IRC-Galleria

Jeppisläinen

Jeppisläinen

Oma maa mansikka muu maa mustikka.

Tiistai 30.1.2024Keskiviikko 31.01.2024 00:21

Kerronpa ensi että tässä talossa jossa asun niin tapahtui viime yönä aivan kauheita. Olin menossa kolmelta nukkumaan niin enpäs mennykkään kun näin että pihassa oli kolme poliisi autoa ja kaks ambulanssia ja ne kaikki oli tässä rapussa poliisit ja ambulanssi kuskit. Katoin ikkunasta mitä ulkona tapahtuu kauan aikaa ja menin nukkumaan vasta viiden jälkeen aamulla ja sillonki oli vielä yks poliisiauto pihassa kun kaks muuta lähti pois ja kummatki ambulanssit. Kuulin sitte myöhemmin tänään että joku ulkomaalainen mies oli puukotettu ja se huusi rappukäytävässä ja oli maannui siellä ja se vietiin sairaalaan ja se puukottaja oli otettu kiinni ja viety poliisiautolla pois. En sitte tiedä että oliko se puukottaja menny kellariin piiloon kun kellarin ovi oli auki että poliisit pääsi sinne vaikka ei siellä kauheesti piilopaikkoja ole. Nousin tänään ylös puoli kakstoista ja katoin arpa.fi kahteentoista ja kahdestatoista puoli yhteen katoin onnenarpaa ja puoli yhdestä yhteen katoin salkkarit ja yhden jälkeen lähdin kaupungille hakemaan puheaikaa prepaid liittymään kun mulla on seki vielä käytössä vaikka mulla älypuhelin onkin. Kävin ensi powerilla, sieltä ei saanu puheaikaa enää, sitten kävin heinätorin kioskilla, sieltä olis saanu puheaikaa mut ei ollu rahaa enää. Menin sitte jnt:lle ja sieltä sain puheaikaa 10 eurolla kun se menee umpeen 30 päivän päästä. Sieltä kun tulin niin kävin vielä prismassa ja tulin sieltä kotiin niin kaks poliisia oli rappukäytävässä ja juttelivat naapurin kans siitä viime öisestä ja rupesivat esittämään mullekki kysymyksiä. Siinä ne hetken aikaa oli ja sitte kun ne lähti niin jäin vielä naapurin kans juttelemaan ainaki puoleks tunniks kun tulin prismasta puoli neljä kotiin. Tulin neljältä sitte sisälle ja Katoin salkkarit neljästä puoli viiteen ja sen jälkeen menin päikkäreille puoli kahdeksaan asti kun en lähteny tallille tänään tuon liukkauden takia kun eilen kaaduin kaks kertaa kun menin tallille ja tulin tallilta. Nousin sitte ylös kattomaan salkkareita kahdeksaan asti ja salkkareitten jälkeen rupesin lämmittämään ruokaa ja syömään että kerkesin yhdelsältä koneelle ja tänään menee kahteen asti ennen kun meen nukkumaan kun luen nettijutut ensi pois ja kuuntelen musiikkia ja katon telkkaria kun katoin ensi kolmoselta putouksen sit kun se loppu niin nyt katon subilta putouksen. Muuta katottavaa tänään ei enää tuukkaan. Mut joo, sellanen viime yö ja sellanen päivä eilen. Ei muuta enää, joten lopetan kirjoituksen tähän, joten ei muuta kun hyvää yötä ja moikka moi ja tähän päivään taas varmaan kymmeneltä illalla sitte kun oon käyny suihkussa, pukenu päälle ja syöny tai heti kun kerkeen koneelle ja yritän keretä ennen puolta yhtätoista kun tähän blogi kirjoitukseen menee niin paljon aikaa aina.

