IRC-Galleria

Hasuak

Hasuak

Vänkälauncher

Vitun ihana viikonloppu.Lauantai 24.02.2007 01:01

Nosiis.

Vittu mää rakastan isäntää. Rakastan niin saatanasti.

Tuossa taas Iita päätti hieman ärähtää Tomulle, koska hän haluaa näyttää kuka on johtaja. Eiköhän isäntä päätä alkaa kailottaa kirjakielellä, ja sivistys-sanoilla Iitalle, että hän hakkaa/tappaa hänet, jos tekee tuon vielä kerran.

TAPPAA hän sanoi selvästi ja suomeksi. Siinä nähdään kuinka rakastava omistaja hän on. Hän aina kertoo kaikille kuinka hienoja koiria hänellä on, ja kuinka hän tietää kaikista koirista kaiken. Mutta silti tätä hänen oikea koira-rakkaus on.

Luuleeko hän, että koira ymmärtää mitä hän kailottaa? "VITTU SINÄ ET ENÄÄ KOSKAAN TEE NUIN TÄSSÄ TALOSSA TAI TULEE TURPAAN JA KUNNOLLA!! MENIKÖ ASIA PERILLE? TÄH? MENIKÖ!?" hän kailotti tuossa äsken taas.

Meh.

Mitä taas minun ja isännän suhteeseen tulee?

Rakastettava isähahmo. Kunhan ei kysy tai pyydä mitään.

En jaksa enää edes pitää laskua kuinka monesti meidän keskustelu on mennyt musiikkimausta, harrastuksista, nuoruudesta, koulupäivästä, kavereilla olosta, vessassa istumisesta (:D) tai vaikka koirien ruokkimisesta, minun perseelle menevään kouluelämään, tietokone-elämäntapaan, huonoon kuntoon tjsp.

Isäntä aina koittaa rajojani. Hän usein huomauttaa jostain, johon minä vastaan about kahdella sanalla. Sen jälkeen hän jatkaa, jolloin minä jatkan. Samaa jatkuu about 5 kertaa, jolloin hän huutaa "ELÄ JATKA KOKAJAN!" Jolloin emäntä kiertyy mukaan. Hän huutaa usein "ELEKÄÄ JAKSAKO KOKOAJAN TAPELLA!" Johon taaaaas isäntä "NYT SE TURPA KII KU TÄÄ EI OO SUN JUTTUS!"

Siinä vaiheessa otan särkylääkkeen ja menen takaisin omaan huoneeseen kuunteleen ovesta läpi tätä jatkuvaa mellastusta noiden kahden välillä.

Kolme kertaa äiti on itkenyt isännän jatkaessa loputtomiin tappelua. Muistan ne päivät hyvin.


Joku joka voi auttaa.. Hommaa minulle oma kämppä, jossa heitä ei tarvitse katsella enää.

[ Vittu mitä sekavaa, kuumeista horinaa ]

