IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

*itkee*Keskiviikko 31.01.2007 23:02

En muista paljoakaan synnyinpaikastani. Siellä oli ahdasta ja pimeää, eivätkä ihmiset koskaan leikkineet kanssamme. Muistan äitini ja hänen pehmeän turkkinsa, mutta hän oli usein sairas ja hyvin laiha. Hänellä oli vain vähän maitoa minulle ja sisaruksilleni. Muistan monien sisaruksieni kuolleen ja kaipaan heitä niin.

Muistan myös päivän, jolloin minut vietiin pois äitini luota. Olin niin surullinen ja peloissani, maitohampaanikin olivat juuri puhjenneet. Minun olisi pitänyt pysyä äitini luona pidempään, mutta hän oli niin sairas. Niin meidät pantiin laatikkoon ja vietiin johonkin outoon paikkaan. Vain me kaksi. Olimme peloissamme ja painauduimme kiinni toisiimme, yksikään ihminen ei silittänyt eikä rakastanut meitä. Niin paljon nähtävää, ääniä ja hajuja! Olemme kaupassa, jossa on paljon erilaisia eläimiä! Jotkut vaakkuvat! Jotkut naukuvat ja toiset piipittävät! Minut on lukittu siskoni kanssa pieneen häkkiin, voin kuulla muiden pentujen ääniä täältä.

Näen ihmisten katselevan minua. Pidän erityisesti "pienistä ihmisistä", lapsista. He näyttävät niin suloisilta ja hauskoilta, ihan kuin he haluaisivat leikkiä kanssani! Kaikki päivät vietämme pienessä häkissämme, joskus ilkeät ihmiset lyövät ikkunaan pelotellakseen meitä. Silloin tällöin meidät viedään ulos ihmisten nähtäväksi. Jotkut ovat helliä mutta toiset satuttavat meitä. Saamme aina kuulla "Ne on niin söpöjä! Tahdon tuollaisen!", mutta koskaan emme pääse kenenkään mukaan.

Siskoni kuoli viime yönä, kun kauppa oli pimeänä. Painoin pääni hänen pehmeälle turkilleen ja tunsin elämän jättävän hänen pienen, laihan ruumiinsa. Olin kuullut ihmisten sanovan, että hän oli sairas ja minutkin pitäisi myydä alennushintaan, että pääsisivät minusta äkkiä eroon. Luulen pehmeän ininäni olleen ainoa (ääni), joka suri häntä kun hänen ruumiinsa aamulla otettiin pois häkistä ja heitettiin roskikseen.

Tänään tuli perhe ja osti minut! Voi onnen päivää! He ovat todella mukava perhe ja he todella, todella halusivat minut! He olivat ostaneet kupin ja ruokaa minulle ja perheen tyttö piti minua hellästi sylissään. Rakastan häntä niin paljon! Tytön äiti ja isä kehuvat minua suloiseksi ja hyväksi pennuksi! Minut nimetään Angeliksi (Enkeliksi). Rakastan nuolla uusia ihmisiäni! Perhe pitää minusta hyvää huolta, he ovat helliä ja rakastavat minua. Hellävaroen he opettavat minulle oikean ja väärän, antavat hyvää ruokaa ja paljon rakkautta. Haluan ainoastaan miellyttää näitä ihania ihmisiä! Rakastan pikku tyttöä ja pidän leikkimisestä hänen kanssaan!

Tänään kävin eläinlääkärillä. Se oli outo paikka ja minua pelotti. Sain pari rokotusta, mutta paras ystäväni, pikku tyttö piti minua hellästi ja sanoi sen olevan OK. Niinpä rentouduin. Eläinlääkäri varmaankin sanoi surullisia sanoja rakkaalle perheelleni, koska he näyttivät kamalan onnettomilta. Kuulin vakavasta lonkkaviasta ja jotain sydämestäni... Kuulin eläinlääkärin sanovan jotain "epämääräisistä kasvattajista" ja siitä, että vanhempiani ei varmaankaan oltu kuvattu. En ymmärtänyt eläinlääkärin puheita, ainoastaan sen, että minua koskee nähdä perheeni näin surullisena. Mutta he silti rakastavat minua ja minäkin rakastan heitä hyvin paljon!

