IRC-Galleria

Jeppisläinen

Jeppisläinen

Oma maa mansikka muu maa mustikka.

Sunnuntai 12.3.2023Sunnuntai 12.03.2023 22:33

Heräsin tänään puoli kakstoista ja laitoin venlalle ruokaa ja petasin sängyn. Katoin kolmoselta yökylässä maria veitolan kahdestatoista yhteen. Katoin kahdesta puoli neljään putouksen uusintaana ja katoin tv 5:deltä bethovenin toinen elokuvaa puoli kuuteen asti. Puoli viis puin ulkovaatteet päälle. Puoli kuus mentiin tallille ja oltiin ennen kuutta tallilla ja siivottiin pari karsinaa ja masalla mentiin taas ajamaan. Mä lakasin tallin lattian sillä aikaa ja tyhjäsin juksun vesikupin ja kävin hakemassa heinät valmiiks. Masa tuli hetken päästä takas talliin vähä seitsemän jälkeen kun ne lähti puoli seitsemältä. Riisuttiin masa valjaista ja laitettiin loimi päälle ja takas karsinaan. Haettiin sitte loputki hepat sisälle ja ruokittiin ne samantien kun kello oli jo melkeen puoli kahdeksan että ne piti jo ruokkia. Lähdettiin sitte kotiin ja olin kotona vasta ennen kahdeksaa. Rupesin sitte melkeen heti syömään että kerkesin jo yhdeksän jälkeen koneelle. Oon varmaan kahteen asti koneella taas. Huomenna meen käymään aamulla ensi k-marketissa ja kahdelta iltapäivällä cittarissa. Pitää jo nousta yhdeksältä ylös ja lähteä kauppaan ennen kymmentä että kerkeen yhdentoista jälkeen kotiin kattomaan onnenarpaa ja salkkarit. Eiköhän tämä kirjoittelu ollut tässä tälle päivää, joten palaillaan taas huomenna astialle.

Lauantai 11.3.2023Sunnuntai 12.03.2023 00:10

Heräsin tänään puoli kakstoista kun lähdin kahdentoista jälkeen kauppaan. Olin kotona kaupasta ennen kahta ja tyhjäsin kauppapussin ja sen jälkeen otin pyykit pois pyykkitelineestä. Lämmitin muutaman riisipiirakan mikrossa että tuli syötyä ennen tallille menoa. katoin telkkaria puoli viiteen asti ja puin ulkovaatteet päälle puoli viis. Jatkoin telkkarin kattelua kun tv5:deltä tuli bethoven elokuva, katoin sitä puoli kuuteen asti. Puoli kuus mentiin tallille ja oltiin ennen kuutta taliilla ja siivottiin pari karsinaa. masalla mentiin taas ajamaan. Mä jouduin hakemaan heinät vaikka en tykkääkkään laittaa heiniä. Masa oli tullu sillä aikaa takas ja oli jo riisuttu valjaista ja laitettu karsinaan. Haettiin loputki hepat sisälle. Ruokittiin hepat hetken päästä ennen kun lähdettiin kotiin. Olin kotona puoli kahdeksan jälkeen jäi putous alusta kattomatta,menin putouksen aikana suihkuun ja suihkun jälkeen puin päälle ja katoin putouksen loppuun ja rupesin sitte syömään että kerkesin koneelle puoli ykstoista kun katoin ensi loton ja sään. Menee varmaan tänäänkin kahteen asti ennen kun meen nukkumaan. katon samalla elokuvaa frii kanavalta. Eiköhän tää blogin kirjoitus ollu tässä tälle päivää, joten palaillaan huomenna, kun kello on jo 0.09.Aloitin kirjottamisen lauantaina ja lopetin sunnuntain puolella.

