IRC-Galleria

Jeppisläinen

Jeppisläinen

Oma maa mansikka muu maa mustikka.

Sunnuntai 25.12.2022Sunnuntai 25.12.2022 23:39

nousin tänään ylös yhdeltätoista kun lähdin kylään ennen kahtatoista. Tulin kotiin vasta neljän aikaan ja en kerennykkään hakea tupakkia vaikka piti. Puoli viiden aikaan rupesin pukemaan ulkovaatteet taas päälle ja puoli kuuden aikaan mentiin tallille. Siivottiin parit karsinat ja haettiin heinät valmiiks. Haettiin hepatki sisälle. Ruokittiin hepat aika nopeesti ennen kun lähdettiin kotiin kun kaverilla oli kiire kotiin. Olin kotona ennen puolta kahdeksaa ja menin aika nopeesti suhkuun että kerkesin kattomaan kakkoselta poika ja ilves elokuvaa. Puin suihkun jälkeen taas vaatteet päälle ja rupesin syömään. Kerkesin syödä ennen kun vitoselta alkoi mr bean- äärimmäinen katastrofi elokuva,katoin sen ja nyht katon kutoselta ted 2 elokuva saamalla kun oon koneella. Yritän taas mennä ennen puolta kahta nukkumaan etten koko yötä valvo ja huomenna pitää tiskata astiat pois ennen kun meen käymään cittarissa. ja pitää keretä kattomaan salkkareiden uusinnatki huomenna puoli yhdestä yhteen ja puoli kahdesta kahteen kolmoselta. Sellainen päivä taas tänään oli ja huomenna on uusi päivä ja uudet kujeet.

Lauantai 24.12.2022Lauantai 24.12.2022 22:39

Nousin tänään ylös jo puoli yhdeksän aamulla kattomaan vähäks aikaa joulupukin kuumaa linjaa. Mentiin tallille puoli ykstoista ja siivottiin parit karsinat ja heitettiiin päivä heinät hevosille ennen kun lähdettiin kotiin,ei oltu tänään kauaa tallilla. Kerkesin kattomaan joulurauhan julistuksenki. Lähdin yhden jälkeen käymään hautausmaalla viemässä kynttilät. Tulin ennen kolmea takas kotiin keittämään riisipuuroa ja luumukiisseliä ja hyvää tuli vaikka ite sanonki. Puuro oli valmis enne viittä. söin sitte sitä hyvää puuroa. Oon kattonu telkkaria koko päivän ja torkahdin vähäks aikaa sohvalle kun katoin samusirkan joulutervehdystä,en nähny loppuun asti sitä mut ei haitannu kun se oli sama joka tuli viimme joulunakin. Oon kattonu nyt illallakin telkkaria ja avasin nuo joululahjatkin, eipä niissä mitään ihmeellistä ollu. Yritän taas mennä ennen puolta kahta nukkumaan kun huomenna käyn vielä kylässä hakemassa yhden joululahjan lisää yhdeltä tutulta tai oikeastaan yhdeltä ystävältä. Että sellainen jouluaatto tänään ja huomenna on taas uusi päivä eli joulupäivä.

Perjantai 23.12.2022Perjantai 23.12.2022 23:45

Nousin ylös tänään jo kymmeneltä kun menin käymään vielä cittarissa ostamassa jotain pientä syötävää. Tulin takas kattomaan onnenarpaa puoli yhteen asti ja sen jälkeen katoin salkkarit. Katoin liviltä toisenlaiset äidit kun se tuli tänäänkin. Yritin sen jälkeen nukkua sohvalla vähän aikaa mut ei oikeen tullu uni silmään. Otin sitte pyykit pois kuivaus telineestä,kerkesin ottamaan ennen kun salkkarit alkoi neljältä. Katoin salkkarit neljästä puoli viiteen ja rupesin pukemaan ulkovaatteet päälle ja odotin taas että kaveri tuli hakemaan puoli kuus. Oltiin tallilla ennen kuutta ja siivottiin pari karsinaa kun ne oli vielä siivoamatta. Haettiin heinätki valmiiks ja haettiin hepatki sisälle. Mun oli tarkotus harjata kalle tänään mutta en kerenny kun masa harjattiin. Ruokittiin hepat vielä ennen kun lähdettiin kotiin ja annettiin vähä havuja niille. Olin kotona puoli kahdeksan jälkeen, kerkesin kattoa salkkarit mut en ihan alusta asti. Menin salkkareitten jälkeen suihkuun ja suihkun jälkeen puin päälle ja rupesin syömään että kerkesin kymmenen jälkeen koneelle ja tänäänki pitää mennä nukkumaan ennen puolta kahta kun huomenna mennään jo kymmenen jälkeen aamulla tallille että jaksaa nousta huomenna ylös puoli yhdeksän että kerkee kattomaan vähä aikaa joulupukin kuumaa linjaa. Huomenna meen hautausmaalle päivällä ja sen jälkeen keitän riisipuuroa ja luumukiissseliä ja rupean rauhottumaan joulun viettoonj vaikka yksin vietänki joulua kun asun yksin. Ei voi enää äitin luokkaan mennä kun se kuoli vuosi sitten elokuussa Että sellainen päivä tänään taas.

