IRC-Galleria

Hihhuli_

Hihhuli_

IF YOU WANT SOME, COME AND GET SOME!! :D

[Ei aihetta]Torstai 20.11.2008 02:07



Kymmenvuotiaan pojan kirjoitelma lehmästä.

Lehmä on kotieläin. Mutta on niitä talojen ulkopuolellakin. Ne asuvat usein maalla, mutta tulevat kaupunkiin kuolemaan, mutta siitä ne eivät päätä itse.
Lehmällä on seitsemän sivua, yläpuoli, alapuoli, ylempi puoli, alempi puoli, oikea puoli, vasen puoli ja sisin puoli. Ylemmällä puolella on pää, se on siksi, jotta sarvet voivat kiinnittyä siihen. Sarvet ovat sarvesta ja ne ovat vain koristuksena. Niitä ei voi liikuttaa, mutta korvia voi. Ne ovat sarvien sivuilla.
Lehmällä on kaksi reikää pään edessä, niitä kutsutaan lehmän silmiksi. Lehmän suuta kutsutaan turvaksi sen takia, jotta ne voivat sanoa muu.
Alemmalla puolella on häntä, sitä käytetään kärpästen hätistämiseen, jotta ne eivät kulkeudu maitoon ja huku. Yläpuolella, oikealla puolella ja vasemmalla puolella, on vain tukkaa. Sitä kutsutaan lehmän tukaksi, ja se on aina samanvärinen kuin lehmäkin. Lehmän väri on kirjava.
Alin puoli on tärkein, koska siellä heiluvat maidot. Kun meijeristi avaa kraanan, maito juoksee ulos. Kun maitoa heilutetaan, siitä tulee hapanta, mutta miten se tapahtuu, en ole vielä oppinut. Lehmällä on neljä jalkaa, niitä kutsutaan sorkkaraudoiksi, ja niitä voi käyttää myös naulojen vetämiseen.
Lehmä ei syö hyvin paljon, mutta kun se syö paljon, silloin se syö aina kaksi kertaa päivässä. Lihavat lehmät antavat maitoa, mutta kun lehmällä on vatsa kipeä, se antaa juustoa. Juustossa on reikiä, mutta miten ne tekevät juustoon reikiä, sitä minä en vielä ole oppinut.
Lehmällä on hyvä hajuaisti, voimme haistaa lehmät kaukaa. Lehmän lapsia kutsutaan vasikoiksi. Vasikoiden isä on sonni, kuten myös lehmän mies. Sonni ei anna maitoa, joten sen takia se ei ole nisäkäs.
Niitä, jotka hakevat lehmät, kun ne tulevat vanhoiksi, kutsutaan lehmänvangitsijoiksi. Ne istuvat usein auton edessä. Niin lehmät lahdataan, maito laitetaan tetroihin, ja me ostamme maidon kaupasta. Lehmän neljä jalkaa lähetetään puusepälle, sitä kutsutaan uusiokäytöksi.
Kuten huomaatte, lehmä on erittäin hyödyllinen eläin, ja tämän vuoksi minä pidän lehmistä valtavasti.

Opettajan kommentti: "en ole koskaan lukenut vastaavaa!!"

[Ei aihetta]Tiistai 18.11.2008 17:30

Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika. Hänen isänsä antoi hänelle pussillisen nauloja ja sanoi, että joka kerran kun hän menetti malttinsa, hänen tuli vasaroida yksi naula aidan takaosaan.
Ensimmäisen päivän naulasaalis oli 37 naulaa. Muutamien viikkojen aikana poika oppi hillitsemään kiukkuaan ja päivittäin naulojen lukumäärä yhä pieneni. Hän huomasi, että oli helpompaa hillitä itsensä kuin takoa nauloja aitaan.
Vihdoin koitti päivä, jolloin hän ei kertaakaan menettänyt malttiaan. Hän kertoi siitä isälleen ja tämä ehdotti, että poika vetäisi aidasta pois yhden naulan jokaisena sellaisena päivänä, jolloin hän ei kiivastunut.

Päivät kuluivat ja lopulta nuorukainen voi vihdoin kertoa isälleen, että hän oli poistanut kaikki naulat. Isä johdatti pojan kädestä pitäen aidan luo. Hän sanoi: 'Olet tehnyt hienoa työtä poikani, mutta katsopas aidassa olevia reikiä. Aitaa ei koskaan enää saada entiselleen. Vihapäissäsi sanotut sanasi jättävät juuri tämänlaisia arpia. Voit iskeä veitsen toiseen ihmiseen ja vetää sen ulos. On ihan samantekevää, kuinka monta kertaa pyytelet anteeksi - haava on yhä olemassa. Sanoilla aiheutettu haava on aivan yhtä paha kuin ruumiillinenkin.
Ystävät ovat tosi harvinaisia jalokiviä. He saavat sinut hymyilemään ja rohkaisevat sinua onnistumaan. He kuuntelevat meitä, he lausuvat meille kiitoksen sanat ja haluavat aina avata sydämensä meille.

