IRC-Galleria

Herrasmiehet. Rouvasnaiset. Naimattomat ja toisinaan naineet. Vanhan ekshibitionistiystävänne on tullut aika jälleen kertoa maailmalle uutisia elämästään, maailmasta ja kaikesta. Tärkeää ja vähemmän tärkeää, sillä nämä ovat asioita jotka äärimmilleen asti riippuvat vastaanottajan maailmankatsomuksesta.
Uskoni yliluonnolliseen, Korkeampiin voimiin, niihin Jotka Ovat, ei ole enää vailla todistepohjaa. Enää emme voi puhua pelkistä uskonasioista. Tästä lähin voin vedota omaan elämääni, Jemologiaan ja sen tarjoamiin näkökantoihin teologisissa kysymyksissä.
On siis tapahtunut ihme. Jemo Jaakko Santeri Kettunen (äitinsä sukua Kautto) on saanut Suomen valtion laissa säädetyn lukio-oppimäärän menestyksekkäästi suoritettua. Kyllä. Joka kurssin. Kaikki kirjoitukset. Kyllä. Ihmeitä tapahtuu, ja myssynpainajaiset tullaan pitämään myöhemmin tänä Herran keväänä. Bileistä tulee siinä määrin isot, että ne ehkä joutuu ilmoittamaan kesän festivaaliliitteissä. Joudun kuulemma tekemään myös ilmoituksen ympäristöviranomaisille. Uskon, että Google earthista on mahdollista satelliittikuvan perusteella tarkastella Sumiaisissa tapahtuvien bakkanaalin pääpiirteitä. Kokkeja, taikureita, juomanlaskijoita, ja leikareita on palkattu. Risumiehiä on alettu kokoamaan läheisille pakanakallioille. Simat käyvät syvällä kellarien kätköissä, ja perulaiset katusoittajat on riisuttu maailman isoimmista äänentoistolaitteistoistaan.

Eivätkä elämäni ihmeet pääty tähän. Seitsemän kuukauden yhtäjaksoisen (tai vähemmän yhtäjaksoisen) Jyväskylässä (Puistokatu 10 a 17) asumisen jälkeen olen saanut viimein huoneeni laitettua asuttavaan kuntoon. Kyllä. Eilen illalla, noin kello seitsemän kolmekymmentä liitin äänentoistolaitteeni valtakunnanverkkoon ja kajautin Bob Marleyn Kaya-vinyylin voitonmerkiksi kaikumaan ulkomaailman korviin. Kokosin pöydän. Keräsin kuolleet alkueläimet, risut ja muovipussit, kortongit ja pakanajulkaisut lattialta roskakoriin, häädin pölykoirat ja kulkukissat nurkista, nuohosin savupiipun, kiillotin parketin ja vedin käkikellon. Lampunkin sain viimein kattoon. Nyt asunnossani on muutakin kuin patja yöpymistä varten.

Jos joku on jaksanut lukea tänne asti, hän luultavasti tietää jo ennestään kaiken kolmannesta ilmoitettavasta asiastani, mutta käytettäköön päiväkirjaani vielä myös häpeämättömän mainostuksen välikappaleena. Tänä kesänä, 2008, tarkalleenottaen heinäkuun yhdeksästoistapäivä Lauantaina on mahdollisuus saapua Äänekosken Sumiaisiin todistamaan valtakunnan jyrkintä spurgufestivaalia, Suolirockia. Paikalla esiintyvät ainakin Neuroosiliitto, XS, LNC-Beats, Shitpunks, Kiro, Kaksonen, Circus Around ja Enter the Pain. Tapahtuma on tänäkesänä ulkoilmassa, koulun rannassa. Liput 2 e. Ilmaiseksi ulos. Olkaatten siellä, herrasmiehet.

Kettunen kiittää ajastanne. Hyvää yötä, Seattle.

