IRC-Galleria

Jeppisläinen

Jeppisläinen

Oma maa mansikka muu maa mustikka.

Keskiviikko 1.3.2023Torstai 02.03.2023 00:00

Heräsin tänään jo yhdeksältä kun lähdin ennen kymmentä kauppaan kaupungille k-markettiin. Siellä meni puoli tuntia, olin yhdentoista jälkeen kotona ja tyhjäsin kauppapussin ja katoin onnenarpaa puoli yhteen astii. Katoin salkkarit puoli yhdestä yhteen ja lähdin käymään vielä lidlissäkin edes takas. Tulin sieltä takas kattomaan kymppitonnia ja sen jälkeen ihmemiehen kolmesta neljään. Neljästä puoli viiteen katoin taas salkkarit. Puoli viiden jälkeen puin ulkovaatteet päälle ja odotin taas että kaveri tulee hakemaan tallille. Se tulikin vasta ennen kuutta joten oltiin tallilla vähän jälkeen kuuden. Kaikki muut karsinat oli jo siivottu paitsi vallen. Siivosin sen sitte pois. Heinät haettiin valmiiks. Masalla mentiin taas ajamaan jäälle. Mä pesin sillä aikaa masan ja kallen ruokakupit ja kerkesin pesemään ne ennen kun masa tuli takas talliin. Riisuttiin masa valjaista ja laitettiin loimi päälle ja karsinaan. Haettiin loputki hepat sisälle. Ruokittiin hepat samantien kun kello oli jo niin paljo että ne piti ruokkia. Lähdettiin sitte kotiin ja olin kotona vasta varttiavailla kahdeksan, joten salkkarit jäi alusta kattomatta, katoin sen sitte loppuun ja menin suihkuun sen jälkeen. Puin vaatteet päälle suihkun jälkeen ja rupesin syömään että kerkesin koneelle jo vähän kymmenen jälkeen eli klo 22.00 ja oon varmaan kahteen asti koneella taas niinku aina ennen kun meen nukkumaan. Tänäänkään ei tuu mitään katottavaa telkkarista nyt illalla niin on taas hyvää aikaa olla koneella. Allulla ja juksullakin oli ajettu tänään kun kummallakin oli loimet päällä. Huomenna en taas mee tallille kun kaveri on huomennakin iltavuorossa niin se käy taas ruokkimassa hepat aamupäivällä ennen kun menee töihin, perjantaina mennään sitte taas tallille ja koko viikonlopun ja ens viikollakin kun kaveriila on talviloma ens viikolla ja koululaiset menee kouluun taas ens viikolla, kohta niilläkin on hiihtolomat pidetty, viikko menee niin äkkiä ettei huomaakkaan. Semmoista tänään ja huomenna meen ensi labraan ja sitten myöhemmin iltapäivällä pyykille. Ei mitään muuta ihmeellistä ole tapahtunut joten päätän tämän kirjoituksen tähän tältä erää ja huomenna lisää juttuja.

