IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

... alkossa suosittelivat!Tiistai 22.01.2008 00:48

Oinas
Maistelee tyylikkäästi ja tahdikkaasti ostamaansa viiniä tai olutta. Päällepäin ei huomaa vaikka olisi kuinka peet olalla, paitsi siinä vaiheessa, kun oinas vetää tyylikkäät ilmalennot ja hukkaa kännykkänsä.

Härkä
Vetää pullotolkulla mielijuomaansa, pikkuhiljaa alkaa silmät lupsamaan ja härkä saa jopa pari sanaa suustaan. Ensin härkä väsyy, sitten pari paukkua lisää ja härkä laulaa suu ammollaan karaokea muiden mukana. Yleensä löytää kotiin.

Kaksonen
Kaksonen ottaa reippaasti ja sen kyllä huomaa. Suu käy yhtä paljon ja rasittavasti kuin selvänä.Ainoa ero on, että puhe sammaltaa. No, kädet käy sitten sitäkin enemmän, ei ole väliä onko oman vai vieraan jalka kyseessä. Löytää yleensä kotiin, mutta saattaa olla ojassakin makaamassa.

Rapu
Ravut osaavat asiansa. Ryyppäminen on heidän lempipuuhaansa ja yksi parhaista harrastuksista.
Rapu haluaa juoda hyvänmakuisia juomia ja vetää niillä kännit. Ravu ovat kännissä todella puheliaita ja tupakkakin maistuu kerta heitolla.

Leijona
Leijonalla ei pahemmin ääni muutu kellossa, meno vaan yltyy. Jos leijonalle on normaalia hyppiä pöydillä ja pussata miehiä / naisia, tuskin kattorakenteetkaan jäävät rauhaan. Kunhan vain kaikki huomaavat!

Neitsyt
Neitsyt on nipo juomansa suhteen ja juo sitä säästeliäästi aina kahteen paukkuun asti. Sen jälkeen lasissa alkaa olla enemmän viinaa kuin lantrinkia. Ja sen kyllä huomaa. Estyneestä neitsyestä tulee seksipeto tai vähintään naisten/miesten naurattaja.

Vaaka
Vaaka on yhtä hilpeä kännissä kuin selvinkin päin, lisäksi meno alkaa yltyä ainakin flirttailun suhteen. Vaaka suostuu juomaan vain hienosta lasista pikkusormi pystyssä. Aamu meneekin sitten alushousuja etsien.

Skorpioni
Skorpioni juo vain vaarallisia juomia, kuten viskiä. Kaikkialla hän näkee mahdollisen seksikumppanin eikä unohda tehdä sitä selväksi, olipa kyseessä varattu tai vapaa saalis. Loppuillasta hän saattaa jopa laittaa rähinän pystyyn. Ilmeet ovat kohdillaan.

Jousimies
Jousimiehellä menee aina lujaa, mutta kun viinaa sotketaan joukkoon,alkaa meno mennä melkoiseksi tohinaksi. Ajan- ja paikantaju katoaa, (usein myös tavaroita tai ainakin rahaa.) Jos on hyvä päivä, illasta tulee mitä onnistunein, Jos on huono päivä, saavat sen kanssaryyppäritkin kokea nahoissaan. Itkuhan sieltä aamumorkkiksessa voikin sitten tulla, kun jousimies luulee ettei kukaan näe. Vasta sitten Hän havahtuu, että on nukkunut yönsä jatkopaikan sohvalla koira kainalossa.

Kauris
Kauris alkaa puhua kaikkitietäväiseen sävyyn ja jakelee auliisti neuvoja alkuillasta. Kännissä kauris vapautuu ja todennäköisesti saa iskettyä itselleen seuraa. Kauris on kuitenkin harvoin se, joka oksentaa naapuripöydän tuoppien päälle. Uusia ystäviä hän kyllä hankkii kymmeniä, jotka sitten aamun valjetessa jäävät unholaan ja kauris palaa taas ylhäiseen yksinäisyyteensä.

