IRC-Galleria

Koska mieleni tekee avautua...Torstai 10.12.2009 20:04

Muutamasta ikävästä yksityiskohdasta johtuen mielialani ei ole juuri nyt kovinkaan korkealla, joten koitan nostaa sitä sillä ainoalla tavalla, jonka tiedän toimivan kaikissa mielenaloissa. Eli kirjoittamalla.

Monella on varmasti jokin lempibiisi, jokin kappale joka on jollain tavalla muita tärkeämpi ja rakkaampi. Minun ehdoton suosikkini, paras biisi maailmassa ikinä, kaunein kappale mitä on ikinä tehty ja tullaan tekemään, on Alice Ninen MIRROR BALL.

Viime vuoden keväällä minä ummikko avasin silmäni ja tutustuin Japanin musiikkitarjontaan. Kuuntelin joitakin bändejä ja tykkäsin kovasti, ja jossain vaiheessa Alice Nine hyppäsi silmille. En muista oliko se YouTubesta, vai BBT'stä vai jostain lehdestä, kuitenkin sain nimen katseeni alle. Nimi jäi häiritsemään aika vietävästi, ja muutamat kuvat jotka näin lisäsivät mielenkiintoa. Kuuntelin muutaman biisin, ja se iski heti suoraan sydämeen. Arisuista tuli heti lempibändini, mutta lempibiisiä minulla ei vielä ollut. Ennen kesäkuuta.

Kesäkuussa minut valtasi joku musta tunne, jollaista en ollut ikinä kokenut aikaisemmin. Se iski nurkan takaa ja valloitti mieleni ja sydämeni kokonaan. Masennuin ihan mielettömästi, varmaan perhekin huomasi jotain siihen suuntaan viittaavaa. Enn tiedä mistä se tuli, tai mistä se johtui, se vaan tuli ja asettui mun sydämeen asumaan ja tekemään tuhojaan. Aluksi yritin kestää sitä, mutten kestänyt kauaa sitä. Lopulta pillahdin raskaaseen itkuun (nyt minä tiedän miltä itkeminen tuntuu), ja rukoilin, rukoilin ihan polvillani, että tämä kaikki kamala lähtisi minusta pois, että Jumala auttais minua jaksamaan ja selviämään eteenpäin. En ole varmaan ikinä rukoillut niin pitkään kun sinä päivänä. Sen jälkeisistä tapahtumista en muista mitään, sen vaan että itku loppui kuin seinään.

Myöhemmin, samana päivänä, menin tietokoneella ja klikkasin WMP'n auki. En jaksanut valita kuunneltavaa musaa, painoin vain suoraan play-näppäintä. Ensimmäinen biisi mikä tuli, oli MIRROR BALL. Rukouksiini vastattiin, mutta erikoisemmalla tavalla. Oli miten oli, se biisi toimi, se todellakin toimi; sisälle kertynyt paine helpotti, hengittäminen helpottui ja minun oli helpompi olla. Niin, olla. Minä oikeasti tunsin, kuinka kaikki se paska mitä se mustuus oli jättänyt sisälleni katosi hitaasti, tuskaisesti ja kipeästi, mutta se katosi. Siitä päivästä lähtien olen joka ikinen päivä kuunnellut MIRROR BALL'n ainakin kerran päivässä, ihan vaan sitä varten, ettei minulle kävis niinkun kävi.

