.03.2006 15:02

Ja sen pienen hetken kun luulin että pääsen näistä eroon, niin sitten paukahtaa tällänen vähintäänkin syntilistan kokonen lappu...

Olen
[x]Suudellut miestä
[x]Suudellut naista
[x]Käynyt huussissa
[ ]Ratsastanut kamelilla
[x]Harjannut kissaa
[x]Ollut jälki-istunnossa
[ ]Lyönyt kaveria
[ ]Halannut naapuria
[x]Juonut samppanjaa
[ ]Heittänyt televisiota ikkunasta
[x]Yöpynyt hotellissa
[ ]Käynyt Amerikassa
[x]Puhdistanut wc-pönttöä
[x]Käynyt Puuhamaassa
[x]Polskutellut Serenassa
[x]Valehdellut äidilleni
[ ]Ollut musiikkivideossa
[ ]Omistanut syyliä
[ ]Tanssinut napatanssia
[x]Varastanut
[ ]Kokeillut isäsi pitkiä kalsareita
[x]Valvonut koko yön
[x]Rikkonut ikkunaa
[x]Sanonut "rakastan sinua"
[ ]Stripannut
[x]Ollut rippileirillä
[x]Nukkunut villasukat jalassa
[ ]Pissinyt yli 8 vuotiaana housuun
[x]Syönyt kuivattuja banaanilastuja
[ ]Mokannut kotitalouden tunnilla
[x]Tehnyt yli 80euron kännykkälaskun
[ ]Leikannut koiran kynsiä
[x]Pessyt vauvan pyllyä
[x]Ollut päivän syömättä mitään
[x]Ajanut traktorilla
[x]Tilannut taksia
[x]Yrittänyt iskea itseäsi yli 7 vuotta vanhempaa ihmistä
[x]Ajanut viiksiä
[ ]Syönyt kynsiä
[x]Soittanut pilapuhelua
[ ]Ollut Ankkarockissa
[ ]Käyttänyt mikroshortseja
[x]Rikkonut lupaustasi
[x]Ollut moottoripyörän kyydissä
[x]Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa
[ ]Soittanut seksilinjalle
[x]Haukkunut hoppareita
[ ]Soittanut bassoa
[ ]Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto
[x]Uinut vaatteet päällä
[x]Kuunnellut klassista musiikkia
[x]Ajanut pyörällä laiturilta järveen
[x]Röyhtäissyt ruokapöydässä
[x]Koskenut sähkölankaan eli paimenpoikaan
[ ]Pissinyt sähköpaimeneen?
[x]Nielaissut jääpalaa
[ ]Tippunut ponin selästä
[ ]Haukkunut hevareita
[x]Ollut vaahtobileissä
[x]Lähettänyt viestiä mtv3 chattiin
[x]Soittanut väärään numeroon
[ ]Oksentanut ruusupuskaan
[x]Vilautellut julkisilla paikoilla
[ ]Halannut julkkista
[x]Harrastanut seksiä julkkiksen kanssa?
[ ]Itkenyt ilman mitään syytä
[x]Ollut alaikäisenä baarissa
[x]Laskenut pulkalla katolta
[x]Nostanut lippua salkoon
[x]Ollut järjestämässä discoa
[x]Saanut turpaan tuntemattomalta
[x]Matkustanut peräkontissa
[x]Siivonnut lattialta oksennusta
[x]Kävellyt yli 10cm koroilla
[x]Karannut kotoa
[ ]Tilannut Mix-lehteä
[x]Saanut 4 kokeesta
[x]Käynyt eduskuntatalossa
[x]Pelannut kännykällä kirkossa
[ ]Vastannut seuranhakuilmoitukseen
[x]Nähnyt kaupassa julkkista
[ ]Pelännyt hämähäkkejä
[ ]Kirjoittanut Reginaan
[x]Ihaillut gootteja
[x]Hävennyt kilojasi
[x]Ollut puolukassa
[x] Rakastunut
[ ]Poistanut punkkia
[x]Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[x]Hypännyt 10 metristä pää edellä
[ ]Liftannut
[x]Kerännyt mansikoita
[x]Ajanut mopolla päin seinää
[ ]Seisonut hevosen selässä
[x]Käynyt navetassa
[ ]Kokeillut vanhusten vaippoja
[x]Esittänyt Güntheria
[ ]Juonut pepsiä ja maitoa sekaisin
[x]Tuntenut mielisairaan
[x]Hypännyt benjihyppyä
[x]Ollut yksin lentokoneessa
[ ]Eksynyt kaupungille
[ ]Hävittänyt laukun Linnanmäellä
[ ]Koulussa tiputtanut terveyssiteen lattialle
[x]Laulanut mikrofoniin
[x]Laittanut metalliesinettä mikroon tai muuta mitä sinne ei saisi laittaa
[x]Astunut lehmän paskaan
[x]Nielaissut purukumia
[x]Ostanut kondomeja
[x]ollut/vieraillut vankilassa
[x]Itkenyt itseni uneen
[x] Ajatellut itsemurhaa
[ ] Tykännyt The Rasmuksesta
[x]Täyttänyt 14 vuotta
[x]Käynyt psykiatrilla
[x]Seurustellut yli 23 vuotiaan kanssa
[ ] Ollut alipainoinen (hey,please x))
[ ] Käyttänyt narubikineitä
[x]Laihduttanut
[ ]Keräillyt kaljapullojen korkkeja
[x]Juonut Hyla-maitoa
[x]Ollut krapulassa
[x]Käyttänyt henkseleitä
[ ]Fanittanut RAW:ta
[ ]ostanut e-pilllereitä
[x]Hengittänyt heliumia
[ ]Käyttänyt ripsentaivutinta