Olen nyt kuusi kuukautta vanha. Siinä missä useimmat muut pennut ovat vankkoja ja riehakkaita, minuun sattuu kauheasti jo pelkkä liikkuminenkin. Kipu ei koskaan hellitä. Minuun sattuu leikkiä ja juosta rakkaan pikku-tyttöni kanssa ja minun on myös vaikea hengittää. Yritän parhaani ollakseni se vahva pentu, mikä minun pitäisi olla, mutta se on niin vaikeaa. Sydämeni särkyy kun näen pikku-tytön niin surullisena ja kuulen Äidin ja Isän sanovan: "nyt on varmaankin aika". Useita kertoja olen käynyt eläinlääkärillä, eivätkä uutiset ole koskaan hyviä. Aina puhutaan synnynnäisistä ongelmista. Haluan vain tuntea lämpimän auringonpaisteen, leikkiä ja helliä perhettäni. Viime yö oli pahin. Kipu on nyt ainainen olotilani, juominenkin koskee.

Yritän nousta, mutta voin ainoastaan inistä kivusta. Minut viedään autoon viimeisen kerran. Kaikki ovat niin surullisia, enkä tiedä miksi. Olenko ollut tuhma? Yritän aina olla hyvä ja rakastettava, mitä olen tehnyt väärin? Voi kun tämä kipu vain menisi pois! Kunpa vain pystyisin pysäyttämään pienen tytön kyyneleet. Yritän nuolla hänen kättään, mutta voin vain valittaa kivusta.

Eläinlääkärin pöytä on kovin kylmä. Minua niin pelottaa. Ihmiset kaikki halaavat minua ja itkevät pehmeään turkkiini. Voin tuntea heidän rakkautensa ja surunsa. Onnistun nuolemaan pehmeästi heidän käsiään. Eläinlääkärikään ei näytä niin pelottavalta tänään. Hän on hellä ja aavistan jonkinlaista helpotusta kivulleni.

Pikku-tyttö pitää minua pehmeästi ja kiitän häntä kaikesta antamastaan rakkaudesta. Tunnen pienen piston etujalassani. Kipu alkaa hellittää ja tunnen rauhan laskeutuvan ylleni. Voin nyt nuolla pehmeästi hänen kättään. Oloni muuttuu nyt unenomaiseksi ja näen äitini ja sisarukseni kaukaisessa vehreässä paikassa. He kertovat minulle ettei siellä ole kipua, ainoastaan rauhaa ja onnellisuutta. Jätän hyvästit perheelleni ainoalla tuntemallani tavalla, pienellä hännän heilautuksella (ja hellällä kuonon tökkäisyllä). Olin toivonut viettäväni monta vuotta heidän kanssaan, mutta niin vain ei ollut tarkoitettu. "Nähkääs", sanoi eläinlääkäri: ”eläinkaupasta ostetut pennut eivät tule kunnon kasvattajilta". Kipu poistuu nyt ja tiedän, että tulee kulumaan monta vuotta kunnes näen rakkaan perheeni uudelleen.

(Tätä tarinaa saa julkaista ja levittää toivoen, että se pysäyttää moraalittomat kasvattajat ja ne jotka kasvattavat pentuja vain rahan eikä rodun parantamisen vuoksi. Copyright 1999 J. Ellis)

KopsunkopsunKeskiviikko 31.01.2007 19:38

1.muistatko, missä sait ensisuudelmasi?
- Öäää... En itse asiassa muista.

2.oletko koskaan luntannut kokeissa?
- Olen.

3.nukutko alasti?
- Riippuu vähän mielentilasta.