Hahaa. Kaksi ruotsia, biologia ja fysiikka takana. Enää yksi ruotsi, yksi biologia, maantieto... Ja kemia... Ja yhteiskuntaoppi. Maanantaina se viimonen ruåtti. Ja helvete, jos selviän.

Tilanne on se, että joskus, kun ei pääse työntämään päätään pihalle, vaan stressaa itseään kuoliaaksi jostain niinkin triviaalista asiasta kuin ylioppilaslakista, saattaa alkaa lyödä vanteille. Puristamaan tossua. Hiertämään.
Sitä sattuu. Joskus.

Vaan jos! Jos! Sitten taidan, 7.5. ottaa ja itkeä tirauttaa oikein koko rahan edestä. Ettäs saavat, saatana! Ja kun lakki on päässä, näytän Telakalle persettä koko 9 vuoden tarmolla. En Hallikaisella. -selle. Persettä. Ja sitä nimittäin riittää.

YO-bileet tulevat olemaan karmaisevat. Siellä on vähintään kaksi kokkia, muutama orkesteri, noin 3000 vierasta ja nasan tehtailema pyrotekninen show. Ja jos jostain pitää karsia, niin kokit voi puolittaa! Vyötäröstä!

Hännän olen nähnyt, mutta...

(Kirjoittaja saattoi jossain vaiheessa päivää romahtaa henkisen taakkansa alle, mikä hänelle myönnettäköön anteeksi. Jokainen kaipaa joskus vähän hyväksyntää ja tsemppiä. Haleja.)

pau sanoo:
mää olin ajatellu kyllä vähän muuta
pau sanoo:
jos mää laitan ton sitten jatkoille?
Jemo sanoo:
tai sitten yöllä
pau sanoo:
...........

"Jumala olkoon todistajani, kun kerron, että rakastan tuota naista..."

Allright, ladies and gentlemen.
Hieman uutisia Kettusen yksityiselämästä.
Neljä vuotta on pitkä aika melkein mitä tahansa, etenkin tässä vaiheessa eloa. Olin perustavana jäsenenä kollektiivissa, joka on tullut tunnetuksi nimellä Rogue Angel, mutta viimeperjantaina tuli viimein ajankohtaiseksi päästää enkelit lentämään omia teitään. Toinen kitaristi, Andy, lähti aiemmin samalla viikolla, mikä toki pisti minut miettimään myös arvojani ja sitä, mihin panostaa ja kenen varpaille astella. Asian draamapitoisuus oli jossain 0,5 % paikkeilla, eli siihen ei liittynyt tulta ja tulikiveä, saati edes kummastunutta kyräilyä. Minä näin vain toiset asiat elämässäni tärkeämmiksi, ja itseni tässä tilanteessa lähinnä taakaksi lopulle orkesterille, joka kieltämättä on hengeltään hivenen eroavaista oman maailmankatsomukseni kanssa. Hienoja jätkiä, hieno bändi, paskaaks tässä, mä en jatka. Kaikkea hyvää heille.
Jatkossa von Kettusen tavoittaa musiikillisesti esim. Enter the Painin riveistä. Yksi nimi, jota kannattaa pitää mielessä, on Gaspard Oil. Mutta siitä ei ole ajankohtaista puhua vielä sen enempää. Hyvästi.

Passomasa sanoo:
(täysin asiaan liittymättä: http://meignorant.com/3-way_chess )
Jemo sanoo:
hui saatana
Passomasa sanoo:
jos koskaan tulee sellainen olo, ettei ole tarpeeksi erikoinen, niin tommoinen kai se on sitten hommattava