Torstai 22.12.2022Torstai 22.12.2022 23:05

Nousin tänään ylös jo puoli ykstoista kun menin yhdentoista jälkeen käymään cittarissa hakemassa kynttilät meidän haudalle lauantaiks eli jouluaatoksi. Tulin takas kotiin kattomaan onnenarpaa salkkareihin asti. Katoin salkkarit puoli yhdestä yhteen ja sen jälkeen katoin liviltä toisenlaiset äidit ohjelman kahteen asti ja sen jälkeen menin pyykille kahdelta. Kerkesin tekemään muutaman asian ennen kun kävin hakemassa pyykit pois koneesta kolmelta.Katoin samalla ihmemiestä kun laitoin pyykit kuivumaan ja jatkon sen kattomista neljään asti. Katoin neljästä puoli viiteen salkkarkit ja sen jälkeen rupesin pukemaan ulkovaatteet päälle ja odotin taas että kaveri tulee hakemaan tallille puoli kuus. Oltiin ennen kuutta tallilla ja kaikki karsinat oli siivottu taas. haettiin heinätki taas valmiiks. Haettiin hepatki sisälle. Mimmi harjattiin tänään niin en kerenny harjaamaan kallea enkä juksua. Annettiin sitte vielä ruoat ennen kun lähdettiin kotiin. Olin kotona ennen puolta kahdeksaa joten kerkesin kattomaan salkkarit alusta loppuun. Rupesin sen jälkeen syömään että kerkesin koneelle jo yhdeksän jälkeen. katon samalla kutoselta ted elokuvaa. Tänään yritän mennä ennen puolta kahta nukkumaan kun viime yönä meni puoli kolmeen ennen kun menin nukkumaan sen skype puhelun takia meni niin myöhään kaikki. Huomenna pitää vielä käydä cittarissa aamupäivällä hakemassa loput syötävät ja maitoa ja tupakit.. Sellaista taas tänään ja huomenna lisää.

keskiviikko 21.12.2022Torstai 22.12.2022 00:36

Heräsin tänään puoli kakstoista kattomaan onnenarpaa salkkareihin asti. Katoin salkkarit ja lähdin käymään apteekissa ja apteekin jälkeen menin käymään vielä cittarissa edes takas.Katoin kolmesta neljään ihmemiehen ja neljästä puoli viiteen salkkarit. Sen jälkeen rupesin pukemaan ulkovaatteet päälle ja odotin että kaveri tulee taas hakemaan tallille. Otiin kuuden aikaan tallilla. Kaikki karsinat oli siivottu. Käytiin hakemassa heinätki valmiiks heinäladosta. Masalla ajettiin ja mä kävin siivoamassa vähä poikien tarhaa kun ei ollu muutakaan tekemistä ja vein sieltä puolitoista kärryä paskaa pois kun sitä ei oo pitkään aikaan siivottu. Masa oli tullu talliin takas sillä aikaa kun tarhaa siivosin. Hepat haettiin sisälle. Ruokittiin vielä hepat ennen kun lähdettiin kotiiin. Olin kotona puoli kahseksan jälkeen joten salkkarit jäi alusta kattomatta,katoin sen sitten lopusta ja menin sen jälkeen suihkuun. Suihkun jälkeen puin vaatteet päälle ja rupesin syömään että kerkesin koneelle puoli ykstoista. Tänään taitaa mennä kahteen asti ennen kun meen nukkumaan kun yks skype kaveri soitti mulle skypellä ja sekoitti mun systeemit niin ei kerkee ennen kahta mennä nukkumaan kun on paljo vielä katottavaa netistä. Tänään meen taas käymään cittarissa ostamassa kynttilät haudalle. Että sellaista taas tänään.

