IRC-Galleria

Hasuak

Hasuak

Vänkälauncher

Huomenta Suomi.Tiistai 06.02.2007 10:22

Ihana aamu. Tarina siis kertoo siitä. Siis tästä aamusta. Heräämistilanteesta ja ennen kouluun lähtöä-tilanteesta. K.

Herrään ku herätyskello pärähtää päälle. Siinä muistelen että emäntä herätti tunti sitte ja sano että isäntä lähtee viemään häntä töihin. Noh, laitan vielä viis minuuttia herätykseen ja pistän nukkuun. Isäntä tullee kotiin just ku herätyskello soi. Nousen istumaan, venyttelen, kiroan ja nousen. Juuri kun olen saanut housut jalkaan, oven takaa kuuluu kovempi huudahdus kuin ammutulla norsulla notta: ETKÖ SINÄ VIELÄKÄÄN OO NOUSSUT!?

Kukapa muukaan nuin ihanasti voisi sanoakkaan kuin isäni.

Huudan takaisin vittuuntuneena: "VITTU JUST HERÄSIN"

Kiroten puen päälleni ja lähden aamupalalle. Sitten se kaikki vasta alkoikin.

Aamupalalla, isäntä jakoi koirille jotkin keksit. Hän teki mokan, ja lähti koirien luota, vaikka ne söivät vielä, ja varskinkin kun Tomu kuolasi muiden keksejä syötyään oman.

Voitelen siinä leipiä kun takaani alkaa kuulumaan matala murina. Katson taakseni, ja näen kuinka Iitan koko hammaskalusto näkyi Tomulle, ja kuinka Tomu söi Iitan keksiä. Minähän heti huudahdan Iitalle että mennä pois, koska en halunnut tästä alkavan sen suurempaa tappelua.

Isäntä tulee tieten paikalle, ja lyhyellä tempperamentillä hän ottaa Iitaa niskasta kiinni, ja heittää sen maahan. Iita oli hieman sekaisin tapahtuneesta, ja rupeaa murisemaan Isännälle.

Siinä ärräpäät lensi ja muut koirat pakeni. Samalla kun isä huusi, Iita lähti pakoon. BÄNG. Silloin napsahti. Isäntä otti ja potkaisi omaa koiraansa kylkeen, niin että iita oli lentää kaapin kulmaan.

Iita häntä koipien välissä koitti paeta olohuoneeseen kun isäntä ärjyi kuin kuolemaa tekevä jääkarhu.

Hetken siinä olin hiljaa, ja rupesin avautuun isännälle "Etkö sie perkele ymmärrä, että ei missään. SIIS EI MISSÄÄN VITUN TILANTEESSA POTKITA KOIRIA. Se on eläinrääkkiä, eikä opetan mitään"

Isäntä näin kliseisesti piti pintansa ja ärisi takasin: "Elä sinä poika rupia vittu mua opettamaan. Sinä oot niin majoittunu huoneesees ettet tunnu ymmärtävän enää mistään mitään"

Hetken siinä koitin niellä kiukkuni. Avasin suuni ja sanoin hiljempaa että "Vittu tuon takia juuri vihaan sua yli kaiken. Yleistät, ja sanot aina, missä tilanteessa vain että EN YMMÄRTÄS MISTÄÄN MITÄÄN!" ..

Miettii sitä nyt että millaisena retardina se isä pitää mua? Hetken päästä se oli muka niin all-holy mulle ja lupasi kyytsätä kouluun mut. Mikäs siinä, mutta eikö tuo Mr. Retarted ymmärrä että EIHÄN SE KOIRALTA MITÄÄN KORJAA JOS MINULLE TEKEE JOTAIN HYVÄÄ.

Että vittu huomenta vaan, rakas maailma.

Riistin sitte Enniltä.Maanantai 05.02.2007 00:42

SUKUPUOLI: Äijä.
SYNTYMÄAIKA: 26.10.1990
OLIKO SE VIRHE: Luullakseni, aika yllättävä :DD
TOIVEAMMATTI: Varmaan mapperi jossain pelifirmassa.
KIINNOSTUKSEN KOHTEET: 3D grafiikka, kaikki turha.
SUURIN HAAVEESI: Toteuttaa haaveeni.
MITÄ MERKKIÄ POLTAT: Amis.
OLETKO KOKEILLUT HUUMEITA: En muista :DDd

ULKONÄKÖ: Semmoset zerggikasvot ja päärynävartalo.
PAINO: Vähä yli.

