IRC-Galleria

Jeppisläinen

Jeppisläinen

Oma maa mansikka muu maa mustikka.

Maanantai 16.10.2023Maanantai 16.10.2023 23:37

Nousin tänään ylös puoli kakstoista ja lähdin kirjastoon puoli yhden jälkeen ja olin takasi yhden jälkeen. Katoin onnenarpaa kahteen asti ja kävin sen jälkeen cittarissa edes takas ja olin takasi kolmelta. Katoin telkkaria puoli viiteen asti ja puoli viideltä puin tallivaatteet päälle ja selasin puhelinta vähä aikaa ja mentiin tallille vähän ennen viittä. karsinat oli jo siivottu. Mimmin loimia ja ruokia vietiin autoon ja kaveri haki mimmin sisälle ja pesi sen jalat. Sitte mimmiä ruvetttiin laittamaan autoon ja meni ihan hyvin. Lähdettiin sitte puoli kuudelta ajamaan härmään, en muista millon oltiin perillä kun en kattonu kelloa. Oltiin siellä hetken aikaa ja en kattonu kelloa koska lähdettiin härmästä mutta oltiin tallilla ennen yhdeksää varttia vailla yhdeksän. Lähdettiin sitte samantien kotiin ja olin kotona vähän yhdeksän jälkeen. Rupesin sitte lämmittämään ruokaa ja syömään että kerkesin kymmeneltä koneelle ja tänään menee varmasti puoli kolmeen ennen kun meen njukkumaan kun luen nettijutut ensi pois ja kuuntelen musaa ja katon pentuliveä ja nyt katon subilta matrixiä, muuta katottavaa tänään ei tuukkaan jos ei pentuliveä lasketa. Huomenna pitää nousta ylös yhdeltätoista ja käydä kioskilla edes takas että kerkeen käydä ennen salkkareita kun salkkarit jäi tänään näkemättä kun härmään lähdettiin. Kahden jälkeen meen käymään kylässä kun huomenna ei mennä tallille kun kaveri on iltavuorossa niin on hyvin aikaa mennä kylään kun mennään tallille keskiviikkona. Tallille ei jääny enää kun masa, kalle, allu ja juksu kun nyt kaks on poissa mut mimmi pääsi hyvään paikkaan. Siellä on 60 lehmääki ja 2-vuotias suokki tamma mimmin kaverina. No joo, rupeen lopetteleen kirjoittamista tälle päivälle, joten ei muuta kun hyvää yötä ja moikka moi ja huomiseen taas kun oon syöny ja käyny suihkussa.

Sunnuntai 15.10.2023Sunnuntai 15.10.2023 23:31

Heräsin tänään puoli kakstoista ja kävin kioskilla edes takas puoli yhden jälkeen ja olin takas ennen yhtä. Katoin vähän aikaa telkkaria ja menin kahdelta päikkäreille neljään asti. Nousin sitte neljältä ylös ja vaihdoin venlalle ruoan. Puoli viis puin tallivaatteet päälle ja selasin puhelinta hetken aikaa ja katoin telkkaria puoli kuuteen asti ja puoli kuus mentiin tallille. Karsinat oli jo siivottu ja heinät haettiin. Hepat haettiin sisälle ja masan jalkaa hoidettiin. Menin siivoamaan masan ja mimmin tarhaa vaikkei niisssä paljo mitään ollukkaan. Sit kun olin tarhat siivonnu niin menin talliin. Mimmin kaviot vuoltiin. Ruvettiin sitte ruokkimaan hepat ensi prixit ja sitte heinät. Lähdettiin sitte kotiin seitsemän jälkeen ja olin kotona puoli kahdeksalta. Menin sitte suihkuun ja suihkun jälkeen puin vaatteet takas päälle ja rupesin lämmittämään ruokaa ja syömään että kerkesin koneelle jo kymmeneltä ja tänään menee varmaan puoli kolmeen ennen kun meen nukkumaan kun luen nettijutut ensi pois ja kuuntelen musaa ja katon pentuliveä ja katon jotain elokuvaa kun nyt tulee vitoselta jurassic park ja avalta tulee pretty woman mut ei kumpaaki voi kattoa samaan aikaan. Huomenna meen käymään kirjastossa kahdentoista jälkeen ja tuun takas kotiin kattomaan onnenarpaa kahteen asti ja kahden jälkeen käyn edes takas cittarissa. Huomenna mennään tallille jo viideltä kun lähdetään viemään mimmiä härmään uudelle omistajalle ja siellä menee varmasti aikaa kun matkoihiki menee aikaa vaikkei sinne pitkä matka olekkaan, en tiedä mihin aikaan ollaan takasi tallilla, ollaan sit kun ollaan, huomenna tiedän paremmin. No mutta, rupeen lopetteleen tätä kirjoitusta tälle päivälle ennen kun kello on kakstoista, joten ei muuta kun hyviä öitä ja moikka moi ja huomiseen taas johonki aikaan kun ehdin koneelle.