http://blog.myspace.com/index.cfm?fuseaction=blog.ListAll&friendID=406602

Päivä -1:
Kurkussa funky tunne. Pääsen laulamaan röhisemällä ala-D:hen, vinkumalla korkeaan C:hen. Tämä noin kvintin lisäys äänialaani saa minut epäilemään, ettei kaikki ole kohdillaan. Illalla useamman tunnin kävelyretki Vuken kanssa hyisessä Äänekosken yössä ei varmasti auttanut mitään eikä ketään.
Päivä 0:
Aamulla herätessä kelvoton olo. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö lähtisi horkassa ajamaan koululle hakemaan uskonnon ja filosofian yo-kerrattavia. Todistaakseni omasta typeryydestäni, kävin vielä kaupassakin. Kotiin tullessani pihamaan läpi käveleminen tuotti kipua. Kuumemittari lauloi 37,7 celsiusastetta plussanpuolelle, ja kolmesta peitosta huolimatta kylmyys tunkeutui kaikkialle. Neljän tunnin unen ja painajaisten, valveen ja horkan jälkeen mittari seisahtui lukemaan +38,6. Myöhemmin yöllä en mitannut, mutta kokonaisolotilaa olisi voinut kuvailla ilmaisulla funky.
Päivä 1:
Yöllä olin potkinut kaikki peitot pois, ja nähnyt kummallista painajaista. Otin valokuvan liikkuvan auton kuskin paikalta käsin, poliisit huomasivat tämän, ja ajoin miljoonaa niitä karkuun. Pohjolan kuumimpana kuskina (tai puhdasta tuuriani) pääsin lainvalvojia karkuun, mutta takaraivooni iski järkyttävä ymmärrys; niillähän on minun rekisterinumeroni, ja jotenkin pitäisi selittää että kukahan sitä autoa oikein ajoi. Piileskelin kaupungilla omantunnontuskissani pitkään. Todentuntuisessa unessa oli kamalaa tämä ymmärrys siitä, että teki jotain järkyttävän typerää ja kohta saa kärsiä.
Herättyäni kuume oli laskenut; 37,0 c°
Tällä hetkellä kykenen taas istumaan koneella. Ehkäpä hiivin kohta peiton alle varmistelemaan olotilaani. Kohtalaisen jännä tauti, jos se tällä talttui.

Listaa alle niiden ihmisen nimet, jotka ovat viimeksi kommentoineet oletuskuvaasi ja haasta sitten heidät tähän samaan (en haasta, tehköön jos lystää), mutta ÄLÄ KATSO KYSYMYKSIÄ ETUKÄTEEN! Lopuksi vastaa kysymyksiin numeroiden perusteella.

1. Heddy
2. Santtu
3. Pau
4. Eevi
5. Krista

Mistä tunnet nelosen?
- Se on toverini isosisko ja todistettavasti maailman paras siililapasten tekijä. Eikun joo, alunperin tunnen sen siitä, kun se oli miun isonen.

Tiedätkö kakkosen sukunimen?
- Indeed. Olen saattanut keksiäkin sille muutaman.

Koska olet viimeksi tavannut ykkösen?
- Hmm. Siitä taitaa olla jo tovi. Missähän me oltais oltu keikalla... Eikun kompassilla törmäsin joskus, emmm, marraskuussa? Ikuisuus.

Onko kolmonen sinua vanhempi vai nuorempi?
- Nuorempi :D:D:(:(:D (muttei oikeasti kovin paljon, koska se on aika vanha)

Missä vitonen asuu?
- Taitaa asua Dublinissa tällä hetkellä!

Kirjoita lyhyt runo nelosesta?
- Oodi Eeville
Ken on tuo, kel kaunein on ääni
Ken on hän, kuka sekoittaa pääni
Ei kauneudellaan laita ei ääri
On tämä vaan niin kauhean väärin!

Oletko nähnyt ykkösen vanhempia?
- En tietääkseni.

Oletko koskaan yöpynyt vitosen luona?
- Joo...En.

Onko kakkonen koskaan yöpynyt sinun luona?
- Ei, ikävä kyllä... Eikun! Onpas!

Oletko seurustellut kolmosen kanssa?
- En.

Mikä on paras puoli vitosessa?
- Se on vähän sekaisin. Ehkä. Tai en kyllä oikeastaan tiedä. Mutta olen joskus epäillyt sellaista, positiivisessa mielessä.