Tiistai 28.2.2023Tiistai 28.02.2023 23:23

Heräsin tänään jo puoli ykstoista kun lähdin sinne kylään ennen kahtatoista. katoin siellä salkkarit ja hiihtoja (vaikka en yleensä hiihtoja kato) katoin myös ihmemiehen siellä ja uudestaan salkkarit. Juotiin kahvitkin. Katottiin vielä kauniit ja rohkeat ja lähdettiin kotiin heti sen jälkeen. Oikeastaan oltiin kaverin tytön kotona koko ajan kun niitten kissat piti ruokkia kun ne on lapissa koko viikon koko perhe. olin viiden jälkeen kotona kun olin kävellen liikkeellä kun tuonne missä ne asuu on aika lyhyt matka sinne. Kotiiin kun tulin yritin ottaa päikkärit sohvalla mut ei siitä mitään tullui kun en oikeen saanu nukutuks, makoilin sitte vaan ja nousin ylös ennen salkkareita. Katoin salkkarit ja rupesin syömään että kerkesin koneelle puoli 10, olisin kerenny jo yhdeksältä mut kissaa piti pitää sylissä kun se välttämättä halus syliin kun se on semmoinen sylikissa että vähän väliä haluaa syliin. Ainoana kissana enää on kun toista kissaa ei enää ole. Menee varmaan taas kahteen asti ennen kun meen nukkumaan. Telkkaristakaan ei tuu mitään katottavaa niin on hyvää aikaa olla koneella. Tänään onkin viimmeinen päivä helmikuuta ja huomenna on jo maaliskuun 1 päivä, vois melkeen sanoa että hyvästi helmikuu ja tervetuloa maaliskuu, kun tänä vuonna ei oo enää helmikuuta eikä maaliskuuta eikä muitakaan kuukausia. Uuteen jouluunkaan ei oo enää kun 10kk aikaa. Sellainen erillainen päivä tänään, ei mitään muuta sen kummempaa ole tapahtunut. Huomenna mennään tallille kun tänään ei oltu kun kaveri oli iltavuorossa tai se oli käyny päivällä ruokkimassa hepat ennen kun meni töihin, mut mä en ollu mukana niinku en yleensäkkään ole.

Maanantai 27.2.2023Maanantai 27.02.2023 23:55

Heräsin tänäänkin taas puoli kakstoista ja katoin onnenarpaa puoli yhteen asti. Katoin salkkarit puoli yhdestä yhteen. katoin sitte kolmoselta putousta kahteen asti. Menin sitte käymään cittarissa edes takas hakemassa sen minkä tarvin.Tulin takas kattomaan ihmemiestä kolmesta neljään. Neljästä puoli viiteen katoin taas salkkarit. Puoli viideltä puin ulkovaatteet päälle ja odotin taas että kaveri tulee hakemaan puoli kuuden jälkeen. Oltiin ennen kuutta tallilla. Siivottiin pari karsinaa jotka oli vielä siivoamatta. Haettiin heinät valmiiks. Haettiin hepatki sisälle. Kalle oli loukannu toisen taka jalan tarhassa niin se piti hoitaa. Masa harjattiin ja sille piti laittaa kenkä takas kavioon kun se oli pudottanu sen varmaan tarhassa. Ruokittiin sitte hepat ennen kun lähdetttiin kotiin. Olin kotona varttia vaille kahdeksan , joten salkkarit jäi alusta kattomatta. Katoin sen sitte loppuun ja soitin yhdelle kaverille. Se puhelu kesti tovin. Menin sen jälkeen suihkuun ja suihkun jälkeen puin päälle ja rupesin syömään. Koneelle tulin jota kuin klo 22.35 ja oon varmaan kahteen asti taas koneella ennen kun meen nukkumaan. Telkaristakaan ei tuu mitään katottavaa vaikka on maanantai vielä hetken aikaa Venla kissa nukkuu sohvalla on nukkunu jo jonkin aikaa. Huomenna meen kylään sille kaverille kelle soitin tänään Ettei tuu oltua kotona koko päivää kun en mee tallillekkaan kun kaveri on iltavuorossa. Keskiviikkona meen taas tallille. Sellainen päivä tänään ja huomenna vähän erilainen päivä tiedossa.

