IRC-Galleria

Jeppisläinen

Jeppisläinen

Oma maa mansikka muu maa mustikka.

Lauantai 19.8.2023Lauantai 19.08.2023 23:08

Heräsin tänään yhdeltätoista kattomaan uunoa kahteentoista asti ja kahdentoista jälkeen kävin välillä kioskilla edes takas ja jatkoin uunon kattomista. Nukahdin vähäks aikaa yhden ja kahden välillä puoli neljään asti ja vaihdoin venlalla ruoan ja jatkoin uunon kattomista ja puin tallivaatteet päälle puoli viis ja selasin puhelinta puoli kuuteen asti ja puoli kuus mentiin tallille. Heitettiin hevosille ensi heinät ja mä menin siivoamaan ensi poikoien tarhaa ja kaveri laitto vedet hevosille sillä aikaa. Menin sitte siivoamaan vielä mimminki tarhan ja kaveri meni ottamaan vallelta ja masalta vanhoja heiniä pois. Sitte kun tarhat oli siivottu niin ruvettiin ruokkimaan hepat ja sitte kun hepat oli syöny niin keräsin kupit pois ja pesin ne kaikki taas. Ei sitte oltu enää kauaa tallilla kun lähdettiin kotiin puoli kahdeksalta ja olin ennen kahdeksaa kotona. Rupesin sitte lämmittämään ruokaa ja syömään että kerkesin koneelle jo yhdeksältä ja menee taas kahteen asti ennen kun meen nukkumaan kun luen taas nettijutut ensi pois ja katon uunoa koko illan subilta vaikka muiltaki kanavilta tulis elokuvia. Viimmenen uuno loppuu joskus puoli kolmelta yöllä ja en tiedä katonko sitä viimmestä uunoa loppuun asti, ehkä katon ehkä en. Huomenna käyn cittarissa hakemassa jotain evästä mukaan maanantain seinäjoen raveihin ja katon uunoa siihen asti kun mennään tallille kun tuo uuno putki tulee huommennakin koko päivän subilta ja katon vielä illallakin uunoa vaikka meenki illalla suihkuun tallin jälkeen. No mutta, ei tässä varmaan mitään erikoista enää ole tänään, joten lopetan kirjoittamisen tähän tälle päivää ja toivotan oikein hyvää yötä ja heippa hei, huomenna kirjotan taas lisää juttuja kun ehdin koneelle.

Perjantai 18.8.2023Perjantai 18.08.2023 23:48

Nousin tänään ylös puoli kakstoista ja katoin onnenarpaa puoli yhteen asti ja puoli yhdestä yhteen katoin salkkarit. Lähdin yhden jälkeen kylään sen ystävän luo minne mun piti mennä joku päivä sitten. Olin siellä muutaman tunnin ja tulin ennen viittä takas kun kävin vielä lidlissäkin edes takas ennen kun kotiin tulin. Vaihdoin venlalle ruoan ja otin pyykit pois pyykkitelineestä. Viideltä puin tallivaatteet päälle ja selasin puhelinta vähä aikaa ja katoin telkkaria kuuteen asti. Kuudelta mentiin tallille ja hepat oli jo saanu heinät ja heinäverkot oli laitettu. Mä menin siivoamaan poikien tarhaa ja kaveri laittoi vedet sillä aikaa ja sen jälkeen se meni siivoamaan mimmin tarhaa. Pojilta tuli kaks kärryllistä paskaa ja mimmiltä vaan yks kärryllinen. Sit kun tarhat oli siivottu niin ruvettiin ruokkimaan hepat ja sit kun hepat oli syöny niin keräsin kupit pois ja pesin ne. Ei oltu sitte enää kauaa tallilla kun lähdettiin kotiin puoli kahdeksan maissa ja olin kotona ennen kahdeksaa, tänään ei tullu salkkareita illalla, joten menin sitte suihkuun ja suihkun jälkeen puin vaatteet takas päälle ja rupesin lämmittämään ruokaa ja syömään että kerkesin koneelle kymmeneltä ja tänään menee varmaan puoli kolmeen ennen kun meen nukkumaan kun luen taas nettijutut ensi pois niinku joka päivä ja katon jotain elokuvaa. NYt tulee monta elokuvaa päällekkäin mut katon vitoselta king kongia ja katoin uuno turhapuro elokuvaa joka loppui jo ja alkoi yhdeksältä. Huomenna tulee uuno turhapuro putki Ensimmäinen uuno alkaa klo 11.00 ja viimmenen uuno elokuva loppuu joskus yöllä puoli kolmelta ja sunnuntaina sama uuno turhapuro putki jatkuu alkaa sillonki klo 11.00 ja viimmenen loppuu klo. 2.40, meinaan kattoa niitä. Huomenna käyn äkkiä kioskilla ja makoilen sohvalla ja katon uunoa ja toivoa etten nukahda kesken elokuvien. Huomenna taas tallille illalla. Kaveri käy huomenna heittämässä hevosille päiväheinät kun siellä ei oo ketään kotona heittämässä heiniä. no joo, ei tässä muuta enää erikoista ole, joten lopetan kirjoittamisen tähän tälle päivää ja toivotan oikein hyvää yötä ja heippati hei ja huomiseen taas kun ennätän koneelle johonki aikaan.

