IRC-Galleria

Jeppisläinen

Jeppisläinen

Oma maa mansikka muu maa mustikka.

Torstai 4.5.2023Torstai 04.05.2023 23:35

Heräsin tänään yhdeltätoista ja kävin cittarissa ennen kahtatoista hakemassa ne eväät lauantaiksi. Tulin takas kattomaan onnenarpaa puoli yhteen asti ja puoli yhdeltä katoin salkkarit ja yhdestä kahteen katoin valitutpalat collection ja sen jälkeen otin pikku päikkärit sohvalla kahdesta neljään. Neljältä katoin salkkarit ja puoli viis puin ulkovaatteet päälle ja puoli kuus mentiin tallille. Oltiin ennen kuutta tallilla, allua kengitettiin justiin ja sen jälkeen sillä ajettiin. Siivosin vallen karsinan kun se oli vielä siivoamatta. Allulla mentiin ajamaan hiittisuoralle. Allun ajon jälkeen masalla ajettiin hiittisuoralla. Sit kun masa tuli takas niin se riisuttiin valjaista ja laitettiin karsinaan. Haettiin hepat sisälle seitsemän jälkeen. Nuoret tytöt rupes harjaamaan mimmiä vielä me kaverin kans lähdettiin kotiin niin tytöt sitte ruokki hepat. Juksullaki oli ajettu tänään. Olin kotona varttia vaille kahdeksan joten salkkarit jäi alusta kattomatta.Katoin sen sitte loppuun ja menin suihkuun. ja suihkun jälkeen puin vaatteet takas päälle ja rupesin syömään että kerkesin ennen puolta yhtätoista koneelle ja menee varmaan kahteen tai puoli kolmeen ennen kun meen nukkumaan kun netti jutut pitää kattoa ja musaa kuunnella youtubesta. Katon telkkaria samalla ja kuuntelen radiota. Paluu tulevaisuuteen 3 loppui just ja perään tulee paluu tulevaisuuteen 1 Kaikkihan ne uusintoja on. Huomenna aamulla lähden kauppaan ja kahdelta iltapäivällä meen pyykille. No joo, eipä kai tässä muuta sen kummempaa ole tällä kertaa kuin moikkelis moi ja hyvää yötä, huomenna jatketaan harjoituksia.

Keskiviikko 3.5.2023Keskiviikko 03.05.2023 23:24

Heräsin tänään jo yhdeksältä kun lähdin kauppaan ennen kymmentä. Olin kotona yhdentoista jälkeen ja tyhjäsin kauppapussin ja katoin onnenarpaa puoli yhteen asti. Puoli yhdeltä katoin salkkarit ja yhdestä kahteen katoin valitutpalat collection. kahdesta kolmeen katoin jotain muuta. Kolmesta neljään katoin ihmemiehen ja neljästä puoli viiteen katoin salkkarit ja sen jälkeen puin ulkovaatteet päälle. Puoli kuus mentiin tallille ja oltiin ennen kuutta tallilla. Kaikki karsinat oli jo siivottu paitsi vallen, niin siivosin senki vielä. Mimmiä mentiin juoksuttamaan hiitti suoran päähän ja tytöt oli siellä aika kauan, juksu kengitettiin sillä aikaa. Sit kun mimmi tuli takas talliin vihdoin ja viimein niin haettiin loputki hepat sisälle ja ruokittiin ne saman tien ennen kun lähdetiin kotiin. Olin kotona vasta kahdeksan jälkeen kun tallila meni niin kauan, joten salkkarit jäi kokonaan kattomatta taas kerran,pitää kattoa huomenna kahteen kertaan. Rupesin sitte syömään että kerkesin koneelle ennen puolta kymmentä ja menee varmaan kahteen asti ennen kun meen nukkumaan kun katon nuo netti jutut. Katon telkkariakin samalla ja nyt tulee subilta paluu tulevaisuuteen 2, eilen tuli ykkönen. Huomenna käyn cittarissa hakemassa eväät valmiiks niihin lauantain härmän raveiihin kun perjantaina en ehdi kun pitää mennä kauppaan aamupäivällä ja iltapäivällä pyykille. Tänään tulee vielä yks katottava elokuva hot shots 2, mut se tulee vasta 00.40,joten ei voi kattoa sitä loppuun asti kun pitää nousta huomenna puoli ykstoista ylös ja mennä cittariin puoli kakstoista että kerkeen kattomaan salkkarit puoli yhdeltä ja salkkareitten jälkeen pitää paistaa muutama kananmuna että tulee syötyä ennen tallille menoa. No joo, eiköhän tässä ollu taas tarpeeks juttua tälle päivälle, joten ei muuta kun moikka moi ja hyvää yötä. Huomenna jatkuu kirjotukset.