Sunnuntai 28.1.2024Maanantai 29.01.2024 00:10

Nousin tänään ylös puoli kakstoista ja lähdin puoli yhden jälkeen kävelemään sinne äänestämään. Sieltä kun tulin niin kävin prismassa hakemassa limpparia. Olin ennen kahta kotona mut en ottanu päikkäreitä tänään ollenkaan. Katoin telkkaria ja selasin puhelinta vähä aikaa ja makoilin tunnin sohvalla mut en nukkunu. Katoin telkkaria neljään asti ja vaihdoin venlale ruoan ja puin tallivaatteet päälle ja lähdin hakemaan pyörää pyörävarastosta ja lähdin polkemaan tallille ja olin viiden jälkeen tallilla. Juksun karsina oli jo siivottu niin siivosin sitte allun ja masan karsinat. Elli tuli talliin ja se laitto ruoat ja haki heinät ja pesi jonku riimun. Mariel tuli tallille ja se siivos kallen karsinan. Mä tyhjäsin vielä juksun vesikupin. Haettiin hepat kuuden jälkeen sisälle. juotettiin niille lämmintä vettä ja mariel harjas kallen ja elli harjas juksun sit se harjas vielä allun. Ruvettiin sitte ruokkimaan hepat. Sitte kun hepat oli ruokittu niin lähdettiin kotiin seittemän jälkeen ja olin vasta kahdeksalta kotona ja vein pyörän takas pyörävarastoon ja tulin sisälle. Rupesin sitte hetken päästä lämmittämään ruokaa ja syömään että kerkesin koneelle vasta puoli kymmeneltä. Oon kattonu vaaleja telkkarista, jäi poliisiopisto osin kattomatta viitoselta. Tänään menee taas kahteen asti ennen kun meen nukkumaan kun luen nettijutut ensi pois ja kuuntelen musiikkia. Telkkaria ei tarvi enää kattoa kun ei tuu enää mitään katottavaa. Huomenna meen käymään cittarissa edes takas ja tuolla pikku k-marketissa kahden jälkeen. Huomenna alkaa salkkarit taas illalla. No joo, ei muuta enää tästä päivästä, joten lopetan kirjoituksen tähän, joten ei muuta kun hyvää yötä ja moikka moi ja tähän päivään taas sitten kun oon käyny suihkussa, pukenu päälle ja syöny varmaan kymmeneltä illalla yritän ehtiä koneelle taas mut voi olla että menee puoli yhteenkitoista ennen kun kerkeen koneelle.

Lauantai 27.1.2024Sunnuntai 28.01.2024 00:05

Nousin tänään ylös puoli ykstoista kun mentiin sinne abc:lle syömään kaheltatoista, ihan hyvää ruokaa siellä oli tai ainaki se mitä mä söin lihapulla pannua sain ainaki mahan täyteen ja pärjäs koko päivän. Ennen kun lähdetttiin abc:ltä niin käytiin siinä salessakin vielä ostamassa mulle lisää ruokaa ja sitä mitä tarvitsin. Olin jo ennen kahta kotona ja tyhjäsin ensi kauppapussin ja otin pyykit pois pyykkitelineestä ja sen jälkeen kävin edes takas prismassa ja olin ennen kolmea takasi. Selasin puhelinta vähä aikaa ja neljältä vaihdoin venlalle ruoan ja neljän jälkeen puin tallivaatteet päälle ja lähdin hakemaan pyörää pyörävarastosta ja lähdin polkemaan tallille ja varovasti sai ajaakkin kun oli tullu uutta lunta jään päälle kun aamulla oli satanu lunta. Olij viiden jälkeen tallilla ja allun ja juksun karsinat oli jo siivottu ei tarvinnu siivota kun masan ja kallen karsinat. Elli kävi tallissa ja se laittoi ruoat ja oli ajanu masalla ja vei varusteet vessaan. Mä tyhjäsin juksun vesikupin ja laitoin juomavedet valmiiks.Mariel ei ollu tänäänkään tallila vaikka sen piti tulla. Hain sitte jukan kans hepat sisälle kuuden jälkeen. Jukka haki heinät vielä ja mä harjasin juksun kun en oo pitkään aikaan harjannu sitä. Sitte kun olin juksun harjannu niin rupesin ruokkimaan hepat ja kissat ja sitte kun hepat oli ruokittu niin lähdin kotiin seittemän jälkeen ja olin kotona vasta kahdeksalta ja vein pyörän takas pyörävarastoon ja tulin sisälle ja menin sitte hetken päästä suihkuun en kerenny putousta kattoa. Suihkun jälkeen puin vaatteet takas päälle ja rupesin lämmittämään ruokaa ja syömään että kerkesin koneelle vasta puoli ykstoista (taas menee aikataulu perseelleen). Katoin yhdeksältä the voice of finland kun siinä oli yks pietarsaarelainen mies laulamassa ja emil hallberg oli myös laulamassa siinä. Tänään menee taas puoli kolmeen ennen kun meen nukkumaan kun luen nettijutut ensi pois ja kuuntelen musiikkia ja katon telkkaria kun vitoselta alkaa kohta elokuva tappava ase ja se loppuu vasta klo 2.45, voi olla että katon sen loppuun asti. Huomenna meen käymään äänestämässä pressan vaaleissa kahdentoista jälkeen ja sieltä kun tuun niin käyn prismassa hakemassa limpparia kun sitä ei salesta tänään ostettu. Se sale on aika pieni kauppa jossa on aika suppea valikoima mut on pietarsaaressa isompikin sale kauppa. Mut joo, ei enenpää tästä päivästä,joten lopetan kirjoituksen tähän joten ei muuta kun hyvää yötä ja moikkelis moi ja huomiseen taas sitten kun oon syöny ja kaikki hommat on tehty valmiiks varmaan yhdeksältä illalla yritän ehtiä koneelle tai heti kun kerkeän mut kuitenki ennen puolta kymmentä.