Vesimies
Vesimiehelle maistuu toisinaan muukin kuin vesi. Ja jopa useita päiviä putkeen, kunhan draivi saadaan päälle. Flirttailu on myös vesimiehen lempi puuhaa. Hän vannoo ottavansa vain pienet
hölät, mutta turha toivo.

Kalat
Kalat rakastaa ryyppäämistä. Kaikki juomat maistuu, sekä omat että muiden. Ilo on irti alkuillasta ja loppuillasta on vieraana rähinä, itku tai naapurin varattu tyyppi.

[Ei aihetta]Perjantai 18.01.2008 23:47



Tukiopetusta:

Opettaja oli antamassa matematiikan tukiopetusta: "Kolme lintua
istuupuhelinlangalla. Metsästäjä ampuu yhden. Kuinka monta lintua jää
langalle?"

Oppilas mietti hetken ja sanoi mietteliäästi "Ei yhtään". "Ei,
ei, ei. Yritetäänpä uudelleen", opettaja sanoi kärsivällisesti,
Kolme lintua istuu puhelinlangalla. Metsästäjä ampuu yhden. Kuinka monta
jää langalle?" "Ei yhtään", poika vastasi jämäkästi, eikä opettaja
voinut kuin huokaista: "No, miten päädyit tuohon tulokseen?"
Yksinkertaista", poika vastasi, "Kun metsästäjä ampui yhden, laukaus
pelästytti kaksi muutatiehensä."

Niin", opettaja vastasi, "vastaus ei ole se, mitä haettiin, mutta
pidän ajattelutavastasi."

Okei", poika virkkoi, "Nyt on minun vuoroni kysyä. Kolme naista
istuu penkillä syömässä mehujäätä. Yksi naisista nuolee mehujäätä,
toinen puree ja kolmas imee. Kuka heistä on naimisissa?" Opettaja katsoi
kirkassilmäistä poikaa, värisi suuttumuksesta ja punastui.

No niin", poika kärtti, "Kolme naista istuu penkillä syömässä
mehujäätä. Yksi naisista nuolee mehujäätä, toinen puree ja kolmas
imee. Kuka heistä on naimisissa?" Opettaja nielaisi ja lähes
kuiskasi vastauksensa: "Se joka imee."

Ehei", poika vastasi , "se, jolla on vihkisormus. Mutta pidän
ajattelutavastasi."

ja tätä lisääPerjantai 18.01.2008 23:31

Miten päätät, koska mennä naimisiin?

- "Ekana täytyy löytää joku, joka tykkää samoista asioista ku itte. Jos esimerkiksi tykkää jalkapallosta, täytyy löytää vaimo, joka tuo sipsejä ja kaljaa"
Marko 10 v.

Mikä on paras ikä mennä naimisiin?

- "ei ole mitään parasta ikää mennä naimisiin. Täytyy olla tosi tyhmä mennäkseen naimisiin"
Niko 6 v.

Mitä treffeillä oikeastaan tehdään?

- "ekoilla treffeillä sanotaan toisilleen mielenkiintoisia valheita, niin sitten ollaan valmiina seuraaville treffeille"
Matti 10 v.

Mitä tekisit, kun sinulla on ensimmäiset treffit?

- "menisin kotiin ja leikkisin, et oon kuollu. sitten soittasin lehteen ja sanosin että pankaa muistoilmoitus"
Pekka 9 v.

Koska saa pussata toista?

- "no sitte ku ne on rikkaita miehiä"
Pamela 7 v.

Mitä tulisi tehdä jotta avioliitosta tulisi hyvä?

- "no vaimoille pitää sanoo et ne on kauniita. Myös sillon vaikka ne näyttäs pakettiautoilta"
Samu 10 v.

janottaako?Perjantai 18.01.2008 20:58

Miksi juoda alkoholia?
Jos jostain syystä ei löytyisi hyvää syytä, niin voit poimia sen tästä!