[x]Koskettanut käärmettä
[x]Juonut venäläistä valkoviiniä (Eiks tää oo ny se kohta missä vodka lasketaan venäläiseksi valkoviiniksi? :P)
[x]Ollut tuhkarokossa
[x]Tehnyt heräteostoksia
[x] uinut avannossa
[ ]käynyt Lontoossa
[ ] mennyt vahingossa väärään junaan
[x] katsonut samaa leffaa kaksi kertaa peräkkäin
[x] nukkunut veneessä
[x] tehnyt runoa
[x]ollut lempiartistini keikalla
[ ]harrastanut balettia
[x] ollut kirpparilla myymässä
[x] löytänyt kadulta rahaa
[x] värjännyt hiukseni
[x] lintsannut
[ ] sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi
[x] matkustanut pummilla
[x] lukenut Raamattua (rippikoulussa oli pakko)
[x] tuhlannut yli 200 euroa kerralla vaatteisiin
[x] ollut yksin leffassa
[ ] ollut kielikurssilla
[x] kokeillut nyrkkeilyä
[x] kierinyt alasti lumikinoksessa
[x] voittanut arvonnassa
[ ] pyörtynyt
[x] haaveillut näyttelijän urasta
[x] joutunut jonkun epäilyttävän tyypin seuraamaksi
[x] lukenut dekkaria
[x] menettänyt läheisen ihmisen
[x]ollut isosena jollain leirillä
[ ]käyttänyt minihametta
[x] jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[x] tuntenut itseni yksinäiseksi
[ ] tehnyt kurkkunaamiota kasvoilleni
[ ]ollut katsomassa oopperaa
[x]harrastanut näyttelemistä
[ ]Lukenut Mauri Kunnaksen kirjoja
[x] neulonut lapasia
[ ]Katsonut Stand by me- leffan
[x] eksynyt
[x] keksinyt aprillipäivänä pilaa jonka joku uskoi
[x] järjestänyt yllätysjuhlia jollekin
[x] syönyt pizzaa aamupalaksi
[ ] saanut paniikkikohtauksen
[x] ollut ambulanssin kyydissä
[x]ollut poliisiautossa
[x] omistanut lemmikkieläintä
[x] laulanut sooloa jossain tilaisuudessa
[x] soittanut/laulanut bändissä
[x]ajanut autoa
[x]ajanut mopoa
[x] nukahtanut koulussa tunnille
[x]saanut aivotärähdystä (eikös toi nyt ole ilmiselvää)
[x] lukenut salaa toisen päiväkirjaa
[x] ollut tietokoneella yli 5 tuntia putkeen
[ ] maalannut taulua
[x] ollut yli kuukauden pois kotoa
[x] ollut kesätöissä
[x] maistanut mustekalaa
[x] unohtanut parhaan kaverini syntymäpäivän
[x]ollut festareilla
[x] luntannut kokeessa
[x]saanut ampiaisenpistoa
[x]Saanut murtumaa
[x] antanut rahaa katusoittajalle
[ ] ensin inhonnut jotain leffaa/tv-sarjaa ja sitten alkanutkin tykkäämään siitä
[ ] käynyt Irlannissa
[ ] käynyt Ukrainassa
[x] käynyt ruotsissa
[x]irkannut
[ ] pelannut twisteriä
[x] katsonut Kauniita ja rohkeita kokonaisen jakson verran
[x] hukannut kirjastonkirjan
[x] kulkenut alasti kotona
[ ] ollut galleriassa päivän kuvana
[x] opetellut elvyttämistä
[ ] pelannut golfia
[x] ollut liikenneonnettomuudessa
[ ]Tilannut jotain ostos-tv:stä
[x] polttanut tupakkaa
[x]Ollut sairaalassa yötä
[x]vuokrannut asunnon
[x] ollut lapissa
[x] esiintynyt oikeassa teatterissa
[x]saanut jonkun jäsenen menemään sijoiltaan
[x] pelannut cs:ää
[x] ollut lehdessä
[x] tilannut jotain netistä
[x]ollut tappelussa
[ ] lukenut kirjan ruotsiksi
[x]käynyt ulkomailla elokuvissa
[x] ollut lastenkodissa
[x] käyttänyt heijastinta
[x] leikkinyt pikkuautoilla
[ ] syönyt viimeisen tunnin sisällä
[x]valvonut yli 48 tuntia putkeen
[x] ollut onkimassa
[ ] kuvitellut olevani kala
[ ] soittanut kirkon kelloja
[ ] kerännyt kolehtia
[x] teipannut suuni kiinni
[x] palauttanut kokeen tyhjänä
[ ] ollut nälkäpäivä-kerääjänä
[ ] pessyt hampaani joka ilta
[x]Saanut kuhmun viimeisen vuoden aikana
[x] saanut mustelman viimeisen vuoden aikana
[x] olen tippunut portaat alas viimeisen vuoden aikana
[ ] olen saanut aivotärähdyksen viimeisen vuoden aikana
[x] tippunut puusta viimeisen vuoden aikana
[x] ollut sairaalassa viimeisen vuoden aikana
[x] käynyt lääkärissä viimeisen vuoden aikana
[ ] saanut silmätulehduksen viimeisen vuoden aikana
[ ] käynyt kampaajalla viimeisen vuoden aikana