TYÖPAIKAT: Ku ois.
ASIAT, JOITA TYKKÄÄT TEHDÄ: Juurtua penkkiin, ryypätä Ennillä.
ASIAT, JOITA KERÄÄT: VOISIN kerätä kampoja ku nuita kertyy. En kerää aktiivisesti juuri nyt mitään.
PARAS JUOMA: Smirnoffi.
PARAS SARJAKUVA: Aku Ankka, mielipide vankka.

MUSIIKKIMAKU: Semmonen mitä vihaat.
SUOSIKKIBÄNDIT / ARTISTIT: Les Claypool.

PARAS URHEILULAJI: Perseen kaapiminen irti penkistä.
LEMPIMAA: Vaikken oo kokenu, on pakko sanoa Japani.
PARAS NÄYTTELIJÄ: Wamma Etson ^^
PARAS VUODENAIKA: Kevät. Mukava.

PARAS KAUPUNKI: Oulu tähän mennessä.
PARAS TV-OHJELMA: JAA-A. Varmaan Simpsonit.
PARAS LÄTKÄJOUKKUE: PÄH!
IHANNEMIES: :DDDD
HARRASTUKSET: Juurtuminen.
YLEISIMMIN KÄYTETYT SANAT/LAUSEET: "Jeeap"
TYYLI: Blank.
KÄNNYKKÄ: En jaksa tsekata ;< Semmonen simpukka känny. Kumma vehe.
MIKÄ ELIN OLISIT: Pitkien tutkimusten mukaan, olisin paksusuoli :DD
KORUT: Nope.
KIELITAITO: Suomen ja englannin kieli.
LAULATKO SUIHKUSSA: Sillon harvoin, ja häpeän senki jälkeen :D

KEITTOTAITO: Voi niitä köksäntunteja.. :D Tein perunamuussista lohkoperunoita.
HYVEET: Ehkä toi ystävällisyys ystävällisille.
PAHEET: Liikaa.
MITÄ VAIHTAISIT ULKONÄÖSSÄSI: En ihan nyt mitään.
VIIME ITKU: Mjaaaaa-a. Varmaan vuosi tai kaks sitten syystä unohtuneesta.
HUONE: Sininen :D
KENGÄN KOKO: Mahtuva.

KIROILETKO: Paskat.

TULETKO TOIMEEN VANHEMPIESI KANSSA: No joo.
LEMPIJÄÄTELÖ: Laku <3
ÄRSYTTÄVIN ASIA MITÄ IHMINEN VOI TEHDÄ: Tuomita tuntematta.
USKOTKO JUMALAAN: Olin, en enää. Kadotin uskoni siinä vaiheessa kun paska alkoi painamaan niskassa.

PARAS NEUVO JONKA OLET SAANUT: Ole itsesi. Auta lähimmäistäsi. Jos vituttaa, peitä se hymyilemällä.
KETÄ/MITÄ AJATTELET NYT: Kampaani.
LEMPIVAATTEET: Saatanaperkele paita, camofarkut.
LEMPIVAATEMERKKI: Tuntis yhen.
ASUTKO VANHEMPIESI KANSSA: Kyl.
OVATKO VANHEMPASI ERONNEET: Eip.

MILLAISESSA TALOSSA ASUT: Valakonen omakotitalo.
ONKO SINULLA OMA TIETOKONE: Kaks.

KUINKA VANHANA KOIT ENSISUUDELMAN: 15.
EI URHEILULLINEN PELI, JOSTA PIDÄT ENITEN: Doom sarja, Silent Hill sarja, Blizzardin parhaat, Zombiegrinder 60000.. Niitä on liikaa :D
TYHMIN JUTTU, MINKÄ OLET KOSKAAN TEHNYT: Varmaan joku. En muista, ja jos muistasin, en kertos ;<

SUOSIKKIASIAT KESÄSSÄ: Ei oo lunta. Loma :D
SUOSIKKIASIAT SYKSYSSÄ: Viileys.
SUOSIKKIASIAT TALVESSA: Kuu ja tähdet. -Enni
SUOSIKKIASIAT KEVÄÄSSÄ: Ei mikään. Vihaan >:o

HAUSKIN TUNTEMASI IHMINEN: Liian monta :D Jopa sinä, joka luet tätä.
PARAS OSA SANOMALEHDESTÄ: Mikään.