Lauantai 14.10.2023Lauantai 14.10.2023 22:47

Nousin tänään ylös puoli kakstoista ja kävin puoli yhden jälkeen cittarissa ja olin takasi ennen kahta. Menin päikkäreille kahden aikaan neljään asti eli nukuin vähän yli kaks tuntia. Nousin sitte neljältä ylös ja vaihdoin venlalle ruoan. Puoli viis puin tallivaatteet päälle ja selasin puhelinta hetken aikaa ja katoin telkkaria puoli kuuteen asti ja puoli kuus mentiin tallille. Kaikki karsinat oli jo siivottu ja heinät haettu. Haettiin hepat ensi sisälle ja menin sitte siivoamaan masan tarhaa ja sitte mimmin tarhaa. Masan jalkaa hoidettiin sillä aikaa. Sitte kun olin tarhat siivonnu niin menin talliin ja kallea harjattiin justiin. Sen jälkeen kaveri pesi mimmin jalat ja mä kävin sillä aikaa kakku kahvilla kun toisen kaverin tytöllä oli synttärit tänään ja kaveri oli ruokkinu hepat sillä aikaa kun olin kahvilla. Menin sitte talliin vielä hakemaan mun tavarat pois kännnykän ja mehupullon. Lähdettiin sitte seitsemän jälkeen kotiin ja olin kotona puoli kahdeksan jälkeen. Rupesin sitte lämmittämään ruokaa ja syömään että kerkesin koneelle jo yhdeksältä ja katoin samalla haluatko miljonääriksi neloselta. Tänään menee taas kahteen asti ennen kun meen nukkumaan kun luen nettijutut ensi pois ja katon vitoselta poliisiopisto moskovan keikka elokuvaa. Huomenna en tiedä lähdenkö käymään kylässä vai oonko kotona koko päivän ennen kun mennään illalla tallille. Taidan lopettaa kirjoituksen tähän tällä kertaa kun en keksi enempää kirjoittamista, joten ei muuta kun hyviä öitä ja heippa hei ja huomiseen taas kun oon käyny suihkussa ja syöny.

