IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Ehheeheee ^^Maanantai 01.05.2006 22:07

Olipahan vappu. Ei stana! :D Perjantaina mukavat kalsarikännit himassa. Jotkut sitä joutuivat silloin kestämään. Mutta olipahan hauska ilta taas aikoihin.
Eilen sitten oli baarireissu. Oltiin satutädin ja Markka69:n kanssa liikenteessä. Ensin istuskeltiin Amarillossa, kun ERÄILLÄ HIEMAN KESTI :D <vink> Siitä sitten Lyniin ja voi jeesus sitä vaikeutta. Vittu, siinä on oikeasti niin paska äijä kuin olla ja voi. Lapsellinen! No siellä sitten hetki ja sanaa vähän kiertämään. Lynin jälkeen Forteen ja alkoi meikäläinenkin olla vähän kuosissa. Muutama viesti tuli illan aikana lähetettyä, joita vähän kadun. Olishan asiat voinut vähän paremmin esittää, mutta tulipahan ainakin asiat kerrottua suoraan. On tiedossa, että ei tarvitse enää miettiä, että kerronko vai en ja miten. No Fortessa tuli törmättyä puolituttuun. Sen kanssa jutskattiin - senkin jälkeen, kun M&S oli lähteneet. Matkalla sitten MAN kyseli, että missä mennään. Kävin kääntymässä kaverin tykönä ja pokkuttelin niitä kissoja. Ihania veijareita :) Pienintä täytyy kouluttaa, kun ei osaa kunnolla vielä napata kiinni. Pois se minusta, että vähän kiusallani olisin sitä rapsutellut.
No MAN tuli sitten siihen alas vastaan ja lähdettiin talsimaan. Nähnyt sitä jätkää niin soosissa koskaan :D Ihme, että pysyi pyöränsä selässä. Päästiin kämpille, juteltiin vähän aikaa, huudatettiin heviä ja mentiin nukkumaan. Ihan mukava vappu kaiken kaikkiaan. Näki paljon ihmisiä, joita ei ole nähnyt pitkään aikaan. ^^ Mullakin mukavaa ja juovuksissa - aika hiljainen yhtälö ollut yleensä.

© Puolikuu - Ota minut nyt <vink> <virne> <sydän>

Hyvää vappua! :)Maanantai 01.05.2006 00:37

Klara ja glada vappen kaikille tutuille ja tuntemattomillekin ^^ Toivottavasti teidän vappunne menevät paremmin kuin minulla näyttää menevän. Mutta kuitenkin, pitäkää hauskaa ja moikkaillaan jos nähdään.

:'(Sunnuntai 30.04.2006 05:22

© Metallica - Nothing else matters
© Metallica - Mama said

© Puolikuu - Ota minut nyt <3Sunnuntai 30.04.2006 00:55

Hämärässä että minä näkisin
Vie minut pois
Älä tuo ikinä takaisin

Ota minut nyt
Puhu mulle jotakin
Pimeässä parempi on sotakin
Mielelläni miten hulluuteni pois jakaisin

Olen täyteen kirjoittanut nämä vihkot ja kankaat
Mutta mieltäni ain sinä vain vieläkin hankaat
Nämä erheet ja paljon niin paljo muutakin roskaa
Ne ei mielestä tästä pois mene milloinkaan

Ota minut nyt
Ota vaikka väkisin
Hämärässä että minä näkisin
Vie minut pois
Älä tuo ikinä takaisin

Ota minut nyt
Puhu mulle jotakin
Pimeässä parempi on sotakin
Mielelläni miten hulluuteni pois jakaisin

Olen pakon eessä mä veessä ja pinnan alla
Sinä korvaani sataan lasket minä sukellan

Ota minut nyt
Ota vaikka väkisin
Hämärässä että minä näkisin
Vie minut pois
Älä tuo ikinä takaisin

Ota minut nyt
Puhu mulle jotakin
Pimeässä parempi on sotakin
Mielelläni miten hulluuteni pois jakaisin

Ota minut nyt
Ota minut nyt
Vie minut pois
Älä tuo ikinä takaisin

Aaaa.....Lauantai 29.04.2006 21:49

Voi jeesus ihmiset on tyhmiä! Luin Turun Sanomien pienen artikkelin tästä 3G-kytkykaupasta. Voi jeesus, ne on ihan tyhmiä siellä Kuluttajansuojaliitossa. Ne leimaa kaikki mahdolliset operaattorit ja puhelimet ihan paskoiksi. Tiedän meiltä töistä ainakin, että me ei luvata mitn tuollaisia mahdottomuuksia. Ja ihmiset hei, ottakaa järki käteen. Siellä on satoja muitakin jotka on tehneet sellaisen kytkykauppasopimuksen niin tietysti ne liittymän avausjonot kasvaa. Hei haloo! Aaaaa......