Perjantai 10.3.2023Perjantai 10.03.2023 22:32

Heräsin tänään jo puoli yhdeksän ja puin ulkovaatteet päälle ennen puolta kymmentä kun mentiin kymmeneltä tallille. Oltiin tallilla kymmenen jälkeen ja siivottiin muutama karsina ja käytiin heittämässä heinät hevosille. Ei oltu sitte enää kauan kun lähdettiin kotiin ja olin kotona jo ennen kahtatoista. Katoin onnenarpaa puoli yhteen asti ja katoin salkkarit puoli yhdestää yhteen ja laitoin pyykit pyykkikoriin. Katoin jotain ohjelmaa vielä kahteen asti. Kahdelta menin pyykille ja katoin kolmeen asti jotain ohjelmaa. Kolmelta hain pyykit pois koneesta ja laitoin ne kuivumaan pyykkitelineeseen ja katoin samalla yökylässä maria veitola se oli yökylässä samin ja kertun luona (akin ja sannin). Se loppu neljältä. Katoin neljästä puoli viiteen salkkarit ja menin päikkäreille sen jälkeen puoli viidestä puoli kahdeksaan. Katoin sitte salkkarit puoli kahdeksasta kahdeksaan ja rupesin syömään että kerkesin jo yhdeksän jälkeen koneelle ja oon varmaan kahteen asti koneella ennen kun meen nukkumaan. Katon samalla telkkaria kun oon koneella kolmoselta tulee yks elokuva full metal jacket ja myöhemmin tulee starilta yks elokuva flightplan. Huomenna lähden kauppaan kahdentoista jälkeen. Eipä tässä muuta sen kummempaa ole kuin että palaillaan astialle huomenna.

Torstai 9.3.2023Torstai 09.03.2023 23:27

Heräsin tänään yhdeksältä kun lähdin kauppaan ennen kymmentä ja puoli tuntia taas meni kaupassa. Olin takasin kotona yhdentoista jälkeen ja tyhjäsin kauppapussin ja katoin onnenarpaa puoli yhteen asti. Katoin salkkarit puoli yhdestä yhteen ja lähdin käymään vielä cittarissa edes takas. Olin kotona kahden jälkeen ja kävin kellarissa laittaamassa pyykkilistaan nimen kun huomenna pitää mennä pyykille. Katoin kolmesta neljään stadi vs lande sublta. Katoin salkkarit neljästä puoli viiteen ja rupesin pukemaan ulkovaatteet päälle ja odotin että kaveri tulee hakemaan puoli kuus. Oltiin ennen kuutta tallilla ja kaikki karsinat oli siivottu jo. Haettiin vaan heinät valmiiksi. Haettiin hepatki sisälle. Mimmillä mentiin ratsastamaan tai yks tyttö meni ratsastamaan sillä sinne hiittisuoralle. Me ruokittiin hepat sillä aikaa kun ei jääty odottamaan että mimmi tulee takas talliin. Lähdettiin sitte kotiin ja olin kotona varttia vailla kahdeksan ja salkkarit jäi alusta kattomatta,katoin sen sitte loppuun ja menin sen jälkeen suihkuun suihkun jälkeen puin vaatteet päälle ja rupesin syömään että kerkesin kymmenen jälkeen koneelle. Tänään pitää yrittää mennä nukkumaan ennen kahta kun huomenna mennään taas kymmeneltä tallille heittämään hevosille päiväheinät ja siivoamaan muutama karsina. Katon vielä telkkaria samalla kun oon koneella, tänään tulee uudestaan cliffhanger-kuilun partaalla, se jäi eilenki kattomatta kun olin koneella ja taitaa jäädä nytkin kattomatta kun oon koneella, ei oikeen pysty keskittymään kahteen asiaan yhtä aikaa, pitäs sitte olla jompi kumpi ja nyt se leffa alkoi. Eipä tässä muuta sen kummempaa ole kuin että huomenna jatketaan harjoituksia.

