IRC-Galleria

HaukkaPala

HaukkaPala

me gusta gitaar me gustas tu

[Ei aihetta]Perjantai 13.04.2007 21:10

'...On erehdys luulla päältäpäin näkevänsä, mihin joku pystyy ja mihin ei. On petosta kuvitella, että voisi oman elämänkokemuksensa pohjalta arvioida muiden ihmisten käyttäytymistä tai jopa tuomita sen. On virhe tehdä johtopäätöksiä jossakin tilanteessa tapahtuneesta käyttäytymisestä sen perusteella, miten käyttäytyminen on jossain toisessa tilanteessa ilmennyt.
"Kyllä minä hänestä aina ajattelinkin, että ...".....'

..."1. Ihmisen käyttäytymistä ohjaavat aina tarpeet. Tarpeet ovat kuitenkin yksilöllisiä ja vaihtelevat tilanteen mukaan, ja siksi ne eivät näy ulospäin muuta kuin silloin kun ihminen tekee jonkin aktiivisen teon, ostaa esimerkiksi auton, järjestää työpöytänsä, valitsee tietynmerkkiset kengät tai ampuu reiän päähänsä.

2.Ihmisen aktiivisista teoista seuraa muutos ympäristössä: äkkiä hänellä on uusi auto tai siisti työpöytä, tai hän on kuollut. Jos muutokset saisi dokumentoitua ja analysoitua, niiden perusteella voisi tehdä johtopäätöksiä ihmisen yksittäisistä valinnoista.
Ja jos valintoja vertaisi edelleen muihin rikoksiin tai käyttäytymistapoihin, olisi mahdollista saada jälkeenpäin osviittaa tuntemattomankin henkilön tarpeista ja motiiveista. Mahtavaa!

3. Toista ihmistä ei saa vapaaehtoisesti muuttamaan käyttäytymistään. Vaikka ystävälleen sanoisi kuinka monta kertaa tahansa, että tämän kannattaisi erota seurustelukumppanistaan, ystävä ei taatusti noudata kehotusta. Vasta jos perehtyy taustalla oleviin tarpeisiin, on mahdollista päästä vaikuttamaan toisen käyttäytymiseen.

4. Ihmisen käyttäytyminen on niin monimutkaista, ettei sitä voi kategorisoida. Meidän tulisi mahdollisimman pitkälle välttää arvioimasta toisten käyttäytymistä omien moraali- ja etiikkakäsitystemme pohjalta, jos kyseessä on valinta, jota emme kerta kaikkiaan pysty ymmärtämään- jos siis kyseessä on ihminen, joka elää meille vieraassa kokemusmaailmassa
..."

~Thomas Müller, 'Ihmispeto'~

Vanha bibliofiili antautui taas himoilleen ja kahlasi kirjaston parhaimmat uutuudet samalla takaraivoissaan viimepäivien hektisin kysymys takoen - mistä kaikki johtuu? Jos sanon seurustelukumppanilleni "en halua ketään muuta", ja kuitenkin hypin vieraissa sängyissä, olenko patologinen valehtelija, narsistinen "rakkauden ammattilainen", sekava skitso, vai mitä?
Henkirikostutkija Müllerin kirja avasi jotain kysymyksiä antisipaatiosta ja manipulaatiosta.
Miten pitkälle vaikutan lähiympäristööni ilman tietoista harkintaa? Onko minulla kyky saada ihmiset luottamaan, pystynkö vakuuttamaan ja hurmaamaan? Kuinka pitkälle saan sanoillani kumppanini vakuuttumaan jostain mitä en itsekään käsitä vaikka teot sanovat toista?
Mielenkiintoinen tutkimuskohde. Motiivi ei ole pettää, ja uhri ei ole kumppanini.
Motiivi on tyydyttää tarve, minkä väline on harrastaa intiimejä eri ihmisten kanssa.
Etsinkö kadotettua isähahmoa?