Perjantai 13.10.2023Perjantai 13.10.2023 23:43

Heräsin tänään yhdeksältä ja lähdin kauppaan ennen kymmentä ja olin takasi yhdentoista jälkeen.. Katoin vähä aikaa kolmoselta arpa.fi ohjelmaa ja katoin neloselta kahdeltatoista onnenarpaa puoli yhteen asti ja puoli yhdestä yhteen katoin salkkarit ja salkkareitten jälkeen menin päikkäreille puoli neljään asti eli nukuin vähän yli pari tuntia. Katoin sitte neljästä puoli viiteen salkkarit ja puoli viis puin tallivaatteet päälle ja selasin puhelinta vähä aikaa ja katoin telkkaria puoli kuuteen asti ja puoli kuuden jälkeen mentiin tallille.Kaikki karsinat oli jo siivottu ja heinätki haettiin. Masan jalkaa hoidettiin kun se oli loukannu sen ilmeisesti karsinassa. Menin siivoaamaan masan tarhaa ja sitte mimmin tarhaa. Hepat haettiin sisälle sillä aikaa kun masan tarhaa siivosin. Sitte kun olin tarhat siivonnu niin menin talliin ja mimmiä oltiin just harjaamassa. Ruvettiin sitte ruokkimaan hepat ennen seitsemää, ensi prixit ja sitte heinät. Lähdettiin kotiin seitsemän jälkeen ja olin kotona puoli kahdeksan jälkeen. Menin sitte suihkuun ja suihkun jälkeen puin vaatteet takas päälle ja rupesin lämmittämään ruokaa ja syömään että kerkesin kymmeneltä koneelle ja tänään menee puoli kolmeen ennen kun meen nukkumaan kun luen taas nettijutut ensi pois ja kuuntelen musaa ja katon pentuliveä. katoin poliisiopistoa joka alkoi yhdeksältä ja loppui vähän aikaa sitte. Nyt katon starilta me kaksi ja irene elokuvaa joka alkoi kymmeneltä ja loppuu kakskymmentä yli kakstoista. Huomenna vois ajan kuluks käydä cittarissa päivällä kun mennään illalla tallille kun kaveri on kahteen asti töissä. Katon jos kerkeis ottamaan päikkäritki päivällä ennen kun mennään tallille, ehkä kerkeenki jos meen kahdentoista jälkeen käymään cittarissa enkä jää sinne lojumaan pitkäks aikaa. No joo, lopetan tämän kirjoittamisen nyt tähän tällä kertaa, joten ei muuta kun hyvää yötä ja morjens moi ja huomiseen taas joskus illalla kun tuun koneelle.

Torstai 12.10.2023Torstai 12.10.2023 22:51

Nousin tänään ylös puoli kakstoista ja katoin kolmoselta arpa.fi ohjelmaa kahteentoista asti ja kahdestatoista puoli yhteen katoin onnenarpaa neloselta. Puoli yhdestä yhteen katoin salkkarit ja jatkoin onnenarvan kattomista kahteen asti tai se loppui viittavaille kaks. Kävin viemässä kahdelta pyykit koneeseen ja katoin telkkaria kolmeen asti. Hain kolmelta pyykit pois koneesta ja laitoin ne kuivumaan pyykkitelineeseen. Makoilin vähä aikaa sohvalla kun ootin että salkkarit alkaa ja makoilin koko salkkareitten ajan sohvalla. puoli viiteen asti. Puoli viis puin tallivaatteet päälle ja selasin vähä aikaa puhelinta ja katoin telkkaria puoli kuuteen asti ja puoli kuuden jälkeen mentiin tallille. kaikki karsinat oli jo siivottu. Valle oli viety pois aamulla yhdeksältä eli kokonaan pois, näin sen eilen viimmeisen kerran. Menin sitte siivoamaan masan tarhaa ja sitte mimmin tarhaa. Hepat haettiin sisälle sillä aikaa kun mimmin tarhaa siivosin. sit kun olin tarhat siivonnu niin menin talliin ja allua harjattiin ja sen jälkeen kalle harjattiin. Ruvettiin sitte ruokkimaan hepat ensi prixit ja sitte heinät. Lähdettiin sitte seitsemän jälkeen kotiin ja olin kotona puoli kahdeksalta. Kerkesin kattoa salkkarit melkeen alusta loppuun. Rupesin salkkareitten jälkeen lämmittämään ruokaa ja syömään että kerkesin jo yhdeksältä koneelle ja tänään menee taas kahteen asti ennen kun meen nukkumaan kun luen taas nettijutut pois ja kuuntelem musaa ja katon pentuliveä. Nyt oon kattonu poliisiopistoa kutoselta joka alkoi yhdeksältä ja loppuu ihan kohta. muuta katottavaa tänään ei sitte enää tuukkaan. Huomenna pitää nousta yhdeksältä ylös ja lähteä ennen kymmentä kauppaan ja oltava takasi yhdentoista jälkeen kun pitää ottaa pyykit pois telineestä ennen kun salkkarit alkaa, illalla ei taas tuu salkkareita lainkaan kun maanantaina tulee seuraavan kerran. No joo, rupeen lopetteleen tätä kirjoitusta tälle päivälle vähän surullisin mielin tuon vallen takia, joten ei muuta kun hyvää yötä ja heippa hei ja huomiseen taas kun ehdin koneelle varmaan kymmeneltä illalla.

