IRC-Galleria

Jeppisläinen

Jeppisläinen

Oma maa mansikka muu maa mustikka.

Keskiviikko 31.5.2023Keskiviikko 31.05.2023 23:35

Heräsin tänään puoli kakstoista kattomaan onnenarpaa puoli yhteen asti ja puoli yks katoin salkkarit yhteen asti ja heti salkkareitten jälkeen lähdin käymään supermarketissa. Siellä meni hetken aikaa ja olin kotona jo ennen kolmea niinku pitiki olla. Katoin ihmemiehen kolmesta neljään ja neljästä puoli viiteen katoin salkkarit. Puoli viideltä puin ulkovaatteet päälle ja vähän puoli kuuden jälkeen mentiin tallille. Hepat oli saanu uudet ruokakupit ulko ruokintaa varten kun ne alkuperäset ruokakupit on hukkassa. Niihin kirjotettiin nimet niin tietää että kenen ruokakuppi on kenenkin. masalla mentiin ajamaan. mä kävin siivoamassa sillä aikaa masan ja valllen tarhan. sit kun masalla oli ajettu niin se tuli takas ulos. Ruokittiin hepat hetken päästä. Heinät oli jo laitettu ja vedetki laitettiin. Lähdettiin kotiin vähän jälkeen puoli kahseksan joten salkkarit jäi alusta kattomatta, katoin sen sit loppuun ja rupesin syömään että kerkesin koneelle ennen puolta kymmentä ja menee taas kahteen asti ennen kun meen nukkumaan kun katon nettijutut ensi ja katon telkkariakin samalla, tulee vitoselta sinulle on postia elokuva sitä ennen tuli johnny english iskee jälleen mut se jäi kattomatta. Huomenna aamulla pitää lähteä k-markettiin kaupungille ja salkkareitten jälkeen lähden taas pyörälenkille jonnekkin päin ja illalla tallille. No joo, taidan lopetella tätä kirjottamista että kerkeen kattomaan muitaki nettisivuja, joten ei muuta kun moikka moi ja öitä, huomenna kirjotan lisää juttuja.

Tiistai 30.5.2023Tiistai 30.05.2023 23:48

Heräsin tänään puoli ykstoista ja lähdin käymään cittarissa yhdentoista jälkeen. Tulin takasi kattomaan onnenarpaa puoli yhteen asti ja puoli yks katoin salkkarit ja salkkareiden jälkeen lähdin pienelle pyörälenkille ja olin takasi jo ennen puolta kolmea. katoin ihmemiehen kolmesta neljään ja neljästä puoli viiteen katoin salkkarit. Menin päikkäreille puoli viidestä puoli kahdeksaan ja puoli kahdeksalta katoin salkkarit ja salkkareiden jälkeen menin suihkuun ja suihkun jälkeen puin vaatteet takasi päälle ja rupesin syömään että kerkesin koneelle jo ennen puolta yhtätoista ja voi olla että tänään menee taas puoli kolmeen ennen kun meen nukkumaan kun pitää kattoa nettijutut ensi. Tänään ei taas tuu mitään katottavaa telkkarista nyt illalla kun on tiistai mut saa olla taustalla auki tai yks elokuva tulee kyllä semmonen kun valehtelija valehtelija, mut en paljo kerkee kattomaan kun oon koneella samalla. Venla rupes nukkumaan sohvalla. Huomenna jos ei sada niin lähden käymään supermarketissa, sinne on matkaa muutama kilometri niin tulee tehtyä pyörälenkki samalla. Masa pääsi mukaan kokkolan raveihin viikon päästä tiistaina, sillä on kolmas lähtö ja kymmenes lähtörata ja niko jokela ajaa sillä taas. Juksu ei lähde mukaan tälläkään kertaa. No joo, eiköhän tässä tullu juttua jo tarpeeks, joten lopetan kirjottamisen tähän tälle päivälle, joten ei muuta kun moikka ja öitä, huomenna taas lisää juttuja.