... pitääkö kriminaaleja edes ymmärtää.
Tarpeiden täyttäminen kärjistyy kun ympäristö suhtautuu sillä tavalla jota toimija ei halua.
Minun ympäristöni on liian rauhallinen ja suvaitseva, joten kokeilen äärirajoja?
Sen ihmisen joka ampui päähänsä reiän, ympäristö toirjui hänet niin raskaasti ettei hän tahtonut enää AJATELLA siksi siis ase suuhun ja reikä päähän. Pää ei enää ajattele, toimija järjesti ympäristönsä vastaamaan henkilökohtaisia odotuksiaan.
Freud kyllä oli ihan jees heppu.
..

Ja kevyempiin aiheisiin.
Koirani ensimmäiset PMS-oireet ovat aiheuttaneet sen että narttu repii kaiken tielleen osuvan (ruokakipot, peitteet, eristevillat jne..)
Saispa joskus itekkin seota ihan totaalisesti. Tai en kyllä tiedä haluaisinko. Nuhteita siitä sais, ei herkkupaloja vähään aikaan.
Ja ihmiset on niin behavioristisia. Syy seuraus. Vaan ei mitenkään mustavalkoisesti. Ei mitään, hyvä koira, vs paha koira. hyvä koira voi käyttäytyä tuhmasti jos ympäristö ei suhtaudu kipulääkkeillä sen ensimmäisiin juoksuihin. Ja se ei tee siitä täysin pahaa.
Ei mustaa, ei valkoista, mutta harmaansävyjä on niin monta.
Niin on ihmisiäkin.
Itsemurhaaja ei ole paha.
Pettäjä ei ole paha.
Prostituoitu ei ole paha.
Juoppo pedofiili ei ole paha.
Kristitty ei ole hyvä.
Vapaaehtoistyöntekijä ei ole hyvä.
Kahdeksan ällää ei ole hyvä.

Tutkikaamme savyjä. Ja lukekaa uudestaan alkukappale. Älä luule pystyväsi arvioimaan, älä edes tuomitsemaan......
'
ei sillä ettei jotkut ihmiset ansaitsisi kuolla.....

Sain Willyltä kortin Krakovasta. Kaveri oli matkalla Auswitschiin.
Hehe.

. niin .
... sekavana viimepäivien raskaista koettelemuksista hän urheasti vääntäytyy tietokoneen ääreen ja suukottaa skanneria kuumeen kuivattamilla, rohtuneilla huulillaan. hän työntää tikun kiinni koneeseen ja toivoo vielä elvyttävänsä sen. siinä on sentään kahden kikan muisti.
hän on piirtänyt paljon, niin paljon.
hänen urheat keuhkonsa vetävät itsepäisesti ilmaa, eivät anna raastetun syrämmen sammahtaa, einyt, vielä ei saa luovuttaa.
Hän tietää, että jos hän selviää vielä tästä, kenties hänen rakkaansa kasvot mielessä voimaa luovien, häntä odottaa palkinto. kenties hänet sitten, kerätään pieninä palaisina taistelun tuoksinasta, kaikkensa antaneena. (sieltä siis tussiterien hurmeiselta pellolta ja maalipurnukoiden soiden ikiaikaisilta kentiltä)
Hän tietää että jos hän toimittaa pahan hakutyöt suoraan manalan kentän starttipaikalle, ja selviää siitä kuin kunnon hobitti, hänelle koittaa taivaallinen onni.
Hän on silloin uhrannut kaiken. Ja silloin hän myös tulee kaiken saamaan.
Ei rakastaan, ei , tämä makaa lääkehuuruissa Mäntässä.
Vaan iänkaikkisen sielunriiston hän siitä saa palkinnokseen niin.
Hän uhraa kaikki ihmissuhteensa tämän taivaspaikan takia.
Hän hylkää tyttöystävänsä, henkilökohtaisen hygieniansa, ruokailutottumuksensa.
Hän linnoittautuu sisäiseen maailmansa ja se on olevani hänen korkein korotuksensa ja ansionsa. Hän tulee myymään sielunsa.
Hän pelaa WoW:ia......

[Ei aihetta]Lauantai 07.04.2007 21:54

Joo kuhikseltahan tää löytyy, niinkun nää kaikki viihdyttävät pilipalijutut.
Kuhista kyttään.