4.oletko koskaan kaatanut joulukuusta?
- En kai :S

5.oletko jäänyt kiinni varastelusta?
- En muistaakseni.

6.onko sinua koskaan leikattu?
- On.

7.luetko sanomalehdestä kuolinilmoitukset?
- Luen.

8.oletko koskaan lähtenyt ulos ilman alusvaatteita?
- En.

9.oletko pelannut räsypokkaa?
- Jeps.

10.oletko ollut ammattilaisen hierottavana?
- Olen.

11.oletko tanssinut pöydällä tai baaritiskillä?
- En mielestäni.

12. oletko ollut sokkotreffeillä?
- Olen.

13.pitäisikö aviopuolisoiden mielestäsi tietää toisistaan kaikki?
- Ei.

14.oletko soittanut pilapuheluja?
- Kyllä.

15 .oletko hypännyt benji-hypyn?
- En.

16.pitäisikö miedot huumeet mielestäsi laillistaa?
- Kyllä ja ei. Todella tarkan valvonnan alaisena reseptilääkkenä viimeisenä keinona kuolemansairaille.

17.laulatko suihkussa?
- Harvoin.

18.oletko koskaan viuhahtanut?
- En.

19.uskotko ihmeisiin?
- Uskon.

20.oletko koskaan joutunut hautaamaan lemmikkisi?
- En.

21.kannatatko kuolemanrangaistusta?
- En. Kuolema on liian helppo rangaistus, enemmän kärsimystä rikoksen tekijöille.

22.oletko kokeillut huumeita?
- En. Enkä aio - koskaan.

23.oletko liftannut?
- En.

24.jos voisit, haluaisitko aina pysyä tietyn ikäisenä?
- En.

25.oletko koskaan pudonnut puusta?
- En muistaakseni.

26.uskotko horoskooppeihin?
- Uskon.

27.kutiatko helposti?
- Jos oikean paikan löytää niin kyllä. Mutta sitä paikkaa ei löydä niin helposti.

28.oletko koskaan pelastanut kenenkään henkeä?
- Olen.

29.pitäisikö armomurha laillistaa?
- Pitäisi, tarkan valvonnan alle tämäkin.

30.oletko koskaan harrastanut seksiä autossa?
- Olen. Ei kiva.

31.oletko koskaan sytyttänyt tulipaloa?
- En.

32.uskotko, että muilla planeetoilla on älyllistä elämää?
- Uskon.

33.oletko tehnyt testamentin?
- En.

[Ei aihetta]Keskiviikko 31.01.2007 00:13

Jaahas jaahas... Jopa olis taas jutun aihetta kirjoittaa. :D Mun päähän ei vain iskostu tämä pissis-kulttuuri ja THANK GOD FOR IT.

Mistäpä sitä alottaisi... Olen suomalainen ja ylpeä siitä. Piste. Olen kiitollinen siitä, että olen syntynyt Suomeen: sosiaaliturva, terveyshuolto, opiskelumahdollisuudet ja listaa voisi jatkaa loputtomiin.

En ymmärrä nuoria, joilla on we are one big happy family - asenne. Maailma ei mene niin. Realismia kiitos. Niin kauan kuin on erilaisuutta niin kauan tulee olemaan rasismia. On sitten kyseessä ikä- tai roturasismi. Mutta jos haluatte elää vaaleanpunaisissa pilvilinnoissa be my quest, mutta alkaa ryhtykö siitä päätänne aukomaan. Olen kiitollinen sotaveteraaneille, -invalideille, lotille ja kaikille, jotka ovat joutuneet sodan käymään läpi. Kiitos teidän me olemme tällä hetkellä täällä - lukemassa näitä sanoja. Mielestäni on lapsellista ja kiittämätöntä kieltää ja haukkua ko. asiaa. Se on tapahtunut eikä sitä saa unohtaa. Oma historia ja kulttuuri ja tausta on tärkeää.