Torstai 17.8.2023Torstai 17.08.2023 23:19

Heräsin tänäänkin yhdeltätoista ja kävin ennen kahtatoista edes takas kioskilla ja tuli kattomaan onnenarpaa puoli yhteen asti ja puoli yhdestä yhteen katoin salkkarit ja sen jälkeen jatkoin onnenarvan kattomista kahteen asti. Kahdelta vein pyykit koneeseen. Katoin telkkaria kolmeen asti ja hain kolmelta pyykit pois koneesta ja laitoin ne kuivumaan pyykkitelineeseen. Neljältä katoin salkkarit puoli viiteen asti ja puoli viis puin tallivaatteet päälle ja selasin puhelinta melkeen puoli kuuteen asti. Puoli kuudelta mentiin suoraan radalle. Allu ja masa oli jo valjastettu ja olivat valmiita lähtemään radalle. Siellä meni jokunen tovi ja sit kun niillä oli ajettu niin ne riisuttiin valjaista ja laitettiin autoon. Me kaverin kans lähdettiin tallille ennen seitsemää. Vedet oli laitettu ja heinät annettu ei tarvinnu kun heinäverkot laittaa yöksi valmiiks. Masa ja allu tuli sitte takas tallille ja sen jälkeen ruvettiin ruokkimaan hepat. Sitte kun hepat oli syöny niin keräsin kupit pois ja pesin ne. Heinäpaalikin oli laitettu heinälatoon se viimmeinen paali. Lähdettiin tallilta vasta kahdeksalta ja olin kotona kahdeksan jälkeen, joten salkkarit jäi kattomatta, pitää huomenna kattoa sitte päivällä. Rupesin sitte lämmittämään ruokaa ja syömään että kerkesin koneelle vasta puoli kymmeneltä ja menee varmaan taas kahteen ennen kun meen nukkumaan kun luen taas nettijutut ensi pois ja oon kattonu telkkaria kun subilta tulee tupla uuno joka loppuu kohta ku se alkoi jo yhdeksältä. Sen jälkeen tulee rambo 2, mut en kato sitä kun on niin huono elokuva. Nyt katon kolmoselta stadi vs lande. Huomenna mennään varmaan kuudelta tallille kun kaveri on viiteen asti töissä mut ne tarhat pitää kuitenki siivota. No joo, ei kai tässä muuta sen kummempaa enää ole ,joten lopetan kirjoittamisen tähän tälle päivää, joten ei muuta kun öitä ja moikka moi ja huomenna kirjotan taas lisää juttuja kun tuun koneelle.