[x] Olen piilotellut alkoholijuomia talossani, vanhemmiltani salassa
[ ] ...ja häpeän tätä myöhemmin syvästi
[x] Olen tunkenut sormet kurkkuun oksentaakseni
[ ] Olen huutanut joskus kännipäissään: "Mä oon niin leija!"
[x] Olen motannut kaveria turpaan niin, että häneltä alkoi vuotaa verta
[x] ...ja nautin siitä syvästi
[x] Olen valehdellut äidille nukkumapaikkani
[ ] Olen lähtenyt sekunnin mielihalusta paikkaan, ja jonne lähtöä olen myöhemmin katunut
[x] Olen kiusannut koulussani
[ ] Olen nimitellyt opettajaa hänen kuultensa homoksi, lesboksi, huoraksi tms. (kossuksi?)
[x] Olen miettinyt tuskallista tapaa kuolla jollekulle läheiselle henkilölle
[ ] ...ja mietin näin samasta henkilöstä edelleen
[ ] Olen liftannut
[ ] ...ja noussut epäilyttävän auton kyytiin
[ ] Olen tehnyt graffitteja seiniin, alikulkutunneleihin tms.
[ ] Olen kokeillut huumetta neulalla
[ ] Olen jopa popsinut jotain huumetablettia!
[ ] Olen noussut väärään linja-autoon, junaan, metroon tms.
[ ] Olen tilannut taksin ja maksanut sen sammumiskunnossa tai muuten kaatokännissä olevan kaverini rahoilla
[x] Olen miettinyt, miltä tuntuisi kun tehdään genitaalilävistys
[x] Olen huudellut kaupungilla epäsoveliaita sanoja ihan omasta tahdostani, aiheuttaakseni pitkiä katseita, halveksuntaa vanhempien ihmisten keskuudessa tai vain osoittaakseni oman typeryyteni
[ ] Olen mennyt ja pyytänyt täysin tuntemattomalta henkilöltä savuketta
[ ] Olen kampannut vastaan tulevan tuntemattoman henkilön
[x] ...tai ainakin olen haaveillut siitä

VIIMEISEN VUODEN AIKANA: (2006)

[x] Ollut festareilla
[ ] ...ja tietenkin kännännyt siellä (Kristillisillä festareilla? Ehkä siellä ei... XD Ikinä en ole kunnon telttafestarimeininkiä kokenut. Viekää mut!)
[ ] ...ja sattumoisin päässäni sattui olemaan kaljapackin kuoret!
[x] Kuvannut kännisiä ihmisiä
[x] ...ja nauranut itse selväpäisenä kuvauksilleni
[ ] Satuttanut itseäni tahallani fyysisesti
[ ] Pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta
[x] Kokeillut nahkahousuja
[x] Näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä
[x] Soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan
[x] Tehnyt kielareita samaa sukupuolta edustavan kanssa
[x] Opetellut ajamaan autoa
[ ] Ajanut autokolarin
[x] ...ja saanut siitä joitakin vammoja
[x] Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt
[ ] Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti
[ ] Luvannut pitää jotain lakkoa, mutta onnistumatta siinä
[X] Flirttaillut varattua
[x] Kietonut vappuserpentiiniä kaulani ympärille
[x] Ikävöinyt niin, että ihan itketti
[x] Inhonnut jotakuta
[x] Sanonut suoraan jollekulle: "En ole kiinnostunut sinusta."
[ ] Ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan
[ ] Kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin
[ ] ...ja jopa pitänyt sitä päälläni
[ ] Hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana
[ ] Haistattanut vitut kaupan myyjälle


NÄITÄ ASIOITA KAIPAAN:

[ ] Ex-tyttö-tai poikaystävää
[x] Viime kesää
[ ] Rippijuhliani
[ ] Kuollutta sukulaistani
[ ] Jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni
[x] Jotain vaatekappaletta joka meni rikki
[ ] Aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin
[ ] Sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni
[x] Sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa

SEURAAVALLA LOMALLANI AION: (Kuhiksella vasta kesäloma. ;D)

[x] Ryypätä perseet olalle
[ ] Iskeä uuden poika- tai tyttökaverin
[x] Lähteä lomamatkalle
[x] Nukkua yli yhteen päivällä
[ ] Lukea kokeisiin, tenttiin jne.
[x] Lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään.