1.Palkkapäivä lähestyy uhkaavasti ja pankkitilillä on vielä rutkasti rahaa.
2.Palkkapäivä lähestyy. Pankkitili on tyhjä. Kaveri vippaa.
3.On palkkapäivä. Sen kunniaksi.
4.On perjantai (lauantai/sunnuntai/maanantai/tiistai/keskiviikko/torstai).
5.Nais/miesystävä jätti.
6.Nais/mies ystävä tuli takaisin.
7.Ei ole naista/miestä.
8.Pitäisi löytää nainen/mies.
9.Nais/miesystävä on löyhkäävä typerys.
10.Nais/miesystävä on musertavan fiksu.
11.Joku on unohtanut jääkaappiin pari pullollista.
12.Olenkin jo pari vuotta/kuukautta/viikkoa/päivää ollut kuivilla.
13.Lääkäri neuvoi ettei konjakki ennen nukkumaanmenoa ole pahitteeksi.
14.Vituttaa tämän listan lukeminen.
15.Lääkäri muka kielsi ryyppäämisen. Ja minähän en lääkäriä kuuntele.
16.Lähiomainen kuoli ja jätti tuntuvan perinnön.
17.lähiomainen kuoli eikä jättänyt tuntuvaa perintöä.
18.Se luuska ei suostu millään kuolemaan, vaan istuu perintörahojen päällä.
19.Kaveri sai perinnön ja päätettiin panna se kahteen mieheen sileäksi.
20.Mulla on semmoiset perintötekijät, että viinaa pitää vaan juoda.
21.Perillisistä ei ole muuta kuin huolta. Huoli hukutetaan.
22.Ottaa päähän, kun kaikkeen sekoitetaan nykyään politiikkaa.
23.Lahtarit ja porvarit jyllää joka paikassa.
24.Stalinistit ovat kaapanneet isänmaan.
25. Köyhää sorretaan.
26.Köyhää ei sorreta vaan annetaan kaiken maailman tukia minun veromarkoista.
27.Maajussit vie miljardit tukiaisina eikä työmiehelle jää muuta kuin tää viina.
28.Se on verinen vääryys, ettei osastossa kuunnella enää jäsenten ääntä.
29.Mä vihaan niin paljon numeroa kaksikymmentä yhdeksän et ratkeen ryyppään.
30.Työttömyyttä on jatkunut jo monta kuukautta.
31.Liikaa töitä, pakko ottaa rentoutuakseen.
32.Tässä työssä kuuluu ottaa esimerkiksi asiakaslounailla.
33.Kun työksesi jaat muille ehtoollisia, tulee pakostakin mieleen kaikenlaista.
34.Kyllä tämä juominen työstä käy. Ja minähän olen aina ollut kova työmies.
35.Viinanjuonnissa on jotakin niin suomalaista.
36.Suomalaisuus rasittaa ja painostaa, on juotava.
37.Eiks tätä listaa voitais vähän miettiä parin tuopin ääressä?
38.Suomipoika tuli ostaneeksi muutaman saunakaljan.
39.Suomi ei kohta enää ole suomalaisten, vaan pakolaisten.
40.Ai että uusi merkki markkinoilla? Pitäähän sitä toki maistaa.
41.Jaa vermuttia/rommia/giniä/votkaa/viskiä? Sitäpä en ole kokeillutkaan.
42.No kun nyt kerrankin saa jotakin kunnollista, enhän minä muuten...
43.Jaa poistuu myymälöistä...äkkiä ostaan!
44.Velipoika toi ruotsinlaivalta.
45.Isäukko on työmatkalla Kiteellä.
46.Työkaverit osti syntymäpäivälahjaksi niin kai se pois on juotava.
47.Sain tämän joululahjaksi firmasta.
48.Mitäs sanot autosta? Eiköhän oteta sen kunniaksi pienet?
49.Täytän kohta 20/30/40/50/60...jne
50.Näin pahaa unta, En mä ilman paukkuja uneen takaisin pääse.
51.Ääh pallomiehet-70 hävisi kotipelinsä.
52.kartanlukijan pitää aina ottaa!
53.Jumalavita ajoi Räikkönen muuten hienosti!
54.Jumalavita ajoi Räikkönen muuten HUONOSTI!
55.Automiehellä on automaattiryyppy.
56.Kun ottaa pari paukkua alle, jaksaa "niissä" touhuissa paljon paremmin.
57.En jaksa enää juosta naisissa. Viinaa saa juoksemattakin.
58.Akka on kylmä kuin pakastelahna.