Keskiviikko 16.8.2023Keskiviikko 16.08.2023 23:38

Heräsin tänään yhdeltätoista ja kävin kirjastossa ennen kahtatoista ja olin takas kahdentoista jälkeen. Katoin salkkarit puoli yhdestä yhteen ja katoin vielä onnenarpaa kahteen asti. otin pienet päikkärit kahden jälkeen neljään asti ja vaihdoin venlalle ruoan ja katoin salkkarit puoli viiteen asti ja puoli viis puin tallivaatteet päälle ja selasin puhelinta vähän aikaa ja katoin telkkaria puoli kuuteen asti ja puoli kuuden jälkeen mentiin tallille. Hepat ei ollu taaskaan saanu viiden heiniä, joten ne piti antaa heti kun tallille mentiin. Sitte sinne tuli jotain pikkulapsia ratsastamaan juksulla. Mä menin sitte siivoamaan ensi poikien tarhaa ja sitte mimmin tarhaa. Kaveri laitto sillä aikaa heinäverkot ja vedet kun niitäkään ei oltu laitettu. Sit kun siivosin mimmin tarhaa niin kaveri ruokki hepat sillä aikaa. Sit kun hepat oli syöny niin kerättiin kupit pois ja pesin ne. Oltiin vielä hetken aikaa tallilla ja juksuki kerkes tulemaan ratsasruksesta talliin. Juksuki vietiin takas ulos kun se oli syöny tallissa. Lähdettiin sitte kotiin puoli kahdeksalta ja olin kotona varttia vailla kahdeksan ja katoin salkkarit loppuun kun en alusta asti kerenny kattoa taaskaan. Menin sitte suihkuun ja suihkun jälkeen puin vaatteet päälle ja rupesin lämmittämään ruokaa ja syömään että kerkesin koneelle jo kymmeneltä ja varmaan menee puoli kolmeen ennen kun meen nukkumaan kun luen taas nettijutut ensi pois. Nyt illalla ei tarvi kattoa telkkaria kun ei tuu mitään katottavaa enää, päivällä tuli katottavat. Hot shots 2 tulis vielä myöhemmin. En lähtenykkään sinne kylään päivällä vaikka ajattelin mennä ensi, ei vaan huvittanu mennä tänäänkään. HUomenna pitää käydä kioskilla edes takas että kerkeen kattoa salkkarit puoli yks ja kahdelta pitää mennä pyykille taas ja illalla tallille tai mennään puoli kuus ensi radalle kun masalla mennään ajamaan sinne taas ja radan jälkeen mennään sitte tallille ruokkimaan hepat. Masalla on startti ensi maanantaina seinäjoella, juksu ei lähde mukaan kun sitä ei oo ilmoitettu starttiin. No joo, ei kai tässä enää mitään erikoista ole, joten lopetan kirjoittamisen tähän tälle päivää, joten ei muuta kun hyviä öitä ja heippati hei ja huomenna kirjoitan taas lisää juttuja kunhan ehdin taas koneelle johonki aikaan.

Tiistai 15.8.2023Tiistai 15.08.2023 22:48

Heräsin tänään puoli kakstoista kattomaan onnenarpaa puoli yhteen asti ja puoli yhdestä yhteen katoin salkkarit ja sen jälkeen kävin edes takas cittarissa ja olin ennen kahta takasi. Kahden jälkeen menin päikkäreille neljään asti ja neljältä vaihdoin venlalle ruoan ja katoin salkkarit puoli viiteen asti ja menin vielä päikkäreille puoli kahdeksaan asti ja katoin salkkarit kahdeksaan asti. Rupesin sitte lämmittämään ruokaa ja syömään että kerkesin jo yhdeksältä koneelle ja menee varmasti taas kahteen asti ennen kun meen nukkumaan kun luen taas nettijutut ensi pois. Nyt illalla ei tuu katottavaa telkkarista nyt kun on tiistai niin on aikaa olla koneella, ne katottavat tuli jo päivällä paitsi että ihmemiestä ei tullu kun se on loppunu taas niin ei tuu kun salkkarit päivällä ja illalla ne uusinnat ja uudet jaksot. Tänään tuli kuluneeks 2 vuotta äitin kuolemasta, menee aika niin äkkiä. Huomenna pitää mennä käymään kirjastossa uusimassa lainaukset ja katon sitte meenkö käymään kylässäkin vielä ja illalla taas tallille varmaan puoli kuuden aikaan siivoamaan tarhoja ja ruokkimaan hepat. Subilta tulee elokuva con air- lento vapauteen mut en kato sitä kun on niin huono elokuva. No joo, enpä nyt keksi enenpää kirjotettavaa, joten lopetan kirjoituksen nyt tähän ja jatkan taas huomenna lisää kirjoituksia, joten ei muuta kun hyvää yötä ja heipparallaa ja huomiseen taas.