Vaikka MIRROR BALL'lla on minulle erittäin suuri tunteellinen merkitys, se on myös oikeasti erittäin hyvä biisi. Varsinkin alun pianon pimputus on mannaa korvilleni. Olen aina ollut heikkona pianobiiseihin, ja nyt kun tuo jalo soitin yhdistettiin rokimpaan musiikkiin ja vieläpä onnistuneesti, ei voi sanoa muuta kuin 'hyvältä kuulostaa'. Alku on melko yhtäkkinen, mutta kuitenkin pehmeä, ja valmistelee korvat, mielen ja sielun musiikilliseen nautintoon. Shoun ääni on sknfkdfn niin upea, niin kerta kaikkiaan U P E A. Vanhemman tuotannon kipaleissa se kuulostaa kehittymättömältä ja nuorelta, ihan äänenmurroksesta kärsivän teinipojan ääneltä. Paljon on kehitytty, MIRROR BALL'ssa Shoun ääni on syvä, tumma ja uskomattoman omaperäinen. Se on upea. Parempaa sanaa en tuon maailman ihanimman vokalistin äänelle löydä, se on täydellinen. Arisujen biiseissä kitarat kuulostavat aina hyviltä, mutta tässä ne suorastaan sulautuvat musiikkiin, antaen sille oman silauksensa ja sävelensä. Kaksoiskitarat toimivat aina, ja nyt ne kuulostavat mahtavilta. Basso on kuten aina piilotettu kappaleeseen; sitä ei välttämättä erota, ellei ole tarkkana. Sitten kun sen löytää, se iskee ja kovaa. Rummut... Ah, mitä olisikaan biisit ilman rumpuja? Joissakin arisujen viisuissa rummut kuuluvat häiritsevän kovaa ja epätarkkoina, mutta se ei pidä paikkaansa MIRROR BALL'n kohdalla. Kitarasoolo: OIJOI. Heti ekaa kertaa kuunnellesani tätä kitarasoolo löi jalat alta. Se on yksinkertainen, vailla koruja, ja siksi niin hieno. Se on simppeli, jonka lähes jokainen taitava kitaristi osaisi vetäistä vaikka unissaan, mutta se on soitettu niin tunteella, niin aidosti, että pala nousee kurkkuun.

Pakko mainita vielä erikseen sanat. Minusta tuntuu, että aina kun kuuntelen MIRROR BALL'n, ne sanat sopivat minuun juuri sillä hetkellä. Niiden parissa olen tuskaillut kääntämisen kanssa, niitä olen kirjoitellut kouluvihkoihin ja koepapereihin, niitä olen opetellut tuntitolkulla ulkoa. Tämä on ainoa biisi, jossa sanat oikeasti merkitsevät minulle jotain muuta kuin kaunista tunnetta tai muutamaa kyyneltä. Niillä on minulle henkilökohtainen merkitys.

(katsos, typo iski...)

Ei musiikkia.Torstai 10.12.2009 19:47

P U H E L I N
Millainen puhelin sinulla on ? – Nokia… joku
Onko sinulla tekstariliittymä ? - Ei
Mikä on soittoäänesi ? – Versailles – Beast of Desire
Soitatko vai tekstaatko mieluiten ? - Tekstaan
Kuka soitti sinulle viimeksi ? - Iskä
Kenelle soitit viimeksi ? - Iskälle
Kuka tekstasi sinulle viimeksi ? - Tuuli
Kenelle tekstasit viimeksi ? - Tuulille

M E S S E N G E R
Onko sinulla uusin päivitys ? - On
Kuinka usein käyt mesessä ? – En melkein koskaan
Kuka puhui sinulle viimeksi mesessä ? – Hmjaa… Jami? En muista
Näkyykö sinulla henkilökohtaisessa mitä biisiä kuuntelet ? - Näkyy
Minkä värinen fontti sinulla on mesessä ? - Musta
Onko sinulla yli 50 meseosoitetta ? – Ei

I R C - G A L L E R I A
Onko sinulla Galleria suosikeissa tai kirjanmerkeissä? - Ei
Ei kai sentään aloitussivuna ? - EI
Kuinka usein käyt Galleriassa ? – Aina kun muistan
Lisäätkö Galleriaan paljon kuvia kerralla ? – Se riippuu
Lisäätkö Galleriaan usein uusia kuvia ? – Sekin riippuu
Onko sinulla VIP ? - On
käytätkö vieraslistaa ? - Käytän
Kyyläätkö muitten kommentteja ? - …En myönnä mitään xD

