IRC-Galleria

Iridal

Iridal

I need a change of skin.

[Ei aihetta]Perjantai 21.03.2008 13:29

- Minä olen tyttö, joka potkaistiin pois kotoaan, koska tunnustin äidilleni olevani lesbo.
- Minä olen prostituoitu, joka työskentelee kaduilla, koska kukaan ei ota töihin transseksuaalista naista.
- Minä olen sisar, joka puolustaa homoveljeään piinallisten, kyynelten täyttämien öiden läpi.
- Me olemme vanhemmat, jotka hautasivat tyttärensä kauan ennen hänen aikaansa.
- Minä olen mies, joka kuoli yksin sairaalassa, koska kumppaniani, jonka kanssa olin ollut kaksikymmentäseitsemän vuotta, ei päästetty huoneeseen.
- Minä olen ottolapsi, joka herää painajaisiin, joissa minut viedään pois kahden isäni luota, jotka ovat ainoa rakastava perhe, joka minulla on ikinä ollut. Toivon, että he voisivat adoptoida minut.
- Minä olen yksi onnekkaista, luulisin. Selvisin hyökkäyksestä, joka jätti minut koomaan kolmeksi viikoksi ja vain vuoden päästä pystyn luultavasti kävelemään taas.
- Minä en ole yksi onnekkaista. Tapoin itseni vain viikkoja ennen lukiosta valmistumista. Taakka oli yksinkertaisesti liian raskas kantaa.
- Me olemme pari, jotka saivat kiinteistönvälittäjän kannoilleen, kun hän sai selville, että halusimme vuokrata yksimakuuhuoneisen asunnon kahdelle miehelle.
- Minä olen henkilö, joka ei ikinä tiedä kumpaa vessaa minun pitäisi käyttää, jos haluan välttää henkilökunnan kutsumisen paikalle.
- Minä olen äiti, joka ei saa edes tavata synnyttämiäni, hoitamiani ja kasvattamiani lapsia. Tuomioistuin sanoo, että olen epäsopiva äidiksi, koska asun nykyään toisen naisen kanssa.
- Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jonka tukijärjestelmä yhtäkkiä viileni ja etääntyi saatuaan selville pahoinpitelevän kumppanini olevan myös nainen.
- Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jolla ei ole tukijärjestelmää, jonka puoleen kääntyä, koska olen miespuolinen.
- Minä olen isä, joka ei ole koskaan halannut poikaansa, koska minut kasvatettiin pelkäämään kiintymyksen osoittamista toisia miehiä kohtaan.
- Minä olen kotitalousopettaja, joka halusi aina opettaa liikuntaa, kunnes kuuli vain lesbojen tekevän sitä.
- Minä olen mies, joka kuoli lääkärien lakattua hoitamasta minua heti, kun he saivat selville minun olevan transseksuaali.
- Minä olen henkilö, joka tuntee syyllisyyttä, koska uskoisin voivani olla paljon parempi ihminen, jos minun ei aina tarvitsisi välittää yhteiskunnan minua kohtaan osoittamasta vihasta.
- Minä olen mies, joka lakkasi käymästä kirkossa, ei koska en usko, vaan koska sen ovet suljettiin minun kaltaisiltani.
- Minä olen henkilö, jonka täytyy piilotella sitä, mitä tämä maailma tarvitsee eniten: rakkautta.

Ole kiltti ja postita tämä edelleen, jos uskot seksuaalivähemmistöjen syrjimisen olevan väärin.

Lueppa tämä huvikseen.Sunnuntai 16.03.2008 00:19

Tämä on tehty hyvällä, ei pahalla. :) Ootte kaikki kivoja ja ihania, siksi tämä on tehty. Jos en ole SINUSTA tehnyt tähän niin olen vain ollut laiska enkä ole kaikkia tuntemiani ihmisiä tähän jaksanut tunkea. Jos ette päivikseenne laita niin hihkaiskaa vaikka tuonne kommentteihin jotain.

Anteeksipyynnöt joidenkin raksitusten yksipuolisuudesta.