MILLAINEN HIIRIMATTOSI ON: Pääkoneella, semmonen perus harmaa. Läppärillä pöydän pinta.
HUONOIN FIILIS: Syyllisyys, paniikki ja ripuli :DDDD
PARAS FIILIS: Liikaa. Sais karsia vähä nuita.

ENSIMMÄINEN AJATUS AAMULLA, KUN HERÄÄT: "Vitut"
TULETKO MERISAIRAAKSI: En.

VUORISTORATA - HUBAA VAI NOT: Näj.
KUULAKÄRKI- VAI LYIJYKYNÄ: Kuulakärki.

MONTA KERTAA PUHELIN SOI ENNEN KUIN VASTAAT: Ei kerkiä kovin soija. Tai sitte se soi loppuun asti :D
PUHELIMEN SOITTOÄÄNI: Finntroll - Midnattens widunder ja Primus - Coddingtown
TYKKÄÄTKO AJAA AUTOA: En tiiä. Kai.
ENSIMMÄINEN AUTOSI: Oispa.
KENET HALUAISIT TAVATA: Hirviänä.


POJAT: Miehiä.
TYTÖT: Naisia.

MINKÄ VÄRISIKSI VÄRJÄISIT HIUKSESI: TODELLA tumman violetteja raitoja.
MITÄ ON SEINILLÄSI: Peili, pari taulua, pölyä, maalipinta.
ONKO LASI PUOLIKSI TYHJÄ VAI PUOLIKSI TÄYNNÄ: Tyhjä.
PEPSI VAI COCA-COLA: Coca.
VASEN VAI OIKEA KÄSI: Oikea.
MITEN KIRJOITAT KONEELLA: Nopiaa, monesti typoten mutta nopeammin korjaten.
MIKÄ PUUTARHATYÖKALU OLISIT: Sakset.
MITÄ ON SÄNKYSI ALLA: Juuri nyt, Tomu. Ja tomua :D
ONNENLUKU: 681234126345162371523417928346182394
MILLÄ NIMILLÄ LIIKUT NETISSÄ: Hasuak.
LEMPIKAPPALEESI: Varmaan Akira Yamaokan Love Psalm.

HARRASTATKO YHDENILLANSUHTEITA: Paskaa.
OLETKO KOSKAAN PETTÄNYT SEURUSTELUKUMPPANIASI: En arvosta.
ONKO SINUA PETETTY SEURUSTELUSUHTEESSA: Ei kai.
MITÄ SINÄ HALUAT ELÄMÄLTÄ: Saada oma arvoni takaisin.
TOIVOTKO KUOLEVASI: Joskus. Silleen traagisesti, jollon jokku tajuais että he tarvivat mua. Tai ei ehkä tarvi, mutta olin osa heidän elämää.

OLETKO TÄYSIN HETERO: Itteasiasa kyllä.
MITÄ SINULLA ON TÄLLÄ HETKELLÄ YLLÄSI: Harmaat camot, Rautiaisen "Kaikki liha tottelee kuria" t-paita.
MILLOIN SINÄ ITKET: Ku tarvii.
PIDÄTKÖ RUNOISTA: Jos ne on hyviä.
VIILTELETKÖ/OLETKO VIILLELLYT: Juue.
MILLAINEN AJATUSMAAILMA SINULLA ON: Erikoinen.

KENEN LUOKSE NYT HALUAISIT: Ennille.
ONKO SINULLA TATUOINTEJA TAI LÄVISTYKSIÄ: Nope.
MIKÄ ON NUKKUMAANMENOAIKASI: Hyppii.
OLETKO NS. NETTINÖRTTI: Laajalti.
OLETKO USKOLLINEN: Oon. Kai.
MYÖNNÄTKÖ SINUSSA OLEVAN BISEKSUAALISIA PIIRTEITÄ: En :DDD
VAI OLETKO HOMO/LESBO: E.
OLETKO KOSKAAN SUUDELLUT SAMAA SUKUPUOLTA OLEVAA: En.
HALUAISITKO: Juuen :D

VOISITKO RAKASTUA SAMAA SUKUPUOLTA OLEVAAN: Kaikki on mahdollista, hei.
ONKO SINULLA SALAISIA FETISSEJÄ: Hmm.. Kaippa.
ONKO SINULLA ISOT PUHELINLASKUT: Eip.
KUKA MAKSAA LASKUSI: Wanhemmat.