Nimi: terp
Pituus: 181cm
Kengännumero: 42-43
Hiustenväri: onhan se
Silmienväri: sini/harmaat
Lävityksiä:onhan nota ;)
Tatuoinnit: 2

VIIMEISIN
Kappale, jota kuuntelit viimeksi: turmion kätilöt - rautaketju
Kappale, joka on juuttunut päähäsi: David Hasselhoff - hooked on the feeling
Henkilö, jolle soitit: *grin*
Henkilö, joka soitti sinulle: Jose
Tv-show, jonka katsoit: ei kykene muistaan.
Henkilö, jota ajattelit: Henna

VASTAAN VAI PUOLESTA
Kaukosuhteet: vastaan ja puolesta
Hyväksikäyttö: vastaan
Itsemurha: vastaan
Ihmisten tappaminen: vastaan
Homo- ja lesbosuhteet: puolesta
Saippuasarjat: vastaan

KUINKA MONTA
Kertaa olet ollut rakastunut? Kyllä.
Kertaa sydämesi on särkynyt? On.
Sydäntä olet särkenyt? paha lähteä laskemaan.
Tyttöä olet suudellut? no voi ny perkele,eikai keltään lähdetä kysyyn"kuinka monta partakarvaa sulla on?"...
Poikaa olet suudellut? 1-2.
Ihmistä luokittelisit sellaisiksi tosiystäviksi, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi? Kaksi.
Asiaa kadut menneisyydessäsi? Niin monta ettei moni usko edes.

AJATTELETKO OLEVASI
Hauska? emmä tiä, kertokaa te mulle?
Ystävällinen? Riippuu kohteesta.
Huolehtiva? niille jotka sen ansaitsee.
Suloinen? sussiunaa, pois se minusta.

SUOSIKKI-
Mies ja naisnäyttelijä: Angelina Jolie, Vin Diesel
Karkki: Turkinpippuri
Sarjakuva/piirroselokuva: Aku Ankka, Final fantasy - advent children
Väri(t): Musta/viininpunanen
Viikonpäivä: perjantai ja lauantai
Inhokkipäiväsi: maanantai ja sunnuntai
Kukka: Ruusu.
Koru: Lemmikkilepakko.
Kesä/talvi: HA! syksy.

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
Nukkui sängyssäsi: eiköhän se sen itse tiedä ;)
Näki sinun itkevän: siitä on aikaa, ei muista.
Sai sinut itkemään: tulipa kysymys mahtavaan rakoon, sekin tietää sen itse.
Oli kanssasi elokuvissa: Marja
Huusi sinulle: Äiti (ylläri)
Lähetti sinulle sähköpostia: Mari

OLETKO KOSKAAN...
Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä: Aina kun olen niin sanonut.
Ollut julkisella paikalla yöpuvussa: En
Pitänyt jonkun salaisuuden: Aina.
Itkenyt elokuvan aikana: En muistaakseni.
Suunnitellut viikkosi tv-ohjelman perusteella: En.
Ollut esiintymislavalla:ehh... siitä on aikaa.
Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta: hmm, joskus, mut sit muistan menkat ja se katoaa.