M U S I I K K I
Kuunteletko koneella musiikkia ? - Joo
Jos kuuntelet, mitä ohjelmaa käytät musiikin kuunteluun? - WMP
Onko sinulla oma iPod tai MP3-soitin ? – MP3, mutta saan joululahjaksi iPodin
Onko sinulla musiikkipuhelin ? – Kyllä siinä soitin on..
Kuunteletko musiikkia joka päivä ? - Tottakai
Soiko nyt joku biisi, mikä ? – Ei soi
Mikä biisi soi ennen sitä ? – Aoyama Thelma – Soba ni iru ne

M I N K Ä L A I N E N
Minkälainen matto on huoneessasi ? – Pieni pinkki maalitahra
Minkälaiset lakanat ovat sängyssäsi ? - Pastellisävyiset
Minkälainen on unelmiesi seurustelukumppani ? - Herrasmies
Minkälainen perheesi on ? – Outo, hyvällä tai pahalla
Minkälainen lemmikkisi on ? – ihana <3
Minkälainen paras kaverisi on ? – Todellinen ystävä

M I K S I
Miksi olit viimeksi surullinen ? – Koulussa tapahtui, ja muutenkin paineet purkaantuivat
Miksi olit viimeksi vihainen ? – En muista xD
Miksi täytät tätä kyselyä ? - Bored
M I K Ä , M I T Ä
Mikä on suosikki hedelmäsi ? – Omena, luumu tai appelsiini. Eikun kiivi. Eikun päärynä. En tiedä!
Mikä on suosikki juomasi ? – Cafe latte, kaakao tai Mountain Dew
Mitä ajattelit tehdä tämän kyselyn jälkeen ? – Etsiä makrotettavia kuvia
Mikä on suosikki vuodenaikasi ? - Talvi
Mikä lahja ilahduttaa sinua eniten ? – Itsetehty ja ajatuksella annettu

I H M I S E T
Kuka osaa aina piristää sinua ? – Larjus <3 Ja Minka, my Dream Woman
Kenen kanssa syntyy parasta läppää ? - Larjuksen
Kuka ystävistäsi luottaa sinuun todella paljon ? – Käsitykseni mukaan ainakin Minka
Keneen luotat ? - Harvoihin
Kenen kanssa saunoit viimeksi ? – En edes muista, milloin viimeksi saunoin..
Kenen kanssa söit viimeksi ? - Yksin
Kuka viimeksi osti sinulle jotain ? – Vanhemmat

M E N N Y T
Mitä teit 10 tuntia sitten ? – Meikkasin huoneessani
Mitä söit viimeksi ? – Lihapullia xD
Mitä joit viimeksi ? - Maitoa
Koska nauroit viimeksi kunnolla ? – Koulussa ennen vanhojen treenejä
Mitä ostit viimeksi ? – Rommipalloja <3
Missä olit, ennen kuin viimeksi tulit kotiin ? - Koulussa
Minkä numeron sait viime kokeesta ? - Kasin
Mistä näit viimeksi unta ? – En muista
Kenelle puhuit viimeksi ? - Iskän

N Y K Y H E T K I
Mitä sinulla on juuri nyt päällä ? – Farkut, toppi ja huppari
Paljonko sinulla on käteistä juuri tällä hetkellä ? - Vähän
Millä tuulella olet juuri nyt ? – Pask… kamalalla
Millainen sää on ulkona ? – Sateinen ja tuulinen
Oletko tyytyväinen elämääsi tällä hetkellä ? – Tällä hetkellä en erityisen
Mikä musiikki soi ? - Ingen
Mitä sinun tekisi mieli syödä/juoda ? – Suklaata suruun