Kuka kavereistani olet? - made by -malicia-

Mira (Dogface-)
[ ] värjään hiuksiani usein
[ ] aina joku paikka kipeänä
[ ] tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa
[ ] nauran
[ ] uniritmini on sekaisin
[x] aasialaiset miehet ovat hyvännäköisiä
[ ] ulkomaalaiset miehet pitävät minusta
[ ] olen mies (ainakin sanon niin)
[/] samurait on mielenkiintoisia
[x] lontooraesuklaa on parasta
2½/10

Aino (Apbe)
[ ] pidän lampaista
[ ] Dragonball!!
[ ] wowittajat on kivoja
[ ] olen yliaktiivinen
[ ] en kovin helposti angstaa
[x] käytän silmälaseja
[ ] soitan kitaraa
[ ] harrastan taistelulajia
[ ] katson pornoa
[x] pohdin paljon asioita
2/10

Annina (BottleFairy)
[ ] olen söpö
[ ] oikeasti olen kissa
[ ] laulan hyvin
[ ] minulla on paljon isoveljiä
[x] piirrän mangatyylillä
[x] olen eläinrakas
[ ] ratsastan
[ ] minulla on poikaystävä
[ ] olen sosiaalinen
[ ] minulla on suuret silmät
2/10

Ilona (-OMG-)
[ ] olen punapää
[x] en eläisi ilman musiikkia
[x] ajattelen liikaa
[ ] pidän vihreästä
[ ] makeanhimo iskee usein
[ ] olen ainaisella dieetillä
[ ] haluaisin laihtua
[ ] ulkomaalaiset miehet pitävät minusta
[ ] pidän ruskeasilmäisistä
[x] britit on ihania
3/10

Miina (Miippa-)
[ ] suoristusrauta on ihana
[ ] haluaisin olla vanhempi
[x] haluaisin muuttaa paljon asioita itsessäni
[ ] kissani on ihanin
[x] olen ujo
[/] ...mutta joskus myös aika äänekäs
[ ] minulla on isot kädet
[ ] veljeni on idiootti
[ ] joskus olen ylivilkas
[ ] en aio/en mene lukioon/en ole lukiossa
2½/10

Tessa (marionettinukke)
[ ] värjään hiuksiani mustiksi
[x] olen pessimisti
[ ] enkä myöskään usko jumalaan
[ ] meikkaan paljon
[x] last.fm on sairaus
[ ] rakastan kissoja
[ ] minulla on välillä rahaongelmia
[ ] ynisen nukkuessani
[x] olen ujo
[x] välillä murehdin asioita
4/10

Marjut (Marjyt)
[ ] olen vaativa hiustenleikkuun suhteen
[ ] minulla on huulilävistys
[x] nautin leffojen katselusta
[/] olen huono säästämään
[x] olen lyhyt
[ ] menen usein kaverilleni yötä
[ ] kuuntelen enimmäkseen vain japanilaista musiikkia
[x] olen vähän ujo
[/] mutta innostun joskus puhumaan todella paljon
[x] ja varsinkin ainheista jotka kiinnostavat
5/10

Sohvi (pitpat)
[ ] olen huolellinen
[x] pidän jäätelöstä
[ ] sisareni varastelee tavaroitani
[ ] laitan kavereistani kuvia galleriaan ilman lupaa
[ ] pidän keväästä (PUROSIA<3)
[x] olen hoikka
[ ] koirani on karannut kotoa
[ ] tökin Kaisaa ja se on hauskaa
[x] siideri on hyvää
[x] BOTHER BOTHER BOTHER.
4/10

Niina (Zazie)
[ ] piirrän paljon
[x] olen huomaavainen toisia kohtaan
[x] ja aika vaativa itseäni kohtaan
[/8D] olen innostunut tanssipeleistä
[ ] haluaisin BJD-nuken
[x] olen ujohko
[x] paritan
[x] tykkään kirjoitella
[/] pidän söpöistä asioista
[x] musiikki on minulle tärkeää
7!!/10

Iina (Poikaneula)
[ ] olen hauska
[x] tokiohotel fanit on rasittavia
[ ] ..mutta olen itsekin fani
[ ] soitan rumpuja
[x] nautin piirtämisestä
[x] ja kirjoittamisesta
[x] olen koiraihminen
[ ] olen äänekäs kun innostun
[ ] värjäsin vasta hiukset
[ ] veljeni on datis
4/10

Korru (Korru)
[ ] kasvatan hiuksia
[/] minulla on laaja musiikkimaku
[/] ja voisin puhua musiikista 24/7
[ ] minulla on lempinimi
[ ] valokuvaan
[ ] ja minusta tulee isona valokuvaaja
[ ] pidän filosofiasta
[x] käytän silmälaseja
[/] tutustun mielelläni uusiin ihmisiin
[ ] olen lopettanut wowittamisen
2½/10

