IRC-Galleria

JORI69

JORI69

köyhän miehen helvetti

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

21.12.2012Maanantai 11.01.2010 00:09

Maya-intiaanien ennustus, joka on tulkittu maailmanlopuksi 21.12.2012, on viime aikoina ollut runsaasti esillä aiheesta kertovan katastrofielokuvan 2012 myötä. Nyt saksalainen maya-tutkija väittää, että maailmanlopun ajankohta on laskettu väärin, kertoo Yle Uutiset.

Maailmanloppuennustus perustuu mayojen kalenteriin, jonka päättyminen edustaa nykyisen ajankierron päättymistä. Saksalainen Andreas Fuls kuitenkin sanoo, että kalenterin päättymisen ajankohta on laskettu väärin.

Tutkittuaan mayoilta säilyneitä tietoja talvipäivänseisauksista, uusista kuista ja Venuksen liikkeistä hän on tullut siihen tulokseen, että kalenteri on runsaat 200 vuotta nuorempi kuin tähän asti on luultu. Fulsin mukaan mayat ennustivatkin meneillään olleen ajankierron päättymistä vuonna 2220.

Muut mayojen kulttuurin tutkijat ovat tuohduksissaan Fulsin väitteestä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.