Muistatko miten ykkönen oli pukeutunut, kun ensimmäisen kerran tapasitte?
- Veikkaamma että taisi olla jotakuinkin lateksia, verkkopaitaa ja jotain kilisevää.

Oletko koskaan itkenyt kakkosen nähden?
- Vain sisäisesti.

Kenet heistä tunnet parhaiten?
- Saltsun <3

Entäs huonoiten?
- Kristan

Onko kakkonen sinulle tärkeä?
- On :D Mies haastaa kummallisuudessaan ihan vakavasti minutkin. Ja taitaa perkele ajoittain viedä vielä ihan kirkkaasti.

Oletko ollut ikinä 4 luona?
- Olen, tavallaan. Tai miten sennyt laskee, en minä Helsinnissä ole sen luona käynyt.

Mitä kolmonen tuo sinulle ekana mieleen?
- Klonkun.

Rakkaat lukijat. Olette lukeneet paljon minun tekemisistäni, mutta kuinka paljon... vai pitäisikö sanoa, kuinka vähän te loppujen lopuksi tiedätte miehestä sanojen takana? Sillä onhan niin, että enemmän kuin oman persoonani ja historiani selvittämiseen, olen minä käyttänyt aikaani päiväkirjani parissa valaistakseni teitä tämän maallisen vaellukseni varrelle sattuneista kohtaamisista. Siispä, rakkaat ystävät, rehellisyyden ja avoimuuden nimissä on tullut aika paljastaa joitain tosiasioita menneisyydestäni. Repäistä esirippu salaisuuden edestä, käyttääkseni kuluneita mutta eksakteja fraaseja.