Sanna (Tremendo)
[ ] olen värjännyt hiuksiani shokkivärillä
[x] haluan huulilävistyksen
[x? riippuu] olen rauhallisin kaveriporukastani
[ ] meillä on paljon kissoja
[ ] ja koirani rakastaa kaikkia
[ ] HIM on hyvä
[ ] seurustelen
[x] en pidä nenästäni
[ ] en dataa paljoa
[ ] haluaisin kampaajaksi
3/10

Kaija (Kaijja%60)
[x] olen pieni
[x] ja minulla on mielipiteitä
[/] Foo on hyvä
[x] menen ensi kesänä festarille
[ ] rakastan koiraani yli kaiken
[ ] minulla on aika pitkät hiukset
[x] joskus minua ärsyttää
[ ] minusta lähtee ääntä
[ ] puhun unissani
[x] pidän myös piirtämisestä
5½/10

Olen NIINA. XD <3

TEIN SEN ITSEKKIN YAY.

Jos et ole oma itsesi niin sitten voivoi :D Pyydän anteeksi, typoja, virheitä, outouksia, kaikkea. XD

[Ei aihetta]Perjantai 14.03.2008 22:33

jooööee. Voi hitto. XD

Ilme aika fail

Tapahtuma alkoi: 4. helmikuuta 2008Perjantai 14.03.2008 17:02

(18:43) irona: WITTU
(18:43) irona: tiiäkkö
(18:43) irona: mitä
(18:43) irona: mun
(18:43) irona: on
(18:43) irona: WITTUU
(18:43) irona: tiiäkkö mitä?
(18:43) irona: määäääää tahon ny yhen biisin mutQ en saa sitä mistään itQ:|
(18:43) irona: homo!
(18:43) irona: homo!
(18:43) irona: homo!
(18:43) irona: homo!

[Ei aihetta]Perjantai 14.03.2008 13:09

Lueppa ihan rivien välistä jos osaat.

tylsääPerjantai 14.03.2008 00:02

Vastatkaa nyt jotain

1. Ensimmäinen sana, joka minusta tulee mieleen.
2. Väri, joka minua muistuttaa.
3. Kappale, joka muistuttaa minusta.
4. Millainen ruoka olisin?
5. Millainen ihmistyyppi minulle sopii parhaiten?
6. Mikä minussa on parasta?
7. Mikä minussa tekee Sinut hulluksi?
8. Jos eläisin vuoden autiolla saarella, miten luulet, että selviytyisin?
9. Mitkä kuvittelet olevan viimeiset sanani?
10. Uskaltaisitko Sinä antaa minun kertoa mielipiteeni Sinusta?

[Ei aihetta]Keskiviikko 12.03.2008 19:23

And you know what they say might hurt you
And you know that it means so much
And you don't even feel a thing

I am falling, I am fading, I am drowning,
Help me to breathe
Väsyttää, en ehtinyt meikata ja palelee. *epämääräistä ininää ja valitusta* Ois ihanaa jäädä kotia nukkumaan ja aivastelemaan mutta ei ole kunnon flunssaa. Voi dääm.

Haluan lukea lisää Kenshiniä. HBMK<3

[Ei aihetta]Lauantai 08.03.2008 12:14

Oon alkanut taas muistamaan unia. Viime yönä näin jotain sellaista missä minä ja jonkun tytön kanssa (jonka henkilöllisyyttä en tiedä) piti kerätä jotain kasveja mukaan matkan varrelta sillä ne suojeli joltain tuntemattomalta pahalta. Muistan että nykäisin kaktuksen maasta ja kiinnitin sen takkiin kiinni. Samoin sitten jonkun epämääräisen suokasvin ja kukkia missä oli valkoisia nuppuja.

Kaikella oli tekemistä pyörö-ovien, kirjaston ja jonkun epämääräisen ihmisryhmän kanssa. Muistan että pelkäsin käärmeitä siinä ja oltiin pakomatkalla.

hmm.. joku merkitys tällä? :---D

[Ei aihetta]Perjantai 07.03.2008 19:38

nyt kun pääsi kotia niin tuntuu että haluais takasin

:<

Snif. Lohdutuksena pussi sipsejä, täyttämätön hakukaavake kesätöihin, netti ja kännykkä johon ei kukaan soita. Ängsttt

joo vois kattoa Battle Royalen palkinnoksi kuhan saan haettua hautausmaalle töihin <3