59.Äijä ei ymmärrä "niistä" hommista mitään, vaikka kuinka neuvois.
60.Likööri auttaa, kun minulla on "ne".
61.Kyllä naisellakin on nykyään oikeus rentoutua.
62.Siellä pörrää hyvännäköisiä jätkiä...
63.Se lupas tulla tänään kattomaan, oonks mä paikalla...
64.Otetaan hiprakat, isketään miehet ja pidetään hauskaa niiden kanssa!
65.Ei mun tartte iskemään tai iskettäväks lähteä, otanpahan muuten vaan.
66.Se sika lähti sen huoran matkaan, mutta menköön.
67.Se sika ei lähtenyt sen huoran matkaan vaan jäi saatana tohon sohvalle lojuun!
68.Mä olen niin rakastunu, uskotkos?
69.Tätä pitää juhlia!
70.Janottaa.
71.Tekis terää..
72.Muuten mä nukahdan.
73.Enhän mä muuten pääse hereille.
74.Palelee.
75.On niin kuuma.
76.On kummallisen tyhjänpäiväinen olo.
77.Kaikki vilisee yhtenä sekasotkuna, eiköhän nollata kunnolla?
78.Musta ei ole tullut isää.
79.Musta tuli isä. Neljä kiloo kuussataa on poika...
80.Juniori valmistu teknikoks...
81.Ylenemisen kunniaksi!
82.Erottamisen kunniaksi.
83.Eroamisen kunniaksi.
84.Se osastopäällikkö teki meikäläiselle pahan oharin, se olis ollu mun homma.
85.Kyllä se tiedetään, millä lihaksilla se sihteeriksi pääsi...
86.Pojat, täähän ei maksa täällä mitään!
87.Niin on kallis maa, että kannattaa ottaa kunnon aineita kans.
88.Me ei ollakaan mitään ruotsalaisia pullansyöjähomoja!
89.Lomalta paluu.
90.Lomalle pääsy.
91.Litran tuoppi, tällähän juopuis raittiusmieskin.
92.Kevään/Kesän/Syksyn/talven kunniaksi.
93....pampulla löi suoraan hartioihin...et kuule pistäis yhtä keskivahvaa?
94.Olipa se yö, eiköhän käydä ottamassa parantavat?
95.Kröhöm!! (Yskäisy)...kunniaksi!
96.Joukkojen valmius oli erinomainen, skool hyvät herrat!
97.Näillä veljeslounailla kokee saman yhteyden kuin silloin aikanaan...
98.Jumalauta muistatko kun me ammuttiin...
99.Kaatoryyppy on ikimuistoinen tapa.
100.Tottakai minä lähden sinne hirvipeijaisiin.
101.Voi itkun paikka, ainakin kakstoistakilonen putos niin että molskahti!
102.Suurin hauki mitä Kainuusta on ikinä saatu! Eiköhän oteta pojat?
103.Niemisen talotyömaalla on pohjanvalutalkoot.
104.Koistinen pyysi katontekoon.
105.Jos en mää muuten jois, niin varmasti ton sun nalkutukses takia!
106.Mä haluun tappaa itteni viinaan.
107.Ei tippa tapa.
108.Yksikin mies oli kahdeksankymmentä vuotta raittiina ja niin se sitten kuoli.
109.Kaikki suurmiehet juo viinaa.
110.Internet on perseestä!
111.Microsoft vituttaa niin maan...
112.Juodaas pois niin ei mee huonoksi!
113.Baarikaappiin tarvitaan tilaa.
114.Jaa mutta tänäänhän on Tiistai...
115.En ratkennut viimekuussa kuin 17 kertaa ryyppään, otetaas sille!
116.Maailma on paha.
117.Naapuri vittuili!
118.Voitettiin/hävittiin puulaakimatsi.
119.Alkossa suosittelivat!
120.Hernesopan kanssa sopii aina punaviini.
121.Valkoviini on kuin tehty hyvälle pihville
122.Punaviini on kuin tehty hyvälle pihville.
123.Talvirenkaat pitäs vaihtaa...
124.Jakopään hihna pitäs uusia....
125.Jaa anoppi tulee viikonlopuksi...
126.Anoppi kuoli eilen (otetaas sille)
127.Suomen peli tulee telkkarista.
128.Tämmönen löyty jääkaapista...
129.Vedetääs perseet olalle niinkuin silloin ennen...
130.Vene pitäs nostaa talviteloille.