Iha vitun pakko Tiinalta varastaa :DMaanantai 19.02.2007 23:14

1: Ota lähin kirja ja katso siitä sivu 18, rivi neljä. Kirjoita mitä siinä lukee
- oli juttu pelistä, jonka päähenkilö
2: Ojenna vasen kätesi niin pitkälle kuin pystyt. Mitä kosketat ensimmäisenä?
-Näyttöä
3: Mitä katsoit viimeksi TV:stä?
- Varmaan jonku mainoskatkon
4:Arvaa aika ilman kelloon katsomista
-21.05
5: Katso kelloosi - mitä se näyttää?
-21. 08
6: Mitä muuta kuin tietokoneen kuulet nyt?
-Primusta ja vanhempien vineä oven takaa.. En tiiä mitä inisevät.
7: Milloin viimeksi kävit ulkona ja mitä teit siellä?
- Kävelin isännän autoon ;D
8: Missä nettisivulla kävit ennen IRC-Galleriaa?
- 4chan
9: Millaiset vaatteet sinulla on ylläsi?
- Hilsepaita ja harmaat camot ;ASD
10: Näitkö viime yönä unta? Millaista?
- Näin. Mutten muista.
11: Mille nauroit viimeksi?
- Varmaan jollekki asialle ku pelattiin Antin kans SC.
12: Mitä huoneesi seinillä on?
- Kaks Aku Ankka maalausta, peili, juliste joka lähtee kohtapuolin.
13: Oletko nähnyt mitään outoa viime aikoina?
- Hemmilän väittämäsä mulle että pitäs JUURI NYT tehä töitä, vaikka seistään käytäväsä.
14: Mitä ajattelet tästä kyselystä?
- "Tekemistäkueiootekemistä"
15: Minkä elokuvan näit viimeksi?
- Ringu 0
16: Jos tulisit multimiljonääriksi, mitä ostaisit?
- Muuttasin Japaniin joksiki aikaa, ostasin oman talon, paremman koneen ja 4chan partyvanin.
17: Kerro itsestäsi jotain sellaista, mitä muut eivät tiedä?
- Et taho tietää ;_;
18: Jos voisit vaihtaa maailmassa yhden asian, huolimatta syyllisyydestä tai politiikasta,
minkä vaihtaisit?
- Että tulisi päivä jolloin sotilaita ei tarvita.
19: Pidätkö tanssimisesta?
- Näy. Mitä sitä köyhää robotdancea vetää kännisä :D
20: Minkä nimen antaisit ensimmäiselle tyttärellesi?
- Maria (Ku sen vois sanua semmoseen "Mmaariaah" tyyliin ;> )
21: Entä ensimmäiselle pojallesi?
- Pedro (Ku senki vois sanua nui ;>> )
22: Voisitko koskaan harkita ulkomailla asumista?
- Japani <3
23: Minkä kirjan luit/selasit viimeksi?
- Varmaan Danten jumallallista näytelmää ku luin sen ajat sitte loppuun :D
24: Kuinka monta huonetta kodissasi on?
- 9
27: Mikä uutinen on viime aikoina mietityttänyt sinua?
- Enpä muista.
28: Mitä näet katsoessasi ulos ikkunasta?
- Sälekaihtimet ;DASDA
29: Mitä sinulle tulee mieleen sanasta punainen?
- Punanen seinä. Semmonen yksinkertanen ja tylsä
30: Mitä aiot tehdä tänään?
- Nousta hetkeksi ku perse puutuu. Varmaan vetää yks SC matsi sen perään.


A;SD;DA;ASD;ADS;;AD;ASD;ADS;ASDDA;;ASD;SAD;DESU

32Maanantai 19.02.2007 22:09

Shut your mouth -

Do it bitch.
1. Toinen nimesi?
Antero.