Jumalauta prkele!Lauantai 29.04.2006 19:29

Nyt meni hermot lopullisesti. Jumalauta, jos yksi tietty henkilö tulee mua vastaan tjtn niin sille ei kunnian kukko laula. Jos alkaa vielä päätään aukomaan niin se on siinä. MÄ VIHAAN! Saatanan idiootti paska, kehtaskin tehdä niin. Siinä on tyhmä jätkä. Ei sitä voi edes mieheksi sanoa, lapsi se on. Hullu ja alkoholisti. Toivottavasti saat ansiosi mukaan!

[Ei aihetta]Lauantai 29.04.2006 16:12

Not good enough for you, not to anyone... I wish I would know what's wrong with me...

[Ei aihetta]Perjantai 28.04.2006 15:46

Aaaaarrgghh... Juuri, kun luuli, että asiat olivat menossa kovaa vauhtia parempaan suuntaan niin viedään matto alta. Mun kustannuksella on ilmeisesti erittäin hauska leikkiä...

Liian pitkä ^^Torstai 27.04.2006 02:59

1. Millanen päiväpeite sulla on?
- Sellainen fleece, jossa susia

2. Onko sulla tällä hetkellä pampula ranteessa?
- Ei

3. Entä hiuksissa?
- Ei sielläkään

4. Kuunteletko jotain biisiä nyt? Jos niin mitä?
- Juu Lemmenkipeiden Ei aurinko nousta saa

5. Kuoritko yleensä omenan?
- Kyllä

6. Viini,viina vai viinimarjamehu?
- Viina ^^

7. Britney vai Justin?
- Kahdesta pahasta pienempi: Justin

8. onko huoneessasi mitään kasvia?
- Ei

9. onko tyylisi lähinnä hippiä,hiphopparia vai hevaria?
- Hipahtava hevari :D

10. kuuletko omituisia ääniä?
- Mikä on omituinen?