MINULLA ON/MINÄ OLEN:

[ ] Yli 100 e käteisenä lompakossa
[x] Vain alle 10 e käteisenä lompakossa
[ ] Mesekeskusteluja auki
[ ] Meikatut kasvot juuri nyt
[ ] Ja paljastava tissitoppi päälläni (ÄSKEN OLI XD)
[x] Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita
[x] Ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa
[x] Niin hauskoja ja päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne
[ ] ...no ei, olen niin tylsä...
[ ] ...ja huomaamaton...
[ ] ...ja pessimistinen!
[ ] Yksi todella hyvä tyyppi mesessä, jonka jutuille nauran aina
[ ] ... ja hän on poika
[ ] ...ei, vaan tyttö
[ ] Sipsiä ja karkkia nyt lähettyvilläni
[ ] Dieetti kesken
[ ] Luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän
[x] Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta
[x] Noloja muistoja lapsuudesta
[x] Huimannut niin, että on pitänyt pistää makuulle
[x] Pyörtynyt
[x] Itkettänyt jonkun pojan vuoksi
[ ] ...olisin voinut vaikka lyödä häntä turpaan!
[x] Ainakin kaksi lävistystä
[ ] Poreallas kotona
[ ] ...ei, vaan jättitrampoliini
[x] Sikasiistejä suunnitelmia ensi viikonlopulle
[ ] Haluaisin tutustua joihinkin tyyppeihin, ja alkaa hengailemaan heidän kanssaan

[Ei aihetta]Torstai 05.04.2007 23:22

Ihminen jonka vierestä useimmiten herään, katsoi minua suurin silmin, ei tiennyt kuinka suhtautua. Tuuli vavisutti ja aiheutti junien aikatauluihin muutoksia. siltikään, myöhästymiset eivät luoneet tarpeeksi aikaa, meille ei ole koskaan liikaakaan, aikaa.