2. Mikä on lempivärisi?
Varmaan sininen ja musta.

3. Jos joku haluaa hemmotella sinua, miten hän sen tekee?
Jättää rauhaan.

4. Mitä biisiä kuuntelet tällä hetkellä?
Vieläkin Primus - Those damned blue collar tweekers.

5. Mikä biisi saa sinut nauramaan?
Joku Ruonansuun juttu :D

6. Minkä nimen antaisit lapsellesi?
Mooses.

7. Mikä on viime kesän paras muisto (tähän asti)?
En kyl ossaa sanua.

8. Minkälaista vastakkaisen sukupuolen yksilöä et voi vastustaa?
Vastustamatonta.

9. Mikä on naisen vartalon kaunein kohta?
Koko roppa.

10. Entä miehen vartalon?
Jessus. Koko roppa ;DD

11. Katso lähimmästä ikkunasta ulos, mitä näet?
Sälekaihtimet :DD

12. Mikä on talosi numero?
3.

13. Mitä radiokanavaa kuuntelet?
Rock. Muut menköön pois tämän tieltä!

14. Mikä on lempivaatteesi?
Toi 'hilsepaita' ja harmaat camot <3

15. Mitä haluaisit juuri tällä hetkellä?
Antti tulis takas alakerrasta, että päästäs pelaan perkele!

16. Mitä outoja tapoja sinulla on?
Tehdä pieniä robotdance-ish temppuja käsillä ku käsittelen ruokaa :D:D

17. Mikä on paras piirretty?
Animesta Excel Saga. Muusta Drawn Together.

18. Englanninkielen kaunein sana?
Death **ANGSTWARNINGLOLOL**.. On se.

19. Minkälainen on luonteesi?
Rauhallinen, välinpitämätön ja kuolaava.

20. Paljonko sinulla on tällä hetkellä rahaa?
About 30€

21. Mikä eläin olisit?
Varmaan lepakko. Ku gootit paskoo niitä ;<


22. Maa, ilma, tuli vai vesi?
Ilma-voima-vaiva.

23. Horoskooppisi?
Skorpiooni.

24. Miten kuvailisit huonettasi?
Pieni, pimeä, sininen.

25. Mikä on pelottavin elokuva minkä olet nähnyt?
En oo koskaan nähny TODELLA pelottavaa leffaa. Kauna 2 oli aika mukava.

26. Mitä vihaat?
Teinejä galtsussa.

28. Minkälainen haluaisit olla?
Mäihä.

29. Minkävärinen paita sinulla on päälläsi?
Musta SAATANAPERKELE paita.

30. Minkä nimen antaisit lemmikillesi, ja mikä se olisi?
Huora :DDDDd

31. Sulje silmäsi, kulje 5m taaksepäin, ojenna kätesi, avaa silmäsi, mitä kosketat?
Varmaan ilmaa. Kävelisin kylläkin sen 3,5m seinää vasten.

32. Minkälainen on jääkaappisi ovi?
Valkonen.

33. Mitä ruokaa syöt mieluiten?
Paahtoleipää sulan juuston, kinkun ja sinapin kans.

34. Vähiten mieluiten?
Kaaliruuat ja amican ruuvat ;<

35. Mikä on uskontosi?
Adun. Noeiku ennoo uskosa :DD

36. Oletko ilta vai aamuihminen?
Ilta.

37. Mitä kysymysta sinulta ei kannata kysyä, miksi?
Sitä mitä ei kannata, eli kysy mitä vaan.

38. Oletko koskaan käynyt lastenkodissa tai vastaavassa?
Empä.

39. Mitä aiot tehdä seuraavaksi?
Pelata antin kans perkeele!!

40. Minkälainen käytös tekee sinuun vaikutuksen?
ÄÄ!



Hurja ryyppy-vknloppu, vai rauhaisa kynttilä illallinen sen Maailman Ihanimman kanssa?
- Kyllä se ois se illallinen.

Milloin viimeksi kaaduit pahasti?
- Härskille mennesä soratiellä skootterilla ku polvet ja kyynärpäät aukes lahjakkaasti.

Oletko koskaan tippunut katolta?
- Nope.

Milloin olet viimeksi nauranut todella makeasti?
- Joka päivä :DD

Oletko matkustanut laivalla/minne?
- Kerran kävi ruottin alueilla laivalla. Ennoo muuten käyny.

Uusin inside-vitsi?
- Ei satu olleen.

Juotko? Kuinka usein?
- Kyllä sitä tullee juotua, mutta ei jokaussein.

Poltatko?
- Enpä.

Jos tupakoit vaikka edes joskus, mikä on ollu eka röökimerkkisi?
- ;<

Onko puhelimessasi turhia numeroita?
- Jos jotain saa, se ei ole turhaa. Sillekkin tulee joskus vuoro.

Oletko lukenut tänään jotain? Mitä?
- Varmaan ketsupin etiketin ;DDD

Oletko nukkunut vastakkaisen sukupuolen vieressä harrastamatta seksiä?
- Monesti.

Mitä on tehtävä, että sinut saa hymyilemään ?
- Hymyilee.

Milloin sait viimeksi lahjan ja keneltä?
- Härskiltä joululahjaa tommosen ritarilelun :DDD <33

Milloin ja miksi itkit viimeksi ?
- Vou. En kyllä muista.

Laulu/laulut jotka tuo muistoja mieleen?
- Ruonansuun tuotanto. Akira Yamaoka - Theme of Laura.