T U L E V A
Mitä aiot tänään vielä tehdä ? – Lukea ruotsin sanakokeeseen
Mitä kokeita/jtn juttuja sinulle on tulossa ? – Huomenna sanakoe
Mitä aiot ostaa seuraavaksi ? – Kummitytölle joululahjan
Mitä aiot tehdä tasan viikon kuluttua ? – Toivottavasti olen ainakin paremmalla tuulella
Entä huomenna? – Tavata kavereita kaupungilla
Kenet ihmisen luulet nyt seuraavaksi näkevän? – Larjuksen, koska tuo otus kuitenkin änkeää tänne kohta…
Minkä elokuvan aiot mennä katsomaan seuraavaksi leffateatteriin? – Ei mitään hajua
Oletko ihastunut? – En minä tiedä mitä tämä on…
Oletko kaivannut tänään jotakin? – Arvaa vaan

V I H A
Pystyisitkö haukkumaan jonkun ihmisen pystyyn? – Oi kuule, montakin
Tekeekö koskaan mieli tehdä niin? - Khyllä
Haluaisitko joskus raivota kaverillesi pää punaisena? – En, miksi ihmeessä?
Vihaatko jotain ihmistä? – En vihaa ketään, en vain pidä kaikista
Tekeekö sinun koskaan mieli räyhätä ilman syytä jollekin? – Tekisikin, se voisi puhdistaa ilmaa

O N N E L L I S U U S
Mikä tekee sinut onnelliseksi ? - Kauneus
Voisitko olla onnellinen ilman rahaa? – Tjaa-a. Kyllä varmaan
Kestätkö epäonnistumista? – Yleensä kyllä
Tuleeko onnellisuus sisältäpäin? - Tulee
Pystytkö olemaan onnellinen toisen puolesta? – Ainakin yritän

U S K O
Uskotko että on olemassa joku juuri sinua varten? – Tavallaan uskon
Uskotko onnistuvasi asioissa? - Joskus

I L O
Onko ilo yksi osa jokaista päivääsi? - Yleensä
Onko iloisten ihmisten elämässä paljon iloisia asioita? - Varmaankin
Oletko iloinen ihminen? – Pääasiallisesti olen
Oletko tällä hetkellä iloinen? - En todellakaan.

Auts. (np: Tokio Hotel - Ich Brech Aus)Keskiviikko 09.12.2009 21:52

Ei se sikainfluenssarokote itse sattunut ollenkaan, nyt jälkikäteen on käsi vain ihan kuollut kuin etana. Kirjottaminen ei onnistu kunnolla :s

Huomenna alkaa sitten vanhojen treenit. Eikä eräällä ole paria. Oi miksi olen tällainen ujo hyödytön otus?

Mutta minulla onkin rommipalloja~
Onko sinulla koskaan sellainen olo että olet henkisesti aivan tyhjä? > Voi kuule, useinkin
Tuntuuko sinusta tällä hetkellä kurjalta? > Ei erityisesti
Mitä mieltä olet poikamaisista tytöistä?> Stereotypiaa...
Mitä läksyjä koulusta viimeksi annettiin? > Ruotsista muutama tehtävä
Onko sinua koskaan ahdisteltu? > Ei mitenkään häiritsevästi
Milloin viimeksi tupakoit? > Never?
Mitä löytyy meikkipussistasi? > Meikkejä, hope so.
Miksi kirosit viimeksi? > Tätä pimeyttä
Jos saisit valita, olisitko tyttö vai poika? > Tyttö
Pidätkö itseäsi hyvänä tyyppinä? > Melko hyvänä
Oletko tyytyväinen elämääsi? > kokonaisuutena kyllä
Tiedätkö ketään itserakasta ihmistä? > Kaikkihan ovat itserakkaita
Tiedätkö jääkiekon säännöt? > ...En
Oletko rohkea? > Riippuu asiasta
Oletko koskaan kirjoittanut rakkauskirjettä? > Itse asiassa olen!
Minkälainen paita sinulla on nyt ylläsi? > Valkoinen pitkähihainen
Kyselevätkö vanhempasi paljon rakkausasioistasi? > Eivät ollenkaan
Kenen kaverin vanhemman kanssa olet viimeksi puhunut ? > Minkan
Milloin viimeksi olet ollut kirkossa? > Kesällä
Uskotko kohtaloon? > En todellakaan
Minkälainen kännykkä sinulla on? > Nokian jokin numerosarja, jota en muista
Kenen kanssa viimeksi keskustelit puhelimessa? > Äidin
Onko huoneessa, jossa nyt olet, valot päällä vai pois? > Lukuvalo on päällä
Minkälaisen ensivaikutelman sinusta saa? > Vaihtelevan
Mikä on tärkeintä joulussa? > Kokonaisuus, tunnelma, tuoksut, musiikki, kaikki
Milloin viimeksi kaaduit ja missä? > En muista
Mikä huolestuttaa nyt? > Huominen
Ovatko huulesi rohtuneet nyt? > Eivät
Pidätkö telttailemisesta? > Kuivalla ja lämpimällä se on mukavaa
Onko sinulla ystävää, joka on sinulle kuin sisko/veli? > On