Keskiviikko 11.10.2023Keskiviikko 11.10.2023 23:30

Heräsin tänään yhdeksältä ja lähdin kauppaan ennen kymmentä ja olin takasi kotona ennen kahtatoista. Tyhjäsin kauppapussin ja katoin neloselta onnenarpaa puoli yhteen asti ja puoli yhdeltä katoin salkkarit. Salkkareitten jälkeen lähdin käymään lidlissä viemässä tyhjät pullot pois ja ostin yhden limppari pullon lisää. Olin takasi ennen kahta. Makoilin sohvalla kolmesta neljään niin nukahdin vähäks aikaa. Katoin sitte neljältä salkkarit puoli viiteen ja salkkareitten jälkeen puin tallivaatteet päälle ja selasin puhelinta hetken aikaa ja katoin puoli kuuteen asti telkkaria. Puoli kuus mentiin tallille ja kaikki karsinat oli jo siivottu ja heinät haettu. Menin siivoamaan poikien tarhaa. Haettiin hepat välillä sisälle ja jatkoin tarhan siivousta. Siivosin vielä mimminki tarhan vaikka satoiki vettä ja näkyvyys meinas loppua kun tuli niin pimeetä äkkiä. Sit kun olin tarhat siivonnu niin menin talliin ja mimmiä harjattiin ja mä pidin jaakko kissaa vähä aikaa sylissä.Lenni kissa oli jossain menossa kun sitä ei näkyny tallissa.Sit kun mimmi oli harjattu niin ruvettiin ruokkimaan hepat, ensi prixit ja sit heinät perään. Sit kun hepat oli ruokittu ja oltiin valmiita niin lähdettiin seitsemän jälkeen kotiin ja olin kotona ennen puolta kahdeksaa joten kerkesin kattoa salkkarit alusta loppuun. Menin sitte salkkareitten jälkeen suihkuun ja suihkun jälkeen puin vaatteet takas päälle ja rupesin lämmittämään ruokaa ja syömään että kerkesin jo kymmeneltä koneelle tai viis yli kymmenen ja tänään menee taas puoli kolmeen ennen kun meen nukkumaan kun luen taas nettijutut ensi pois ja kuuntelen musaa ja katon pentuliveä. Nyt oon kattonu tappajahaita subilta joka loppuu 23.35 kun alkoi yhdeksältä. Starilta tulee vielä elokuva me kaksi ja irene joka alkaa klo 1.00 ja loppuu klo 3.10, katon sitäki vähänaikaa tai siihen asti kunnes meen njukkumaan. Huomennaki oon koko päivän kotona kun pitää mennä kahdelta iltapäivällä pyykille taas ja katon telkkaria puoli kuuteen asti, salkkarit ja ym. No mutta, taidan ruveta lopetteleen tätä kirjoitusta tälle päivälle, joten ei muuta kun hyvää yötä ja moikkelis moi ja huomenna jatketaan harjoituksia.

Tiistai 10.10.2023Tiistai 10.10.2023 22:52

Heräsin tänään puoli kakstoista ja katoin kolmoselta kahteentoista asti uutta arpa.fi ohjemaa ja sitte katoin neloselta onnenarpaa puoli yhteen asti ja puoli yks katoin salkkarit. Menin salkkareitten jälkeen päikkäreille neljään asti ja neljästä puoli viiteen katoin salkkarit ja menin vielä uudestaan päikkäreille puol viidestä puoli kahdeksaan. Nousin sitte puoli kahdeksalta kattomaan salkkareita kahdeksaan asti ja salkareitten jälkeen rupesin lämmittämään ruokaa ja syömään että kerkesin koneelle jo yhdeksältä. Tänään menee taas kahteen asti ennen kun meen njkkumaan kun luen taas nettijutut ensi pois ja kuuntelen musaa ja katon pentuliveä. Telkkaria ei tarvi paljo kattoa kun ei tuu mitään katottavaa nyt kun on tiistai ei ainakaan mitään mikä kiinnostais. Huomenna lähden aamulla ennen kymmentä kauppaan ja pitää olla yhdentoista jälkeen takasi kotona ja jos kävis salkkareitten jälkeen lidlissä viemässä tyhjiä pulloja pois ja ostas yhden limpparipullon lisää. Huomenna illalla mennään sitte tallille ja tallin jälkeen pitää mennä suihkuun. No joo, ei tästä päivästä sen enempää, joten lopetan kirjoittamisen tähän tällä kertaa, joten ei muuta kun hyviä öitä ja heipparallaa ja huomenna jatkan taas kirjoituksia.