Mistä sait viimeksi mustelman ja mihin?
- Äää.. Varmaan jalakaan ku löin sen johonki ;:DD

Tahtoisitko tutustua johonkin tiettyyn ihmiseen paremmin tällä hetkellä ja miksi?
- Vaikka Pyramid Headiin. Leikkaisin sen 'kypärän' irti.

Oletko koskaan suudellut jotakuta liikkuvassa ajoneuvossa?
- En muista.. Kaippa oon.

Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
- Ringu 0.

Oliko hyvä?
- Vitun loistavaa. Ei mitään jenkkisäikyttelymässäilyä vaan psygologista trilleriä.

Onko kukaan laulanut tai soittanut (musiikkia) sinulle henkilökohtaisesti?
- Härski reeneisä D;dD

Mitä katsoit eilen illalla TV:stä?
- En muista .<


HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...

Nukkui sängyssäsi?
- Ei oo koskaan nukkunu muut mun sängysä :DD

Näki sinun itkevän?
- Laura.

Sai sinut itkemään?
- Tuntematon voima.

Vei sinut ostoksille?
- Ennoo käynykkään aikoihin.

Tarjosi sinulle leivoksen?
- Kaappi D;DD

Huusi sinulle?
- Isäntä kai. Yleisesti.

Lähetti sinulle sähköpostia?
- Joku spämbotti :DD

Antoi sinulle poskisuudelman?
- Enni-hän.

Lainasi jotain vaatekappalettasi?
- Hmm. Enni otti kerran ulos mennesä mun takin. Ei kai muuta :D Mie palelluin ;<<

Halasi sinua?
- Enni.

Läimäytti sinua?
- Enni tai Laura :DDD

Puzzle suoraan Silent Hill 3:sta.Sunnuntai 11.02.2007 20:29

Olet pimeässä käytävässä. Takanasi makaa kolme kuollutta hoitajaa omissa verilammikoissa. Pääset vihdoin pois pääkäytävästä ja päätät avata oven seuraavaan huoneeseen. KLÄNG JA BIIP.

Ovi tarvitseekin nelilukuisen koodin. Oven vieressä on paperi josa on ohjeet koodin purkamiseen. Puzzle toimii näin:

Sinulla on aluksikin näppäimist ovessa jossa napit menevät tässä järjestyksessä:

1 2 3
4 5 6
7 8 9

Ohjeet menevät näin:

----

Ensimmäinen luku on suurempi kuin toinen.
Toinen luku on kolmas tuplattuna.
Kolmas luku on pienempi kuin neljäs.
Neljäs on puolet ensimmäisestä.

Yhtäkään lukua ei ole kahdesti.
Kolmas ei ole ylärivissä.
Toinen ei ole oikeassa rivissä.
Yksi luvuista on "the final key"(kuten lappu sanoo).

----

Perkele! Tässähän ollaan estämässä uuden Jumalan syntyä, eikä ratkomassa koodeja oviin! Ammu se ovi auki kun sinulla on vielä haulikossakin patruunoita! :D

Noh.. Pakko kai se on sitten tehdä. Scrollaa alas vastaukselle.




























Jotenka. Tuo viimeinen luku on 4, kuten koodi vihjaa. Neljäs luku on viimeinen, ja myös "final key".

Kolmannes luku on pienempi kuin neljäs, joten lähdetään että se on 3. Toinen on tuplasti kolmas, joten se on 6. Ensimmäinen luku on suurempi kuin toinen, joten se olisi 7, 8 tai 9. Otetaan 7 ensin.

Nyt koodi on 7634. Koodi ei silti toimi :D

Kokeileppas 8 ensimmäseksi luvuksi, eli 8634.

BLING! Pääsitpäs siitäkin ovesta..

Ideana tämän kirjoittamiseen oli äsköinen kokemus reeniksellä kun tyssäsin tähän :D Päätettiin pelata hieman tätä, kunnes alle viidessä minuutissä lähti järki.

Perkeleenvittu.Lauantai 10.02.2007 00:27

Mun persvako hikoilee.

WTFIMO!Torstai 08.02.2007 16:04

Indiana.