Maanantai 29.5.2023Maanantai 29.05.2023 23:32

Heräsin tänään puoli kakstoista ja kahdentoista jälkeen lähdin käymään apteekissa edes takasi ja tulin sitte takas kattomaan valitutpalat collection kun en kerenny kattoa onnenarpaa. Katoin sitä kahteen asti ja menin sitte käymään cittarissa hakemassa sen minkä tarvin. Tulin sitte takas kattomaan ihmemiestä kun niitä tuli kaks peräkkäin niinku joka maanantai. Kun neljältä ei tullu salkkareita niin katoin muita ohjelmia puoli kuuteen asti ja puoli viideltä puin ulkovaatteet päälle ja vähän puoli kuuden jälkeen mentiin tallille. siivosin vallen karsinan, mimmin karsina olo jo siivottu. Muita karsinoita ei oltu siivottu kun hepat jäi nyt yötäpäivää ulos niin niillä muilla karsinoilla ei oo kiire siivota kun ne on varmaan 3kk yötäpäivää ulkona tai niin kauan kun säät sallii. Vedet oli jo laitettu ja heinät laitettiin heinäverkkoihin. Kävin siivoamassa poikien tarhaa kun huomenna sitä ei siivota kun huomenna ei mennä tallile kun kaveri on kuuteen asti töissä. Hepat ruokittiin seitsemän aikaan. Lähdettiin kotiin puoli kahdeksan aikaan mut en kerenny kattoa salkkareita kun kaveri kävi vielä tankkaamassa auton ennen kun toi mut kotiin. Olin jotain varttia vaille kahdeksan kotona ja katoin salkkarit loppuun ja rupesin syömään että kerkesin koneelle ennen puolta kymmentä ja menee varmaan taas kahteen asti ennen kun meen nukkumaan kun nettijutut pitää kattoa ja myöhemmin tulee johnny english-uudesti syntynyt taas uudestaan. Kuulin tänään että masa on ilmotettu kokkolan raveihin ens kuussa mut juksua ei ilmoitettu tälläkään kertaa kun on kuulemma liian kova sarja juksulle, ilmoitus päättyy huomenna klo 9.00. Huomenna käyn uudestaan cittarissa ja jos ei sada niin käyn ehkä pyörälenkillä salkkareitten jälkeen että kerkeen takasi ennen ihmemiestä ja huomenna illalla pitää mennä suihkuun ja kerkeen ottamaan päikkäritki puoli viidestä puoli kahdeksaan. No joo, ei kai tässä muuta erikoista ole tänään enää, joten ei muuta kun hyvää yötä ja moikka, huomenna lisää kirjotuksia.

Sunnuntai 28.5.2023Maanantai 29.05.2023 00:00

Heräsin tänään puoli kahdeksalta ja touhusin kaikenlaista. Puoli yhdeksältä puin ulkovaatteet päälle ja yhdeksältä lähdettiin tallille ja masa laitetttiin autoon. lähettiin tallilta puoli kymmeneltä ja oltiin härmässä ennen yhtätoista siellä meni muutama tunti ja syötiin ravimakkaratki. maksoi 2 euroa kappale makkkarat. Lähdettiin härmästä ennen kahta ajamaan kotiin ja oltiin tallilla ennen kolmea. Masa otettiin autosta ulos ja roudattiin tavarat takasi talliin. Siivottiin vielä kaikki karsinatki kun hepat ei jäänykkään yötäpäivää ulos vaikka oli tarkoitus. Heinät laitettiin valmiiks ja vedet laitettiin hevosille.Lähdettiin sitte kotiin niin että olin jo neljän jälkeen kotona. Menin sitte päikkäreille neljän jälkeen puoli kahdeksaan asti, sit kun heräsin niin menin hetken päästä suihkuun ja suihkun jälkeen puin vaatteet takasi päälle ja rupesin syömään että kerkesin koneelle ennen puolta yhtätoista ja menee varmaan puoli kolmeen ennen kun meen nukkumaan kun nettijutut pitää kattoa ja katon telkkaria vaikkei tuu mitään katottavaa mut olkoon taustalla auki, ei aina tuu katottavaa sunnuntaisin. Tuli vähän kylmä raveissa kun oli niin kylmä tuuli olis pitäny pukea enempi päälle kun nyt on taas vähä viileät ilmat. Masa meni paremmin tänään härmässä kuin viime kerralla uudella raviradalla nyt oltiin vanhalla raviradalla, se startti löytyy hippoksen sivulta jos kiinnostaa kattoa,masalla oli toinen lähtö. Seuraava startti olis varmaan kokkolassa siellä kuulemma olis seuraava sarja, saa nähdä ilmotetaanko masa sitte sinne. No mutta, ei kai tässä muuta sen kummempaa ole joten ei muuta kun hyvää yötä ja moikka