Sitten ulkomaalaiset... Ette te oikeasti voi olla tosissanne. Niin kauan kuin ulkomaalaiset jatkavat rötösten tekemisiään niin kauan riittää kritiikkiä. "Rikostilastoissa suurin osa tehdyistä rikoksista on suomalaisten tekemiä, lällislää, siitäs sait..." Otetaanpas se järki käteen ja katsotaan niin tilastoja uudelleen ja suhteutetaan rikosten tekijöiden määrä kansalaisiin - ulkomaalaiset Suomessa asuviin ulkomaalaisiin ja suomalaiset suomalaisiin. C'mon... Mielestäni on väärin syyttää suomalaisia pelkästään. Asia tulisi mielestäni hoitaa ensin ulkomaalaisten keskuudessa ja vasta sitten alkaa katsoa suomalaisiin. Niin kauan kuin ulkomaalaisten keskuudessa riittää niitä mätäpesäkkeitä, jotka hakkaavat, raiskaavat, ryöstävät jne. niin kauan tulee suomalaisten suusta kuulemaan kritiikkiä. Tulisi "hoitaa" nämä luopiot ensin kuntoon ja sitten katsoa, missä mennään. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Ja rikosten rangaistuksista. Kuolemantuomiota en Suomeen haluaisi, mutta muuta kylläkin. Maassa maan tavalla. Jos ulkomaalainen tekee Suomessa rikoksen ja saa siitä tuomion, hänet tulisi lähettää omaan kotimaahansa takaisin tuomiotaan kärsimään. Jos ei osaa käyttäytyä ja kunnioittaa Suomea ja sen lakeja niin maitojunalla takaisin vain. Jos Suomi on päästänyt tänne - maahan, jossa saa kaikenmaailman tuet, avustukset, sosiaaliturvan, terveydenhuollon jne. - niin sitä on kunnioitettava ja oltava kiitollisia.

Ai niin, sekin vielä... Ihan typerää tällaiset jutut, joista saa lukea, että koulun joulujuhla peruutettiin muiden uskontojen edustajien takia. Mielestäni Suomen laissa on pykäliä uskonnonvapaudesta - koskien myös siis, että me luterilaiset saamme harjoittaa omaa uskontoamme. Pelkillä myönnytyksillä ei saada mitään aikaiseksi. Jos luokassa on yksi islamin uskoinen ja hänen takiaan pitää jouluevankeliumin esittäminen joulujuhlassa perua niin suoraan sanottuna: ei ole pakko tulla juhlaan. Suomi on Suomi ja täällä on omat perinteet ja kulttuuri. Emme mekään tule Iraniin, että nyt pojjaat täytyy toi teidän Koraani laittaa piiloon, kun meillä ei saa u know olla muita jumalia. Edelleen: maassa maan tavalla.

Mitä Suomesta jää jäljelle jos jatketaan tätä samaa mallia, että annetaan kaikissa asioissa periksi. Ei mitään... Ja siitä olen pahoillani.

[Ei aihetta]Tiistai 30.01.2007 23:25

1. Vapaa vai varattu?
Varattu.

2. Oletko ihastunut?
Sitäkin.

3. Minkälainen on ihastuksesi?
On se, rölli ^^

4. Unelmiesi kumppani?
Sellainen.

5. Minkälainen seurustelukumppani olet?
Vaikea näin puolueellisena sanoa. Aika hellyydenkipeä, sen tiedän varmaksi.

6. Kuvaile täydellisiä treffejä?
Rento ja rauhallinen tunnelma, kevyttä purtavaa, pari siideriä, mutta ennen kaikkea läheisyyttä.

7. Romanttisin teko jonka poika/tyttö voi tehdä?
Monia.

8. Pisin ihastuksesi?
En tiedä onko pisin, mutta ainut joka tuli mieleen: 3 vuotta.

9. Tiedätkö mitä on rakkaus
Tiedän.

10. Oletko särkenyt jonkun sydämen ?
Luultavasti.

Kaverisi:

11. Äänekkäin kaverisi?
Öäää....