Tiistai 2.5.2023Tiistai 02.05.2023 23:48

Heräsin tänään puoli kakstoista kattomaan onnenarpaa puoli yhteen asti ja puoli yks katoin salkkarit ja yhdestä kahteenkatoin valitutpalat collection. Sen jälkeen kävin cittarissa edes takas. Tulin sitte kattomaan ihmemeihen kolmesta neljään ja neljästä puoli viiteen katoin salkkarit ja salkkareitten jälkeen menin päikkäreille puoli kahdeksaan asti. katoin salkkarit puoli kahdeksalta ja menin suihkuun sen jälkeen ja suihkun jälkeen puin vaatteet takas päälle ja rupesn syömään että kerkesin koneelle puoli ykstoista ja katoin samalla paluu tulevaisuuteen joka justiin loppui. Nyt katon starilta hot shots elokuvaa joka alkoi klo 23.00 ja kuuntelen radiota samalla ylex:ältä tulee hyvää musaa aina. Venla nukkuu sohvalla. Menee varmaan taas kahteen tai puoli kolmeen ennen kun meen nukkumaan kun netti jutut pitää kattoa ja katon samalla telkkaria. Huomenna pitää nousta jo yhdeksältä ylös kun pitää lähteä kauppaan ennen kymmentä k-markettiin kaupungille asti. Pitää olla puoli kakstoista takas kotona että kerkeen kattomaan onnenarpaa ja puoli yks salkkarit. Meinaan ostaa kananmunia huomenna niin on tarkotus keittää ne heti salkkareiden jälkeen niin tulee syötyä ennen kun tallille meen, kerkeen syömäänkin ennen ihmemiestä. Tallille mennään huiomenna illalla. Lauantaina lähdetään härmään raveihin juksun ja masan kans. no mutta, eiköhän tämä kirjottelu saa riittää tältä päivältä, joten ei muuta kun oikeen hyvää yötä ja moikka moi, palaillaan taas huomenna.

Maanantai 1.5.2023Maanantai 01.05.2023 23:18

Heräsin tänään jo yhdeksältä kun lähdin kauppaan ennen kymmentä ja olin takas kotona puoli kakstoista ja kun onnenarpaa ei tänään tullu vappupyhän takia niin katoin muuta tv ohjelmaa salkkareihin asti. Puoli yks katoin salkkarit ja salkkareiden jälkeen otin tunnin päikkärit sohvalla yhdestä kahteen- Kahdesta kolmeen katoin ihmemiehen ja myös kolmesta neljään katoin ihmemiehen kun niitä tuli kaks peräkkäin. Neljästä puoli kuuteen katoin laulu rakkaudelle kun ei muutakaan tullu. Puoli viis puin ulkovaatteet päälle ja puoli kuus mentiin tallille. Oltiin ennen kuutta tallilla ja kallella ratsastettiin justiin. Masalla ja allulla oli jo ajettu ja mimmillä ratsastettu. Kaikki karsinat oli siivottu paitsi vallen niin siivosin sen nopeesti (menihän siinä ehkä 10-15 minuuttia ennen kun se oli siivottu.) Heinät haettiin valmiiks. Sit kun kallella oli ratsastettu ja se tuli takas taliin niin haettiin hepat sisälle ennen seitsemää. Vähän seitsemän jälkeen ruokittiin hepat ennen kun lähdettiin kotiin. Olin kotona puoli kahdeksan, joten kerkesin kattoa salkkarit alusta loppuun. Salkkareitten jälkeen rupesin syömään että kerkesin koneelle jo yhdeksän jälkeen ja oon varmasti kahteen asti koneella. Tänään kun on maanantai niin ei tuu mitään katottavaa telkkarista niin on hyvää aikaa olla koneella, ne katottavat tuli jo päivällä salkkarit ja ihmemies. Telkkari on päällä tuossa taustalla ja radio on keittiössä päällä taustalla. Huomenna en mee tallille kun kaveri on taas iltavuorossa niin se käy päivälllä ruokkimassa hepat ja siivoamassa pari karsinaa ennen kun menee töihin. Keskiviikkona meen sitte taas talille illalla ja aamupäivällä meen kauppaan. Huomenna käyn citttarissa kahden aikaan edestakas. Ensi pitää kattoa onnenarpa ja salkkarit ja valiutpalat collection jos se tulee juonnettuna. Venla kävi just syömässä ja meni tuohon koriin makolilemaan. No joo,eiköhän tässä tullu tarpeeks juttua taas tälle päivälle, joten ei muuta kun hyvää yötä ja moikka moi palaillaan astialle taas huomenna.