Perkeleet ja muut tyypit kiistelee mun pään sisällä että mitä ihmettä.
Olen kasvanut yhteiskuntaan, jossa on noudatettava tiettyjä normeja.
Olen kasvatettu naissukupuoleen, minulle on tiettyjä odotuksia seksuaalikäyttäytymistä koskien.
Mä en saa halventaa parisuhteen pyhyyttä lorttoilemalla. Saakeli.
Don Juan-nainen on natku, lutka, portto, horo.
-siis mut emmä mitää rahaa pyydä...?
-ya miss the point. jos sä oot jonku kaa ja rakastat sitä nin sillon sul ei pitäs olla mitään tarvetta sekstata muitten tyyppien kaa.
-eikö?
-Siis kun seksi on niinkuin kaunis asia kahden ihmisen välillä jotka on sitoutunut toisiinsa.
-miten sitoutunut, miks? mä ite päätän kropastani.
-nojoo mut se ois pettämistä, huijaamista, koijaamista...
-mut en mä valehtele. se tietää kyl jo.
-joo ja vaikka se sanoo ettei haittaa niin kyl siihen sattuu. eiks suhun sattuis jos sä joutuisit luulemaan ettet oo riittävä seurustelu-kumppanilles.
-emmä ois mustis.
-noniinhän sä sanot nyt. mut entä jos se kehittyy ihan vyysisestä pettämiseksi SEKSI?
-no katos kun emmä piä mitää vakipanoja herrajumala, mä oon yksiavioinen! joskus on vaa kiva pusutella jotai tyyppiä. Mut jos mul ois joku säännöllinen, jatkuva juttu ni oikeesti sehän ois väärin, kaksinnaimista. mut emmä tollasta bilekäyttäytymistä tai tervettä uteliaisuutta tuomitsis...
-mite nii "tervettä" uteliaisuutta? vittu lue vaikka tieteen kuvalehteä, siinä on terveen uteliaisuuden tyydyttäminen.
-no emmä tiä... nyt sä saat mut epäilee mun itsemääräämisarvoja.
-katos ku kyse ei oo siitä.
-no mistäs sitte?
-siitä et KUNNIOITTAA toista.
-ni että se toinen ei tiiä sun rakastavan ja arvostavan josset säästele ittees.
-no kai tossaki on joku kohtalo-juttu. mut oikeesti, jossai se raja pitää mennä.
-no yhteisissä demokraattisissa sopimuksissa?
-vaikka
-...joskus musta tuntuu et mä oikeen etin jotai draamoja tai jotai että saan jotain kurjuuden aineksia ilmaan. se o ku jotai huumetta. niinku, sulla on menny tosi hyvin tosi pitkään, pitää hymytä. mut tiäx, esimerkiks toi taide, tuska on sille aika hyvä kasvumaa....
-ni nyt sä selität et kaikki tää johtuu siitä et sä etit jotain teemoja sarjiksiis? hoho.
-no yks selitys. mut sekin et fyysisesti pääsee ihmistä usein henkisestikin lähemmäs. näkee sen ihan väreissään.
-no siinäpä se. mitäs jos joku sun hoito rakastuu suhun.
-no onks se mun ongelma, kyl ne pian tajuu.
-kato kun tässä on taas se sulle vaikee sana "vastuullisuus"
-vittu mä voi olla kaikista vastuussa!
-oisit ees itestäs. ooksä paksuna, häh?
-no en. kyl mä ne hommat aina varon. sitäpaitti, tossa on nyt aukko. sä ikäänkuin annat ymmärtää että seksi on yhdenlainen, sanatarkasi määriteltävä ilmiö, mut mä nään ennemmin et on monta state of mind and peace of body-versioo harrastaa seksiä, rakastella, nussia tms.
-aha..
-no eka ja highest level on tää kun oot sen oman kultas kanssa. sulla on siihen joku erityinen muukin yhteys korvien välissä joka tekee koko jutusta aivan erityisen. se on loistavaa seksiä.
-sit on sellaset bile/ihan-huvinvuoksi- juttu johon kuuluis tää uteliaisuus-teema. tyypit on puolituttuja, sellasia jotka on ite suostuvaisia hommaan ja sula ei mitään sitä vastaan. ei seuraamuksia.
-joo noita sul on tuntunu ihan olevan
-hei oikeesti- hyvin karkeeta jakoo mutta jos sä jotain ryhmitteliä haluat
-emmä pyytäny.
-musta ihmisiä ei sais kategorisoida. "meistä jokainen kuuluu yhden hengen vähemmistö-seksuaali ryhmään"
-ja näin ollen ihmisten välistä seksiä on yhtä monta kun henkilö + henkilö potenssiin kerta ja aika ja paikka ja fiilikset ja taivaan tähtimerkit.
-no pointti.
-siis ihan sama. menee filosofiseks. tääkin.
no perusajatus taas tää et "tee tyypille se minkä haluisit itelles tehtävän"
- :P
-Niin aikuiset ihmiset, koittakaa sumplia ne petipuuhat. ihan sama mitä teette kunhan ette satuta tahallanne, niin että toinen ei tykkäis.
-amen to that
.amen

[Ei aihetta]Keskiviikko 04.04.2007 14:51

Rakas Jumala;
Iänkaikkinen Isä
Kaikkeinvaltias äitini
jokatapauksessa, sukupuoleton huoltajani
ja insestinen rakastajani
sinä joka olet kaikkialla, ja kaikki on sinua
käännyn puoleesi tässä hurmeessa
murheessa kuolemassa elämässä
Niin Tapahtukoot sinun tahtosi olkoot sinun
kaikki valta ja voima
kunnia ja iänkaikkisuus

jottet johdattaisi meitä syntiin
että tuomitsisimme
ja pakahtuisimme absoluuttisiin mielipiteisiin
jotta näkyisit kaikkialla kirkkaana elämänä ja värinä
emmekä vaipuisi epätoivoon ja kuvittelisimme ettei millään ole
väliä, koska kaikella on tarkoitus
tällä hengittävällä luonnolla joka huokuu puista ja tehtaiden piipuista
puskajuopoista ja otso otavaisesta
varjele vakainen luoja
kaitse. me ylistämme sinua kivien saven ja jätteiden äänellä
mitkä meille olet armossasi suonut.