totuuksia kehiin..Perjantai 18.01.2008 14:36

http://testeri.ranteetauki.org/testit.php?testi=alkoholitesti
* Olet 78% todennäköisyydellä tuleva alkoholisti.

Onneksi olkoon, alkoholisoitumisesi on 78% varmaa. Pullot esiin ja juhlimaan tätä hienoa merkkipaalua! Lauantai-iltasi tulevat sisältämään viinaa, viinaa ja kaikista eniten: viinaa!

http://testeri.ranteetauki.org/testit.php?testi=cityihminen
* Olet 78% cityihminen.

Olet 78% cityihminen. Saatat olla jopa hieman liian cityihminen. Pystyisitköhän jättämään kännykkääsi päiväksikään ja lähtemään kerrostalon pihaa kauemmaksi? Olisikohan jo pienen vieroituksen paikka...

http://testeri.ranteetauki.org/testit.php?testi=macgyvertesti
* Olet 44% MacGyver.

Olet 44% MacGyver. Taitaa olla parempi että pysyttelet siellä sängyssä kirjojen kanssa ja jätät seikkailut niille ketkä sen osaavat. Älä osta linkkuuveistä tai joku joutuu kärsimään.

http://testeri.ranteetauki.org/testit.php?testi=yhdyssanatesti

*Vastauksistasi 100% oli oikein.

100% oikein. Ei paha, ei yhtään paha. Yhdyssanat ovat selvästi hallussa, joten tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

http://testeri.ranteetauki.org/testit.php?testi=optimistitesti

* Olet 50% optimisti.

Whoah. Näin sitä pitää. 50% ei ole ollenkaan huono tulos. Keep on rockin'.

http://testeri.ranteetauki.org/testit.php?testi=pelimiestesti
* Olet 35% pelimies.

Olet 35% pelimies. Hieman pelimiehen merkkejä. Lisää yritystä vaan, pelimies ei luovuta!

http://testeri.ranteetauki.org/testit.php?testi=rokkaritesti
* Olet 25% rokkari.

Olet 25% rokkari. Sinulla on vielä jalat maanpinnalla mutta viitteitä rokkarista. Sinulla taitaa olla vain hieman asenneongelma. Sinun pitäis hajottaa paikkoja useammin.

dodiiii..!Perjantai 18.01.2008 01:39

Rakastuneena voi istuskella, juoda kahvia ja katsoa vähän elokuvaa. Ja sitten se toinen on siivonnut.
Henrik 6 v.

Rakastuneena tuntee hurjaa oloa sisällään. Ja on ikävä kouluun.
Louise 7 v.

Kun näkee tytön, johon on rakastunut, ruumis alkaa tykyttää nopeammin ja verisuonet nousevat pystyyn.
Nick 8 v.