Sunnuntai 30.4.2023Sunnuntai 30.04.2023 23:49

Heräsin tänään jo puoli kymmenen kun lähdin sinne kylään ennen yhtätoista. Tulin sieltä takas kotiin kolmen jälkeen ja kävin vielä cittarissa edes takas. Olin kotona ennen neljää ja katoin telkkaria vähä aikaa ja puoli viis puin ulkovaatteet päälle ja puoli kuus mentiin tallille ja oltiin ennen kuutta tallilla. Siivottiin pari karsinaa ja haettiin heinätki valmiiks. Puoli seitsemältä haettiin hepat sisälle. Ruokittiin sitte hetken päästä hepat ennen kun lähdettiin kotiin ja lähdettiij jo seitsemän aikaan kotiin, niin että olin kotona jo ennen puolta kahdeksaa. Menin sitte suihkuun ja suihkun jälkeen puin vaatteet takas päälle ja rupesin syömään että kerkesin koneelle puoli ykstoista,katoin ensi sään ja sitte avasin koneen. Nyt oon kattonu elokuvia telkkarista, nyt tulee starilta hot shots 2, ykkönen tuli tuota ennen ja tv5:deltä tulee nyt daylight-paniikki tunnelissa, mut kaikkia ei voi kattoa yhtaikaa niin katon hot shotsia starilta. Menee varmaan taas kahteen tai puoli kolmeen ennen kun meen nukkumaan kun nettijutut pitää kattoa. Huomenna pitää nousta jo yhdeksältä ylös kun pitää lähteä kauppaan ennen kymmentä k-markettiin kaupungille asti. Onneks ei oo enää liukas kun kaikki lumet ja jäät on sulanu pois joka paikasta. Tiistaina tänne päin on luvattu lunta ja räntää, et tuleekohan vielä takatalvi. Venla vaihto nukkuma paikkaa sohvalta koriin. kuuntelen radiostaki musiikkia samalla ylexää, tulee hyviä biisejä välillä. No joo, eiköhän tässä tullu juttua ihan tarpeeks tälle päivälle, joten lopetan kirjottamisen tähän tällä kertaa ja toivotan oikeen hyvää yötä ja moikka moi.

Lauantai 29.4.2023Lauantai 29.04.2023 23:29

Heräsin tänään puoli kakstoista ja kahentoista jälkeen kävin cittarissa edes takas. katoin sitte vähä aikaa telkkaria ja kahdesta puoli neljään otin pikku päikkärit sohvalla, katoin vielä telkkaria puoli viiteen asti ja puoli viideltä puin ulkovaatteet päälle ja puoli kuudelta mentiin tallille ja oltiin ennen kuutta tallilla. Siivottiin pari karsinaa ja haettiin heinätki valmiiks. Haettin hepat sisälle ennen seitsemää. Masa harjattiin. Ruokittiin hepat ennen kun lähdettiin kotiin. Olin kotona ennen kahdeksaa. Soitin ensi yhdelle kaverille kun meen huomenna käymään kylässsä sen luona aamupäivällä- sen puhelun jälkeen rupesin syömään että kerkesin puoli kymmeneltä koneelle ja menee varmaan taas kahteen asti ennen kun meen nukkumaan. vaikka onki lauantai niin ei tuu oikeen mitään katottavaa telkkarista, se united 93 elokuvaki tulee uudestaan kahdelta yöllä mut en sitä kato kun nukkumaan pitää mennä, sitä ennen tulee elokuva syntynyt 4 heinäkuuta, en tykkää siitäkään kattoa kun se on länkkäri leffa en tykkää länkkäreistä. Olkoon tv auki tuossa taustalla ja radio on auki keittiössä. Venla nukkuu korissa kun se tykkää nukkua siinä.Nyt se heräs taas ja meni syömään. No joo, eiköhän tässä tullu tarpeeks juttua tälle päivälle, joten lopetan kirjottamisen tähän tälle päivää, joten moikka moi ja öitä

