IRC-Galleria

Kävinpä eilen katsastamassa Dream Theateria Helsingin jäähallissa. Keikkahan oli vallan verraton, paitsi jokseenkin puuduttava. Uudet biisit toimi paremmin livenä kuin levyllä, mikä oli erittäin hienoa...paitsi, että Ministry Of Lost Souls on edelleen IHAN PASKA BIISI! Ja Rudessin soolokin oli turhaa tiluttelua. Mutta muutoin keikka oli loistava! Soundit oli mielettömän hyvät, soitossa oli rutosti groovea (arvostus Portnoyhin kasvo), Labrie veti järkyttävän hyvin ja mikä parasta bändi jopa mokaili!

Valitettavasti en voi antaa juuri mitään kehuja lämppäribändistä. Kyseessähän on Symphony X, johon on tullu törmättyä monessa yhteydessä, mutta koskaan en ole lähemmin tarkastellut. Noh, syy tuli selväksi parin ekan biisin aikana.
EIHÄN TÄSSÄ OO MITÄÄN JÄRKEE! Biisirakenteet on jotain ihan käsittämätöntä, joka biisissä on jotain 56 skittasooloa, jotka soitetaan nopeemmin ku Ynkkää ikinä kiinnostais soittaa (kaiken lisäks kitaristi Michael Romeo näyttää ihan Yngwieltä), skittasoundikin oli jotain aivan karmivaa->kyllähän ne sormet siel liikku mut mitään ei kuulunu. Bändin soittokin oli jotain ihan käsittämättömän huonoa tän kaliiberin/kokemuksen omaavalta bändiltä (Groove? MIKÄ SE ON?!)! Sen sijaan vokalisti oli loistava, vaikka lyriikat (mitä sain selvää) oli kornimpaa tuubaa ku mitä useassa DT:n biisissä nykyään. Miksaus oli huono, mikä sinänsä ei ollut yllätys, onhan kyseessä lämppäri. Mikähän tässä bändissä on niin ihmeellistä?

Joskus on tullut lueskeltua kuinka Symphony X päihittää DT:n mennen tullen, ja kuinka joku Michael Romea on ihan ygönen ja Petrucci on tunteeton tiluttaja. Ainakin eilisillan perusteella ko. argumentit pistää hieromaan päänahkaa (sen takia varmaan mulla onkin alkava pälvikalju). Myönnetään, ettei DT:n biisinkirjotuskynä oo ollu muutamalla edellisellä levyllä ihan täynnä mustetta (on siellä tosi hyviäkin biisejä), mutta mitenhän tää SymX tekee sitten sen sektorin paremmin? Tietysti, nää on vaan makuasioita.. Mutta mitä helvettiä? Kai se jotain yltiöprogressiivista heviä oli ku en mä niistä biisirakenteista tajunnu juurikaan.
Ja sitten tietysti tämä Michael Romea vs. John Petrucci. Tai no, tuskin niillä mitään kinaa on..
Kuulun tähän ns. kategoriaan kitaristien joukossa, joka on sitä mieltä, että kitara on lyömäsoitin ja sille pitää välillä antaa kyytiä. Myönnettäköön, että Romea on varmasti lahjakas varsinkin teknisesti (ja helkkarin nopea), mutta rajansa kaikella. En muutenkaan pidä yhtään sellaisesta pallienhiplailu-tyylisestä kitaroinnista, missä hädin tuskin tulee selville soitetaanko kitaraa oikeasti. Petruccikin tiluttaa rutkasti, mutta se on kait se fraseeraus mikä sitten vie sen voiton tässä suhteessa. Plus, että Petruccilla on oikeasti tunteikkaita sooloja (mikä on tietysti vain kuulijasta kiinni). Enpä muista koska viimeks ois näin paljon käyny häiritsemään joku asia, että siitä pitää tänne kirjottaa.

Kiitos ja anteeksi. (Korostetaan nyt jälkeenpäin sitä, että tää oli pelkästään live-arvio, kun en tuota Symphony X:ää ole levyltä kuullu).

On pakko todeta kuinka hyvä bändi DT oikeesti on, vaikkei sitä viime aikoina oo juurikaan ns. kannustanu. Sitten on tietysti muita aivan mahtavia "proge"metal -bändejä. Kuten esim. Nevermore, Meshuggah, Tool, Opeth, Pain Of Salvation....Sole Remedy? Kjäh,kjäh... ;D