12. Hiljaisin kaverisi?
?

13. Lapsellisin kaverisi?
En mä osaa sanoa ketään, kun kaverisuhteet tällä hetkellä vähän niin ja näin.

14. Kaunein kaverisi?
No tota en ainakaan sanois ääneen :D

15. Hauskoin kaverisi?
EOS.

16. Ihanin kaverisi?
No morooo...

17. Paras vastakkaista sukupuolta oleva kaverisi?
On se.

18. Kuka kavereistasi kuuntelee huonointa musiikkia?
XD

19. Entä parasta?
Tähän en osais kyllä vastata.

20. Tylsin kaverisi?
No comments.

Satunnaisia kysymyksiä:

21. Ihanin pojan/tytön nimi?
Kristian ja Esmeralda

22. Jos sinun pitäisi luopua yhdestä aistista, mikä se olisi?
Tunto, maku, haju, näkö ja kuulo... Hmm... Varmaan kuulostani.

23. Kuinka usein halaat toista ihmistä?
Päivittäin, ainakin vielä nämä 2 päivää ^^

24. Uskotko, että ihminen pystyy muuttumaan?
Uskon. Ja EN... Riippuu kenestä kyse.

25. Voisitko tappaa rahasta?
Uskon, että pystyisin - jos pakko olis.

26. Jos maailma räjähtäisi ja jäljelle jäisi vain yksi elokuva, mikä se olisi?
Öää... Vaikea itseasiassa... Varmaankin... Siltalan Pehtoori. Uskoisin näin... "SE TAPPA MINU HÄKTÖR!" :D

27. Oletko onnellinen?
Olen.

28. Jos tekisit itsemurhan, mitä välinettä käyttäisit?
Luultavasti lääkkeillä.

29. Onko Jonne Aaron ihan oikeasti seksikäs?
Ei.

30. Oletko sortunut seitsemään kuolemansyntiin?
Olen varmaan kaikkiin.

31. Minkä väriset alushousut sinulla on?
Mustat.

32. Mitä aijot tehdä kesälomalla
Vaikea sanoa näin kansakoulupohjalta.

33. Käytkö lenkillä?
En.

34. Jos kuolisit tänään, mistä ihmiset muistaisivat sinut?
Vaikea.

35. Oletko sinä koskaan jäänyt kiinni tupakanpoltosta?
Olen.

36. Poltatko?
Kyllä.

37. Mainitse 5 asiaa, jota rakastat.
Leksa, Mamma, koirat, kirjoittaminen ja ja ja... "asiakaspalvelu".

38. Mainitse 3 asiaa, mitä vihaat?
Pettäminen, kaksinaamaisuus ja pinnallisuus.

39. Jos saisit yhden toiveen, mikä se olisi?
Lisää toiveita.

40. Haluatko naimisiin?
Haluan.

Kumpi:

41. Suklaa vai vanilja?
Suklaa.

42. Parisuhde vai pari suhdetta?
Parisuhde.

43. Televisio vai Tietokone?
Televisio.

44. Halaukset vai suudelmat?
Halaukset.

45. Ystävät vai Seurustelukumppani?
Seurustelukumppani.

46. Köyhä suomalainen vai rikas amerikkalainen?
Köyhä suomalainen.

47. Kamera vai kännykkä?
Kännykkä.

48. Pinkki vai Lila?
EI KUMPIKAAN!

49. Norrena vai Niittymäki?
Aivan sama.

50. Jääkiekko vai jalkapallo?
Jääkiekko.

Rastita:

51. [x] olen ratsastanut hevosella
52. [ ] olen ratsastanut kamelilla
53. [ ] olen ratsastanut norsulla
54. [x] olen uinut alasti
55. [x] olen uinut vaatteet päällä
56. [x] olen pelannut räsypokkaa
57. [x] olen tullut petetyksi
58. [x] olen pettänyt
59. [x] olen valehdellut äidille
60. [x] olen valehdellut kaverilleni
61. [x] olen mesessä
62. [ ] olen vaihtanut meseosoitteeni useammin kuin kerran
63. [x] olen maistanut tupakkaa
64. [x] olen maistanut alkoholia
65. [ ] olen juonut itseni niin känniin etten muista mitään
66. [x] olen mokannut pahasti
67. [x] olen satuttanut itseäni tahallaan
68. [x] olen varattu
69. [x] olen ihastunut

70. Mitkä seuraavista kuvaavat sinua? :
[x] ruma, [ ] kaunis, [x] hauska, [ ] tylsä, [x] iloinen, [x] surullinen

71. Olen omistanut?:
[ ] kissa, [ ] koira, [ ] marsu, [ ] pupu, [ ] lintu

72. Seurustelukumppanini haluan olevan?:
[x] hauska, [x] söpö, [x] iloinen, [x] uskollinen, [x] kiltti, [ ] pahis, [ ] sporttinen

73. Syntymäpäivälahjaksi haluan?:
[x] rahaa, [ ] kirjoja, [ ] levyjä, [ ] tietokoneen, [x] kännykän

74. Mistä elokuvalajeista pidän?:
[x] komedia, [x] draama, [x] kauhu, [ ] jännitys, [ ] toiminta

75. Koulussa olen?:
[ ] erinomainen [ ] kiitettävä [ ] hyvä, [x] keskiverto, [ ] tyydyttävä, [ ] kohtalainen, [ ] huono

76. Aikuisten mielestä olen?:
[ ] hurmaava, [x] kohtelias, [ ] painajainen, [ ] typerä, [ ] unelmien lapsi

77. Ystävän pitää olla?:
[x] luotettava, [x] hauska, [ ] kaunis, [x] avoin, [x] rehellinen

78. Tietokoneella ollessani?:
[x] mesetän, [x] käytän kuvagallerioita, [x] käyn keskustelufoorumeilla [x] pelaan.

79. Otan kuvia?:
[x] digikameralla, [ ] webillä, [x] kännykällä, [ ] filmikameralla

[Ei aihetta]Tiistai 30.01.2007 23:25

1. Vapaa vai varattu?
Varattu.

2. Oletko ihastunut?
Sitäkin.

3. Minkälainen on ihastuksesi?
On se, rölli ^^

4. Unelmiesi kumppani?
Sellainen.

5. Minkälainen seurustelukumppani olet?
Vaikea näin puolueellisena sanoa. Aika hellyydenkipeä, sen tiedän varmaksi.

6. Kuvaile täydellisiä treffejä?
Rento ja rauhallinen tunnelma, kevyttä purtavaa, pari siideriä, mutta ennen kaikkea läheisyyttä.

7. Romanttisin teko jonka poika/tyttö voi tehdä?
Monia.

8. Pisin ihastuksesi?
En tiedä onko pisin, mutta ainut joka tuli mieleen: 3 vuotta.

9. Tiedätkö mitä on rakkaus
Tiedän.

10. Oletko särkenyt jonkun sydämen ?
Luultavasti.

Kaverisi:

11. Äänekkäin kaverisi?
Öäää....

12. Hiljaisin kaverisi?
?

13. Lapsellisin kaverisi?
En mä osaa sanoa ketään, kun kaverisuhteet tällä hetkellä vähän niin ja näin.

14. Kaunein kaverisi?
No tota en ainakaan sanois ääneen :D

15. Hauskoin kaverisi?
EOS.

16. Ihanin kaverisi?
No morooo...

17. Paras vastakkaista sukupuolta oleva kaverisi?
On se.

18. Kuka kavereistasi kuuntelee huonointa musiikkia?
XD

19. Entä parasta?
Tähän en osais kyllä vastata.

20. Tylsin kaverisi?
No comments.

Satunnaisia kysymyksiä:

21. Ihanin pojan/tytön nimi?
Kristian ja Esmeralda

22. Jos sinun pitäisi luopua yhdestä aistista, mikä se olisi?
Tunto, maku, haju, näkö ja kuulo... Hmm... Varmaan kuulostani.