Osoita ystävillesi, kuinka paljon heistä välität ja lisää tämä päiväkirjaasi.
Suo minulle anteeksi, jos joskus jätin sydämeesi naulanreiän.. <3

[Ei aihetta]Keskiviikko 29.10.2008 01:30

Kauris 22.12 - 20.01.
Kauris alkaa puhua kaikkitietäväiseen sävyyn ja jakelee auliisti neuvoja
alkuillasta. Kännissä kauris vapautuu ja todennäköisesti saa iskettyä
itselleen seuraa. Kauris on kuitenkin harvoin se, joka oksentaa naapuripöydän tuoppien päälle. Uusia ystäviä hän kyllä hankkii kymmeniä, jotka sitten aamun valjetessa jäävät unholaan ja kauris palaa taas ylhäiseen yksinäisyyteensä.

[Ei aihetta]Tiistai 28.10.2008 01:15

Minä tahtoisin
käpertyä syliisi,
olla siinä kuin
pienen pieni lapsi
vailla hellyyttä.
Tahtoisin rakastua
sinun suudelmasta,
aina yhä uudelleen
ja uudelleen.
Minä tahtoisin,
kuiskata sinulle
niin että koko
maailma kuulee
sanani rakkaudesta.
Minä en tiedä
paljoakaan rakkaudesta,
mutta minä tiedän,
mitä minä haluan,
minä haluan sinut.
Tiedäthän,
minä en ole täydellinen,
mutta osaan rakastaa,
haluan pyyhkiä kaiken
menneen ympäriltäni
ja mielestäni,
olla kokonaan vain sinun.
Rakastaa sinua,
tänään
ja maailman loppuun
asti <3

[Ei aihetta]Sunnuntai 28.09.2008 17:32

koirat vs. miehet

- Koirat ikävöivät sinua kun lähdet.
- koirilla ei ole ongelmia osoittaa kiintymystään julkisesti
- koirat myöntävät mustasukkaisuutensa.
- et koskaan mieti, onko koirasi sinulle kyllin hyvä.
- koirat tuntevat syyllisyyttä tehtyään jotain väärin.
- koirat eivät kehuskele sänkykumppaneillaan.
- koirat eivät kritisoi ystäviäsi.
- koirat eivät pelaa peliä kanssasi - paitsi ehkä noutamista, mutta silloinkaan ne eivät naura sille miten heität.
- koirat ovat tyytyväisiä mihin tahansa valitsemaasi videoon, koska ne tietävät, että tärkeintä on vain olla yhdessä.
- koirat eivät koskaan kuuntelisi musiikkia, jota sinä inhoat.
- koiraa voit kouluttaa.
- koira on helppo hankkia.
- koirat yleensä pitävät lapsista.
- et koskaan mieti epäluuloisena, mistä koirasi uneksii.
- hyvännäköiset koirat eivät itse tiedä olevansa hyvännäköisiä.
- pahin mahdollinen tartunta, minkä voit koirilta saada, on kirput
- koirat ymmärtävät, mitä EI tarkoittaa.
- koirat eivät lue ruokapöydässä.
- koirat eivät purista hammastahnatuubia keskeltä.
- koirat voit pakottaa peseytymään.
- keski-ikäiset koirat eivät tunne pakottavaa tarvetta vaihtaa sinua nuorempaan.
- koirat eivät korjaile juttujasi kun kerrot niitä.
- koirat eivät huomauttele ajotyylistäsi
- koirat pitävät sinua kulinaristisena nerona.
- koirat alistuvat ollessaan väärässä.
- koirat pitävät kaikista kiloistasi.
- koirat eivät välitä, oletko ajellut säärikarvasi vai et.
- koirat tarkoittavat rakkautta suudelmillaan.
- koirat ovat ystävällisiä sukulaisillesi.
- koirat huomioivat sinua yhtä paljon kuin sinä niitä, jopa enemmänkin.
- koirat kuuntelevat sinua aina kun puhut niille

[Ei aihetta]Keskiviikko 10.09.2008 18:51

Suru hiipii selkäni takana
harmain sulkaisin siivin
Ne siivet ovat repaleiset, vanhat
Eikä niillä enää voi lentää auringon päällä,
kultaisissa saleissa
joissa on kotkia, täytettyjä kotkia
ja vaikka ne ovat täytettyjä
ne lentävät salista saliin
kultaisten pylväiden lomasta
koska minä en enää voi
Niiden elottomat kultaiset lasisilmät kiiluvat
ja höyheniä pitkin valuu kultainen kyynel

Mutta minun kyyneleeni ovat silkkaa suolaa ja vettä
Itken merta silmieni läpi
Ja mietin: Jos itken tarpeeksi kauan, täytyy näiden kyynelien loppua
En halua, että ihmiset tuijottavat minua
en halua että selkääni taputetaan
En halua sääliä
Haluan olla hiljaa ja ajatella...
Voi miksi, kertokaa, minun pitäisi huutaa
tai nauraa kovaan ääneen,
miksi, kun minua ei huvita?