Kun minä olen rakastunut, ääni sisälläni sanoo: "Ei hätää. Okei. Minä vain tykkään tuosta pojasta".
Akinyi 8 v.

MISTÄ RAKKAUS LÖYTYY?

Jos haluaa tyttökaverin, sen kun kaivaa taskusta kaksi tivolilippua.
Ditte 9 v.

Voi kirjoittaa vaikka kirjeen, jossa lukee: "Alatko mun kanssa?" Sitten siinä lukee "en", "joo" tai "en tiedä". Siihen voi sitten ruksata.
Rasmus 7 v.

Minä löysin poikakaverin, kun me tanssittiin päiväkodissa ratiritirallaa.
Astrid 7 v.

Jos ei ole varma, onko rakastunut vai ei, tytön kanssa voi käydä pari kertaa treffeillä. Sillä lailla voi tarkistaa, kyseleekö hän tyhmiä.
Patrick 7 v.

Ihmiset lähtevät ulos ja löytävät poika- tai tyttökaverin. Kun he ovat olleet pari vuotta yhdessä ja saaneet lapsia, äiti menee töihin ja isä kaupungille etsimään vielä yhden tyttökaverin.
Robin 8 v.

KUN SEURUSTELLAAN

Kun on saanut poikakaverin, lähdetään elokuviin ja saadaan lapsi.
Sandra 7 v.

Kun on saanut poikakaverin, hänen kanssaan muutetaan äidin ja isän kellariin. Aina välillä sieltä noustaan sitten syömään.
Maria 7 v

VOIKO SEURUSTELLA MONEN KANSSA YHTÄ AIKAA?

Minulla on vain yksi tyttökaveri, mutta yritän löytää koko ajan niitä lisää.
Kristian 7 v.

Ei kannata seurustella monen tytön kanssa, koska silloin heitä ei riitä kaikille.
Brian 8 v.

Tietenkin voi seurustella monen kanssa yhtä aikaa. Äitikin seurustelee.
Jon 7 v.

KUKA KOSII?

Yleensä mies romahtaa polvilleen ja kosii. Se on vähän sellaista konttaamista.
Ann 7 v.

Kun isä ja äiti kosivat toisiaan, isä konttasi kukka kädessään äidin edessä.
Andrea 7 v.

Silloin kun kositaan, mennään polvi-istuntaan ja kysellään, haluaisiko joku naimisiin.
Rasmus 8 v.

KUN KYLLÄSTYTTÄÄ

Jos on kyllästynyt poikakaveriinsa, voi kysyä ystävältään, eikö tämä huolisi poikaa.
Tanja 7 v.

Jos poikakaveri ei halua erota, pitää tapella kovasti. Kyllä se ero tulee.
Jannie 8 v.

YHDESSÄ

Pitää miettiä tarkkaan ennen kun menee kihloihin. Jos ei saa sormusta irti sormesta, ei voi enää erota toista kertaa.
Bettina 7 v.

KUINKA KAUAN RAKKAUS KESTÄÄ?

Rakkaus kestää niin kauan, ennenkuin tyttö saa selville, että pojalla on toinen.
Simon 7 v.

Rakkaus kestää suunnilleen nelikymppiseksi, sitten löytyy takuulla toinen.
Kim 8 v.