Sunnuntai 26.2.2023Sunnuntai 26.02.2023 23:13

Heräsin tänäänkin puoli kakstoista ja kävin tänäänkin cittarissa ja meen huomennakin. Tulin takas kattomaan telkkaria. Lämmitin loput riisipiirakat, että tuli syötyä ennen kun tallille lähdin. Oon kattonu telkkaria puoli kuuteen asti ja ennen viittä puin ulkovaatteet päälle ja odotin että kaveri tulee taas hakemaan. Oltiin ennen kuutta tallilla ja siivottiin pari karsinaa taas. Haettiin heinätki valmiiks. Masalla mentiin taas ajamaan jäälle. Mä kerkesin pesemään juksun karsinasta kalterit sillä aikaa, just kun olin lopettanut sen homman niin masa tuli takas seittemän jälkeen. Masa riisuttiin valjaista ja laitettiin loimi päälle ja laitettiin karsinaan.Allullakin oli ajettu tänään. Haettiin sitte hepat sisälle. Ruokittiinj hepat samantien kun kello oli jo puoli 8. Lähdettiin sitte kotiin. Olin kotona vasta kahdeksalta (aina kun masalla ajetaan niin menee kauan tallilla, huomenna ei ajeta) Rupesin sitte syömään että kerkesin jo yhdeksältä koneelle. Oon taas varmaan kahteen asti koneella ennen kun meen nukkumaan kun on paljon vielä katottavaa. Juksullakin oli ajettu tänään. Huomenna varmaan jää salkkarit näkemättä alusta asti niinku aina siis illalla. Pietarsaaressa on koululaisilla hiihtoloma ens viikolla. Sellainen päivä tänään, ei päljo muuta ihmeempää tällä kertaa. Huomenna jatketaan harjoituksia. Katon vielä telkkaria samalla kun oon koneella. Nyt tulee kolmoselta stadi vs lande, Sitä katon nyt.

Lauantai 25.2.2023Sunnuntai 26.02.2023 00:20

Heräsin tänäänkin puoli kakstoista ja puoli yks menin käymään cittarissa. Sieltä kun tulin niin otin pyykit pois pyykkitelineestä ja hetken päästä lämmitin muutaman riisipiirakan mikrossa että tuli syötyä jotain ennen tallille menoa. Oon kattonu telkkaria puoli kuuteen asti. Puin ulkovaatteet päälle ennen viittä ja odotin että kaveri tulee hakemaan. Oltiin ennen kuutta tallilla ja siivottiin parit karsinat. Yks tyttö joka hoiti juksua joskus tuli käymään tallilla tosi pitkästä aikaa uuden koiransa kanssa, oli nätti musta koira sileäkarva noutaja. Sit kun se lähti niin haettiin heinät valmiiks. sen jälkeen haettiin hepatki sisälle. Ruokittiin hepat samantien ennen kun lähdettiin kotiin, kun oli vähä kiire kattomaan putousta ja umk:ta. Olin kotona vähän yli puoli kahdeksan ja katoin hetken putousta ja menin suihkuun. Suihkun jälkeen puin päälle ja rupesin syömään että kerkesin Koneelle puoli ykstoista. Katoin putouksen loppuun ja umk:n katoin loppuun, huono biisi oli käärijällä, eivät voita euroviisuja vaikka umk:n voittivatkin. Oon varmaan koneella kahteen tai puoli kolmeen asti ennen kun meen nukkumaan kun pitää taas kattoa netti jutut ensi. Semmonen päivä tänään ja huomenna taas uudet jutut. Aloitin tämän blogin kirjoituksen lauantaina ja lopetin sunnuntain puolella, mut ei se mitään haittaa, en ihan ajoissa kerenny ruveta kirjoittamaan tätä blogia, no huomenna kerkee taas tai tänään sunnuntaina.

Perjantai 24.2.2023Perjantai 24.02.2023 23:31

Heräsin tänään puoli kakstoista kattomaan onnenarpaa puoli yhteen asti. Puoli yhdestä yhteen katoin salkkarit. Katoin kahteen asti valitutpalat collection ja kahdelta menin pyykille. Katoin puoli kolmelta yökylässä maria veitola ja kolmelta hain pyykit pois koneesta ja laitoin ne kuivumaan pyykkitelineeseen. Katoin neljästä puoli viiteen salkkarit. Puin ulkovaatteet päälle ennen viittä ja odotin taas että kaveri tulee hakemaan puoli kuus. Oltiin ennen kuutta tallilla ja kaikki karsinat oli jo siivottu. Masalla mentiin taas ajamaan. Hain sillä aikaa heinät valmiiks, vaikka en tykkääkkään laittaa niitä. Masa oli tullu silläaikaa takas kun heinät laitoij. Haettiin sitte hepat sisälle ja ruokittiin samantien kun kello oli jo puoli kahdeksan. Lähdettiin sitte kotiin ja olin kotona kahdeksalta niin jäi salkkarit kattomatta tänään. Rupesin sitte syömään että kerkesin yhdeksältä koneelle ja oon taas koneella varmaan kahteen asti, kun aikasemmin ei ehdi nukkumaan, on monta juttua mitkä pitää vielä kattoa. Tänään on tasan 7kk mun synttäreihin ja tasan 10kk seuraavaan jouluaattoon. Semmoinen päivä tänään ja huomenna on heppojen vapaa päivä ainakin masalla Eipä muuta sen kummempaa ole tapahtunut. Huomenna uus päivä uudet kujeet.