ONKO SINULLA AJOKORTTI: Mopokortti, kyllä.
LEMPIKEKSI: Emt :o
ÄÄNEKKÄIN IHMINEN JONKA TUNNET: Ministeri :D
PARAS AIKA VUOROKAUDESTA: Koulusta pääsy, bussisa istuminen :D
IKÄVIN AIKA VUOROKAUDESTA: Pakkoherätykset.
PARAS PÄIVÄ VIIKOSTA: Viikonloppu.
VÄHITEN KIVOIN PÄIVÄ: Maanantai ja keskiviikko.
IKÄVIN KUUKAUSI: Kesän jälkeiset.
KETÄ AJATTELET NYT: Vähä taas kaikkia.
PÄIVÄMÄÄRÄ JA KELLONAIKA: 4.2.2007. 22:42
(ÄLÄ) HAASTA PARI JUOPPOKAVERIASI TEKEMÄÄN TÄMÄ!

1. Minkälainen olet kännissä?
Haaska.

2. Milloin aloitit kännäämisen?
Varmaan joskus 2006 alkutalvesta :D

3. Oletko kännipäissäsi lähtenyt jonkun henkilön matkaan jonka naama ei aamulla miellyttänytkään?
Ei oo sattunu.

4. Kuvaile juomistasi neljällä sanalla:
Perkele ku osaa kivistää.

5. Mitä yleensä juot?
Kaaaljaa. Tollasia voimakkaampia tueta.

6. Mikä on pahinta juomaa mitä tiedät?
Ministerin marjatta :DDDd

7. Oletko ollut alaikäisenä baarissa? Missä?
Juue.

8. Ketkä ovat vakio-juoppokavereitasi?
Thearah ja Oni.

9. Kerro ärsyttävä piirre, joka tulee esiin sinusta kännissä?
Suorasanaisempi ku kekkonen kusihädäsä.

10. Osaatko mielestäsi juoda?
Juuen ;DAS

11. Kerro pahimmista övereistäsi.
Ei satu oleen. Jos on, en kerro :D

12. Kerro noloin tekosi humalassa?
Nousen sängystä sanoen "EN MIE OO KÄNNISÄ ENÄÄ" ja kaajun takas. NO OLIPA NOLO HEI ;ASDASD

13. Parhaat kotibileet tms. joissa olet ollut?
Thearahilla tulee aina juotua. Joku niistä kerroista.

14. Mikä on lempi juomasi?
HÄR! Niiton nii paljo ;<

15. Tanssitko tai laulatko paljon humaltuessasi?
No mitä sitä Onin kans pari kertaa on robotdancet vejettyä :D

16. Tappeletko kännissä?
Nääh.

17. Oletko usein poliisien kanssa tekemisissä humalassa?
Enpä.

18. Miten valmistaudut iltaan?
Parit puhelut, kierros ircisä varmastakseen että kaikki tosiaan tulee.

19. Mitä muut sanovat juomisestasi?
Eipä ne mitää. Mitä ne sanois?

20. Jos saisit valita, huomenna olisi vappu, juhannus vai uusivuosi?
Uusvuosi. En juonnin takia, vaan sen ku sillon muuten vaan lepposaa :D:D

21. Kuvaile tanssimistasi humalassa.
Samaa liikettä. Kuvittelen olevani vitun cool mutta muut kattoo että saiko se jonkin sortin sairaskohtauksen :DD

22. Mikä on lempi biisisi humalassa?
Oysterhead - Grand pecking order

23. Mikä on typerin keksintösi mitä olet kännissä keksinyt?
Hmm. En kyl muista.

24. Oletko hyvä juomaan väkeviä shotteina?
Empä oo vielä kokenu O.o

25. Lopuksi kerro paras drinkkivinkkisi tai mikä on sinun mieluisin sekoitus?
Tää on sitte vitun tujua. Kokeile vaan jos lunssasa ei mikään taho aukasta nenää. Ostat niitä sinisiä Fisherman´s Friendejä kaks pussia. Murskaat ne, laitat jellonapulloon ne kaikki jauheena ja sit pullo jäihin. Nautitaan kylmänä :D