Tiistai 20.12.2022Tiistai 20.12.2022 22:53

Nousin tänään puoli yhdeksän aamulla ylös ja touhusin kaikenlaista ensin ja puin vaatteet päälle. Puoli kymmenen puin ulkovaatteet päälle ja odotin että kaveri tulee hakemaan. Mentiin kymmenen jälkeen tallille ja siivottiin vaan kolme karsinaa mimmin,masan ja vallen. käytiin vielä heittämässä heinät hevosille ulos ennen kun lähdettiin kotiin. Olin kotona jo ennen kahtatoista ja katoin onnenarpaa salkkareihin asti. Katoin puoli yhdestä yhteen salkkarit ja kävin sen jälkeen cittarissa ja taas meni aikaa siellä. Kerkesin takas kattomaan ihmemiehen kolmesta neljään. Neljästä puoli viiteen katoin taas salkkarit ja sen jälkeen menin päikkäreille puoli viidestä puoli kahdeksaan ja en sitte kuitenkaa nukahtanu kunnolla. Katoin salkkarit puoli kahdeksasta kahdeksaan ja rupesin syömään heti sen jälkeen ja kerkesin koneelle jo yhdeksän jälkeen ja pitää yrittää mennä nukkumaan ennen puolta kahta. Eilinen nukkumaan meno venähti kahteen asti,tänään ei saa venähtää. Huomenna käyn apteekissa ja cittarissa uudemman kerran. Pietarsaaressa on satanu tänään koko päivän lunta, että ei kovin hyvä ilma oo ollu- Semmoinen päivä taas tänään on ollu.

Sunnuntai 18.12.2022Sunnuntai 18.12.2022 22:53

Nousin tänään ylös puoli kakstoista kun kävin kahdentoista jälkeen cittarissa. Cittarista kun tulin tiskasin astiat pois (kerranki) ja käärin muutaman sätkän mukaan tallille. Aina kun meen cittariin niin siellä menee aina aikaa melkeen tunti kun katon mitä pitää ostaa. Makolin tunnin verran sohvalla ja katoin telkkaria neljään asti. Laitoin venlalle ruokaa ja puoli viiden aikaan puin ulkovaatteet päälle ja odotin että kaveri tulee hakemaan tallille puoli kuus. Tallille kun mentiin oli kaikki muut karsinat siivottu paitsi vallen karsina. Siivosin sen nopeesti ja heinätki haettiin slilä aikaa kun karsinaa siivosin. Haettiin hepat sisälle. Masalla ajettiin vielä tänään. Harjasin juksun sillä aikaa kun masalla ajettiin ja hyvin kerkesin harjaamaan ja kyllä oli likanen poni,en tiedä miten oli saanutki ittensä likaseksi. Sit kun masalla oli ajettu riisuttiin se valjaista ja laitettiin karsinaan takas. Ruokittiin sen jälkeen hepat ennen kun lähdettiin kotiin. En siivonnu poikien tarhaa tänäänkään kun vieläki on liian kylmä siivota, pitää siivota ne sitte joskus jos joskus tulee lämpimämmät ilmat. Olin kotona ennen kahdeksaa. Rupesin sitte syömään että kerkesin koneelle jo yhdeksältä. Oon taas koneella siihen saakka kun meen nukkumaan viimmestään ennen puolta kahta. Huomenna käyn taas cittarissa automaatilla ja sitte pitää hakea muutama baanaani ja limpparia ja tupakkia,kerkeen kattomaan salkkaritki ennen cittariin menoa puoli yhdestä yhteen. Tänään on satanu vähän luntakin pietarsaaressa. Nyt katon telkkaria samalla kun oon koneella. Että näin tänään ja huomenna lisää juttuja.

Lauantai 17.12.2022Sunnuntai 18.12.2022 00:10

Nousin tänään yhdeltätoista ylös kun lähdin ennen kahtatoista kirjastoon ja menin sinne kävellen tällä kertaa kun mulla on lyhyt matka sinne. Kirjaston jälkeen kävin vielä lidlissä viemässä tyhjät pullot pois ja ostin limpparia lisää. Kävin vielä kioskillakin kun lidlistä tulin. Tulin takas kotiin ja paistoin ne kananmunat pois. Sit kun olin syönyt niin otin pyykit pois telineestä. sen jälkeen makoilin vähä aikaa sohvalla ja katoin telkkaria en siis nukahtanu ollenkaan. Puoli viiden jälkeen rupesin pukemaan ulkovaatteet päälle ja odotin taas että kaveri tulee hakemaan puoli kuuden jälkeen. Oltiin tallilla kuuden aikaan ja kaikki karsinat oli siivottu ja heinät haettu. Haettiin hepatki sisälle. Yks tyttö ratsasti mimmillä taas tänäänkin. Mä harjasin masan pitkästä aikaa sillä aikaa kun mimmillä ratsastettiin ja kerkesinki harjaamaan. ratsastuksen jälkeen mimmi riisuttiin varusteista. Ruokittiin hepat hetken päästä ennen kun lähdettiin kotiin. Olin kotona ennen kahdeksaa. menin sitte suihkuun ja suihkun jälkeen puin vaatteet päälle ja rupesin sitte syömään että kerkesin kymmenen jälkeen koneelle ja koneen kun avasin niin tuli ensi windows päivitys tai joku ja sitte tuli skype päivvitys. Katon taas telkkaria samalla kun oon koneella tai yritän kattoa ja yriitän mennä ennen kahta nukkumaan tai sitte kun oon kattonu kaikki nettijutut mitkä pitääkin kattoa. En siivonnu tänäänkään poikien tarhaa kylmän ilman takia. Että semmoinen päivä taas tänäänkin.