Lähdetään liikkeelle kronologisesti.
On yleinen harhaluulo, että elämäni olisi alkanut 13. 3. vuonna yhdeksäntoistasataakahdeksankymmentäkuusi jälkeen Vapahtajamme Herran Jeesuksen Kristuksen syntymän Jyväskylän keskussairaalassa. Tai että minut olisi kastettu Korkeimman kirkkoon Jemo Jaakko Santeri Kettusena hyvin pian tämän jälkeen. Vanhempieni henkilöllisyys... Heh heh. Vanhempienipa tosiaan. Tosiasiassa, suurin osa, mitä te luulette tietävänne elämästäni on... valhetta. Osa siitä on sepitetty omaisten ja asiaan liittymättömien ihmisten suojelemiseksi. Osan on hallitus julistanut pidettäväksi salassa toistaiseksi määrittämättömään ajankohtaan saakka. Suurinta osaa peittää salaisuus silkan yleisen säädyllisyyden nimissä. Mutta nyt, pelko ja inho saa täyttää lukijoideni mielet. Jos vain uskallatte! Mutta varoitan; herkimmille voi osa nyt kertomistani tosiasioista olla liikaa.
Elämäni alkoi... Niin. Elämäni alkoi määrittelemättömäksi jäävään ajankohtaan, missäpä muualla kuin Intian Goalla! Kyllä. Vanhempani... Minut kasvatti suomalaisten hippien kommuuni. Kukaan ei tiedä oikeaa isääni tai äitiäni. Lapsia putkahti esiin ja katosi useita kuukaudessa. Nimet olivat vaihtuvaa omaisuutta. Legendat tosin kertovat, että minulla oli kaksoisveli, identtinen, joka kuitenkin jäi äitini kohtuun vielä muutamaksi viikoksi ennenkuin putkahti maailmaan ulkohuussissa. Tai ehkä se olin minä. Tai joku lukemattomista veljistä ja sisaruksistani. Yhtäkaikki, elämä oli aika hurjaa sielläpäin maailmaa, siihen aikaan.
Jo alta kahden vanhana sain metsästää käärmeitä elannokseni päivittäin. Niiltä ajoin onkin peräisin irrationaalinen kammoni kaikkia raajattomia matelijoita kohtaan. Toisinaan joku lapsista joutui syödyksi, mutta vanhemmat hipit näkivät tässä karman työssään, puhtaimmillaan. Minä yleensä käytin sisaruksiani syötteinä, ja usutin käärmeet tappelemaan keskenään makoisista suupaloista. Jäljelle jäänyt oli aina niin heikentynyt, että hiivin sen luo takaapäin ja kutitin kuoliaaksi.
Kaikkien meidän lasten nimi oli Edwin. Yhtä tyttöä yritettiin kerran kutsua Nanaksi, mutta se ei oikein toiminut. Edwin (en minä, joku toinen ikätovereistani) tuli kateelliseksi ja... En tahtoisi muistella sitä tapahtumaa, mutta lähiseudun taksikuskit ovat siitä pitäen maalanneet nokkapeltinsä punaisiksi.
Kolmentoista vanhana olin saanut uskonnottomien pummien yhdyskunnasta tarpeekseni, ja elätin itseni katumaalarina. Minulla oli tiukka työsopimus kolmetoistatuntisine päivineen, eikä siitä sopinut myöhästyä. Kelloa minulla ei ollut, joten jouduin aina joka ilta pokaamaan itselleni kaupungilta uuden tytön herätyskelloksi. "Kulta... Herätä minut ennenkuin lähdet." Tämä yletön seksuaalinen rehvastelu johti täyteen ylirasitukseen parisuhteiden osalta, enkä ole Goan vuosien jälkeen varsin ymmärrettävistä syistä viitsinyt juuri vilkaistakaan vastakkaiseen sukupuoleen. Enkä omaani. Tämän päätin jo varhain erään yöllisen käärmeenmetsästysonnettomuuden jälkeen.
Ammattitaitoni katumaalarina alkoi käydä vaaralliseksi seudun 'vakavastiotettavammille' maalareille (täysin kädetöntä porukkaa, ainakin sen jälkeen mitä eräs veljistäni päätti heille tehdä), ja nämä palkkasivat paikallisen salaisen poliisin hoitamaan "pyrkyrin" päiviltä. Minut kaapattiin keskellä kirkasta päivää, ja seuraavat neljä vuotta vietin sellissä, jossa ei ollut ruokaa eikä juomaa. Elätin itseni ripustamalla sukkani katonrajaan keräämään kosteutta joka kohosi sellitovereistani. Yöllä, kun kukaan ei nähnyt, imeskelin sukkiani josta irtosi kaikki tarvittavat hivenaineet ja pysyin vetreänä. Kasvatin hiuksiani ja opiskelin venäläistä näytelmäkirjallisuutta aikani kuluksi. Loppujen lopuksi karkasin punaisten pelikorttien musteesta rakentamallani pommilla, ja karkasin läheiseen metsikköön. Siellä opetin apinoille viittomakieltä, ja koulutin heistä oman maanalaisen armeijani.
Tässä kohtaa tarina oikeastaan vasta alkaa. Kuten terävimmät ovat huomanneet, en ole vielä edes päässyt Suomeen asti tarinassani! Tulevat vaiheet... Eivät missään nimessä ole soveliasta luettavaa perheen pienimmille. Suosittelenkin, että myös vanhemmat lukijat peittäisivät silmänsä vaarallisimmissa kohdissa.
Mutta tämän yön osalta minun täytyy poistua lepuuttamaan vaistoani. Ehkä palaan asiaan jokin toinen ilta. Ja onhan sanomattakin selvää, ettei näin karmaisevaa tarinaa sovellu tarjota yhtenä palana varomattomien lukijoiden silmille. Suomen mielenterveysinstituutiot ovat jo ennestään ylikansoittuneita, enkä minä, kauas pois se minusta, tahtoisi sormellanikaan osallistua tuon asiantilan pahentamiseen!
Siispä adios, rakkaat toverit. Hyvää yötä, Jeesus myötä. Kiitos tästä päivästä.

-Jimbo