En tieten oo maistanu, mutta toi isäntä aina lesottaa sillä :D Pitäis kokeilla. Kuulemma jo haistaminen aukasee nenän ja salpaa hengityksen :D

Haastan kenet haastan. Se on salaisuus, tards<3

WAMB1Keskiviikko 31.01.2007 18:38

Vastaa hymiöllä


Onko perheessänne allergioita?
:(

Ottaisitko autiolle saarelle mukaasi veneen?
:3

Jos yhtäkkiä kaikki ihmiset ympärilläsi alkaisivat palvoa sinua, mikä olisi reaktiosi?
:O

Pystyisitkö olemaan päivän ilman hymiöiden käyttöä?
:()

Pidätkö talvesta?
>:(((((

Kuvittele tilanne,jossa olisit esim. kirjaston tietokoneella. Aikasi kuluksi näpyttelisit tiuhaa tahtia näppäimistöä. Yhtäkkiä kuuluisi matala rusahdus, ja hetken perästä löytäisit itsesi tietokoneen kanssa kirjaston lattialla makaamassa. Tietokoneen ruutu olisi mennyt säpäleiksi, ja itse kompuutteri olisi saanut muutaman lommon. Reaktiosi?
!!!!!!!

Löytäisit ystäväsi kaulailemassa kultasi kanssa. Reaktiosi?
>>>>:3333333333333

Oletko aamuvirkku?
-.-

Olisiko sinulla pokkaa värjätä hiuksesi neonvihreiksi?
;ASD

Mielialasi, jos kaataisit piimäpurkin uusien vaatteidesi päälle, koulunruokalassa?
;<<<<<<<<

Voitatko usein monopolissa?
O.o

Sytyttäisit vahingossa roskiksen palamaan?
:DDDDDD

Kuvittele tilanne, jossa näet kadulla tuttusi (ystäväsi/poikaystäväsi/sukulaisesi tmv.) Innoissasi heilutat ja viuhdot kättä kyseessä olevalle ihmiselle, kunnes huomaat hänen olevankin ihan joku muu!?
:D o/ .. O.O .. :<

Kompastut mattoon?
!#"(&#

Tällasta tänään.Tiistai 30.01.2007 23:51

A : you like to drink
B : Everyone wants you.
C : You are really silly.
D : You like to drink.
E : Damn good kisser.
F : You are dead sexy.
G : You never let people tell you what to do.
H : You have a very good personality and looks.
I : You Are Great in bed.
J : People Adore YOU!
K : You're wild and crazy.
L : Everyone loves you.
M : best kisser ever.
N : You like to drink.
O : Awesome kisser.
P : You are popular with all types of people.
Q : You are a hypocrite.
R : Fuckin crazy.
S : Easy to fall in love with.
T : You're loyal to those you love.
U : You really like to chill.
V : You are not judgmental.
W : You are very broad minded.
X : You never let people tell you what to do.
Y : Best g/f b/f anyone could ever ask for.
Z : Always ready.

---
S : Easy to fall in love with.
A : You like to drink.
M : Best kisser ever.
I : You are great in bed.


HOLY KRINKLES!!1 ASDDd;

Repäsin velipojalta :DMaanantai 29.01.2007 21:44



Vastaan seuraaviin kysymyksiin laulujen sanoilla/nimillä. Jumitettavaa jokaiselle pojalle ja tytölle.Listaan haastamani ihmiset omien vastausteni perään.

1. Sukupuoli?
Sausage - Here´s to the man

2. Mikä on suurin unelmasi?
Les Claypool - Robot chicken

3. Mitä inhoat?
Mortiis - Parasite god (Piisi on loistava. Vihaan jumalia)
Deathstars - The last ammunition (Niin monesti koettu :D)

4. Millanen fiilis sinulla on nyt?
Mortiis - Decadent and desperate

5. Miten elämäsi sujuu ylipäätään?
Waltari - Piggy in the middle

6. Mistä asioista pidät?
Lordi - Rock the hell out of you
Frog Brigade - Girls for single men (:DDD)
Frog Brigade - D´s Diner (Enimmäkseen pikaruokaloissa syönti. Laatuaikaa)
Akira Yamaoka - Block mind (Biisi, fiilis ja pelko)