11. odotatko enemmän joulua vai kesää?
- Kesää

12. paljonko sulle pitäisi maksaa, että menisit kouluun pyjamassa
- Aika paljon

13. Haluaisitko naamaan lävistyksen?
- On jo :) <3

14. Miksi?
- Mielestäni esteettinen ja sopii mulle

15. oletko isänmaallinen?
- Olen

16. Oletko nähnyt meressä valaita?
- En

17. Syötkö lihaa?
- Ruokaa ei voi sanoa ruuaksi jos siinä ei ole lihaa

18. Siideri vai limsa?
- Riippuu illasta ja suunnitelmista ^^

19. Oletko taiteellinen?
- Halu kova, tulokset ei niinkään

20. oletko musikaalinen?
- Joo ja en

21. Pidätkö hampurilaisista?
- Juups

22. Mainitse 3 tavaraa,jotka ottaisit mukaan autiolle saarelle?
- Veitsi, peitto ja peili

23. Onko Elvis Presley komea mies?
- Kysymyksen aikamuotoon viitaten ;) on

24. Millä vuosikymmenellä haluaisit elää?
- Tämä ihan ok, joku 20- tai 30-luku olis kiva ^^

25. Käytätkö kumia? Siis kun haluat poistaa lyijykynänjäljet?
- Joo :S

26. Oletko viisas?
- Mielestäni kyllä

27. Onko sulla paitaa,jossa on jonkun julkkiksen kuva?
- Ei

28. Pidätkö vesimelonista?
- On hyvää ^^

29. Entäpä donitseista?
- En erityisemmin

30. Pidätkö klassisesta musiikista?
- En siitäkään erityisemmin

31. Entä reggaesta?
- En

32. Jazzista?
- En oikeastaan

33. Rock'n rollista?
- Menee

34. Soulista?
- Sekin menee

35. Hevistä?
- \,,/ Aaaaaarrggghhh *örinää*

36. Countrysta?
- Ihan mukavan kuuloista :)

37. Minkä värisellä tuolilla istut?
- Rusehtava, jossa metallijalat

38. Mitä sijaitsee oikealla puolellasi nurkassa?
- Sänky

39. Entäpä vasemmassa nurkassa?
- Ovi

40. Pidätkö leijonakuningas-leffasta?
- Onhan ne ihan kivoja

41. Oletko siisti ihminen?
- Jonkin verran

42. Onko huoneesi seinillä tauluja? Millasia?
- On: Ihaataulu, Stenvallin taulu ja susipalapelitaulu

44. Entäpä julisteita?
- On yksi

45. Pidätkö enemmän kissoista vai koirista?
- Koirat ^^

46. Söisitkö mieluiten Fazerin,Pandan vai Haribon karkkeja?
- Fazerin

47. Osaatko tehdä ruokaa?
- Osaan

48. Oletko koskaan meinannut sytyttää tulipaloa?
- En kai

49. tai jäädä auton alle?
- En muistaakseni

50. Pidätkö dokumenteista?
- Juups

51. Haluaisitko muuttaa vuodeksi afrikkaan?
- En

52. Miksi haluaisit/et haluaisi?
- Levottomuudet ja askeettisuus

53. Mistä biisistä on lause "kill them before they grow"
- Ei kyllä nyt leikkaa

54. Laulatko suihkussa?
- En siellä, muualla

55. Käytätkö hammastikkuja?
- Jos on mahdollisuus

56. Oletko uinut Atlantin valtameressä?
- Emt

57. Pelkäsitkö että hai tulisi ja söisi sinut?
- En

58. Oletko ollut ihastunut opettajaasi?
- Joskus ala-asteella <3

59. Haluaisitko olla poika?
- Emt, olishan kiva kokeilla tyyliin päivä

60. Sytytätkö kynttilöitä iltaisin?
- Joskus

61. Toivoisitko että tulisi jo lunta?
- En

62. Haluaisitko että kysyisin yht. 100 kysymystä?
- En, mutta ilm.kysyt

63. Alkaako jo väsyttämään?
- Juu

64. Haluaisitko opiskella kiinan kieltä?
- En

65. Mihin haluaisit matkustaa?
- Irlanti, Skotlanti ja johonkin lämpimään maahan

66. Käytätkö milloinkaan lippalakkia?
- Armylätsää juu

67. Tai pipoa?
- Joskus

68. Entäpä toppatakkia?
- Talvella

69. Miksi tämän kysymyksen numero on niin suosittu?
- No voi, kun on hauska kysymys :S

70. Pariisi vai Havanna?
- Pariisi

71. Paratiisi vai Valhalla?
- Valhalla

72. Uskotko että syntiset joutuvat helvettiin?
- Uskon

73. Hermostuisitko jos juuttuisit hissiin?
- Uskoakseni varmaankin juu

74. Onko sun mielestä orjakauppa ok?
- ? :S

75. Jos sinulla olisi bändi, mikä olisi tehtäväsi siinä?
- Varmaan sanoittajan roolissa olisin

76. Osaatko katsoa kieroon?
- Osaan


77. Haluaisitko että mä tulisin sun hautajaisiin sitte joskus?
- Sinä, kuka sä oot?

78. Millasia kukkia tuon sun haudalle?
- Liljoja

79. Onko ulkona nättiä?
- Ihan ok, vaikkakin pimeää

80. Oletko koskaan pyörtynyt?
- En

81. Mietitkö koskaan kasvihuoneilmiötä?
- En erityisemmin

82. Katsotko telkkarista chattia?
- Jos ei nukuta ja muuta ei tule

83. Jos saisit valita syntymävuotesi nyt, millon haluaisit syntyä
- 1983 tai -84 olis ollut kiva ^^

84. Oletko varastanut karkkia kaupasta ikinä?
- En

85. Mitä purkkaa syöt yleensä, siis minkä makuista?
- Sitruuna

86. Kaunein tytön nimi?
- Anna Jenni Maria

87. Kaunein pojan nimi?
- Rami Kristian

88. Onko puhelimesi auki myös yöllä?
- On

89. Jos joutuisit luopumaan jostakin huoneessasi olevasta huonekalusta, mikä se olisi?
- Pöytä

90. Oletko leikannut itse hiuksiasi?
- Kyllä

91. Voisitko mennä kännissä kouluun?
- Ei ole koulua, pienessä hiprakassa tuli oltua penkkareissa :D

92. Montako tyyppiä sinulla on kerralla kiikarissa?
- Ihastuksia on monia, niitä jonka haluaisin on vain yksi kerrallaan

93. Rumin näkemäsi vaate/asuste?
- Ei tule mitn erityistä mieleen

94. Montako vyötä sulla on?
- Oiskohan siinä ~10 kappaletta

95. Typerintä mitä telkkarista tulee?
- Krisse-show ja kaikki mobiilipelit yms.

96. Ruuhka-aika. Pääset sovituskoppiin sovittamaan vaatteita.Yritätkö selvitä nopeasti vai hidasteletko?
- Yritän olla nopea, mutta myös kokeilla rauhassa

97. Lempivaatteesi?
- Mun kissayöpuku ^^ <3

98. Lempikenkäsi?
- No, vaikka ne valkoiset "nyrkkeilykengät"

99. Lempparisi Disneyn piirretyistä?
- Kaunotar ja Kulkuri on aika ihana

100. Oliko tämä liian pitkä?
- Kyllä!

Hehee :)Torstai 27.04.2006 02:06

Mulla on tullut joku himo tuollaisiin "taulukko"kuviin. Ne vaan on niin kivoja ^^