IRC-Gallerian tietosuojakäytännöt päivittyvät 25.5.2018 vastaamaan EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) vaatimuksia. Lue päivitetty Tietosuojaseloste. Lisäksi käyttöehdoissa on tarkennettu ikärajaa ja kohta 6.2 viittaa Suomen lain lisäksi Euroopan unionin lakiin.

IRC-Galleria

ParatiisiLauantai 07.07.2007 15:35

Viikko kohta reissattu!

Matkahan siis alkoi Helsingista lennolla Saksaan ja Saksasta Bangkokiin. Bangkokissa pari paivaa..thaihierontaa, parturi, kuorinta, shoppailua (tytot, naisen unelmapaikka). Olen jo lahestulkoon muuntautunut/naamioitunut tytoksi, sita tama Aasia teettaa. Tulen siis takaisin glitterin, vaaleanpunaisen pitsin ja korkkareiden peitossa (oikeesti, hitto mita kenkia!)

Bankkarista matkattiin lennolla Malesiaan Penangille, sielta bussilla ja lautoilla Perenthianin saarille. Kauniin valkoinen ihoni ei kuitenkaan kestanyt 22:n suojakerrointa ja saarten aurinkoa, onneksi kuitenkin nena on ainut mika enaa punottaa.

Viitta paivaa paratiisissa on vaikea sanoin kuvailla (kuvia, kun palailen). Snorklausta kirkkaassa, turkoosissa meressa haikalojen, kilpikonnien, korallien ja miljoonien eksoottisten kalojen seassa joka paiva - ja hei, en osaa ees uida - plus kanoottiretki viimeisena paivana (eilen) omalle pienelle rannalle. Aivan alyton paikka. Sen lisaksi, etta viidakon syke tarjosi lukemattomia elaimia seuraksemme, myos saaret itsessaan ovat valkoisine hiekkarantoineen verrattomia - saarilla ei ole automaatteja (yhtakaan), kauppoja, suuria hotelleja ja uima-altaita...vain ja ainoastaan meri, muutamat kymmenet bungalowit ja asukkaiden yllapitamat ruokapaikat. Sai olla siis oikeasti rauhassa ilman turistirysia ja viinaa (ei edes olutta koko saarella).

Taman aamun aikana ollaan sittemmin siirrytty Malesian mantereelle takaisin ja odotellaan loppuun pyorityssa ostoskeskuksessa yobussin lahtoa. Enaa muutama tunti, ja sitten paasee hetkeksi nukkumaan. Suunnitelma hieman muuttui Thaimaan etelaisten maakuntien levottomuuksien myota, ja matkataan nyt sitten pidemman kautta - mutta turvallisesti. Aamuyosta (toivottavasti) paastaan ottamaan juna kohti Bangkokia lahes toiselta puolelta Malesiaa. Maaranpaassa viimeiset paivat kulunee temppeleiden, hierontojen ja muiden hemmotteluhoitojen + materialismin parissa. Mikapa sen parempaa. Nautin.


Heini kuittaa. Ootte kaikki rakkaita!


Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.