Lauantai 27.5.2023Lauantai 27.05.2023 23:20

Heräsin tänään puoli kakstoista ja kävin kahdentoista jälkeen cittarissa hakemassa ne eväät mukaan raveihin vaikkei siellä kauaa olla kun masalla on toinen lähtö. Lähdin ennen kahta pyörälenkille ja olin jo kolmelta takasi kun en pitkää lenkkiä tehny tänään. Otin pikku päikkärit kolmen jälkeen puoli viiteen asti sohvalla. Puoli viiden jälkeen puin ulkovaatteet päälle ja katoin telkkaria puoli kuuteen asti,katoin vähä aikaa reinikaista kakkoselta. Puoli kuudelta mentiin tallille ja oltiin ennen kuutta tallilla ja siivottiin pari karsinaa taas ja heinät haettiin valmiiks ja mä kävin siivoamassa masan ja vallen tarhaa kun huomenna ei kerkeä kun raveihin lähdetään. Mimmiä käytiin syöttämässä vihreetä heinää. Hepat haettiin seitsemältä sisälle ja masa harjattiin. Ruokittiin hepat vielä ennen kun lähdettiin kotiin. Olin kotona puoli kahdeksan jälkeen ja rupesin syömään melkeen heti että kerkesin koneelle jo ennen puolta kymmentä. Katon telkkaria samalla starilta tulee elokuva good morning vietnam.. Pitää yrittää mennä nukkumaan ennen kahta kun kaveri tulee hakemaan yhdeksältä aamulla kun lähdetään tallilta puoli kymmenen kohti härmää niin pitää nousta ylös jo puoli kahdeksalta. Ennen kun meen nukkumaan niin katon kaikki netti jutut mitkä pitääki. Ravit alkaa klo 12.00 ja masan lähtö on klo 12.27, niko jokela ajaa sillä. En tiedä millon ollaan takasi kotona mut ollaan sit kun ollaan eikä sillä oo väliä kun ei tarvi lähteä sitte enää mhinkään kun suihkuunki pitää mennä illalla. No joo, eipa kai tässä muuta ihmeellistä ole tänään kuin että moikka moi ja hyvää yötä, palailen huomenna taas astialle.

perjantai 26.5.2023Lauantai 27.05.2023 00:14

Heräsin tänään yhdeltätoista taas ja ennen kahtatoista kävin prismassa ja tulin takas kattomaan onnenarpaa puoli yhteen asti ja puoli yhdestä yhteen katoin salkkarit ja salkkareitten jälkeen lähdin pyörälenkille ja siinä meni jokunen tovi, olin takas kolmelta. Otin pyykit pois pyykkitelineestä. katoin neljästä puoli viiteen salkkarit ja puin ulkovaatteet päälle ja puoli kuudelta mentiin tallille. Oltiin ennen kuutta tallilla ja siivottiin pari karsinaa ja heinät haettiin valmiiks, vedet oii jo laitettu. siivottiin pari tarhaakin. Haettiin hepat sisälle seitsemältä ja ruokittiin ne jotakuin samantien ennen kun lähdettiin kotiin. Olin kotona kakskyt vailla kahdeksan ja kun ei salkkareita tullu nyt illalla niin menin sitte suihkuun ja suihkun jälkeen puin vaatteet takas päälle ja rupesin syömään että kerkesin koneelle ennen puolta yhtätoista. Tuli ensi pari päivitystä skype-ja windows 11 päivitys, mut en ota sitä ollenkaan, hylkään aina sen päivityksen. Voi olla että menee puoli kolmeen ennen kun meen nukkumaan kun kaikki jutut pitää ensi kattoa. Katon telkkariaki samalla. Tänään kun kavereitten triksi koira oli ulkona niin se näki jaakko kissan niin triksi lähti ajamaan jaakkoa takaa niin jaakko kiipes aika korkeaan koivuun eikä millään tullu alas oli kyllä aika kauan siellä ja oli vieläki kun lähdettiin kotiin toivottavasti on jo tullu alas sieltä. Kissat pelkää sitä koiraa kun se on niin iso jo mut nuori vielä, tuleekohan heinäkuussa 4 vuotta. Kohta alkaa kutoselta uudestaan united 93, sama elokuva tulee miljoona kertaa mut silti pitää kattoa. Huomenna pitää hakea eväät mukaan sunnuntain härmän raveihin. Masa on vaan startissa, juksu ei lähe mukaan tällä kertaa. No niin, lopetan tämän kirjotuksen nyt tähän, joten ei muuta kun moikka ja öitä, kirjotan tänään myöhemmin taas lisää juttuja, kun nyt on jo lauantai kun lopetin kirjotuksen.