Piearsin tällasen Thearahilta :ooTorstai 08.02.2007 02:33

Avaa haluamasi soitinohjelma, laita kaikki laulusi soittolistalle ja pistä satunnaissoitto päälle.

Mitä äitini minusta ajattelee??
laulu: Pahaa verta
artisti: Mokoma
kommenttis: Äitini on vampyyri.

Onko elämäni kulkemassa oikeaan suuntaan?
laulu: Scum
artisti: Waltari
kommenttis: Edes mediaplayerini ei pidä minusta.

Mikä auttaisi rahaongelmiini?
laulu: Wasting my mind
artisti: Waltari
Kommenttis: Ehkä pitäisi ajatella enemmän.. tai vähemmän?

Mistä muut ihmiset kadehtii mua?
laulu: Asthma
artisti: Mortiis
kommenttis: Vänkää. Ei mulla astmaa oo ;<

Mikä auttaa tylsyyteen?
laulu: Falling twilight
artisti: Mortiis
kommenttis: Yhtä hauskaa ku pihlajakänninen lintu lentää syksyllä ikkunaan.

Mitä piirrettä en ole itsessäni vielä tiedostanut?
laulu: Caution should be used while driving a motor vechile or operating machinery
artisti: Sausage
kommenttis: ....


Millaiseksi muutun, kun vanhenen?
laulu: Sinister exaggerator
artisti: Primus
kommenttis: Ei nyt mee nappiin..

Kehen/Mihin ihastun seuraavaksi?
laulu: Lacquer head
artisti: Primus
kommenttis: Musta tulee alkoholisti? :O

Elämän tarkoitus?
laulu: Itken silmät päästäni
esittäjä: Mokoma
kommenttis: Lainaan Silent Hill 3:sta Claudian sanoja: "We were put on this earth to suffer and cry. We were made to be happy, so be happy.

- Oliko tuossa mitään järkeä? Ei.

Mitäs tän jälkeen kannattais tehdä?
laulu: Love Psalm
artisti: Akira Yamaoka
kommenttis: :3

Kuinka muu maailma sinut näkee?
laulu: Holy thunder force
artisti: Rhapsody
kommenttis: OH SHI-

onko elämäsi onnellinen?
laulu: Iowan gal
Artisti: Les Claypool
kommenttis: "Pretty as a picture, happy as a clown"

Mitä ystäväsi oikeasti ajattelet sinusta?
laulu: Misty Man
artisti: Waltari
kommenttisi: o.o


Himoitseeko ihmiset minua salaa?
laulu: Oz is ever floating
artisti: Oysterhead
kommetti: ä?

kuinka teen itsestäni onnellisen?
laulu: Girlie girlie
artisti: Dr. Bombay
kommenttisi: Arvas.

Mitä teen elämälläni?
laulu: We rock
artisti: DIO
kommentti: Rokkaan :D

Miksi elämä(si) on niin täynnä tuskaa?
laulu: Eleven
artisti: Primus
kommetti: "I just can't seem to blend into society. I have no hope for this dim simplicity of law and order"

Kuinka voisin lisätä nautintoani seksin aikana?
laulu: Cosmic highway
artisti: Frog Brigade
kommentti: äääää O.o

Saanko ikinä lapsia?
Laulu: Family and the fishing net
artisti: Taas Primus :D
Kommentti: Varmaan mulle jonkin sortin perhe tullee. Kai.

Kuolenko onnellisena?
laulu: [Don't die before i do]
artisti: Rammstein
kommentti: Romanttista. Kai.

Mikä olisi hyvä neuvo minulle?
laulu: John the fisherman
artisti: PRIMUS!1
kommentti: Varmaan pitäs alkaa kalastaan.

Mitä on onnellisuus?
laulu: Wisdom of the kings
artisti: Rhapsody
kommentti: Pah.. Viisaus ei tuo onnea.