Maanantai 14.8.2023Maanantai 14.08.2023 23:47

Heräsin tänään puoli kakstoista ja katoin onnenarpaa kahteen asti ja menin käymään ensi cittarissa ja sen jälkeen kävin vielä prismassakin ja olin takasi kolmen jälkeen. Tänään kun ei tullu salkkareita eikä ihmemiestä (perjantaina ei tullu salkkareita illalla) Niin katoin muita tv ohjelmia neljään asti ja vaihdoin venlalle ruoan ja jatkon telkkarin kattomista puoli viiteen asti ja puin tallivaatteet päälle ja jatkoin vielä telkkarin kattomista puoli kuuteen asti ja puoli kuus mentiin tallille. Masalla mentiin ajamaan hetken päästä ja mä menin siivoamaan ensi poikien tarhaa ja sitte mimmin tarhaa. Sit kun oiln mimmin tarhan siivonnu niin vein ne ruoat ulos ja täytin vesitynnyrit. Masa oli sillä aikaa tullu talliin. Se tuotiin sitte ulos takas kun sillä oli ajettu. Ruvettii sitte ruokkimaan hepat. Soit kun hepat oli syöny niin keräsin kupit pois ja pesin ne. Ei sitte oltu enää kauaa tallilla kun lähdettiin kotiin mut jouduttiin palaamaan takas tallille kun kaveri oli unohtanu kännykänsä tallille sinne kaappiin kun se oli laittanu kännykän kaappiin siks aikaa kun oli ollu masan kyydissä. Lähdettiin sitte uudemman kerran kotiin ja olin kahdeksan jälkeen kotona joten salkkarit jäi kattomatta (Pitää huomenna kattoa sitte). Menin sitte suihkuun ja suihkun jälkeen puin vaatteet päälle ja rupesin lämmittämään ruokaa ja syömään että kerkesin kymmenen jälkeen koneelle ja menee varmasti puoli kolmeen ennen kun meen nukkumaan kun luen taas nettijutut ensi pois ja kuuntelen musaa youtubesta. Nyt myöhemmin illalla ei tarvi kattoa telkkaria kun ei tuu enää mitään katottavaa, rambo taistelija 2 tuli ja meni mut ei sekään ollu hyvä elokuva. Huomenna meen käymään taas cittarissa edes takas salkkareiden jälkeen ja huomenna oon kotona illalla kun ei mennä tallille kun kaveri on kuuteen asti töissä, niin mennään sitte keskiviikkona tallille niin huomenna voi ottaa päikkäritkin taas. Ei tässä varmaan enää mitään erikoista ole, joten ei muuta kun hyvää yötä ja morjens moi, huomenna kirjoitan taas lisää juttuja kun tuun koneelle.

Sunnuntai 13.8.2023Sunnuntai 13.08.2023 22:55

Heräsin tänään yhdeltätoista ja lähdin kauppaan ennen kahtatoista. Olin takasi vähän ennen yhtä ja tyhjäsin kauppapussin ja lähdin yhden jälkeen käymään vielä lidlissä. Olin ennen kahta takasi. katoin kolmelta uuno turhapuro kaksoisagentti varttia vaille viiteen ja siinä välillä puin tallivatteet päälle. Sit kun uuno loppu katoin neloselta mr bean lomailee elokuvan puoli kuuteen asti ja puoli kuus mentiin tallille. Hepat oli saanu heinät ja heinäverlot oli laitettu jo, ei tarvinnu kun vedet laittaa. Menin siivoamaan ensi poikien tarhaa ja sitte vielä mimmin tarhaa ja kaveri ruokki hepat sillä aikaa. Sit kun olin siivonnu mimmin tarhan niin hepat oli kerenny syömään niin keräsin kupit pois ja pesin ne, täytin vielä vesitynnyritkin. kaveri kävi vielä ottamassa heiniä pois maasta poikien tarhasta kun ne oli vanhoja heiniä jota ne eivät olleet syöneet. Vein vielä toiset ruokakupit talliin kuivumaan. Lähdettiin sitte kotiin puoli kahdeksan maissa ja olin kotona ennen kahdeksaa. Rupesin sitte lämmittämään ruokaa ja syömään että kerkesin koneelle jo ennen yhdeksää varttiavailla yhdeksän ja taas menee kahteen puoli kolmeen asti ennen kun meen nukkumaan kun luen taas nettijutut ensi pois. Nyt oon kattonu telkkaria kun ykköseltä tulee tuntematon sotilas se uudempi versio ja nyt katon uutisia välillä ja jatkan tuntemattoman sotilaan kattomista uutisten ja sään jälkeen kun se loppuu kahdeltatoista niin kerkeen kattomaan loppuun asti. Ai niin, juksu oli tänään toinen seinäjoen poniraveissa, mut videoa ei ollu että olis vähä nähny että miten se meni, mut hyvin oli kuulemma menny noin muuten. Huomenna aion nukkua puoli kahteentoista kattomaan onnenarpaa yhteen asti ja kähdelta käyn ensi cittarissa sitte prismassa edes takas. Huomenna päivällä ei tuu salkkareita ollenkaan kun perjantaina ei tullu ilalla salkkareita, mut huomenna illalla tulee uus jakso salkkareista. Kaveri menee töihin huomenna, siltä loppu nyt neljän viikon kesäloma niin mennä tallille sit puoli kuudelta taas niinku tänäänkin. No joo, Ei tässä varmaan oo enää mitään erikoista, joten lopetan kirjoituksen nyt tähän, joten ei muuta kun öitä ja moikkelis moi ja huomiseen taas kun ehdin koneelle johonki aikaan.