Perjantai 26.1.2024Perjantai 26.01.2024 23:54

Nousin tänään ylös puoli kakstoista ja katoin arpa.fi kahteentoista ja kahdestatoista kahteen asti katoin onnenarpaa ja kahdelta vein pyykit koneeseen ja katoin telkkaria ja selasin puhelinta vähä aikaa. Hain pyykit pois koneesta kolmelta ja laitoin ne kuivumaan pyykkitelineeseen. Katoin neljään asti telkkaria ja neljältä vaihdoin venlalle ruoan ja neljän jälkeen puin tallivaatteet päälle ja lähdin hakemaan pyörää pyörävarastosta ja lähdin polkemaan tallille. Olin viiden jälkeen tallilla kun tuolla joutuu paikka paikoin taluttamaan pyörää kun on niin liukas ja muhkuraiset tiet. Karsinat oli taas siivoamatta joten siivosin taas juksun, allun ja masan karsinat. Jukka tuli talliin ja se siivos kallen karsinan ja laittoi ruoat ja haki heinät. Mariel ei ollu tallilla tänään kun oli iltavuorossa. Haettiin kuuden jälkeen hepat sisälle ja kallen takajalat kylmättiin kylmäpatjoilla vähä aikaa. Harjasin sen jälkeen masan kun se jäi eilen harjaamatta kun en kerenny harjaamaan. Sitte kun olin masan harjannu niin lakaisin lattian ja rupesin ruokkimaan hepat ja sitte kun olin hepat ruokkinu niin ruokin vielä kissat ja lähdin polkemaan kotiin seittemän jälkeen ja olin kotona kahdeksalta ja vein pyörän takas pyörävarastoon ja tulin sisälle ja hetken päästä rupesin lämmittämään ruokaa ja syömään että kerkesin koneelle vasta puoli kymmeneltä kun katoin kolmoselta kultainen venla gaalaa kymmeneen asti. Tänään menee taas kahteen asti ennen kun meen nukkumaan kun luen nettijutut ensi pois ja kuuntelen musiikkia ja katon telkkaria kun kutoselta alkaa kohta painajainen elm streetillä ja se loppuu vasta klo 1.55. Huomenna meen sukulaisen kans syömään abc:lle kahdeltatoista ja sitte kun tuun sieltä niin pitää ottaa pyykit pois pyykkitelineestä ja pitää keretä käymään prismassaki edes takas. No joo, ei paljo muuta tästä päivästä, joten lopetan kirjoituksen tähän tälle päivää, joten ei muuta kun hyvää yötä ja heipparallaa ja huomiseen taas sitten kun oon käyny suihkussa, syöny ja pukenu päälle varmaan kymmeneltä yritän keretä koneelle huomenna tai heti kun ehdin.