Maanantai 9.10.2023Maanantai 09.10.2023 23:33

Heräsin tänään yhdeksältä ja lähdin kauppaan kymmeneltä ja olin takasi kotona kaupasta kahdeltatoista. Tyhjäsin kauppapussin ja katoin onnenarpaa kahteen asti ja kahden jälkeen kävin cittarissa edes takas ja olin ennen kolmea takasi. Katoin telkkaria puoli viiteen asti ja puin tallivaatteet päälle. Selasin puhelinta vähä aikaa ja katoin telkkaria vielä puoli kuuteen asti ja puoli kuuden jälkeen mentiin tallille. Heitettiin hevosille ensi heinät ja siivottiin pari karsinaa kun ne oli vielä siivoamatta,vallen ja mimmin karsinat muut oli jo siivottu. Menin sitte siivoamaan poikien ja mimmin tarhaa ennen kun tuli pimeetä, kaveri laittoi heinät pusseihin sillä aikaa. Sitten kun olin tarhat siivonnu niin haettiin hepat sisälle, vedet laitettiin ennen sitä. Ei harjattu tänään ketään kun ei keretty. Ruvettiin sitte ruokkimaan hepat ensi prixit ja sitte heinät perään. Ei oltu enää kauaa tallilla kun lähdettiin seitsemän jälkeen kotiin ja olin kotona kakskyt vailla kahdeksan. salkkarit jäi alusta kattomatta, katoin sen sitte loppuun ja menin suihkuun ja suihkun jälkeen puin vaatteet takasi päälle ja rupesin lämmittämään ruokaa ja syömään että kerkesin jo kymmeneltä koneelle ja tänään menee taas puol kolmeen ennen kun meen nukkumaan kun luen taas nettijutut pois ja kuuntelen musaa ja katon pentuliveä- telkkaria ei tarvi paljo kattoa enää kun ei tuu katottavaa, ne katottavat tuli ja meni salkkarit ja the mask-naamio jossa oli pääosassa jim carrey hyvä leffa oli vaikka oon nähny sen aikasemmimnki. Kolmoselta tulee nyt tämä on tämä ohjelma joka on ihan katottava ohjelma. Huomenna ei taas mennä tallille kun kaveri on iltavuorossa töissä ja oon vielä kahden vaiheilla että lähdenkö pyörälenkille vai enkö lähde, jos sataa vettä niin en varmasti lähde mihinkään, oon sitte koko päivän kotona, en tiedä lähdenkö sittekkään vaikkei sataiskaan, jää nähtäväksi. No joo mut lopettelen tämän kirjoituksen nyt tälle päivää, joten ei muuta kun hyvää yötä ja moikka moi ja huomiseen taas.