Perjantai 28.4.2023Lauantai 29.04.2023 00:03

Heräsin tänään jo puoli yhdeksän ja puin vaatteet päälle heti kun nousin ylös. Puoli kymmeneltä puin ulkovaatteet päälle ja vähän kymmenen jälkeen mentiin tallille. Siivottiin ensi kolme karsinaa ja yhdentoista aikaan käytiin heittämässä heinät hevosille. Ei sitte oltu enää kauan tallilla kun lähdettiin kotiin ja olin kotona jo ennen puolta kahtatoista. Katoin onnenarpaa puoli yhteen asti ja puoli yhdeltä katoin salkkarit ja salkkareiden jälkeen kävin lidlissä hakemassa mehua ja suklaata. Lidlistä kun tulin niin otin pyykit pois pyykkitelineestä ja sen jälkeen makoilin sohvalla siihen asti kunnes salkkarit alkoi neljältä. Katoin salkkarit neljästä puoli viiteen ja menin sen jälkeen päikkäreille puoli kahdeksaan asti. Puoli kahdeksasta kahdeksaan katoin salkkarit sen jälkeen menin suihkuun ja suihkun jälkeen puin vaatteet päälle ja rupesin syömään että kerkesin koneelle puoli ykstoista illalla ja voi olla että menee puoli kolmeen ennen kun meen nukkumaan, mut ei se mitään haittaa. Telkkaristakaan ei tuu mitään katottavaa niin on hyvää aikaa olla koneella niin kauan kun haluaa. Venla nukkuu laatikossa sikeesti.Kuuntelen ylexääkin samalla, kohta alkaa ne joka öiset toiveet. Huomenna käyn joka cittarissa tai r-kioskilla edes takas, en vielä tiedä kumpaan meen mut jompaan kumpaan pitää mennä käymään. No mutta, eiköhän tämä kirjottelu ollu taas tässä tälle päivää, joten moikka ja hyvää yötä.

Torstai 27.4.2023Torstai 27.04.2023 23:46

Heräsin tänään puoli kaksitoista kun piti herätä puoli yksitoista, nukuin pommiin. Kävin kahdentoista jälkeen cittarissa edes takasi ostamassa sen minkä tarvin että pärjään maanantaihin asti. Tulin takasi kattomaan loppua salkkareista. katoin yhdestä kahteen jimiltä huutokauppa keisaria. Kävin kahdelta viemässä pyykit koneeseen ja katoin telkkaria kolmeen asti. Hain kolmelta pyykit pois koneesta ja laitoin ne kuivumaan pyykkitelineeseen. Katoin neljältä salkkarit ja puoli viideltä puin ulkovaatteet päälle ja puoli kuudelta mentiin tallille. Siivottiin pari karsinaa ja heinätki haettiiin valmiiks. Haettiin hepat sisälle ennen seitsemää. Ruokittiin hepat seitsemän jälkeen ja lähdettiin kotiin ennen kahdeksaa, olin kotona kymmentä vailla kahdeksan, joten salkkarit jäi alusta kattomatta: Katoin sen sitte loppuun ja rupesin syömään että kerkesin koneella puoli kymmenen ja oon varmaan kahteen asti koneella kun pitää yrittää mennä kahdelta nukkumaan kun mennään huomenna jo aamulla tallille ruokkimaan hepat. Tänäänkään ei tuu mitään katottavaa telkkarista nyt illalla niin on hyvää aikaa olla koneella, tuossa se on taustalla auki,tulkoot mitä lystää, kuuntelen radiotakin samalla ylexää. Tänään kun siivosin vallen karsinan ja kävin tyhjäämässä kottikärryt niin siellä lantakasalla oli niin paljo rapaa että jäin rapaan kiinni enkä millään päässy pois sieltä ennen kun kaveri tuli auttamaan että sain kumpparit vedettyä ravasta irti, en ajatellu että siellä oli niin paljo rapaa. Pitää huomenna kattoa etten enää mee sinne pahimpaan rapaan Että sellainen päivä tänään ja huomenna taas uus päivä uudet kujeet, joten moikka moi ja hyvää yötä ja huomiseen.