7. Minne haluaisit matkustaa?
Primus - Camelback cinema (Vois käyvä kattoon jonku laatuleffanki)

8. Mitä haluaisit sanoa ihastuksellesi/poika-/tyttöystävällesi?
Frog Brigade - Ding dang :DDD
1. Kunnioitatko opettajia? - Khyyl.
2. Oletko alkoholisti? - Enn.
3. Yksi kundi- Oni.
4. Pidätkö jäätelöstä? - Njuu.
5. Jokin muu numero kuin nolla? - 7
6. Pidätkö suklaasta? - Harvoin.
7. Pidätkö kesästä? - Hieman.
8. Mainitse joku paikka, mielikuvitusta saa käyttää!! - Japanilainen karaokehuone.
9. Onko hyväkroppainen mies seksikkäämpi kuin tyypillinen kaljamaha? - Makuasia.
10. Jonkun muun kundi(jos olet tyttö)/gimma(jos olet poika), nimi kuin kohdassa 3? - Trolli.
11. Jälleen jokin muu numero kuin nolla, ei samaa kuin kohdassa 5! - 13
12. Pidätkö banaanista? - Juup.
13. Laita tähän joko kohdan 3. tai kohdan 10 kundi - Trolli.
14. Jokin luku 10-100? - 64
15. Juures kasvi? - Peruna
16. Lempivärisi? - Musta
17. Jokin muu väri kuin äskeinen? - Violetti
18. Pidätkö musiikin kuuntelusta? - Liikaa.
19. Mainitse yksi ystäväsi? - Thearah.


LOPPUTULOKSET!!


No niin! Nyt luet vastauksesi ja kirjoita ne samassa järjestyksessä alle, lue mielellään ääneen.


1. Puhuitko totta? ~ Khyyl.
2. Oletko neitsyt? ~ Enn.
3. Ketä rakastat? ~ Oni.
4. Oletko maannut hänen kanssa? ~ Njuu.
5. Kuinka monta kertaa? ~ 7
6. Piditkö siitä? ~ Harvoin.
7. Haluatko lisää? ~ Hieman.
8. Missä SE tapahtui ensimmäisen kerran? ~ Japanilainen karaokehuone.
9. Onko sinulla toinen? ~ Makuasia.
10. Hänen nimensä? ~ Trolli.
11. Kuinka montaa kertaa olet maannut hänen kanssaan? ~ 12.
12. Oliko teillä kivaa? ~ Juup.
13. Kummalla jätkällä oli isompi? ~ Trolli.
14. Kuinka monta senttiä pitkä? ~ 64. (OH SHI-)
15. Mitä se muistutti? ~ Peruna.
16. Minkä värinen se oli ennen SITÄ? ~ Musta.
17. Entäpä jälkeen päin? ~ Violetti.
18. Oletko koskaan kokeillut "tree-somea?" ~ Liikaa.
19. Kuka oli kolmantena? ~ Thearah.


:DDDDD AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAasdAAAAAAAAAAA!

Repäsin jostai.Maanantai 29.01.2007 02:38

SUOLIJEESUS!1



Elämäni soundtrack

JOS ELÄMÄSTÄSI TEHTÄISIIN ELOKUVA, MILLAINEN SEN SOUNDTRACK OLISI?

Tässä kuinka se toimii:
Avaa musiikkikirjastosi (iTunes, Winamp, Media Player, yms).
Laita se sekoitukselle ( Shuffle)
Paina Play.
Jokaiseen kysymykseen vastaa biisi joka soi.
Kun olet valmis siirry seuraavan kysymykseen ja klikkaa seuraava
Valmista?