Lauantai 12.8.2023Lauantai 12.08.2023 23:28

Heräsin tänään puoli yhdeksän ja mentiin tallille kymmenen jälkeen. Kaveri laittoi vedet hevosille ja sen jälkeen heinät mä menin siivoamaan poikien tarhaa sillä aikaa kun mimmin tarhaa en kerenny tänään siivoamaan.. Lähdettiin sitte kotiin yhdentoista jälkeen kun kaveri lähti härmään siskonsa ja isänsä kans. Otin pyykit pois pyykkitelineestä ja menin yhden jälkeen päikkäreille ja nukuin neljään asti. Neljältä vaihdoin venlalle ruoan ja menin suihkuun puoli viideltä. suihkun jälkeen puin vaatteet takasi päälle ja rupesin lämmittämään ruokaa ja syömään ja katoin samalla ihmemiehestä kaks jaksoa peräkkäin. Kävin vielä prismassakin yhdeksältä edes takas. Tulin takas ja avasin koneen tai käynnistin koneen. Nyt oon kattonu telkkaria kun starilta tulee hot shots 2 elokuva ja vitoselta tulee samaan aikaan king kong elokuva, katon sitä nyt kun hot shots 2 loppu just. Menee taas kahteen tai puoli kolmeen ennen kun meen nukkumaan kun luen nettijutut taas ensi pois ja kuuntelen samalla musaa pet shop boysejä ja yms. Huomenna pitää nousta ylös yhdeltätoista kun lähden ennen kahtatoista käymään ensi k-marketissa ja sit kun tuun sieltä niin lähden käymään vielä lidlissäkin heti kun oon tyhjänny kauppapussin niin kerkeen käymään ennen kun mennään tallille viideltä kun viiden heinät pitää mennä heittämään kun toiset kaverit lähtee huomenna seinäjoelle juksun kans kun siellä on huomenna poniravit, me ei lähdetä mukaan kun hepat pitää ruokkia ja tarhat pitää siivota poikien ja mimmin tarhat. Ne ravit alkaa klo 12.00 ja juksun lähtö on kahdelta. No joo, eiköhän tämä kirjoittelu ollu nyt tässä tälle päivää, joten ei muuta kun oikein hyvää yötä ja heipparallaa, huomenna jatkan kirjoituksia taas.