Keskiviikko 26.4.2023Keskiviikko 26.04.2023 23:38

Heräsin tänään puoli kakstoista kattomaan onnenarpaa puoli yhteen asti ja puoli yks katoin salkkarit ja salkkareitten jälkeen kävin lidlissä viemässä tyhjät pullot ja tyhjät purkit pois. Tulin takas kattomaan ihmemiestä kolmelta ja neljältä katoin salkkarit ja salkkareitten jälkeen menin päikkäreille puoli kahdeksaan asti. Puoli kahdeksalta katoin salkkarit ja salkkareitten jälkeen menin suihkuun. Suihkun jälkeen puin vaatteet takas päälle ja rupesin syömään että kerkesin koneelle jo ennen puolta yhtätoista ja tänään pitää yrittää mennä viimmestään kahdelta nukkumaan kun viime yönä meni kolmeen asti ennen kun menin nukkumaan. Tänäänkään ei tuu mitään katottavaa telkkarista, ne katottavat tuli jo päivällä ja illalla. Tämä alku viikko on tällaista tv ohjelmien suhteen ettei tuu mitään katottavaa ennen viikonloppua. Ompahan kuitenki telkkari auki tuossa taustalla, tulkoot mitä lystää. Huomenna käyn ehkä cittarissa ja kahdelta pitää mennä pyykille ja illalla meen tallille. Kolmoselta tulee sininen enkeli sarja uusintana joka tulee aina maanantaisin uus jakso mut en mä sitä jaksa kattoa, oon mielummin koneella. Tästä tuli lyhyt juttu mut ei se haittaa, joten lopetan kirjottamisen tähän tälle päivää ja toivotan hyvää yötä ja moikka moi. En keksiny enempää kirjotettavaa.

Tiistai 25.4.2023Tiistai 25.04.2023 23:16

Heräsin tänään puoli kakstoista kattomaan onnenarpaa puoli yhteen asti ja puoli yhdeltä katoin salkkarit ja salkkareitten jälkeen lähdin käymään apteekissa ja apteekista kun tulin niin toin pyörän ensi pyörä varastoon ja menin käymään vielä cittarissa edestakas. Tulin takas kattomaan ihmemiestä kolmesta neljään. Neljältä katoin salkkarit ja salkkareitten jälkeen menin päikkäreille puoli viidestä puoli kahdeksaan. Katoin salkkarit puoli kahdeksalta ja salkkareitten jälkeen rupesin syömään että kerkesin koneelle yhdeksältä ja meen varmaan kahdelta taas nukkumaan kun katon telkkaria, yhdentoista jälkeen tulee subilta kuokkavieras kataja se eilisen uusinta ja tv5:deltä tulee elokuva united 93, se joka liittyy siihen wtc onnettomuuteen, se loppuu vasta kahden jälkeen. Oon nähny sen elokuvan monta kertaa mut pitää se silti kattoa kun nykyään ei tuu telkkarista muuta kuin uusintoja, ei mitään uutta. Huomenna käyn lidlissä viemässä tyhjät pullot pois salkkareitten jälkeen ja otan taas päikkäritkin kun huomennakaan en mee tallille kun vasta torstaina illalla. Katon taas huomenna salkkarit ja ihmemiehen ja huomenna on taas suihkupäivä ja torstaina pyykkipäivä. No mutta, eiköhän tässä tullu juttua taas tarpeeks tälle päivälle, joten ei muuta kun moikka moi ja hyvää yötä, huomenna palaan taas astialle.