YSTÄVYYS/RAKKAUS
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?: En.ihastumiseen kyllä.
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta?: Haluan. 2
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä? Rehellisyys, luottamus ja avoimuus ja tuki.

MUUTA TIETOA
Rikosrekisteri?: ehkä
Mitä kieliä osaat?: Englanti, Suomi, kehonkieli.
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi: Sänky!
Asia, josta pidät itsessäsi vähiten: kostonhimo, ylisuojelevaisuus, ja ulkonäön puute.
Kamalin tunne maailmassa:Suhteen loppuminen.
Ketä rakastat:sisarukset, pikkuveli.
Ketä kaipaat: sen tietävät ne ketä kaipaan...

SINÄ
Lempinimet: Gargo, Terppa
Nimesi alkukirjaimet: TKJ
Kuinka vanhalta näytät?: minä moista osaa arvoida.
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt?: miehet on ikuisia lapsia ;D
Silmälasit/piilolinssit: ei ja joskus
Onko sinulla lemmikkejä?: On, villakoiria yhden kennelin verran.
Mikä saa sinut noloksi: aamut kun katson peiliin, ilmankos on parta ajamatta...hmm
Mikä saa sinut onnelliseksi: läheisyys...
Mikä huolestuttaa sinua?: elämä.

OLETKO KOSKAAN...
Ajatellut, että kuolet: Olen.
Halunnut karata: Olen.
Kokeillut huumeita: kyllä.
Tupakoinut: Olen.




10 Ensimmäistä:

Ensimmäinen paras ystävä: Joni
Ensimmäinen nettinimi: Gargoth
Ensimmäinen suudelma: Eräs Ingrid ruotsinlaivalla...
Ensimmäinen lemmikki: Ressu.
Ensimmäinen lävistys: Kieli-
Ensimmäinen ihastus: Tanja
Ensimmäinen rakkaus: -- " --
Ensimmäinen pehmoeläin: valeanpunainen pantteri.

9 Viimeisintä:

Viimeisin tupakka: Sininen, itsekääritty smart...
Viimeisin alkoholijuoma: itsemurha.
Viimeisin autoajelu: pari vko.
Viimeisin suudelma: *grin*
Viimeisin nähty elokuva: The Return Of the Mummy
Viimeisin puhelinsoitto: ehh, taas?
Viimeisin soitettu cd: tosta onkin aikaa ;D
Viimeisin itku: taannoin.

8 oletko koskaan -juttua:

Oletko koskaan deittaillut yhtä parhaista ystävistäsi? Olen.
Oletko koskaan ollut pidätettynä? Olen.
Oletko koskaan uinut alastomana? Olen.
Oletko koskaan ollut TV:ssä? Olen.
Oletko koskaan suudellut jotakuta ja katunut sitä? Olen.
Oletko koskaan nähnyt eroottista unta jostain tuntemastasi tyypistä? Toki.
Oletko koskaan lemmiskellyt pyörremyrskyn keskellä? Pitänee lisätä "to-do" listaan.
Oletko koskaan kirjoittanut päiväkirjaa? Juu, kyllä.


3 Valintaa:

1. Musta vai valkea: Musta
2. Kuuma vai kylmä: Kuuma
3. Suklaa vai vanilja: Suklaa



1 asia, jota kadut: Monia



Oletko ikinä-Galluppi

1.Oletko ikinä ollut jälki-istunnossa? Olen...
2.Oletko ikinä luntannut? Olen.
3.Oletko ikinä suuttunut tai huutanut opettajalle? Kyllä olen.
4....pussannut suulle tyttöä? hmm, mitenhän ois?
5....ostanut kortsuja? Ja edelleenkin olen, enkä ees häpee moista toimintaa!
6....ollut kännissä? Turhankin monta kertaa...
7....polttanut tupakkaa? sure thing
8....lintsannut? En, mulla oli vaan muuta menoa :D
9....valehdellut pahasti? Olen.
10...karannut kotoa? Olen.
11...ollut nälkälakossa? En.
12...ostanut kaupasta viinaa tai tupakkaa ala-ikäisenä? Olen.
13...mennyt ala-ikäisenä baariin? Olen.
14...syönyt lääkkeitä yli suosituksen? Olen.
15...lyönyt ketään turpiin? Kyllä olen...
16...varastanut? Kyllä.
17...tehnyt ilkivaltaa? Kyllä.
18...oksentanut tahallisesti? En.
19...ollut masentunut? Olen edelleen.
20...vihannut ketään? Olen ja tulen aina vihaamaan joitain ihmisiä...


Ja jaksa ketään tähän nakittaa, turhaan ajanhaaskausta moiset, vastaa ken tahtoo.