23. Kuinka usein halaat toista ihmistä?
Päivittäin, ainakin vielä nämä 2 päivää ^^

24. Uskotko, että ihminen pystyy muuttumaan?
Uskon. Ja EN... Riippuu kenestä kyse.

25. Voisitko tappaa rahasta?
Uskon, että pystyisin - jos pakko olis.

26. Jos maailma räjähtäisi ja jäljelle jäisi vain yksi elokuva, mikä se olisi?
Öää... Vaikea itseasiassa... Varmaankin... Siltalan Pehtoori. Uskoisin näin... "SE TAPPA MINU HÄKTÖR!" :D

27. Oletko onnellinen?
Olen.

28. Jos tekisit itsemurhan, mitä välinettä käyttäisit?
Luultavasti lääkkeillä.

29. Onko Jonne Aaron ihan oikeasti seksikäs?
Ei.

30. Oletko sortunut seitsemään kuolemansyntiin?
Olen varmaan kaikkiin.

31. Minkä väriset alushousut sinulla on?
Mustat.

32. Mitä aijot tehdä kesälomalla
Vaikea sanoa näin kansakoulupohjalta.

33. Käytkö lenkillä?
En.

34. Jos kuolisit tänään, mistä ihmiset muistaisivat sinut?
Vaikea.

35. Oletko sinä koskaan jäänyt kiinni tupakanpoltosta?
Olen.

36. Poltatko?
Kyllä.

37. Mainitse 5 asiaa, jota rakastat.
Leksa, Mamma, koirat, kirjoittaminen ja ja ja... "asiakaspalvelu".

38. Mainitse 3 asiaa, mitä vihaat?
Pettäminen, kaksinaamaisuus ja pinnallisuus.

39. Jos saisit yhden toiveen, mikä se olisi?
Lisää toiveita.

40. Haluatko naimisiin?
Haluan.

Kumpi:

41. Suklaa vai vanilja?
Suklaa.

42. Parisuhde vai pari suhdetta?
Parisuhde.

43. Televisio vai Tietokone?
Televisio.

44. Halaukset vai suudelmat?
Halaukset.

45. Ystävät vai Seurustelukumppani?
Seurustelukumppani.

46. Köyhä suomalainen vai rikas amerikkalainen?
Köyhä suomalainen.

47. Kamera vai kännykkä?
Kännykkä.

48. Pinkki vai Lila?
EI KUMPIKAAN!

49. Norrena vai Niittymäki?
Aivan sama.

50. Jääkiekko vai jalkapallo?
Jääkiekko.

Rastita:

51. [x] olen ratsastanut hevosella
52. [ ] olen ratsastanut kamelilla
53. [ ] olen ratsastanut norsulla
54. [x] olen uinut alasti
55. [x] olen uinut vaatteet päällä
56. [x] olen pelannut räsypokkaa
57. [x] olen tullut petetyksi
58. [x] olen pettänyt
59. [x] olen valehdellut äidille
60. [x] olen valehdellut kaverilleni
61. [x] olen mesessä
62. [ ] olen vaihtanut meseosoitteeni useammin kuin kerran
63. [x] olen maistanut tupakkaa
64. [x] olen maistanut alkoholia
65. [ ] olen juonut itseni niin känniin etten muista mitään
66. [x] olen mokannut pahasti
67. [x] olen satuttanut itseäni tahallaan
68. [x] olen varattu
69. [x] olen ihastunut