Perjantai 11.8.2023Perjantai 11.08.2023 23:32

Heräsin tänään yhdeksältä ja lähdin kauppaan kymmeneltä ja olin takasi ennen kahtatoista. Tyhjäsin kauppapussin ja katoin onnenarpaa puoli yhteen asti ja puoli yhdestä yhteen katoin salkkarit. Yhdestä kahteen katoin valitutpalat collection ja kahdelta vein pyykit koneeseen. Katoin telkkaria kolmeen asti ja kolmelta hain pyykit pois koneesta ja laitoin ne kuivumaan pyykkitelineeseen. Katoin telkkaria vähä aikaa ja neljältä vaihdoin venlalle ruoan ja puoli viis puin tallivaatteet päälle ja selasin puhelinta ja jatkoin vielä telkkarin kattelua puoli kuuteen asti. Puoli kuus mentiin tallille ja taaskaan ei ollu annettu viiden heiniä hevosille joten ne piti taas antaa ensi. Menin sitte siivoamaan ensi poikien tarhaa ja sitte mimmin tarhaa. Vedet ja heinätki laitettiin. Ruvettiin sitte ruokkimaan hepat ja sit kun hepat oli syöny niin kerättiin kupit pois ja pesin ne taas. Ei oltu sitte enää kauaa tallilla kun lähdettiin kotiin puoli kahdeksan jälkeen ja olin kahdeksalta kotona. Rupesin sitte lämmittämään ruokaa ja syömään että kerkesin jo yhdeksältä koneelle ja menee varmaaj taas kahteen ennen kun meen nukkumaan kun luen nettijutut ensi pois taas niinku joka päivä. Oon kattonu telkkaria nyt illalla kun katoin uuno turhapuro kaksoisagenttia joka justiin loppui ja alkoi yhdeksältä. Nyt katon starilta hot shots leffaa joka loppuu ennen kahtatoista. Huomenna mennään tallille kymmenen jälkeen heittään hevosille päiväheinät ja laittamaan vedet ja heinät heinäverkkoihin. Ajattelin käydä kylässäkin huomenna tallin jälkeen mut kattoo nyt onko se kaveri huomenna kotona. Huomenna on taas suihku päiväkin illalla. Nuo päivityksetkin tuli tänään onneks kahden päivän odottelun jälkeen, oli skype päivitys ja windows 11 päivitys, mut en ota sitä vaikka kuinka tyrkyttää. No joo, tässä tuli nyt tarpeeks juttua tälle päivää, joten lopetan kirjoittamisen tähän, joten ei muuta kun öitä, moikka ja huomiseen taas.

Torstai 10.8.2023Torstai 10.08.2023 23:42

Heräsin tänään puoli kakstoista kattomaan onnenarpaa puoli yhteen asti ja puoli yhdestä yhteen katoin salkkarit. Sen jälkeen kävin cittarissa edes takas ja olin ennen kahta takas. Menin hetkes aikaa makoilemaan sohvalle ja katoin kakkoselta meidän maamme ohjelmaa, katoin sen loppuun ja nukahdin tunniks kolmesta neljään. Vaihdoin neljältä venlalle ruoan ja puoli viis puin tallivaatteet päälle ja selasin puhelinta ja katoin telkkaria puoli kuuteen asti. Puoli kuus mentiin tallille ja mimmillä ratsastettiin justiin ja taas piti antaa hevosille ensi heinät kun eivät olleet saaneet taaskaan viiden heiniä. Menin sitte siivoamaan ensi poikien tarhaa ja sitte mimmin tarhaa. Tytöt meni ratsastamaan vielä vallellakin kun sille ei oo tehty mitään pitkään aikaan, se on ollu vaan oloneuvoksena. Ennen seitsemää ruvettiin ruokkimaan hepat sillä aikaa kun vallella ratsastettiin vielä. Sitte kun hepat oli syöny niin kerätiin kupit pois ja pestiin ne tai mä pesin ne kupit, valle söi tallissa kun sillä oli ratsastettu. Sit se vietiin takas tarhaan. Ei sitte oltu enää kauaa tallillla kun lähdettiin seitsemän jälkeen kotiin ja olin kotona viis yli puoli kahdeksan ja kerkesin kattoa salkkarit melkeen alusta loppuun asti. Menin sen jälkeen suihkuun ja suihkun jälkeen puin vaatteet päälle ja rupesin lämmittämään ruokaa ja syömään että kerkesin koneelle kymmenen jälkeen ja menee varmasti taas puoli kolmeen asti ennen kun meen nukkumaan kun luen nettijutut taas pois ensi ( tämä blogi kirjoitus vie aina aikaa) Katoin tuossa hetki sitte uuno turhapuro muuttaa maalle joka alkoi yhdeksältä ja loppui yhdeltätoista, nyt tulee joku toinenki elokuva subilta mut en nyt kerkee sitä ruveta kattomaan. Huomenna lähden aamulla ensi kauppaan ennen kymmentä ja sitte iltapäivällä kahdelta pitää mennä taas pyykille, kerkeen kattoa onnenarpaa ja salkkareitakin huomenna. No joo, taidan lopetella kirjoittamisen tähän tälle päivää kun kello tulee pian kakstoista, joten ei muuta kun hyviä öitä ja heippati hei ja huomiseen taas kun ehdin koneelle.