IRC-Galleria

He koittavat pitää minua vankinaan omassa kotonani. Uskovat, että jos he lukitsevat minut neljän seinän sisälle, viettäisin enemmän aikaa täällä. He luulevat tuntevani minut hyvin. Tosiasiassa, kukaan näistä talossa asuvista ihmisistä, ei edes tiedä mitä minulle oikeasti kuuluu. He eivät tiedä, meneekö minulla asiat hyvin, vai todella huonosti. He eivät koskaan edes kysy, "mitä kuuluu?". Alan pikkuhiljaa uskomaan, ettei heitä edes kiinnosta.

2 päivää kotona istuessani, mietin asioita. Katsoin ympärille, ja mietin, onko tämä ollut minulle hyvä paikka kasvaa? Haaveilevatko lapset tälläisestä "kodista"? Minulle, tämä talo, on paikka missä näen koirani, siskoni, isäni ja äitipuoleni. Talo, missä minulla ei ole minkäänlaista omaisuutta, kuin patja, ja vaatteet. Kaikki tuntuu täällä menevän hirveän vaikeasti. Onko tämä "koti" minkälaisen olen aina halunnut? Ei.

Perhehän opettaa aina, että tasa-arvoa on saatava. Ainakin minulle on niin opetettu. Miksi sitten täällä, ei ole minkäänlaista tasa-arvoa? Täällä talossa kaikki on pielessä. Jos jollakin on huono päivä, ketään ei edes kysy, että mikä on. Täällä talossa, ei myöskään ole perinteitä. Ne kuuluvat jokaiseen perheeseen. Esim. Äidillä, jouluna syömme yhdessä ja menemme kirkkoon ymsymsyms. Täällä.. ei ole mitään perinteitä. On vain taas yksi syy juoda.

Harmittaa, koska ei mene kuin pari vuotta, ja muutan pois. Haluaisin hienoja lapsuusmuistoja, mutta täällä talossa, suurin osa, mitä muistan, on kamalia. Kun ahdistaa olla täällä, ei ole ketään kenelle puhua. Tai on, mutta en osaa mennä vain puhumaan enään edes omalle isälle. Kaikki on muuttunut. Nyt sen vasta huomaa..