* ABS miehen tiellä pitää.
* Avainrenkaan avulla voit hukata kaikki avaimesi kerralla.
* Aviomies joka saa aamiaisen vuoteeseen on sairaalassa.
* Ei sokea tervettä päivää näe.
* Ei kysyvä tieltä eksy, hän on jo eksynyt.
* Elämä on kovaa, mutta ilman kovaa ei ole elämää.
* Hampurilainen munalla ja maito rahalla.
* Huuhdon kultaa sano Lapin mies kun vaimoaan hukutti.
* Hölkkää, niin kuolet terveempänä.
* Idiootit pitävät yllä järjestystä, nerot hallitsevat kaaoksen.
* Itseäni olen aina kiittänyt ja kiitosta on riittänyt.
* Itku pienestä kalusta.
* Joka kuuseen kurkottaa, se käpyjä näkee.
* Joka toiselle kuoppaa kaivaa, siitä liksaa saa.
* Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se kaapelivaurioista vastaa.
* Jos kaikki puhaltaa samaa hiileen, niin kaikki saa tuhkat silmilleen.
* Jos en sano pahasti, sanon hyvästi.
* Jotkut ihmiset tuovat iloa minne sitten menevätkin, toiset taas sinne mistä tulevatkin.
* Juokse sinä humma kun se on siun homma.
* Kahden aina kalliimpi.
* Ken leikistä suuttuu, se ottakoon diapamin.
* Kun on korviaan myöten kusessa, on parempi pitää suunsa kiinni.
* Kun älyttömät yrittää saada haluttomat tekemään mahdottomat, syntyy projekti.
* Kuolema kuittaa univelan.
* Kyllä sokea kanakin munan löytää.
* Kyllä sokeankin muna kanan löytää.
* Lopussa on aika ihme, jos seisoo.
* Lypsävä lehmä ei täyty.
* Lähti ku talkkari liukkaalta katolta.
* Lähti ku Myllylä kisakylästä.
* Mikä ei tapa, se vituttaa.
* Minkä nuorena oppii, sen vanhana unohtaa.
* Minkä nuorena tervaa, se vanhana kestää.
* Minkä nuorena varastaa, sen vanhana omistaa.
* Minkä taakseen jättää, se sinne jää.
* Miehet hallitsevat maailmaa, mutta naiset hallitsevat miehiä.
* Miehen elämä on yhtä taistelua, päivällä leivästä ja yöllä lihasta.
* Mitä enemmän asioita tietää, sitä enemmän tietää asioita, joita ei tiedä.
* Mummo otti tilaisuudesta vaarin.
* Naiset pitävät hiljaisista miehistä, he luulevat heidän kuuntelevan.
* Naura ongelmillesi, niin kaikki muutkin tekevät.
* Nopeat elävät, kuolleet eivät.
* Nuorena kiska käännettävä - Matti Nykänen.
* Niin metsä vastaa kun hallusinaatiot haluaa.
* Lapsihan on ihan isänsä näköinen, mutta pääasia että on terve.
* Lapset autossa aiheuttavat vahinkoja, vahingot autossa aiheuttavat lapsia.
* Odottavan aika on yleensä alle tunti.
* Olo kuin omenalla - posket punaiset, kaula syötynä ja siemenet sisällä.
* Omena anuksessa pitää homot loitolla.
* Paha saa palkkansa, hyvä jos jää omilleen.
* Pakko mahtua kun on vihitty.
* Parempi olla pee aa ku Timo TA.
* Parempi pano KOPissa kuin Aktia pankissa.
* Parempi saada HIV nuorelta neidiltä kuin BSE vanhalta lehmältä.
* Parempi tahra lakanassa kuin tahra maineessa.
* Pessimismi on aivan turhaa, ei se auta kuitenkaan mitään.
* Pitäisi olla tikka. Saisi elantonsa takomalla päätään puuhun.
* Raha on ikuista, vain taskut vaihtuvat.
* Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella.
* Se parhaiten nauraa, jolla on vahvin lääkitys.
* Se viimeksi nauraa, joka hitaimmin tajuaa.
* Skitsofrenia voittaa yksinäisyyden.
* Sisko tahtoisi jäädä, mutta minä en.
* Sitä tikulla silmään, joka Takua muistelee.
* Tukka ja kalju ei viihdy samassa päässä.
* Tulin, näin ja koitin sormella.
* Velka on veli otettaessa, veljenpoika sen maksaa, kun takauksen antoi.
* Valheella on lyhyet jäljet, ellei käytä väärää passia.
MINKÄLAISET PIKKUJOULUT SINÄ AIOT VIETTÄÄ?