Sunnuntai 8.10.2023Sunnuntai 08.10.2023 22:27

Heräsin tänään puoli kakstoista ja kävin puoli yhdeltä ajankuluks edes takas cittarissa, olin takas yhdeltä. Menin päikkäreille puoli kahdesta puoli neljään eli vähän yli tunniksi. Nousin sitte ylös puoli neljä ja neljältä vaihdoin venlalle ruoan. Puoli viis puin tallivaatteet päälle. selasin puhelinta vähä aikaa ja katoin telkkaria puoli kuuteen asti. Puoli kuus mentiin talille. Kaikki muut karsinat oli jo siivottu paitsi mimmin ja vallen. Siivottiin neki vielä. Heinätki haettiin. Mä menin siivoamaan poikien ja mimmin tarhaa. Hepat haettiin sisälle ennen seitsemää eli sillä aikaa kun mimmin tarhaa siivosin. sit kun olin mimmin tarhan siivonnju niin menin talliin ja siellä oli jo ruvettu ruokkimaan hepat. Ensi ne sai prixit ja sitte heinät. Masa harjattiin ennen ruokkimista. Ei oltu sitte enää kauaa tallilla kun lähdettiin seitsemän jälkeen kotiin ja olin kotona puoli kahdeksalta. Rupesin sitte hetken päästä lämmittämään ruokaa ja syömään että kerkesin koneelle jo ennen yhdeksää ja tänään menee varmasti kahteen asti ennen kun meen nukkumaan kun luen taas nettijutut ensi pois ja kuuntelen musaa ja katon pentuliveä. Telkkarista ei oikeen tuu mitään katottavaa nyt illalla paitsi yks länkkäri elokuva hyvät, pahat ja rumat mut en kato sitä kun en tykkää länkkäreistä. Huomenna aamulla lähden käymään kaupassa ja iltapäivällä kahdelta käyn edes takas cittarissa. Huomenna ei taas tuu salkkareita päivällä kun perjantaina ei tullu salkkareita illalla Huomenna illalla mennään taas tallille. Mut joo, lopettelen tätä kirjoitusta nyt tähän tällä kertaa, joten ei muuta kun hyvää yötä ja heippa hei ja huomiseen taas kun oon käyny suihkussa ja syöny ja pukenu päälle.

Lauantai 7.10.2023Lauantai 07.10.2023 23:32

Heräsin tänään jo puoli yhdeksältä ja touhusin kaikenlaista ja puin tallivaatteet päälle ennen kymmentä ja selasin puhelinta vähä aikaa ja katoin telkkaria puoli yhteentoista asti ja puoli ykstoista mentiin tallille. Heitettiin ensi heinät hevosille ja kaveri laittoi vedet. Mä menin siivoamaan poikien tarhaa ja kaveri oli laittanu turvetta karsinoihin sillä aikaa kun hepat otettiin tänään sisälle yöksi (jo oli aikakin ottaa kun ovat olleet 5kk yötä päivää ulkona) Mimmin tarhaa en kerenny tänään siivoamaan. Lähdettiin kotiin puoli kahdentoista jälkeen ja olin kotona ennen kahtatoista. Katoin vähä aikaa telkkaria ja puoli yks lähdin kauppaan vaikka oli paska ilma. Olin takas kotona kahden jälkeen ja tyhjäsin kauppapussin ja tiskasin paistinpannun pois ja otin pyykit pois pyykkitelineestä. Vaihdoin venlalle ruoan ennen neljää kun menin sitte päikkäreille neljästä puoli kahdeksaan eli yli kolme tuntia nukuin. Nousin sitte pjuoli kahdeksalta ylös ja menin hetken päästä suihkuun ja suihkun jälkeen puin vaatteet takas päälle ja rupesin lämmittämään ruokaa ja syömään että kerkesin jo kymmeneltä koneelle ja tänään menee puoli kolmeen ennen kun meen nukkumaan kun luen taas nettijutut ensi pois ja katon pentliveä ja katon nyt elokuvaa me kaksi irene starilta ja klo 23.55 alkaa poliisiopisto tv vitoselta senki meinaan kattoa vaikka koneella oonkin. Huomenna en varmaan lähde mihinkään ennen tallia kun on luvattu samanlaista säätä huomennaki niin kun tänäänki sadetta ja myrskyä, jos en sitte citttarissa käy edes takas kahdentoista jälkeen. Pyörälenkille en ainakaan lähde kun ei sateella oo kiva ajaa pyörällä muuta kun kauppareissu,sillon on pakko ajaa pyörällä satoi tai ei.No mutta, taidan lopettaa tämän kirjoittamisen tähän tällä kertaa, joten ei muuta kun hyvää yötä ja moikka moi ja huomiseen taas johonki aikaan.