Perjantai 16.12.2022Perjantai 16.12.2022 23:31

Heräsin tänään puoli kakstoista kattomaan onnenarpaa ja katoin sitä puoli yhteen asti kunnes salkkarit alkoi ja sen jälkeen katoin neloselta valitut palat collection sitä katoin kahteen asti ja menin pyykille kahdelta. Katoin telkkaria kolmeen asti ja kävin hakemassa pyykit pois koneesta ja laitoin ne kuivumaan. Katoin salkkarit neljästä puoli viiteen ja rupesin pukemaan ulkovaatteet päälle ja odotin taas että kaveri tulee hakemaan puoli kuuden jälkeen. Oltiin tallilla kuuden aikaan ja kaikki karsinat oli jo siivottu, tyhjäsin juksun vesikupin. Haettiin heinätki valmiiks. Haettiin hepatki sisälle. Yks tyttö ratsasti taas mimmillä. Mä kerkesin harjaamaan kallenki sillä aika (olipahan jotain tekemistä sillä aikaa kun mimmillä ratsastettiin) Sit kun mimmillä oli ratsastettu niin se riisuttiin varusteista, satulasta ja päitsistä. Ruokittiin hepat ja lähdettiin kotiin. Olin kotona kahdeksalta joten salkkarit jäi kokonaan kattomatta. Rupesin sitte heti syömään että kerkesin yhdeksän jälkeen koneelle ja oon taas koneella siihen asti kun meen nukkumaan ennen puolta kahta pitää kyllä mennä nukkumaan kun huomenna pitää nousta jo yhdeltätoista ylös kun pitää käydä kirjastossa,lidlissä ja kioskilla ja pitää paistaa kananmunat että tulee syötyä ennen tallille lähtöä ja pitää ottaa pyykit pois pyykki telineestä että hommaa on kyllä huomenna ennen kun lähden tallille, ei päikkäreitä kerkee ottamaan. Että sellasta taas tänään. Katon vielä telkkaria samalla kun oon koneella-

Torstai 15.12.2022Torstai 15.12.2022 23:26

Nukuin tänään puoli yhteentoista kun soitin sinne pietarsaaren sanomiin sen takia kun lehti ei eilen tullu. Katoin onnenarpaa neloselta siihen asti kun salkkarit alkoi. Katoin salkkarit puoli yhdestä yhteen ja kävin sen jälkeen kioskilla hakemassa tupakkia muuten oon ollu sisällä koko päivän. katoin vitoselta vähä aikaa onnenpyörää mut en kerenny kauaa kattoa kun katoin foxilta ihmemiehen kolmesta neljään. Neljästä puoli viiteen katoin salkkarit. Puoli viiden jälkeen rupesin pukemaan ulkovaatteet päälle ja odotin taas että kaveri tulee hakemaan puoli kuuden jälkeen. Oltiin tallilla kuuden aikaan ja kaikki karsinat oli siivottu. Haettiin heinätki valmiiks. Haettiin hepat sisälle pois paleltumasta. En siivonnu tarhaa tänäänkään kylmän ilman takia. mimmiä mentiin juoksuttamaan allun tarhaan( joka on myös ratsastus kenttä) Harjasin juksun sillä aikaa pitkästä aikaa kun mimmi oli kentällä. Juoksutuksen jälkeen ruokittiin hepat ja lähdettiin kotiin. Olin taas kotona varttiavaille kahdeksan joten taas jäi salkkarit kattomatta alusta. Katoin sen sitte loppuun ja menin suihkuun sen jälkeen. Suihkusta kun tulin puin vaatteet päälle ja rupesin syömään että kerkesin koneelle kymmenen jälkeen. Oon taas koneella siihen asti kunnes meen nukkumaan viimestään ennen puolta kahta. Huomenna on taas pyykkipäiväkin klo 14.00. Joudun pesemään talon koneella pyykkiä kun oma pesukone on rikki. Että sellainen päivä tänään taas ja huomenna uudet kujeet.