Nils Gustafsson -pikkujoulu:
Et muista mitään, mutta teltta ei näytä kuitenkaan enää olevan pystyssä.

Taru Sormusten Herrasta -pikkujoulu:
Muistat eronneesi ystävistäsi, tavanneesi kääpiöitä, tapelleesi kauheasti, puhuneesi puille, kävelleesi aivan helvetin pitkiä matkoja ja hävitit sormuksesikin heittämällä sen Tuomiokapitulin takana viemäriin.

Nils Holgersson -pikkujoulu:
Huomaat lentäneesi etelään jonkun hanhen kanssa.

Kristoffer Kolumbus -pikkujoulut:
Et tiedä mihin olit menossa, etkä perille päästyäsi tiedä missä mahdat olla, mutta koko reissu menee valtion piikkiin.

Tuhkimo-pikkujoulut:
Tulet kotiin ilman toista(kin) kenkää ja haiset epämääräisesti kurpitsalle.

Prinsessa Ruusunen-pikkujoulut:
Sammut sadaksi vuodeksi. Saatat herätä, kun joku suutelee sinua, mutta prinssi se ei takuuvarmasti ole.

Pieni Merenneito -pikkujoulut:
Jalat eivät aamulla irtoa toisistaan ja haisevat silakalle.
Peilistä sinua tuijottaa eilisillan Arielin sijasta tämän aamun Ursula-merennoita.

Lumikki-pikkujoulut:
Heräät aamulla seitsemän miehen keskeltä.

Punahilkka-pikkujoulut:
Heräät isoäidin kanssa samasta vuoteesta. Lisäpojoja, jos kyseessä on jonkun toisen isoäiti.

Keisarin uudet vaatteet -pikkujoulut:
Heräät aamulla alasti kadulla, koska kukaan ei ole illalla uskaltanut/viitsinyt/kehdannut mainita sinulle, ettei sinulla ole vaatteita päällä. Ohitsesi päiväkotiin kulkeva pikkulapsi taas pitää asiaa erittäin huvittavana ja ilmoittaa äidilleen kovaan ääneen, että "sedän pili on ihan sininen".

Ruma ankanpoikanen -pikkujoulut:
Aamulla vieressäsi on väärät munat.

Nalle Puh -pikkujoulut:
Aamukankeudessa et saa sormia varpaisiin ja hampaissa on plakkia kuin olisit pessyt ne hunajalla. Tilannetta pahentaa ylipirteä kaverisi, joka on herännyt täysin ilman krapulaa ja pomppii nyt maanisesti ympäri asuntoasi.

Roope Ankka -pikkujoulut:
Olet hommannut ison kasan rahaa ilman housuja. Äänesi on muuttunut kummalliseksi vaakkumiseksi, ja jostain kummasta syystä sinulle on iskostunut skottilaisaksentti.

Mikki Hiiri -pikkujoulut:
Korvasi ovat turvonnet palloiksi ja käsissäsi on valkoiset käsineet, mutta frakista ei ole tietoakaan.

Iso Paha Susi -pikkujoulut:
Henki haisee niin pahalle, että voit puhaltamalla kaataa ladon. Ympärillesi laonneet ihmiset eivät siis ole sammuneita vaan...

Hannu ja Kerttu -pikkujoulut:
Aamulla voit kätevästi suunnistaa vessaan yöllä laatoitettua vanaa seuraillen.

Peppi Pitkätossu -pikkujoulut:
Heräät aamulla hevosen ja apinan välistä.

Kultakutri-pikkujoulut:
Heräät partnerisi "Kuka on nukkunut minun sängyssäni?"-kysymykseen.

Joona ja valas -pikkujoulut:
Jokin hakkaa sisuskalujasi ja tahtoo ulos.

Perinteinen Suomalainen pikkujoulu:
Lompakko on tyhjä, kännykkä on hukassa, päässä soi tango delirium etkä uskalla edes vilkaista kuka vieressäsi kuorsaa.
- Vanhemmat »