Torstai 25.1.2024Perjantai 26.01.2024 00:02

Tänään piti nousta ylös jo yhdeltätoista kun yhdestä firmasta tultiin kattomaan noita pattereita, onneks eivät olleet kauan. Katoin puoli kahdeltatoista arpa.fi kahteentoista ja kahdeltatoista katoin onnenarpaa puoli yhteen asti ja puoli yhden jälkeen kävin prismassa edes takas ja tulin kattomaan onnenarpaa kahteen asti. Otin taas pikku päikkärit sohvalla kahdesta puoli neljään asti. Nousin sitte ylös puoli neljältä ja selasin puhelinta vähä aikaa ja neljältä vaihdoin venlalle ruoan ja neljän jälkeen puin tallivaatteet päälle ja lähdin hakemaan pyörää pyörävarastosta ja nyt sain oven auki kun se korjattiin vasta tänään ja nyt toimii taas jonku aikaa. Lähdin sitte pyöräilemään tallille vaika liukas olikin. Olin viiden jälkeen tallilla ja kaikki karsinat oli siivoamatta joten siivosin sitte juksun, allun ja masan karsinat ja jukka siivos kallen karsinan ja laittoi ruoat. Mariel tuli tallille ja se haki heinät. Sitte kun karsinat oli siivottu niin haettiin hepat sisälle kuudelta. juotettiin niille lämmintä vettä ensi ja sitte kallelle laitettiin pari kenkää kun oli pudottanu ne tarhassa ja sitte allulle laitettiin toinen taka kenkä kun seki oli pudottanu kengän tarhassa. En kerenny harjaamaan tänään ketään kun kengityksessä meni niin kauan. Sit kun allu oli kengitetty niin ruvettiin ruokkimaan hepat ja sit kun hepat oli ruokittu niin lähdettiin kotiin seittemän jälkeen ja olin kotona kahdeksalta ja vein pyörän takas pyörävarastoon ja tulin sisälle ja menin hetken päästä suihkuun ja suihkun jälkeen puin vaatteet takas päälle ja rupesin lämmittämään ruokaa ja syömään että kerkesin koneelle vasta puoli ykstoista kun en kymmeneltä kerennykkään ja tänään menee taas puoli kolmeen asti ennen kun meen nukkumaan kun luen nettijutut ensi pois ja kuuntelen musiikkia. Telkkarista ei tuu taas mitään katottavaa joten sitä ei tarvi kattoa. Huomenna nousen ylös puoli kakstoista kattomaan arpa.fi ja onnenarpaa kahteen asti ja kahdelta meen pyykille taas ja haen kolmelta pyykit pois koneesta ja laitan ne kuivumaan pyykkitelineeseen. Ei tarvi lähteä ulos ennen tallia kun en hae mitään mistään. No joo, eiköhän tämä ollu nyt tässä tälle päivää, joten lopetan kirjoituksen tähän tälle päivää, joten ei muuta kun hyviä öitä ja moikka moi ja huomiseen taas sitten kun oon syöny ja kaikki hommat on tehty valmiiks varmaan yhdeksältä illalla yritän ehtiä koneelle ettei mee puoli kymmeneen ennen kun tuun koneelle. Aikataulu meni vähän pieleen tänään.