Torstai 25.5.2023Torstai 25.05.2023 23:15

Heräsin tänään yhdeltätoista ja kävin edes takas kioskilla ja tulin kattomaan onnenarpaa puoli yhteen asti ja puoli yhdeltä katoin salkkarit ja yhdestä kahteen katoin valitutpalat collection ja menin sen jälkeen pyykille ja kolmelta hain pyykit pois ja laitoin ne kuivumaan pyykkitelineeseen. Makoilin sohvalla niin kauan kun salkkarit alkoi ja katoin salkkarit neljästä puoli viiteen ja sen jälkeen puin ulkovaatteet päälle ja katoin telkkaria puoli kuuteen asti ja puoli kuuden jälkeen mentiin tallille., allulla oltiin ajamassa ja se tuli kohta talliin takas. Kaikki karsinat oli jo siivottu paitsi vallen, siivosin sen sit nopeesti. Heinät laitettiin valmiiks ja vedet oli jo laitettu. Masalla mentiin ajamaan, mä siivosin masan ja vallen tarhan sillä aikaa ja sillä aikaa kun tarhaa siivosin niin masa oli tullu jo takas talliin. Haettiin hepat sisälle seitsemältä ja ruokittiin ne samantien ennen kun lähdettiin kotiin. Olin kotona kakskyt vailla kahdeksan joten salkkarit jäi alusta kattomatta, katoin sen sitte loppuun ja rupesin syömään että kerkesin yhdeksän jälkeen koneelle ja menee taas kahteen asti ennen kun meen nukkumaan kun katon netti jutut. ja katon telkkariakin samalla. Kahdeksan jälkeen kun alkoi jääkiekko niin katoin sitä vähä aikaa mut käänsin sen kutoselle kun tulee hyvä elokuva united 93 vitoselta tulee elokuva valehtelija valehtelija mut ei kaikkea kerkee kattomaan. Huomenna käyn prismassa edestakas ja salkkareitten jälkeen lähden pyörälenkille jos ei sada, ei kyllä sadetta oo luvattu huomiseks ja myöhemmin otan pyykit pois pyykkitelineestä pyörällenkin jälkeen. No joo. lopetan kirjottelun nyt tähän tälle päivää, joten ei muuta kun moikka ja öitä.

Keskiviikko 24.5.2023Torstai 25.05.2023 00:00

Heräsin tänään puoli kakstoista kattomaan onnenarpaa puoli yhteen asti ja puoli yhdeltä katoin salkkarit ja salkkareitten jälkeen lähdin käymään lidlissä. Tulin ennen kahta takasi kotiin ja katoin jotain tv ohjelmaa kun odotin että ihmemies alkaa kolmelta. Katoin sitte ihmemiehen kolmesta neljään ja neljästä puoli viiteen katoin salkkarit ja sen jälkeen puin ulkovatteet päälle ja mentiin tallille vasta ennen kuutta ,oltiin tallilla kuudelta ja siivottiin pari karsinaa ja heinät haettiin ja vedet laitettiin ja siivottiin vielä pari tarhaakin. Haettiin hepat sisälle ennen kahdeksaa ja ruokittiin ne samantien ennen kun lähdettiin kotiin ja olin kotona vasta kahdeksalta,joten salkkarit jäi taas kattomatta, pitää kattoa huomenna kahteen kertaan. Menin sitte melkein heti suihkuun ja suihkun jälkeen puin päälle ja rupesin syömään että kerkesin koneelle vähän ennen puolta yhtätoista ja menee taas varmaan puoli kolmeen ennen kun meen nukkumaan kun katon netti jutut ja katon telkkariakin samalla kun nyt tulee tv5:deltä johnny english-uudesti syntynyt. Paljo muuta katottavaa ei tuukkaan tänään. Huomenna käyn edestakas kioskilla ja kahdelta meen pyykille ja illalla tulee jääkiekkoa suomi-kanada ottelu. Huomenna mennään masan kans radalle ja voi olla että tulee vähä kiire että keretään kattomaan jääkiekkoa kun peli alkaa klo 20.20. Nyt pitää lopettaa kirjottaminen tähän muuten menee huomisen puolelle, joten ei muuta kun moikka ja öitä kirjotan huomenna lisää.