[Ei aihetta]Keskiviikko 04.04.2007 14:21

ONLIIIII AIM SO LOUNLIIIIII
AI HÄV NOU BAADIIIII ON MAI OUN


OOOOOOO I LOVE MIIIIII
BUT AIM SO LOUNLIIIIIIIIIII
AI WANT YOU HERE NAUUUU ON MAI OUN
LÄPÄLÄPÄLÄÄÄÄÄ

[Ei aihetta]Tiistai 03.04.2007 17:35

katsoin ulos ikkunasta ja ikkunan takana
tanssi lumimyrsky ohitse, riepotteli mummoja ilmassa

se nauroi ja oli kovin valkoinen
satakoon vain

lumiprinssimme tanssivat tänään
maalatussa hovissa
ja emme kaipaa ketään tai puhtaita mielipiteitä
lumimyrsky jatkoi matkaa
uusimpien uutisten mukaan
hämeenkatua luoteeseen
nakkikioski nousi ilmaan
katusoittaja nousi ilmaan

tanssi lumimyrsky
me rakastelemme täällä
levysoitin ja minä
ja kaikki lapsemme, tuotoksemme siis
luonnoslehtiö täyttyy

[Ei aihetta]Maanantai 02.04.2007 14:47

Hyvää korvapuustia ja teetä joka maistuu savulle ja tervalle. Niin lukee pakkausselosteessa.
Location: Tampere.

Tampereen aamupäivässä neljä ihmisenlaista kömpii ylös sängystä, yksi kerrallaan
Sarjakuvalehtiä, lopunaikaa, karjalaista metsätulta hiilloksena nurkassa, valaisten outoja seinämaalauksia.
Kiva kiva kiva. hölmöä lähteä jos voi rakastua pyynikin harjulla.
Katsois kaupungilla vastaantulevien kasvoja.
Ja näättekö, ton vanhan rouvan kasvot loistaa sellaista itsetyytyväisyyttä, ihan kuin se ois jotenkin valaistunut. Ja nyt se luulee tietävänsä totuuden jajumala puhuu sen kautta ja ehdottomasti loppumaailma on tyhmä ja väärässä.
Mutta miettikää sitten omia kasvojanne, anttilan ikkunan kuvajaisesta. tiedättekös te sitten parempaa vastausta kuin "no ei se ainakaan noin mee!"
nii et miettikää.
miten monta muka oikeeta mielipidettä, miten vois elää niin hyvin että löytäis jotain?
Taino, taidekkin.
Jokaikinen aloitteleva piirtäjä kuvittelee tekevänsä jotain uutta ja ihmeelistä.
Et musta tulee vielä kuuluisa.
"MÄ OON PARAS"
mut hei.
piirtäminen ja maalaaminen, ne voi opetella, ihan vaikka kirjoista ja maalaamalla ja piirtämällä.
ne voi opetella, koska ne on vaan TYÖVÄLINEITÄ.
ei se kummempia kuin kieli. Katos sä voit osata kielen mutta who cares jos sulla ei oo mitään sanottavaa. Sama juttu piirtämisessä. se voi osata, jotkut kehittyy jopa siitä omaperäisestä puhtaaksi anatomiaksi ja takaisin, mutta hei.
se mitä sä luot, merkitsee.
ja totta helvetissä se kaikki on plagiointia. kun kuvittelet piirtänees omanlaisen ornamentin niin se on jokatapauksessa jonkun säännön mittainen. moni-kreikkalainen, viikinkiaikainen, kelttiläinen. Vasta kun pääset kategorioista irti, olet jotain. sen jälkeen kun et enää oo sarjispiirtäjä, naistaiteilija, postmodernisti, voit LUODA olla jumala. Ja kaikki on yhteydessä kaikkeen, luominenkin osa isompaa juttua. niin että luuletko ylttyväsi siihen? opettele ensin työvälineet, hio ne teräviksi ja voittamattomiksi.
sen jälkeen, tee patsas jumalasta....