Keskiviikko 24.1.2024Keskiviikko 24.01.2024 23:28

Nousin tänään ylös puoli kakstoista ja katoin vähä aikaa arpa.fi ja kahdeltatoista katoin onnenarpaa puoli kahteen asti ja puoli kahden jälkeen kävin cittarissa edestakas ja olin takas kotona kahden jälkeen. Selasin puhelinta vähä aikaa ja katoin putousta kun se tuli tänäänki uusintana klo 14.00-15.30. Vaihdoin sitte neljältä venlalle ruoan ja rupesin pukemaan tallivaatteet päälle ja lähdin taas hakemaan pyörää pyörävarastosta mut ei sitä ovea oltu korjattu tänäänkään kun en saanu sitä tänäänkään auki. Tulin sitte takas sisälle ja riisuin vaatteet pois päältä ja soitin uudestaan talonmiehelle ja taas sanottiin että huomenna korjataan. Jäi taas lähtemättä tallille, en viitti kävellen lähteä kun matkaa on yli kolme kilometriä. Otin sitte pikku päikkärit sohvalla puoli kuudesta puoli kahdeksaan mut nousin ylös kahdeksalta. Rupesin sitte hetken päästä lämmittämään ruokaa ja syömään että kerkesin yhdeksältä koneelle ja tänään menee taas kahteen asti ennen kun meen nukkumaan kun luen taas nettijutut ensi pois ja kuuntelen musiikkia mut telkkaria ei tarvi kattoa kun ei tuu mitään katottavaa nyt kun on keskiviikko. Ompahan aikaa olla koneella niin kauan kun haluaa mut kuitenki vaan kahteen asti. Huomenna meen käymään prismassa edestakas varmaan kahdentoista jälkeen ja sitte pitää mennä laittamaan pyykkilistaan nimi taas että pääsen perjantaina pyykille taas jos kerkeis kattomaan onnenarvan loppuun asti. No joo, ei kai muuta ihmeellistä tästä päivästä enää, joten lopetan kirjoituksen tähän, joten ei muuta kun hyviä öitä ja heippa hei ja huomiseen taas sitten kun oon käyny suihkussa, pukenu päälle ja syöny varmaan kymmeneltä yritän ehtiä koneelle tai heti kun kerkeän koneelle.

Tiistai 23.1.2024Tiistai 23.01.2024 23:39

Nousin tänään ylös puoli kakstoista ja katoin vähä aikaa arpa.fi ja kahdeltatoista katoin onnenarpaa ja puoli yhden jälkeen kävin edes takas prismassa ja tulin takas kotiin kattomaan onnenarvan loppuun kahteen asti. Otin sitte pikku päikkärit sohvalla kahdesta puoli neljään. Nousin sitte ylös puoli neljältä ja selasin puhelinta vähä aikaa kun katoin sään ja tv ohjelmat. Vaihdoin neljältä venlalle ruoan ja neljän jälkeen puin tallivaatteet päälle ja lähdin hakemaan pyörää mut en saanukkaa enää pyörävaraston ovea auki on niin jumissa ettei auennu vaikka naapuri kävi kokeilemassa ja talonmies kokeili kun jouduin soittamaan talonmiehellekkin kun tulin takasin sisälle. Kävin sitte ulkona vielä kun talonmies soitti mulle ja pyysi tulemaan ulos mut ei se saanu sitä auki. Tulevat huomenna korjaamaan sen oven jossain vaiheessa. En sitte lähteny tallille ollenkaan tänään toivottavastii huomenna pääsen lähtemään. Makoilin sitte sohvalla seittemään asti ja menin suihkuun seittemän jälkeen ja suihkun jälkeen puin vaatteet takas päälle ja rupesin lämmittämään ruokaa ja syömään että kerkesin kymmeneltä koneelle ja tänään menee taas puoli kolmeen ennen kun meen nukkumaan kun luen nettijutut ensi pois ja kuuntelen musiikkia ja katon telkkaria kun nyt tulee kolmoselta putous se lauantain uusinta kun en nähny sitä ihan kokonaan. Muuta katottavaa ei varmaan tuukkaan nyt kun on tiistai. Huomenna voi olla että käyn cittarissa edes takas joskus kahdentoista tai puoli yhden jälkeen. No joo, ei enää muuta tästä päivästä, joten lopetan kirjoituksen tähän, joten ei muuta kun hyviä öitä ja heipparallaa ja huomiseen taas sitten kun oon syöny ja kaikki hommat on tehty valmiiks varmaan yhdeksältä illalla tuun taas koneelle tai heti kun kerkeän tulla koneelle.

