IRC-Gallerian tietosuojakäytännöt päivittyvät 25.5.2018 vastaamaan EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) vaatimuksia. Lue päivitetty Tietosuojaseloste. Lisäksi käyttöehdoissa on tarkennettu ikärajaa ja kohta 6.2 viittaa Suomen lain lisäksi Euroopan unionin lakiin.

IRC-Galleria

Iruna

Iruna

on kahden pojan äiti <<33

Blogi

« Uudemmat -
Nimeni on Chris,
Olen kolmen vanha,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.

Minun täytyy olla tyhmä,
Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?

Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin halata minua.

En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.

Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.

Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla mukava,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.

Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.

Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.

Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.

Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani,
Että hän kärsii töissä.

Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.

Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.

Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.

'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.

Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!

Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.

Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.

Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.

Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.

Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!

JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
Lähetä tätä 'Isä ... se sattuu'

Jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät

Niin silloin oletettavasti et välitä lasten pahoinpitelystä.

Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut lähettää tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.

Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia.

Nyt hän on "omilla"Perjantai 08.05.2009 12:30

Tänään se sitten päivä koittii=DD Aleksin sänky siirsiin Johnnyn huoneseen....
Jännittä miten ne nukahtaa sielä yhdessä...

[Ei aihetta]Perjantai 01.05.2009 16:20

katsotaan kuinka moni on pelkuri ja kuka ei !
>> listaa ne jotka ovat pelkureita !

- Uskallatko sanoa minulle moi ?

- Uskallatko laittaa minulle hymiön -->

- Uskallatko laittaa minulle sydämmen -->

- Uskallatko laittaa minulle pusun -->

- Uskallatko lisätä tämän itsellesi ja katsoa kuinka moni kavereistasi tai tutuista tai
epätutuistasi ovat pelkureita ? !

. Tuplaleveässä vesisängyssä on tarpeeksi vettä peittämään 100m2 asunnon lattiat 8 cm paksuudelta.

2. Jos pölyvillakoiriin suihkuttaa runsaasti hiuslakkaa ja niiden yli luistelee rullaluistimilla ne voivat kipinöidä ja syttyä.

3. Hammastahnatuubin sisältö on yli 5 metriä.

4. Yhden kolmevuotiaan pojan ääni on voimakkaampi kuin 200 aikuisen yhteensä, kun testipaikkana on täysi ravintola.

5. Kun kiinnität koiran talutushihnan kattotuulettimeen, ei moottori jaksa pyörittää 15 kiloista poikaa joka on pukeutunut Batman yöpukuun ja pyyhkeestä tehtyyn viittaan. Kuitenkin sama moottori on riittävän voimakas levittääkseen maalin tasaisesti kaikille neljälle seinälle 6x5 metrisessä huoneessa, kun talutushihnaan kiinnitetään maalipurkki.

6. Koskaan ei pitäisi heittää pesä- tai golfpalloa ilmaan kun kattotuuletin on päällä. Jos kuitenkin kattotuuletinta käytetään edellä mainitulla tavalla mailana, joutuu palloa heittämään useamman kerran jotta saisi osuman. Kattotuuletin pystyy lyömään pallon todella kauas.

7. Ikkunat, edes kolmikerroksiset, eivät pysäytä kattotuulettimen lyömää golfpalloa.

8. Kun kuulet vessasta vetämisäänen sekä sanan "Oho", on jo liian myöhäistä.

9. Jarruneste sekoitettuna Kloriittiin tuottaa savua. Paljon.

10. Kuusivuotias poika saa tulen aikaan tuluksilla vaikka 36-vuotias mies väittää sen onnistuvan vain elokuvissa.

11. Tietynmuotoiset Lego-palikat kulkevat helposti neljävuotiaan pojan ruuansulatuskanavan läpi.

12. Sanat "Muovailuvaha" ja "Mikroaaltouuni" eivät kuulu samaan lauseeseen.

13. Pikaliima on ikuista.

14. Jätesäkistä ei saa toimivaa laskuvarjoa.

15. Marmorikuulat bensatankissa pitävät kovaa ääntä ajon aikana.

16. EI, sinä et halua tietää mistä se haju tulee.

17. Katso aina uuniin ennen kuin laitat sen päälle. Muovilelut eivät pidä uuneista.

18. Palokunta saapuu keskimäärin 12 minuutissa.

19. Pyykkikoneen nopeinkaan linkous ei pyörrytä kastematoja.

20. Kuitenkin sama nopeus pyörryttää kissan.

21. Kissat voivat oksentaa kaksinkertaisesti ruumiinpainonsa kun niitä pyörryttää.

80 % miehistä, jotka lukevat tämän kokeilevat sekoittaa jarrunestettä ja Kloriittia.

Kyllä niitä tulee lisää...Maanantai 16.02.2009 00:10

Poika heräsi keskel yötä ja halusi äidin viere nukkumaan =D
Annoin luvan ja siina 3 yöllä hän siit päätti keskustella..
"Äiti"
leikin nukkuvan
"äiti"
"No?" vastasin
"mitä kello?"
"on vielä yö! Nuku!"
mitähä kolmevuotias tekee sillä tiedolla keskel yötä?

lisää lähti=DTorstai 05.02.2009 15:28

nyt sit 62 kg?!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

hitonMaanantai 02.02.2009 12:45

flunssa!!!!!!!!!! kaikki meollan räkäisiä ja yskäisiä!!!!!!

OHOTorstai 29.01.2009 12:45

n. 1 kk lähti 6 kg eli nyt 64 kg......

heheMaanantai 19.01.2009 22:07

alle vuorokaudessa tuli 14 kommentia =D Kiitos yeille kaikil =D <333

<3Sunnuntai 18.01.2009 16:36

Aleksi on tänään puolivuotias =D
« Uudemmat -