keskiviikko 8.3.2023Keskiviikko 08.03.2023 22:54

Heräsin tänäänkin puoli yhdeksän ja tein kotihommat ja puin ulkovaatteet päälle puoli kymmeneltä kun mentiin tänäänkin kymmeneltä tallille. Oltiin kymmenen jälkeen tallilla ja siivottiin muutamat karsinat ja käytiin sen jälkeen heittämässä heinät hevosille yhdentoista jälkeen. Ei sitte oltu enää kauaa tallilla kun lähdettiin kotiin ja olin kotona jo ennen kahtatoista. Kotiin kun tulin niin katoin onnenarpa puoli yhteen asti ja puoli yhdestä yhteen katoin salkkarit. Salkkareiden jälkeen lähdin käymään lidlissä edestakas. Sieltä kun tulin niin tiskasin astiat pois. Kerkesin tiskaamaan ennen ihmemiestä ja katoin ihmemiehen kolmesta neljään. Katoin neljästä puoli viiteen salkkarit ja menin sen jälkeen päikäreille puoli viidestä puoli kahdeksaan. Katoin puoli kahdeksalta salkkarit kahdeksaan asti ja rupesin syömään että kerkesin yhdeksän jälkeen koneelle ja oon varmaan taas kahteen asti koneella. Katon samalla telkkaria, tv5:deltä tulee cliffhanger-kuilun partaalla, on muuten aika hyvä leffa, oon nähny sen monta kertaa. Huomenna pitää nousta yhdeksältä ylös ja lähteä ennen kymmentä kauppaan että kerkeen takas kotiin yhdentoista jälkeen kattomaan onnenarpaa ja puoli yks salkkarit. Huomenna mennään illalla tallille. Eipä kai tässä muuta sen kummempaa ole kuin että huomiseen taas ja uudet jutut.

Tiistai 7.3.2023Tiistai 07.03.2023 23:37

Heräsin tänään jo puoli yhdeksän ja tein aamu hommia ja puoli kymmenen puin ulkovaatteet päälle kun mentiin kymmeneltä tallille. Oltiin kymmenen jälkeen tallilla ja siivottiin ensi muutama karsina ja sen jälkeen käytiin heittämässä heinät hevosille. Ei sitte oltu enää kauaa tallilla kun lähdettiin kotiin ja olin jo ennen kahtatoista kotona. Katoin onnenarpaa puoli yhteen asti ja puoli yhdestä yhteen katoin salkkarit. salkkareitten jälkeen lähdin kauppaan ja siellä meni puoli tuntia, olin kahden jälkeen kotona ja tyhjäsin kauppapussin. Katoin kolmesta neljään ihmemiehen ja neljästä puoli viiteen katoin salkkarit. Menin sitte päikkäreille puoli v iidestä puoli kahdeksaan. Katoin salkkarit puoli kahdeksasta kahdeksaan ja menin sen jälkeen suihkuun. Puin suihkun jälkeen vaatteet takasi päälle ja rupesin syömään että kerkesin koneelle kymmenen jälkeen. Menee varmaan taas kahteen asti ennen kun meen nukkumaan vaikka huomennakin mennään kymmeneltä tallille heittämään päivä heinät ja siivoamaan muutama karsina. Huomena tallin jälkeen meen käymään lidlissä edes takas viemään tyhjät pullot pois ja sen jälkeen pitää tiskata astiat pois ennen ihmemiestä ja ihmemiehen jälkeen katon vielä salkkarit ja sen jälkeen meen taas päikkäreille. Katon tässä vielä telkkaria samalla kun oon koneella jonku aikaa vielä. Vähän yli kakstoista tulee vielä putous uusintana senki voin vielä kattoa ennen kun meen nukkumaan. Eipä tässä muuta sen kummempaa taas ole muutakun että huomiseen taas ja uudet kujeet.