Maanantai 22.1.2024Maanantai 22.01.2024 23:34

Nousin tänään ylös vasta kahdentoista jälkeen kun piti puoli kakstoista nousta ylös no ei se mitään haitannu. Katoin sitte onnenarpaa kahteen asti ja kahden jälkeen kävin cittarissa ja olin kotona kolmen jälkeen. Selasin vähä aikaa puhelinta ja vaihdoin venlalle ruoan neljältä ja neljän jälkeen puin tallivaatteet päälle ja lähdin hakemaan pyörää pyörävarastosta ja lähdin polkemaan tallille ja olin tallilla viiden jälkeen. Jukka tuli hetken päästä talliin ja se siivos juksun ja allun karsinat mä siivosin masan ja kallen karsinat ja tyhjäsin juksun vesikupin ja laitoin juomavedet valmiiks. Haettiin kuudelta hepat sisälle. En harjannu tänään ketään kun kaikki oli märkiä tuon sateen takia mut masan kuivasin pyyhkeellä ja puhdistin sen kaviot. Lakaisin vielä lattian. Rupesin sitte Ruokkimaan hepat ja kissat ja sitte kun olin hepat ruokkinu niin lähdin kotiin seittemän jälkeen ja olin kotona ennen kahdeksaa ja vein pyörän takas pyörävarastoon ja tulin sisälle. Rupesin sitte hetken päästä lämmittämään ruokaa ja syömään että kerkesin yhdeksältä koneelle ja tänään menee taas kahteen asti ennen kun meen nukkumaan kun luen nettijutut ensi pois ja kuuntelen musiikkia ja katon telkkaria kun nyt tulee kolmoselta levyraati ja myöhemmin tulee stadi vs lande. Huomenna meen käymään edes takas prismassa kahdentoista jälkeen ja tuun sitte takas kattomaan onnenarpaa kahteen asti ja otan pikku päikkärit puoli neljään asti. Mut joo, ei enää muuta tästä päivästä joten lopetan kirjoituksen tähän, joten ei muuta kun hyviä öitä ja heippa hei ja huomiseen taas sitten kun oon käyny suihkussa ja syöny ja pukenu päälle varmaan kymmeneltä tuun taas koneelle tai heti kun ehdin tulla. Huomennakin oon vielä yksin tallilla.

Sunnuntai 21.1.2024Sunnuntai 21.01.2024 23:37

Nousin tänään ylös puoli kakstoista ja kävin puoli yhden jälkeen prismassa edes takas ja olin takas kotona yhden jälkeen. Katoin vähä aikaa telkkaria ja otin pikku päikkärit sohvalla kahdesta puoli neljään. Nousin sitte ylös puoli neljältä tai sen jälkeen kun olis nukuttanu enemmänkin. Vaihdoin venlalle ruoan ja selasin puhelinta vähä aikaa. Neljän jälkeen puin tallivaatteet päälle ja lähdin hakemaan pyörää pyörävarastosta ja en taaskaan meinannu saada ovea auki mut loppu viimmeks sain sen auki ja lähdin polkemaan tallille. Mariel oli ollu jo päivällä tallilla ratsastamassa kallella. Kaikki karsinat oli jo siivottu ei tarvinnu kun tyhjentää juksun vesikuppi ja laittaa prixit likoamaan ja laittaa juomavedet valmiiks ja hakea heinät valmiiks. Hain hepat sisälle jukan kans kuuden jälkeen ja juotettiin niille lämmintä vettä. En harjannu tänään ketään kun masalla ja allulla oli ajettu ja kallella ratsastettu ja juksu oli märkä. Rupesin sitte ruokkimaan hepat ja kissat. Sitte kun olin hepat ruokkinu niin lähdin kotiin puoli seittemän jälkeen ja olin kotona seittemän jälkeen ja vein pyörän takasi pyörävarastoon ja en meinannu saada lukkoon sitä ovea taaskaan mut sain sen sitte kun tarpeeks kauan yritin. Tulin sitte sisälle ja menin hetken päästä suihkuun ja suihkun jälkeen puin vaatteet takas päälle ja rupesin lämmittämään ruokaa ja syömään että kerkesin koneelle vähän ennen kymmentä ja tänään menee taas puoli kolmeen ennen kun meen nukkumaan kun luen nettijutut ensi pois ja kuuntelen musiikkia ja katon elokuvia kun äsken katoin herolta elokuva lupaus joka loppui justiin ja kohta alkaa tv vitoselta painajainen elm streetillä joka tuli eilen kutoselta mut katon sen taas vaikka eilen katoin kun ei muutakaan tuile enää tähän aikaan. ja se loppuu klo 1.35 kerkeen kattoa sen loppuun. Huomenna nousen puoli kakstoista ylös kattomaan ensi arpa.fi ja sitte kahdestatoista kahteen asti katon onnenarpaa ja kahden jälkeen meen käymään cittarissa pankkiautomaatilla ja pikku ostoksilla. No mutta. ei muuta enää tästä päivästä, joten lopetan kirjoituksen tähän, joten ei muuta kun hyvää yötä ja moikka moi ja huomiseen taas sitten kun oon syöny ja kaikki hommat on tehty valmiiks varmaan yhdeksältä illalla tuun taas koneelle tai heti kun ehdin tulla koneelle taas. Huomenna oonki sitte yksin tallilla kun mariel on iltavuorossa töissä ja tiistaina iltavuorossa.