Tiistai 23.5.2023Tiistai 23.05.2023 23:09

Heräsin tänään puoli kakstoista kattomaan onnenarpaa puoli yhteen asti ja puoli yks katoin salkkarit ja salkkareitten jälkeen lähdin pyörälenkille. Kotiin kun tulin vein ensi pyörän pyörävarastoon ja kävin edes takas cittarissa. Olin kotona ennen kolmea ja kolmelta katoin ihmemiehen neljään asti ja neljältä katoin salkkarit. Salkareitten jälkeen menin päikkäreille puoli kahdeksaan asti ja puoli kahdeksalta katoin salkkarit. Salkkareitten jälkeen rupesin syömään että kerkesin koneelle heti yhdeksän jälkeen, samalla kun söin niin katoin jääkiekkoa ja katon edelleen tuota hienoa peliä kun suomi johtaa tanskaa 7-1. Meen varmaan kahdelta nukkumaan kun katon nettijutut ja katon mitä tulee telkkarista vaikka ei taida tulla oikeen mitään nyt kun on tiistai ,olkoot taustalla auki. Huomenna meen käymään lidlissä salkkareitten jälkeen ja illalla mennään tallille. No joo, olikohan tää kirjoitus nyt tässä tällle päivää kun en nyt keksi muuta kirjotettavaa, joten ei muuta kun moikka ja öitä, palailen taas huomenna astialle.

Maanantai 22.5.2023Maanantai 22.05.2023 23:59

Heräsin tänään puoli kakstoista kattomaan onnenarpaa yhteen asti ja yhdestä kahteen katoin valitutpalat colllection. Kahdelta kävin edes takas cittarissa ja tulin takas kattomaan ihmemiestä kolmesta neljään ja neljästä puoli viiteen katoin salkkarit kolmoselta. Puoli viideltä puin ulkovaatteet päälle ja puoli kuudelta mentiin tallille ja oltiin ennen kuutta tallilla niin siellä oli kaikki karsinat siivoamatta joten ei muuta kun piti ruveta siivoamaan niitä. Haettiin heinät valmiiksi ja laitettin vedet hevosille. Muuta ei sitte tehtykkään,hepat jäi ulos kun lähettiin kotiin. Olin kotona kakskytvailla kahdeksan niin jäi salkkarit alusta kattomatta kymmenen minuuttia, katoin sen sitte loppuun ja menin sitte suihkuun ja suihkun jälkeen puin vaatteet takas päälle ja rupesin syömään että kerkesin koneelle kymmenen jälkeen ja voi olla että menee taas puoli kolmeen ennen kun meen nukkumaan kun katon nettijutut ensi. Suihku päivänä menee aina myöhään koneella. On kattonu telkkariakin vaikkei sieltä mitään katottavaa tuukkaan ompahan taustalla auki. Huomenna tulee jääkiekkoa suomi-tanska heti salkkareitten jälkeen. Huomenna jos ei sada niin meen pyörälenkille ennen ihmemiestä joku lyhyt lenkki. Huomenna ei mennä tallile kun kaveri on töissä kymmenestä kuuteen vuorossa että menis seitsemään ennen kun oltas tallilla, joten mennään sitte keskiviikkona tallille. No joo, eipä kai tässä muuta sen kummempaa ole joten lopetan kirjotuksen tähän tälle päivää, huomenna jatkan taas kirjotuksia, joten moikka ja öitä.