Maanantai 6.3.2023Maanantai 06.03.2023 22:32

Heräsin tänäänkin puoli kakstoista kattomaan onnenarpaa puoli yhteen asti ja puoli yks katoin salkkarit yhteen asti. Katoin valitutpalat collection yhdestä kahteen ja sen jälkeen lähdin käymään cittarissa ja prismassa. Tulin prismasta kattomaan ihmemiestä kolmesta neljään ja neljästä puoli viiteen katoin salkkarit. Sen jälkeen puin ulkovaatteet päälle ja odotin että kaveri tulee hakemaan puoli kuus. Oltiin ennen kuutta tallilla ja kaikki karsinat oli jo siivottu paitsi vallen, siivosin sen sitte nopeesti. Heinätki haettiin valmiiks. Haettiin hetken päästä hepat sisälle. Nuoret tytöt meni ratsastamaan kallella kentälle tai allun tarhaan kun se on ratsastus kenttänäkin. Masa harjattiin sillä aikaa. Ruokittiin sitte hepat ennen kun lähdettiin kotiin kun ei jääty odottamaan että kalle tuli kentältä takas talliin. Olin kotona jo seitsemän jälkeen, joten kerkesin kattoa salkkarit alusta loppuun. Salkkareitten jälkeen rupesin syömään että kerkesin koneelle jo yhdeksän jälkeen ja oon koneella varmaan taas kahteen asti. Yritän kattoa telkkariakin samalla vaikka ei oikeen tuu mitään katottavaa kun on maanantai. Huomenna mennään jo aamupäivällä tallille ruokkimaan hepat ja siivoamaan karsinoita ja pitää nousta ylös jo puoli yhdeksältä aamulla että kerkeen tehdä aamu hommat ennen kun tallille lähdetään. Eipä kai tässä muuta sen kummempaa ole kuin että huomenna jatketaan harjoituksia.

Sunnuntai 5.3.2023Sunnuntai 05.03.2023 23:58

Heräsin tänäänkin puoli kakstoista kun lähdin kauppaan ennen yhtä. Siellä meni taas puoli tuntia. Tulin kotiin takas ennen kahta ja tyhjäsin kauppa pussin ja sen jälkeen paistoin muutaman kananmunan että tuli taas syötyä ennen kun tallille lähdin. Ennen viittä puin ulkovaatteet päälle, ja katoin telkkaria puoli kuuteen asti, kun puoli kuus mentiin tallille ja oltiin ennen kuutta taliilla. Siivottiin taas pari karsinaa ja heinätki haettiin valmiiks. Masalla ajettiin taas tänäänkij. Mä pesin kallen ruokakupin ja vallen kalterit sillä aikaa. Masa tuli seitsemän jälkeen takas kun ne lähti puoli seitsemältä. Sit kun masa tuli takas niin riisuttiin se valjaista ja laitettiin loimi päälle ja karsinaan takasin. Haettiin loputki hepat sisälle ja ruokittiin hepat samantien ja lähdettiin ruokkimisen jälkeen kotiin. Olin kotona vähän ennen kahdeksaa ja menin hetken päästä suihkuun ja suihkun jälkeen puin taas vaatteet päälle ja rupesin syömään että kerkesin koneelle puoli ykstoista, katoin vaan ensi sää tiedotuksen. Menee varmaan taas kahteen asti ennen kun meen nukkuaan niinku aina kun netti jutut pitää kattoa joka päivä. Katon tässä telkkaria samalla kun oon koneella ja venla vetää sikeita tuolla sohvalla. Huomenna meen käymään iltapäivällä cittarissa ja prismassa edes takas. Kaverilla on ens viikko lomaa kirjastosta niin voi olla että mennään tallille tiistaina jo päivä heinille ja siivoamaan karsinoita, huomenna mennään normaalisti puoli kuus tai sen jälkeen. Ei muuta sen kummempaa tällä kertaa, joten huomenna taas lisää blogi juttuja.