Lauantai 20.1.2024Lauantai 20.01.2024 23:29

Nousin tänään ylös puoli kymmenen ja lähdin kävelemään sinne kylään puoli ykstoista ja olin ennen yhtätoista perillä. Olin siellä muutaman tunnin ja lähdin sieltä ennen kolmea ja olin kotona ennen neljää kun kävin ensi cittarissa hakemassa mehua lisää. Vaihdoin venlalle ruoan ja selasin puhelinta vähä aikaa ja neljän jälkeen puin tallivaatteet päälle ja lähdin hakemaan pyörää pyörävarastosta ja kävi niinku eilen että ens meinannu saada ovea auki mut loppu viimmeks sain sen auki Lähdin sitte polkemaan tallille ja olin tallilla viiden jälkeen. Jukka oli tallissa ja se siivos juksun ja allun karsinat ja mä siivosin masan ja kallen karsinat. Ruoatki laitettiin ja mariel tuli tallille ja se haki heinät. Haettiin hepat sisälle kuudelta ja juotettiin niille lämmintä vettä. Sen jälkeen mariel harjas kallen ja mä harjasin juksun. Sitte kun olin harjannu juksun niin ruvettiin ruokkimaan hepat ja kun hepat oli ruokittu ja kissat ruokittu niin lähdettiin kotiin seittemän jälkeen ja olin kotona kakskyt vailla kahdeksan ja vein pyörän takas pyörävarastoon ja en meinannu saada lukkoon sitä ovea kun vasta hetken päästä kun se ovi temppuilee joka talvi aina. Tulin sitte sisälle ja rupesin hetken päästä lämmittämään ruokaa ja syömään että kerkesin yhdeksältä koneelle ja tänään menee kahteen asti ennen kun meen nukkumaan kun luen nettijutut ensi pois ja kuuntelen musiikkia ja katon elokuvia kun kahdentoista jälkeen alkaa tappava ase ja katoin jo tuossa kutoselta äsken painajainen elm streetillä joka alkoi yhdeksältä ja loppui just äsken ja nyt tulee kolmoseltaki joku elokuva. Huomenna meen käymään prismassa edes takas ja katon sitte jos kerkeis ottaamaan pikku päikkärit ennen tallille lähtöä. No joo, ei kait muuta enää tästä päivästä, joten ei muuta kun hyvää yötä ja moikka moi ja huomiseen taas sitten kun oon käyny suihkussa, syöny ja pukenu päälle varmaan kymmeneltä tuun taas koneelle tai heti kun kerkeen tulla mut kuitenki viimmestään kymmeneltä yritän ehtiä koneelle.