Torstai 23.2.2023Perjantai 24.02.2023 00:04

Heräsin tänään jo yhdeltätoista ja katoin onnenarpaa puoli yhteen asti. puoli yks katoin salkkarit yhteen asti ja salkkareitten jälkeen kävin edes takas cittarissa. Tulin takas kattoon telkkaria ja kun tänään ei tullu kymppitonnia eikä ihmemiestä niin katoin muita ohjelmia neljään asti. Neljästä puoli viiteen katoin taas salkkarit ja sen jälkeen puin ulkovaatteet päälle ja odotin puoli kuuteen että kaveri tulee hakemaan tallille. Oltiin ennen kuutta tallilla ja allulla oli tultu jo lenkiltä ja karsinat oli jo siivottu. Haettiin heinät valmiiks. masalla mentiin taas ajamaan. hain nuorten tyttöjen kans hepat sisälle. Tytöt meni ratsastamaan kallella kentälle. Mä harjasin sillä aikaa juksun kun en oo harjannu ketään pitkään aikaan ja juksu oli niin likainen että oli pakko harjata. masa tuli seittemän jälkeen takas mä harjasin vielä juksua hetken. Masa riisuttiin valjaista ja laitettiin loimi päälle ja takas karsinaan. Kalle oli vielä kentällä. Ruokittiin vielä hepat ennen kun lähdettiin kotiin ja kalle jäi vielä kentälle, ei ruvettu odottamaan että se tuli pois kentältä. Olin kotona kymmentä vaille kahdeksan joten salkkarit jäi alusta kattomatta, katoin sen sitte loppuun ja menin heti suihkuun. Suihkun jälkeen puin päälle ja rupesin syömään että kerkesin koneelle puoli ykstoista siis klo 22.30. Oon taas kahteen asti koneella kun kaikki netti jutut pitää kattoa jotka yleensäkkin käton, että aikaa aina menee ja nytkin kello on jo kakstoista. Katon vielä kutoselta johnny english-uudesti syntynyt elokuvan tai yritän kattoa samalla kun oon koneella. Katoin jo poliisiopiston moskovan keikka tuossa klo 21.00. Tänään aamupäivällä satoi lunta pietarsaaressa mut loppu päivästä ja illasta lumisade loppui. Vielä pikku pakkasta on ollu tänään. Sellainen päivä tänään ja huomenna uus päivä ja uudet kujeet.

Keskiviikko 22.2.2023Keskiviikko 22.02.2023 23:11

Heräsin tänäänkin puoli kakstoista kattomaan onnenarpaa puoli yhteen asti. Puoli yhdestä yhteen katoin salkkarit ja heti salkkareitten jälkeen menin käymään r-kioskilla hakemassa puheaikaa tuohon prepaid liittymään. Kävin vielä prismassakin edes takas ostamassa syötävää. Tulin sit takas kotiin kattomaan kymppitonnia ja kymppitonnin jälkeen katoin ihmemiehen. Neljästä puoli viiteen katoin taas salkkarit. Sen jälkeen rupesin pukemaan ulkovaatteet päälle ja odotin että kaveri tulee hakemaan puoli kuuden jälkeen. Oltiin tallilla ennen kuutta ja kaikki karsinat oli siivottu paitsi vallen. Siivosin sen sitte nopeesti ja heinätki haettiin valmiiks. Haettiin sitte hepat sisälle. Nuoret tytöt meni ratsastamaan mimmillä kentälle. Masa harjattiin sillä aikaa. Ruokittiin hepat ennen kun lähdettiin kotiin,mimmi jäi vielä kentälle kun lähdettiin. Oli kotona vasta kahdeksalta joten salkkarit jäi kattomatta kokonaan, pitää kattoa huomenna puoli yhdestä yhteen. Rupesin sitte syömään että kerkesin koneelle ennen puolta kymmentä. Oon taas koneella varmaan siihen kahteen asti niinku aina ja joka päivä. Nyt ei tuu oikeen mitään katottavaa telkkarista niin on aikaa olla koneella. Tää on niin tyypillinen keskiviikko ettei meinaa tulla mitään katottavaa telkkarista. Ompahan vaan telkkari auki taustalla ja radio auki keittiössä. Venla kissani nukkuu sohvalla. Että semmosta tänään ja huomenna jotain muuta. Tässä on juttua tarpeeks tälle päivää.