Alkumusiikki:
Primus - The air is getting slippery

Herääminen:
Primus - To defy the laws of tradition

Rakastuminen:
Primus - Southbound pachyderm

Taistelu:
Akira Yamaoka - Please love me... Once more

Riitaantuminen:
Oysterhead - Little faces

Sovinto:
Primus - Spegetti western

Salainen rakkaus:
Rhapsody - Legendary tales

Elämä on okei:
Primus - Those damned blue collar tweekers

Pettymys:
Rammstein - Rosenrot

Ajaminen:
Primus - Wounded knee

Muistot:
Frog Brigade - The Awakening

Iloinen tanssi:
Primus - Arnie

Unohtaminen:
DIO - Rock´n roll

Pitkä yö yksin:
Akira Yamaoka - Forest

Viimeinen taistelu:
Akira Yamaoka - Laura plays piano

Kuolemakohtaus:
Primus - Amos moses

Lopputekstit:
Oysterhead - Pseudo suicide

---

Millainenhan tästä tulisi? Ei ainakaan minun elämästä kertova :D

Tarina alkaisi todella kuumana päivänä, kun pääosahenkilö herää, ja päättää rikkoa traditioita.
Pienten tapojenkieltämisten jälkeen, hän rakastuukin uhanalaiseen norsulajikkeeseen. Ensimmäinen taistelukohta varmaan olisi jonkin sortin viharakkaus suhde taistelu, jossa mies ei tahtoisi taistella. Taistelun jälkeen tämä mies ja norsu riitaantuvat, koska norsu saa tietää miehen pienestä salaisuudesta joka koskee naapuruston lapsia. He tieten sopivat tämän jutun hetkessä ja menevät katsomaan vanhoja kunnon italiano westernejä :D Salainen rakkaus on pitkä tarina josta on kehittynyt maailmanlaajuinen legenda, sitten Hitlerin ja Loch Nessin hirviön. Elämä on niin okei, että hän päättää ruveta pakkotyöhön. Hän ei saa työtä, joten hän päättää maalata talonsa ruusunpunaiseksi, ja tajuta mitä on tehnyt vasta maalauksen jälkeen.
Hän loukkaa jalkansa, laittaa soimaan ambienttia ja lähtee ajelemaan kohti tulevaisuutta. Hän muistelee vanhoja aikoja, ja sitä, kuinka hän löysi elämän valon. Iloinen tanssi on täysin kliseinen disneytanssi, kunnes Arnie niminen herra tulee tanssilavalle sytyttäen itsensä palamaan. Tanssimusiikki pysähtyy kun hän alkaa huutelemaan "God bless you, one and all" ja "Remember this day".

Mies halusi unohtaa tämän rockaamalla, ja lähtee DIOn keikalle. Pitkä yö yksin keikan jälkeen alkaa metsästä, mistä hän löytää itsensä sammuneena kalsarit päässä. Viimeinen taistelu tapahtuu tämän miehen unessa johon hän vaipuu melkein heti tajutessa että hänen vasen jalkansa on murtunut. Unessa pieni, hemmoteltu blondikersa pimputtaa pianoa samaan aikaan, kun sankarimme taistelee kliseiseen ninja-anime tyyliin kärpästen kanssa.

Kuoleman kohtaus menee banjoa soittaen, ja laulaen juntista joka metsästi krokotiilejä. Leffa loppuu siihen kun hän kuolee sisäiseen verenvuotoon mitä liiallinen pirtun juonti aiheutti.

Hyvin ironinen piisi alkaa soida kun lopputekstit scrollaavat alhaalta ylös.

Karelta repäsin.Lauantai 27.01.2007 03:48

Listaa viisi laulua, joista tällä hetkellä pidät. Genrellä ja sanoilla ei ole väliä, eikä haittaa vaikka laulu ei edes olisi mitenkään hyvä, kunhan itse nautit siitä. Kopioi nämä ohjeet omaan päiväkirjaasi/blogiisi/journaliisi niiden viiden laulun kanssa.

1. Haddway - What is love
2. Primus - Welcome to this world
3. Oysterhead - Little faces
4. Deathstars - Our god the drugs
5. Primus - Dr.Nutbutters house of treats


.. Enkä kuuntele Claypoolia. Enenen.

Varastin Jaaqolta ;FPerjantai 26.01.2007 22:27

Desu~

S I N Ä
- Nimikirjaimesi? SAM(wise)
- Montako syksyä olet elänyt? 16 mie luulen jyrkästi.
- Minä viikonpäivänä synnyit? Sitä en oo koskaan kuullu ;<
- Opiskeletko jotain? Audiovisuaalista viestintää.
- Oletko joutunut vakavaan onnettomuuteen? En muista.