Odotan syksyn ruskaa
Ehkä se saisi sieluni värit uudestaan hehkuun
Suru hiipii selkäni takaa
Se koskee varoen ja repaleisten siipien alta huokaa
Se menee pois,
mutta tiedän sen tulevan pian uudestaan



Sydän on soittanut viimeisen säkeen,
sielu on löytänyt rauhan.
Aurinko ei enää herätä päivään uuteen.
Kuu ei valoonsa peittele.
Sinusta on tullut unta.

[Ei aihetta]Lauantai 09.08.2008 01:41



SUOMALAISEN NAISEN YMMÄRTÄMISOHJEET MIEHELLE:

-Jos suutelet häntä, et ole herrasmies. Jos et, olet luultavasti homo.
-Jos ilmoitat ihailevasi häntä, hän on sitä mieltä, että liioittelet tai yrität sänkyyn. Jos et ihaile, ei sinusta ole mihinkään.
-Jos olet samaa mieltä naisen kanssa kaikesta, olet tylsä. Jos olet erimieltä hänen kanssaan, et ymmärrä mistään mitään.
-Jos yrität naisen kanssa nopeaa romanssia, olet liian kokenut seikkailija. Jos et yritä, ei sinusta ole mieheksi.
-Jos soitat tai käyt tapaamassa naista liian usein, olet tylsistyttävä. Jos et soita tarpeeksi usein etkä käy, olet kaksinaamainen petturi.
-Jos pukeudut hyvin, muistutat playboita. Jos et pukeudu hyvin, olet tavallinen tallaaja, joka ei kelpaa kenellekään.
-Jos olet mustasukkainen, se on typerää. Jos et ole mustasukkainen, et rakasta häntä.
-Jos yrität sänkyyn, et arvosta häntä. Jos et yritä, et tunne häntä kohtaan vetovoimaa.
-Jos olet viisi minuuttia myöhässä, olet kurja myöhästelijä. Jos nainen on myöhässä, se on naisten tapa.
-Jos et auta hänelle takkia päälle, olet huonokäytöksinen surkimus. Jos olet hänelle kohtelias ja auttavainen, et ole tarpeeksi kova ja haluttava.
-Jos katselet muita naisia, hän syyttää sinua flirttailusta. Jos häntä katsellaan, se on puhdasta ihailua.

[Ei aihetta]Tiistai 22.07.2008 00:45

Naiset - Suomi - Sanakirja

Se on ihan sun päätös
= eihän asiaan ole kuin yksi ratkaisu, ja sen pitäis olla sullekin selvä.

Meidän pitäis puhua
= mä aion nyt avautua ja sä kuuntelet

Siitä vaan, senkun menet
= älä lähde.

En mä ole loukkaantunut
= tietenkin mä olen loukkaantunut, ääliö.

Onpas tää keittiö epäkäytännöllinen
= ostin uuden keittiön, se pitää asentaa huomenna.

Mitäs jos hankittais uudet verhot
= ..ja huonekalut ja maalataan makuuhuone.

Mä rakastan sua ihan hirveästi
= meillä on tyttöjen lomareissu tiedossa.

Oonkohan mä lihonut?
= kato nyt miten hyvännäköinen mä olen.

En mä mitään huuda
= totta vitussa huudan, kun mulla on hyvä syy.

Tottakai
= kyllä tai ei

?Maanantai 14.07.2008 13:49

1.Kerro mikä minusta tekee minut?
2.Mistä huomaa kun kävelen kadulla?
3.Suuri joukko on tullu ympärilleni hämmästyneenä ja nauravaisena, mikä voisi olla syy?
4.Omituinen tapani/sanontani mikä on jäänyt mieleen?

[Ei aihetta]Torstai 26.06.2008 20:44

Älä kysy, miksi varjot leikkaavat tien kun se on parhaimmillaan. Miksi puut tummuvat ympäriltään juuri kun ne ovat kauneimmillaan. Miksi unelmat putoavat kuin lakastuneet lehdet jo ennen täyttymistään. Katso, ihmisen tiellä tapahtuu aina. Elämä on raju antaessaan ja ottaessaan. Älä turhaan kysele, vasta perillä ymmärrät elämän tarkoituksen.