Mene. (np: Tokio Hotel - Durch den Monsun)Maanantai 07.12.2009 16:41

Jumperskirt on melkein valmis. Vielä puuttuu pari metriä pitsiä, niin se on käyttökunnossa.

Olen viime aikoina kuunnellut paljon Tokio Hotelia. Kaikki muistot tulevat yhtenä mylläkkänä mieleen, kaikki ne muistot ajoilta jolloin en vielä kuunnellut japanilaista musiikkia. Durch den Monsun oli joskus lempibiisini, ja se on edelleen suosikkini Tokio Hotelilta. Uusissa biiseissä ei ole sitä voimaa ja tunnelmaa, mikä valtaa tämän. Osaan vieläkin nämä sanat ulkoa xD

Olisi kiva löytää jokin uusi, mielenkiintoinen bändi...
Aina itsenäisyyspäivän aikoihin minulla on todella isänmaallinen olo. Tällä hetkellä olen ylpeä siitä, että olen suomalainen.

Sain eilen korjattua jumperskirtiin muodostuneet virheet. Pidempi vetoketju ja saumojen levennys auttoi huomattavasti. Enää on jäljellä olkainten kiinnitys, saumojen siistiminen ja pitsin kiinnitys. Sitten se on valmis <3
Ilmeisesti tein jotain pieleen jumperskirtin kanssa, koska se ei mene ylleni kunnolla. Aikani sitä käänneltyä ja tutkittua totesin, että pidempi vetoketju olisi ollut parempi. No, ei auta itkeä kun maito on maassa. Seuraavan kerran kaupungilla ollessani ostan pidemmän yksilön.

Muuten mekko onnistui mielestäni hyvin. Saumat ovat tietysti vielä kääntämättä ja olkaimet kiinnittämättä ja koristeet puuttuvat, mutta vielä tässä ehtii. Ei minulla ole mikään kiire. Saankin sitten ensimmäisen vaaleanpuna-vaaleansinisen sweet lolita- yhdistelmän. Paita ja sukat ovat jo vaatekaapissani, ja headbowkin on paria ommelta vaille valmis. Aah, rakastan tätä jesh-mä-osaan-jotain- tunnetta.

Eikun ei. Helma on liian kapea. Ompelin liian leveältä saumalta :s

I'm back. (np: HIM - Join Me In Death)Torstai 03.12.2009 21:14

Näin viime yönä unta, että kysyin yhtä matikanryhmäläistäni parikseni vanhojen tansseihin, ja vastaus oli seuraavanlainen: "Hmph, mähän en mihinkään tansseihin osallistu, en varmana tanssi sun kanssas!" Siinä meni sitten ne pienimmätkin rohkeudenrippeet kysyä ketään :s

Ompelin tänään jumperskirtin kappaleiden reunat siksakilla. Nyt niiden ei pitäisi purkautua.

Napoleonilla on tänään syntymäpäivä. Poika täyttää viisi vuotta <3 On se jo kyllä aika vanha marsuksi, keski-ikäinen herrasmies.

