IRC-Galleria

Jemo

Jemo

I'm bad, I'm nationwide

Suolirock-klubi - Hatuntekijän paluu!Perjantai 21.11.2008 02:35

Tänä lauantaina 22.11. Herran Vuonna 2008 tapahtuu Suolahden kansantalolla seuraavaa:
Kello 13:00 on vahvasti vasemmistolaispainotteisen yhdistyksen kokous kansantalolla (ei liity millään tapaa illan muuhun ohjelmaan, allekirjoittaneeseen tai Suolirock ry:n toimintaan)
kello 15:00 tilan valtaa Suolirock ry
kello 19:00 Kansantalo on muuttunut paheelliseksi Rokkenroll-luolaksi, ja avataan yleisölle
Samoihin aikoihin alkaa soittamaan The Noise.
The Noisen jälkeen lauteelle astelee Lojohh.
Kun Lojohh on lähtenyt, kiuasta kurmottavat Kiitolliset Kansalaiset.
Jahka Kiitolliset Kansalaiset on siivottu häiritsemästä, lavan valtaa XS.
XS:n jälkeen yleisö häädetään tarvittaessa väkivaltaisin ottein pois salista, ja surullisen yhdistyksen jäsenet jäävät palauttamaan paikkaa muuhun käyttötarkoitukseen sopivaksi.

Pari lisähuomiota illasta;
Yhdistyksen puheenjohtajan mahtikäskyllä, tarpeeksi komean hatun* tuovat henkilöt pääsevät puoleen hintaan sisään. Lippu on normaalisti 2e per lässy, joten tässä tapauksessa -50% ei nyt ihan kauheasti pääse lompakkoa koristamaan.
Tapahtumassa on mahdollista kuulla Mad Hatter (rip) yhtyeen musiikkia, vähintään mekaanisesti.
Kaikki ovat joltiseltaankin tervetulleita.

Kiitoksia.
-Jemo (pj)

*Hattu on päähine, joka ei ole pipo eikä lakki. Myssy alkaa vähän lähennellä hattuutta, ja joissain ääritapauksissa (luetaan: äärimmäisen räikeyden tai muutoin estetiikkaa hivelevän tyylitajun kautta) se voidaan laskea rajan ylittäväksi. Tavallisella myssyllä on turha tulla silti sääliä kerjäämään.
Erittäin suositeltavia ovat esim. silinterihatut, knallit, fetsit ja neljän tuulen hatut. Äärimmäisissä tapauksissa ja Hattuneuvoston (tm) mahtikäskyllä voidaan tarpeeksi komean päähineen päälleen asettanut henkilö päästää tapahtumaan jopa ilmaiseksi.
Hattu on suositeltava, muttei pakollinen.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.