IRC-Galleria

JPetrukki

JPetrukki

http://www.soleremedy.net

Blogimerkintä

« Uudempi -

Vuoden 2008 parhaimmistoTiistai 30.12.2008 23:17

Taas se aika vuodesta. Eli katsastetaan vuoden parhaimmat levyt/dvd:t/biisit/jne. Oli pieni epäilys saanko tänä(kään) vuonna täyteen top10 -listaa levyistä, kun on jäänyt levyjen osto huomattavasti vähemmälle. Syy ei ole piratismi, vaan ehkä pieni varauksellisuus. Edelleenkin siis ostan levyt kaupasta (tai CDONilta/Levykauppa X:stä) ja suosittelen muitakin tekemään samoin! Hyvää musiikkia vaan harvoin enää löytyy. Bändejä on paljon, mutta hyvin vähän jaksaa uudet tuttavuudet enää innostaa. Niin harva kuitenkin enää hoitaa hommansa kotiin asti. Tänä vuonna löytyi 2 uutta tuttavuutta, joista toisesta tuli kestosuosikki. Ja löytyihän niitä muitakin varteenotettavia rieskoja:

1. Demians - Building An Empire
1. Gojira - The Way Of All Flesh
Ranska vei tänä vuonna kirkkaasti voiton kotiin. En osannut päättää kumpi näistä on parempi, joten jaettu ykkössija tuntuu vähintäänkin oikealta ratkaisulta. Gojira on täysin omaa luokkaansa joka akselilla. Demians yllätti ja räjäytti pankin taas muuten vaan. Lähentelee Devinin Terriaa. Vuoden ALIARVOSTETUIN levy tuo Building An Empire. Ainakin suomalaismediat antoivat kyytiä sille (Imperiumi, MITÄ VITTUA?!?!).

3. Sara - Veden Äärellä
Vähän aikaa kun on asiaa sulatellut olen tullut siihen tulokseen, että kyllä tämä on Saran paras levy. Pitkään olin "He Kutsuivat Luokseen" puolella, mutta on tämä ainakin kypsempi levy. Edes hirveä Lauri Tähkä vertaus "Pitelet Taivasta" intro-riffissä ei onnistu pilaamaan tätä.

4. Textures - Silhouettes
Keskivaiheella pari mitäänsanomatonta kipaletta, mutta muutoin vankka suoritus. Ei ihan Drawing Circlesin arvoinen (ehkä se oli se uutuuden viehätys?), mutta erittäin mainio yritys.

5. Meshuggah - Obzen
Kuten Gojirakin, mutta vielä enemmän omaa luokkaansa. Bleedin pääriffi on murskaava. Kenties innovatiivisin (oikea) metallibändi maailmassa.

6. Ayreon - 01011001
Ei ihan Human Equation, mutta hyvän saaliin Arjen taas sai..ja levynkin tehtyä siitä. Ty Taborin osuudet ois voinu leikata pois, todella uuvuttavia ja tylsiä.

7. Ihsahn - angL
Vähän liian pliisun kuuloista, mutta ihan hienoja sävellyksiä ja riffittelyä.

8. Stam1na - Raja
Tässä bändissä on paljon mikä kiehtoo, mutta ehkä yhtä paljon sitä mikä myös ärsyttää. Eräänlainen Suomen SYLhan tämä on, mutta Devinin nerokkuus (puhumattakaan äänestä) tästä puuttuu. Ja kuten moni muukin asia on Stam1nakin saanut kokea omalla kohdallani hiertämystä liiallisesta hehkutuksesta. Siltikin, hyvä levy !

9. Opeth - Watershed
Alkuhuuman hälvetessä jäi kuivahko maku suuhun. Tässäkö tämä nyt olikin? On paljon hyvää, mutta etenkin levyn loppupuolisko tuntuu turhalta. Menee sinne vähiten mieluisaan päähän Opeth -pinosta. Pinohan menee näin: Morningrise, MAYH, Watershed, Deliverance, Still Life, Ghost Reveries, Damnation, Blackwater Park (Orchidia en omista).

10. Dream Theater - Greatest Hit (...and 21 other pretty cool songs)
Ihan ok kokoelma. Mieltä lämmitti etenkin To Live Foreverin liittäminen katraaseen. En tosin tykännyt vanhojen biisien remixauksista yhtään! Todella kuivat, ja oikeastaan aika karmeat (Kevin Shirley, mitä vittua?!). Päätyi kuitenkin listalle oikeastaan nokkelan levyn nimen ansiosta.

Vuoden biisit:
Demians - The Perfect Symmetry
Paras. Ykkönen. Kingi. Varmaan jää historiankirjoihin.

Sara - Meren Äärellä
Hieno biisi, kenties paras Saralta.

Paramore - Decode
Häpeän ehkä snadisti myöntää, että tykkään monestakin Paramoren biisistä. Tää kuitenkin nousee ylitse muiden. Hyvä laulaja se minkki.

Textures - Messengers
Jälleen kerran hieno biisi, vaikka vähän nenään lauletaankin.

(Sole Remedy - Past Decay
Tuli tehtyä ehkä paras biisini, kuulette ehkä ens vuonna ;D)

Vuoden dvd:t:
Nevermore - Year Of The Voyager
Opeth - Roundhouse Tapes
Strapping Young Lad - 1994-2006 Chaos Years
Kaikki hyviä ellei jopa mainioita.

Vuoden pettymykset:
Dream Theater - Chaos In Motion (dvd)
Noh. IHAN PASKA. Paska laatu, sekä kuva että ääni. Todella paskasti rakennettu, ei toimi eri keikoilta poimitut kipaleet. En tajuu miksi julkaisivat tällästä paskaa! PASKA PASKA PAAASSSSKAAA!!


Ensi vuoden odotukset:
Steven Wilson - Insurgentes
Black Sun Aeon debyytti
(Sole Remedy kakkoslevy..??..)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.