Gackton uusin on muuten aivan ihana. Pitäisi tutustua miehen tuotantoon enemmänkin...
Tämä biisi saa minut ymmärtämään, miten kamala ja pettymyksiä tuottava olen ollut. En tiedä, tietääkö äiti, miten hirvittävän pahoillani olen kaikesta, ja miten teen kaikkeni korvatakseni kaiken. Jos jotakin inhoan, niin sitä, että oma äitini on minuun pettynyt.

Ich fühl mich kalt und leer

Minua inhottaa olla se, joka tuottaa pettymyksen sinulle. Minä tiedän, etten voi kierrellä ja kaarrella mitenkään tässä asiassa, vaan minun on oltava rehellinen.

Minä tiedän, etten ole tehnyt paljoa mitään koulun eteen viime aikoina, erityisesti koeviikolla. Minä tiedän sen, ja minua kaduttaa. Et arvaakaan miten paljon. En minä tavallisesti itke sitä, että olen tuottanut pettymyksen jollekulle, enkä itkisi nytkään jos sinä olisit joku toinen. Mutta kun et ole. Mikä on vain hyvä, nimittäin se sai minut tajuamaan kuka oli oikeassa. Minä olin väärässä. Sinä olit oikeassa.

Minä lupaan yrittää paremmin. Minä oikeasti yritän.

...Anteeksi...