Tiistai 21.2.2023Tiistai 21.02.2023 23:52

Nukuin tänäänkin puoli kahteentoista ja katoin onnenarpaa puoli yhteen asti. Puoli yks katoin salkkarit yhteen asti ja sen jälkeen puin ulkovaatteet päälle ja puoli kaks menin ulos odottamaan yhtä kaveria ja ennen kahta mentiin kaverin tytön luo kylään, menin kävellen sinne kun on niin lyhyt matka ettei tarvi pyörää. Siellä meni monta tuntia ja tulin kotiin kuuden aikaa, kävin vielä r-kioskilla ennen kun tulin kotiin. Päikkärit jäi ottamatta tänään, joten poistin viestejä prepaid puhelimesta. Katoin salkkarit puoli kahdeksasta kahdeksaan ja menin sen jälkeen suihkuun. Suihkun jälkeen puin päälle ja rupesin syömään että kerkesin jo kymmenen jälkeen koneelle. Oon kattonu uutisia samalla kun oon koneella ja nyt katon tv5:deltä identtiset kaksoset, Aika hyvä elokuva. Oon taas kahteen asti koneella ennen kun meen nukkumaan. Tänään en ollu tallilla kun kaveri oli iltavuorossa, se oli käyny päivällä ruokkimassa hepat, huomenna mennään tallille varmaan puoli kuus. Että sellainen päivä tänään, ei muuta sen kummempaa ole tapahtunut.

Maanantai 20.2.2023Maanantai 20.02.2023 22:50

Nukuin tänään puoli kahteentoista ja katoin puoli kahdestatoista puoli yhteen onnenarpaa neloselta. katoin puoli yhdestä yhteen salkkarit subilta. Katoin yhdestä kahteen valitutpalat collection sekin tuli neloselta. Kävin kahdelta cittarissa edes takas ja tulin kotiin kattomaan ihmemiehen kolmesta neljään. Neljästä puoli viiteen katoin salkkarit ja salkkareiden jälkeen puin ulkovaatteet päälle ja odotin että kaveri tulee hakemaan puoli kuus. Oltiin ennen kuutta tallilla ja kaikki karsinat oli jo siivottu,kerranki. Haettiin heinät valmiiks. Juksu tuli justiin lenkiltä kun mentiin heinät hakemaan. Masalla mentiin ajamaan taas tänään. Hain tyttöjen kans hepat sillä aikaa ssisälle. Tytöt meni vielä ratsastamaan mimmillä kentälle. Masa tuli takas seitsemän aikaan. Riisuttiin masa valjaista ja loimi laitettiin päälle ja takas karsinaan. Mimmi jäi vielä kentälle. Ruokittiin vielä hepat ennen kun lähdettiin kotiin ja just kun oltiin lähdössä niin mimmi tuli kentältä mut me lähdettiin kuitenki kotiin, jätettiin tytöt talliin touhuamaan. Olin kotona klo 19.50, joten salkkarit jäi taas alusta kattomatta, katoin sen sitte loppuun ja rupesin syömään että kerkesin koneelle yhdeksän jälkeen ja menee varmaan taas kahteen asti ennen kun meen nukkumaan, kun noita netti juttuja lukee niin niihin menee aina aikaa lukea. Yritän kattoa telkkaria samalla kun oon koneella. Semmoinen päivä tänään, ei mitääm muuta ihmeempää ole tapahtunut.