M I E L I P I T E E T
- Pidätkö enemmän lumi- vai vesisateesta? Vesivesivesi! Vihaan talvee ja lunta ;<
- Mistä musiikista pidät? Semmonen ilonen funkmetalli niinku Primus. Tieten, uppoaa trashi. Kaikki mikä potkii.
- Mikä on lempivuodenaikasi ja miksi juuri se on ylitse muiden? Syksy. Mukavan viiliää eikä oo lunta.
- Pidätkö jonkun maan kulttuurista erityisen paljon? Jaaaapaaaaaaan!
- Minkälaisista elokuvista pidät? En hirviänä kato mutta splatterit ja kauhut on hirmuna mieleen.

U L K O N Ä K Ö
- Kuinka pitkä olet? About 175.
- Pidätkö hymystäsi? EN.
- Mistä pidät ja et pidä ulkonäössäsi? Mistä pidän on tämä Quasimodo ryhti ja samalla en pidä siitä. Muut on ihan vitun sama :D

S U H T E E T
- Ketä perheeseesi kuuluvat? Isäntä, emäntä, isoveli ja kolome koiraa.
- Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa? Perhe ja kaverit. Aika kliseistä, eikö?
- Minkälaisessa seurassa viihdyt? Viihdyttävässä.
- Tunnetko paljon ihmisiä? Tunnen. Osan tahtoisin kuolevan tai katoavan elämästä :D

R U O K A
- Eksoottisin ruoka jota olet maistanut/syönyt? Pizza :DDD
- Onko sinulla erikoisruokavalio? Ononon.
- Mistä juomista pidät? Kokis ja kaikensortin mehut. Kaljaki käy.
- Mitä ajattelit syödä tänään? En varmaan mitään. Ei oo nälkäkään ;<<
- Pidätkö ruuanlaitosta? En itseasiassa.

F R E E T I M E
- Pidätkö piirtämisestä? En piä. En ossaa enkä tahtos. Konpuutterilla voi tehä riittävästi.
- Pyöräiletkö paljon? Ennnn..
- Mitä musiikki merkitsee sinulle? Liikaa. Elämäntapaa.
- Harrastatko mitään vakituisesti? 3D grafiikka ja runpalointi.
- Haluaisitko aloittaa jonkun harrastuksen? Kuten jaaqo sano, peliä ois mukava tehdä. Monelle pelille oon modannu ja kokemusta löytyy about 5v jos oikeen muistan. Radiantilla toimivalle enginelle ois mukava tehä peli ku on siihen eniten kokemusta..

K O T I
- Asutko vanhempiesi luona? Jjep. Tahtoisin omaan kämppääni ;<
- Vietätkö paljon aikaa huoneessasi? Liikaa.
- Onko kotisi kodikas? Riittävän.
- Mitä muuttaisit kodissasi? Ei just nyt tuu mieleen, mutta ehkäpä isompi huone ois herq.
- Millaisessa talossa asut? Vanaha valakonen, ykskerroksinen mökki kujalla nimeltä Löytötie. Löytötie, indeed, koska täältä on löytyny mitä vaan.

H A A V E E T
- Odotatko aina huomista vai elätkö tätä päivää? Ootan asioita. En pysy paikallaan.
- Mihin suurin haaveesi liittyy? Aktiivinen pändi, moditiimi suomesta ja rahhaa.
- Kerro jokin pieni mukava toiveesi? Mie tahtosin just että mun tuoppi tulis pesusta. Sais juotavvaa ;>

T A I D E
- Oletko taiteellinen? Hankala sanua. Osaan ajatella asiat todellakin omalla tavalla. Taas piirtämisen tai muun toteuttamisen kohdalla en ole.
- Minkälaisesta taiteesta pidät? Raa-asta, julmasta ja synkästä. Tieten, Primuksen albumin sisäkannet on aina loistavan iloista kamaa.
- Käytkö näyttelyissä tms? Enpä.
- Tahtoisitko itse olla taiteilija? Riippuu millä taholla. Pelien tekiätkin ovat taiteilioita. Eli kyllä.
- Suosikki taiteilijasi? Les Claypool.

T U R H A T
- Onko sinulla hyvä ryhti? Hirviä.
- Oletko onnellinen? Riittävän.
- Nautitko olla yksin? Usein.
- Pidätkö pimeästä vai valoisasta enemmän? Pimiä. Pelekään pimiää jonku verran mutta silti rakastan pelkoa.
- Kuka on hienoin ihminen jonka olet tavannut? Jope Ruonansuu :D


RÄNKÄDÄDÄNKÄDÄ! ;DDd