Pirgitta runoilee mulle
ja mä tahtoisin runoilla Suville mut suvi lähti sillon tyhjää
Jenni meni kanssa ja mä toivon et meillä on aikaa opetella tassuja
Sisko rukoilee, miksiei-oikeeta jumalaa
pulumummon silmät seurasivat keltaista villatakin selkää kun melkein juoksin
että olisin hengästynyt
rikun huoneisto kaipaa naisvartaloita ornamentteja värejä värejä värien päälle
enkä tiedä olenko riittävä
jos vain huijaan kaikkia, eihän niin saa tehdä, olli sanoi. Ja nenne on aito, hengästyttää, ja elisalla ihan nätti hymy. anthony huokaa ja painaa posken kämmenelle, suutelee.
Ketkä katkeroituvat vanhimmiten, heidät ammuttakoon. Thurin vasara meidät sulkekoon maalle jossa kaikki on vahvaa kuten mahla. ja salama satuta, ukko lyö ylinen jumala
että muistan kehoni äärirajat
kun lennän

[Ei aihetta]Torstai 22.03.2007 13:34

niin ja ihana tehdä töitä joille on kysyntää.
Ihanaa kun ihmiset arvostaa ja kiittää
ihanaa tuntea olevansa hyvä ja pätevä

<3<3

[Ei aihetta]Torstai 22.03.2007 13:33

Joskus mä uskon että mihinkään on turha yrittää puuttua sillä tää on niin hullu maailma että se liukuu jokatapauksessa vääjäämättömästi siihen suuntaan kuin on aina ollut tarkoituskin.
Parisuhdekatharsikset tulee jokaisessa parisuhteessa.
SE ON TÄYDELLISEN TERVETTÄ ETTÄ PARISKUNTA OSAA VÄITELLÄ JA JOPA RIIDELLÄ.

Kaikille ei uskalla näyttää sitä paskaista puoltaan. Kyseenalainen kunnianosoitus.
Ja anteeksi rakas että mä sain sut itkemään...
EN TAHTONUT KOSKAAN SUA SATUTTAA ENKÄ TIEDÄ MIKSI MÄ TEEN NÄIN SULLE
tahtoisin sanoa vain mukavia juttuja, aina halata aina ymmärtää
MUTTA KUN ME KÄYTETÄÄN AIVOKAPASITEETEISTÄMME VAAN 10% ja SYDÄMESTÄ VIELÄ VÄHEMMÄN
Niin anteeksi kun olen jokus kääntänyt selän ; se on ollut itsekkyyttä se on ollut ylpeyttä
Anteeksi että en ole vastannut sulle asiallisesti niin että tietäisit mun kuunnelleen sua ;
oon käyttänyt helppoja aseita, sarkasmia ja vittuilua, en niitä ihanimpia sanoja.

Mutta kulta
Mä oon kasvanut
Mullä on aikuisen kasvot tän kakaran maskina
Mä oon kokenut noita, onnettomia ylpeyksiä
mä tahdonkin nöyrtyä sun edessä, mä uskallan.
Mä rakastan sua ihan tajuttomasti. Tääkin viikko on ollut mahtava vaikka jotkut tyypit on tosi omituisii ja ne on vaivannut mieltä.
Sä oot mun täydellinen nainen, sussa on kaikki mitä mä tarvitsen ihmiseltä. Enkä todellakaan oo kyllästynyt heräämään joka aamu sun vierestä....
En mä uskonut että rakkaus on tällaista... Kokonaista....
jokapuolelta kattavaa... myös piemämmista suunnista....

Ja mä oon vahva. Mua ei kosketa se mitä kylä puhuu, sun takia mä oon vahva, ja koska sä oot olemassa mä jaksan ja mun luonosvihkoilla on merkitys.
Totta helvetissä mä tuun pääseen niihin korkeakouluihin,mä pääsen valtiolliselle taidelinjalle
Eikä todellakaan tarvi hakee Limingaan tai Pohjois-Hämeen näyttelijäkouluun.
Mä ponnistan täältä mullasta ja savesta, mussa kuplii energia ja mä tiedän kehittyväni vielä lisää.
Kiitos teille kaikille siitä.

Ystävät joita parempia en tuu löytää mistään, vaikka mä lähden kauas.
Tyypit jotka ootte kannustanu, moittinu tarpeen tullen, ottanut syliin ja lohduttanut, nojannut vuorostanne mun olkapäähän.
tiiätte kyllä, kyllä te tunnistatte ittenne.
Rakastan teitä ja tuun aina oleen tääl teitä varten...

Ja tyypit, siitä huomisen ruåtsista, syteen ja saveen jne... kyseenalainen vapaus koittakoot sitten.