Mikä on minun lempi fetissi?
laulu: Gibber
artisti: Mortiis
kommentti: Eli ei :D

Kuinka minut muistetaan?
laulu: Benzin
aristi: Rammstein
kommentti: Tulee mieleen Primukselta 'Arnien' sanotus.. http://www.musicsonglyrics.com/P/primuslyrics/primusarnielyrics.htm

Ei menny ihan kohalleen. Vois ehkä hieman laajentaa playlistiä? :D

RÄN!Keskiviikko 07.02.2007 23:48

Mie en tiiä miks kirjotan tänne. Mullon tylsää.

Huomenta Suomi.Tiistai 06.02.2007 10:22

Ihana aamu. Tarina siis kertoo siitä. Siis tästä aamusta. Heräämistilanteesta ja ennen kouluun lähtöä-tilanteesta. K.

Herrään ku herätyskello pärähtää päälle. Siinä muistelen että emäntä herätti tunti sitte ja sano että isäntä lähtee viemään häntä töihin. Noh, laitan vielä viis minuuttia herätykseen ja pistän nukkuun. Isäntä tullee kotiin just ku herätyskello soi. Nousen istumaan, venyttelen, kiroan ja nousen. Juuri kun olen saanut housut jalkaan, oven takaa kuuluu kovempi huudahdus kuin ammutulla norsulla notta: ETKÖ SINÄ VIELÄKÄÄN OO NOUSSUT!?

Kukapa muukaan nuin ihanasti voisi sanoakkaan kuin isäni.

Huudan takaisin vittuuntuneena: "VITTU JUST HERÄSIN"

Kiroten puen päälleni ja lähden aamupalalle. Sitten se kaikki vasta alkoikin.

Aamupalalla, isäntä jakoi koirille jotkin keksit. Hän teki mokan, ja lähti koirien luota, vaikka ne söivät vielä, ja varskinkin kun Tomu kuolasi muiden keksejä syötyään oman.

Voitelen siinä leipiä kun takaani alkaa kuulumaan matala murina. Katson taakseni, ja näen kuinka Iitan koko hammaskalusto näkyi Tomulle, ja kuinka Tomu söi Iitan keksiä. Minähän heti huudahdan Iitalle että mennä pois, koska en halunnut tästä alkavan sen suurempaa tappelua.

Isäntä tulee tieten paikalle, ja lyhyellä tempperamentillä hän ottaa Iitaa niskasta kiinni, ja heittää sen maahan. Iita oli hieman sekaisin tapahtuneesta, ja rupeaa murisemaan Isännälle.

Siinä ärräpäät lensi ja muut koirat pakeni. Samalla kun isä huusi, Iita lähti pakoon. BÄNG. Silloin napsahti. Isäntä otti ja potkaisi omaa koiraansa kylkeen, niin että iita oli lentää kaapin kulmaan.

Iita häntä koipien välissä koitti paeta olohuoneeseen kun isäntä ärjyi kuin kuolemaa tekevä jääkarhu.

Hetken siinä olin hiljaa, ja rupesin avautuun isännälle "Etkö sie perkele ymmärrä, että ei missään. SIIS EI MISSÄÄN VITUN TILANTEESSA POTKITA KOIRIA. Se on eläinrääkkiä, eikä opetan mitään"

Isäntä näin kliseisesti piti pintansa ja ärisi takasin: "Elä sinä poika rupia vittu mua opettamaan. Sinä oot niin majoittunu huoneesees ettet tunnu ymmärtävän enää mistään mitään"

Hetken siinä koitin niellä kiukkuni. Avasin suuni ja sanoin hiljempaa että "Vittu tuon takia juuri vihaan sua yli kaiken. Yleistät, ja sanot aina, missä tilanteessa vain että EN YMMÄRTÄS MISTÄÄN MITÄÄN!" ..

Miettii sitä nyt että millaisena retardina se isä pitää mua? Hetken päästä se oli muka niin all-holy mulle ja lupasi kyytsätä kouluun mut. Mikäs siinä, mutta eikö tuo Mr. Retarted ymmärrä että EIHÄN SE KOIRALTA MITÄÄN KORJAA JOS MINULLE TEKEE JOTAIN HYVÄÄ.

Että vittu huomenta vaan, rakas maailma.