... (np: Eminem - Like Toy Soldiers)Tiistai 01.12.2009 15:13

100 kysymystä
100 faktaa itsestäni

1. minkä värisellä tuolilla istut nyt ? - likaisenvihreällä
2. Minkä värinen paita sinulla päällä ? - valkoinen
3. millainen logo/tausta sinulla on nyt kännykässäsi ? - Sweet lolita
4. mikä on kännykässäsi soittoäänenä ? - Versailles - Beast of Desire
5. Ketä mietit juuri nyt ? - äitiäni
6. montako tuntia nukuit viime yönä/viimeksi kun nukuit ? - 10...
7. tuorekurkku vai suolakurkku ? - Tuore
8. joululoma vai kesäloma ? - äh. Joululoma
9. mikä on toinen nimesi ? - Kristiina
10. mikä on viimeisin sana jonka sanoit ? - "moi"
11. kenelle sen sanoit ? - äidille
12. mitä odotat tällä hetkellä eniten ? - anteeksiantoa
13. millä kulkuneuvolla viimeksi liikuit ? - bussilla
14. mitä pelkäät tällä hetkellä eniten ? - omaa itseäni
15. mitä söit viimeksi ? - paahtoleipää
16. mitä joit viimeksi ? - appelsiini-mangomehua
17. Voisitko kuvitella olevasi opettaja ? - kyllä
18. Kuinka pitkä olet ? - metrikuuskuus
19. mitä kuuntelet juuri nyt ? - kts. otsikko
20. montako lävistystä sinulla on? - kaksi
21. missä lävistykset ? - korvissa
22. mitä sinulle tulee mieleen sanasta vaahto ? - kylpyamme
23. minkä nimistä lehteä luit viimeksi ? - Helsingin sanomat
24. minkä merkkistä huulirasvaa käytät ? - ...
25. onko tylsää juuri nyt ? - on
26. keneltä sait viimeksi viestin kännykkääsi ? - Minkalta
27. minkä väriset hiukset sinulla on ? - vaaleanruskeat
28. mitä kappaletta inhoat ? - End of Love on joku... kamala
29. kampaatko hiuksesi joka päivä ? - kyllä
32. minkä merkkistä ja tuoksuista suihkusaippuaa käytät? - Rexona
33. minkä värinen hiusharjasi on ? - viininpunainen
34. mitä kanavaa katsot eniten ? - nelosta
35. kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua ? - systeri
36. minkä numeron sait viimeisimmästä kokeestasi ? - 8
36. Oletko ikinä jäänyt luokallesi ? - en
38. oletko koskaan ollut ihastunut vanhempaan kuin sinä ? - olen
39. oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi ? - EN
40. lempieläin ? - hevonen
41. onko sinulla riitoja ystäviesi kanssa tällä hetkellä? - ei
42. oletko koskaan hakannut ketään kunnolla ? - en
43. kenen kanssa puhut eniten puhelimessa ? - äidin
44. vietätkö paljon aikaa internetissä ? - tuleehan sitä vietettyä
45. vihaatko koulua ? - en
48. oletko hemmoteltu ? - en onneksi
49. juotko paljon vettä ? - joo
50. mitä hammastahnaa käytät ? - pepsodent jokin
51. onko sinulla kännykkää ? - on
52. jos on niin minkä merkkinen ? - Nokia... jokin
53. onko sinulla rusketusta ? - ei
54. ärsyynnytkö helpolla ? - kysytkin
55. miten purat vihaasi ? - itkemällä ja huutamalla toisille
56. oletko koskaan saanut potkuja töistä ? - not yet
57. oletko töissä ? - en ole
58. haaveiletko paljon ? - joo
59. millaisen tatuoinnin haluaisit ? - en halua tatuointia ollenkaan
61. voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa ? - pari vuotta ei haittaa, mutta sitä enemmän... ei kiitos
62. milloin oksensit viimeksi ? - en muista
63. kengännumerosi ? - 38-39
64. minkälainen olo sinulla on tällä hetkellä ? - kerrassaan surkea
65. kiroilu ? - vältän sitä viimeiseen asti
66. menisitkö naimisiin rahan takia ? - en
67. oletko enemmän äidin vai isän tyttö/poika ? - kuten piponi sanoo: Äidin kulta
68. kirjoittavatko ihmiset nimesi väärin ? - nykyään harvemmin
69. jättäisitkö sukunimesi jos sinusta tulisi kuuluisa ? - en todellakaan
71. kuinka vanha haluaisit olla ? - tasan niin vanha kuin olen
72. oikea/vasen/molemmat kädet ? - oikea
73. puhutko muita kieliä ? - englantia, ruotsia, saksaa ja japania (kahta jälkimmäistä vähän)
74. elätkö elämääsi juuri nyt ? - joo
75. vihaatko itseäsi ? - en, tällä hetkellä en vain tykkää itsestäni ollenkaan
76. onko sinulla pahoja tapoja ? - En myönnä
77. jos elämästäsi tehtäisiin elokuva, mikä sen nimi olisi ? - en tiedä vielä
78. laulatko hyvin ? - kuulemma kyllä
79. tykkäätkö viettää aikaa yksin ? - todellakin, olen perusluonteeltani erakko
80. onko elämäsi ollut hienoa tähän asti ? - perusolemukseltaan kyllä
81. oletko itsevarma ? - itsevarmempi kuin viime vuonna
82. tajuavatko muut sinut väärin ? - silloin tällöin
83. poltatko ? - yäk
84. luetko sanomalehtiä ? - aamu ei lähde käyntiin ennen lehden lukemista
85. käveletkö sateessa ? - joskus
86. oletko satuttanut itseäsi ? - en tahallisesti
87. kenen kanssa katsoit viimeksi leffaa ? - siskonia
88. oletko uinut alasti? - lapsena, ehkä
89. oletko ollut leikkauksessa ? - en
90. oletko nukkunut ulkona ? - joo
91. oletko ollut syömättä yhtenä päivänä ? - joo, montaki kertaa
92. oletko nukkunut vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa samassa sängyssä harrastamatta seksiä ? - pikkuveljen xD
93. oletko nukkunut koko päivän ? - en ihan
94. oletko ollut tv:ssä tai radiossa ? - molemmissa
95. onko sinulla ollut yhtään homoseksuaalista ystävää ? - ei homo, yksi ystävistäni on bi
96. paras inside vitsinne ? - mikä niistä?
97. kenen luona olit viimeksi ? - Minkan
98. koska nauroit viimeksi ? - koulussa
99. kuka nauroi viimeksi sinulle ? - Tuuli, Heidi ja Minka
100. ketä viimeksi ajattelit ? - Äitiäni