70. Mitkä seuraavista kuvaavat sinua? :
[x] ruma, [ ] kaunis, [x] hauska, [ ] tylsä, [x] iloinen, [x] surullinen

71. Olen omistanut?:
[ ] kissa, [ ] koira, [ ] marsu, [ ] pupu, [ ] lintu

72. Seurustelukumppanini haluan olevan?:
[x] hauska, [x] söpö, [x] iloinen, [x] uskollinen, [x] kiltti, [ ] pahis, [ ] sporttinen

73. Syntymäpäivälahjaksi haluan?:
[x] rahaa, [ ] kirjoja, [ ] levyjä, [ ] tietokoneen, [x] kännykän

74. Mistä elokuvalajeista pidän?:
[x] komedia, [x] draama, [x] kauhu, [ ] jännitys, [ ] toiminta

75. Koulussa olen?:
[ ] erinomainen [ ] kiitettävä [ ] hyvä, [x] keskiverto, [ ] tyydyttävä, [ ] kohtalainen, [ ] huono

76. Aikuisten mielestä olen?:
[ ] hurmaava, [x] kohtelias, [ ] painajainen, [ ] typerä, [ ] unelmien lapsi

77. Ystävän pitää olla?:
[x] luotettava, [x] hauska, [ ] kaunis, [x] avoin, [x] rehellinen

78. Tietokoneella ollessani?:
[x] mesetän, [x] käytän kuvagallerioita, [x] käyn keskustelufoorumeilla [x] pelaan.

79. Otan kuvia?:
[x] digikameralla, [ ] webillä, [x] kännykällä, [ ] filmikameralla

[Ei aihetta]Tiistai 30.01.2007 09:36

Vähiin käy ennen kuin loppuu...

"Uuuuhh... Aaaah...Maanantai 29.01.2007 23:58

Mä haistan! Saidan, pienen miekkosen..." ^^ *hih* Ihuna <3


Askartelupaskartelu on hauskaa, happyhappyjoyjoy, mutta erikeeper kuivuu liian hitaasti :(

[Ei aihetta]Sunnuntai 28.01.2007 23:59

Lalalalalalalalalalalaaaaaaaaaaaaa!!! ^^ *jiggle*

http://kapsi.fi/~airair/arvaa/8.html

[Ei aihetta]Perjantai 26.01.2007 18:06

TV2:n Superfarmin sarja ihQrak$ut ... So true but still SO ANNOYING!

REKLAMAATIO, REKLAMAATIO!!!Perjantai 26.01.2007 12:22

Nyt palaa kiinni!!! Mikä Raision busseissa on vialla!?

Ensinnäkin, olet menossa oman alueesi terveysasemalle. Tästä meiltä on siihen linnuntietä pari kilsaa. Mutta kappas vain, joudut kulkemaan Raision keskustan kautta sinne, koska aamubussit menevät juuri vastakkaiseen suuntaan.

Toiseksi, täällä jätetään ilmeisesti vuoroja välistä. Bussin pitäisi olla paikassa A klo9:15. Paikkaan B siitä on matkaa n.5-10min riippuen säästä. Olen paikassa B klo9:15, mutta bussi ei vain näy eikä kuulu. Ja venailin siinä 50min.(!)sitä bussia. No niin sitten tulee seuraava bussi. Kysyn siinä kuskilta, että tais jäädä yksi vuoro välistä. "Öäää...yksi vuoro... jaaa vuoro..." Bussikuski on mykkä (sama kuin aamulla mentäessä) tai sitten kuulostaa ihan vajavaiselta.
"Niin, kun netistä otin ton aikataulun ja siinä on toi 9:15 vuoro. Eikä sitä tullut *näytän aikataulua* "
"Jaa 9:15... emmääää tiiiääääää. Ei niihin kannata uskoa, ei ne ikinä pidä paikkaansa"

Näin täällä. Se on hyvä nostaa hintoja juu-u... Palvelu huononee ja hinnat nousee niin ihan turha ihmetellä, miksi ihmiset ei käytä busseja.