Lauantai 4.3.2023Lauantai 04.03.2023 23:20

Heräsin tänään puoli kakstoista ja laitoin ensi venlalle ruokaa ja petasin sängyn ja sitte vaihdoin venlalle hiekan hiekkalaatikkoon. Keitin sen jälkeen muutaman kananmunan että tuli syötyä ennen tallille lähtöä. Katoin telkkaria puoli kuuteen asti, ennen viittä puin ulkovaatteet päälle. Oltiin tallilla ennen kuutta ja siivottiin pari karsinaa, heinätki haettiin valmiiks. Masalla mentiin taas ajamaan jäälle. Mä pesin hevosten ruokakupit sillä aikaa ja kerkesinki ennen kun masa tuli takas ja sit kun masa tuli takas niin riisuttiin se valjaista ja laitettiin loimi päälle ja karsinaan. Haettiin loputki hepat sisälle ja ruokittiin samantien ennen kun lähdettiin kotiin. Olin kotona varttia vailla kahdeksan ja rupesin melkeen heti syömään ja katoin putousta samalla yhdeksään asti. Tulin koneelle yhdeksän jälkeen tai ennen puolta kymmentä ja katoin samalla stadi vs lande ja katon muutenki telkkaria samalla kun oon koneella tai ainakin yritän kattoa toisella silmällä. Aika heikosti tulee katottavaa vaikka lauantai onkin. Neloselta tulee nuija ja tosinuija 2, sitä kattelen Meen varmaan taas kahden jälkeen nukkumaan kun pitää kattoa taas netti jutut pois.Juksu voitti tänään kortesjärven jääraveissa ja yhden tutun hevonen oli toinen. Huomenna lähden taas kauppaan kahdentoista jälkeen,katon vaan salkkarit ensi avalta puoli kahdestatoista kahteentoista, kun ne viikon uusinnat tulee avalta huomenna puoli kymmeneltä alkaa ja loppuu kahdeltatoista. Eipä kai tässä muuta sen kummempaa ole tällä kertaa tapahtunut, joten palataan astialle huomenna.

Perjantai 3.3.2023Lauantai 04.03.2023 00:10

Heräsin tänään yhdeksältä kun lähdin kauppaan ennen kymmentä. Kaupassa meni puolisen tuntia ja olin kotona yhdentoista jälkeen. Tyhjäsin ensi kauppapussit ja sitte katoin onnenarpaa puoli yhteen asti ja sitte salkkarit puoli yhdestä yhteen. Salkkareitten jälkeen kävin edes takas cittarissa ostamassa jäätelöä kun oli tarjouksessa 2 pakettia 3 euroa, Tulin cittarista takas ja otin pyykit pois telineestä. Sen jälkeen lämmitin mikrossa muutaman ohukaisen että tuli syötyä ennen kun tallille lähdin. Katoin neljästä puoli viiteen salkkarit. Tänään ei tullu kymppitonnia eikä ihmemiestä. Puoli viiden jälkeen puin ulkovaatteet päälle ja odotin että kaveri tulee hakemaan puoli kuus. Oltiin ennen kuutta tallilla ja siivottiin pari karsinaa ja haettiin heinät valmiiks. Haettiin hetken päästä hepatki sisälle ja ruokittiin ne samantien ennen kun lähdettiin kotiin. Olin kotona seitsemän jälkeen joten kerkesin kattoa salkkarit alusta loppuun. Menin sitte suihkuun ja suihkun jälkeen puin taas päälle etten palellu tänne kämppään. Rupesin sitte syömään että kerkesin puoli ykstoista koneelle kun katoin sään ensi. Menee varmaan taas kahteen tai puoli kolmeen ennen kun meen nukkumaan kun netti jutut pitää vielä kattoa. Nyt katon kolmoselta hohto elokuvaa samalla kun oon koneella tai ainakin yritän kattoa vaikka oon nähny sen moneen kertaan, mut pitää se siltiki kattoa. Kaikki uusinnat elokuvista pitää kattoa aina ja kaikki sarja uusinnatkin. Tästä päivästä lähtien pakastuu taas uudestaan aika kovaks pakkaseksi. Sellainen päivä tänään ja huomenna taas jotain uutta juttua kehiin. Yks juttu vielä, Juksu on huomenna 4.3. kortesjärvellä jääraveissa, toivottavasti voittaa kun sillä on ensimmäinen lähtörata ja vaan neljä ponia siinä lähdössä. Ei muuta sen kummempaa tällä kertaa.