IRC-Galleria

Koska mieleni tekee avautua...Torstai 10.12.2009 20:04

Muutamasta ikävästä yksityiskohdasta johtuen mielialani ei ole juuri nyt kovinkaan korkealla, joten koitan nostaa sitä sillä ainoalla tavalla, jonka tiedän toimivan kaikissa mielenaloissa. Eli kirjoittamalla.

Monella on varmasti jokin lempibiisi, jokin kappale joka on jollain tavalla muita tärkeämpi ja rakkaampi. Minun ehdoton suosikkini, paras biisi maailmassa ikinä, kaunein kappale mitä on ikinä tehty ja tullaan tekemään, on Alice Ninen MIRROR BALL.

Viime vuoden keväällä minä ummikko avasin silmäni ja tutustuin Japanin musiikkitarjontaan. Kuuntelin joitakin bändejä ja tykkäsin kovasti, ja jossain vaiheessa Alice Nine hyppäsi silmille. En muista oliko se YouTubesta, vai BBT'stä vai jostain lehdestä, kuitenkin sain nimen katseeni alle. Nimi jäi häiritsemään aika vietävästi, ja muutamat kuvat jotka näin lisäsivät mielenkiintoa. Kuuntelin muutaman biisin, ja se iski heti suoraan sydämeen. Arisuista tuli heti lempibändini, mutta lempibiisiä minulla ei vielä ollut. Ennen kesäkuuta.

Kesäkuussa minut valtasi joku musta tunne, jollaista en ollut ikinä kokenut aikaisemmin. Se iski nurkan takaa ja valloitti mieleni ja sydämeni kokonaan. Masennuin ihan mielettömästi, varmaan perhekin huomasi jotain siihen suuntaan viittaavaa. Enn tiedä mistä se tuli, tai mistä se johtui, se vaan tuli ja asettui mun sydämeen asumaan ja tekemään tuhojaan. Aluksi yritin kestää sitä, mutten kestänyt kauaa sitä. Lopulta pillahdin raskaaseen itkuun (nyt minä tiedän miltä itkeminen tuntuu), ja rukoilin, rukoilin ihan polvillani, että tämä kaikki kamala lähtisi minusta pois, että Jumala auttais minua jaksamaan ja selviämään eteenpäin. En ole varmaan ikinä rukoillut niin pitkään kun sinä päivänä. Sen jälkeisistä tapahtumista en muista mitään, sen vaan että itku loppui kuin seinään.

Myöhemmin, samana päivänä, menin tietokoneella ja klikkasin WMP'n auki. En jaksanut valita kuunneltavaa musaa, painoin vain suoraan play-näppäintä. Ensimmäinen biisi mikä tuli, oli MIRROR BALL. Rukouksiini vastattiin, mutta erikoisemmalla tavalla. Oli miten oli, se biisi toimi, se todellakin toimi; sisälle kertynyt paine helpotti, hengittäminen helpottui ja minun oli helpompi olla. Niin, olla. Minä oikeasti tunsin, kuinka kaikki se paska mitä se mustuus oli jättänyt sisälleni katosi hitaasti, tuskaisesti ja kipeästi, mutta se katosi. Siitä päivästä lähtien olen joka ikinen päivä kuunnellut MIRROR BALL'n ainakin kerran päivässä, ihan vaan sitä varten, ettei minulle kävis niinkun kävi.

Vaikka MIRROR BALL'lla on minulle erittäin suuri tunteellinen merkitys, se on myös oikeasti erittäin hyvä biisi. Varsinkin alun pianon pimputus on mannaa korvilleni. Olen aina ollut heikkona pianobiiseihin, ja nyt kun tuo jalo soitin yhdistettiin rokimpaan musiikkiin ja vieläpä onnistuneesti, ei voi sanoa muuta kuin 'hyvältä kuulostaa'. Alku on melko yhtäkkinen, mutta kuitenkin pehmeä, ja valmistelee korvat, mielen ja sielun musiikilliseen nautintoon. Shoun ääni on sknfkdfn niin upea, niin kerta kaikkiaan U P E A. Vanhemman tuotannon kipaleissa se kuulostaa kehittymättömältä ja nuorelta, ihan äänenmurroksesta kärsivän teinipojan ääneltä. Paljon on kehitytty, MIRROR BALL'ssa Shoun ääni on syvä, tumma ja uskomattoman omaperäinen. Se on upea. Parempaa sanaa en tuon maailman ihanimman vokalistin äänelle löydä, se on täydellinen. Arisujen biiseissä kitarat kuulostavat aina hyviltä, mutta tässä ne suorastaan sulautuvat musiikkiin, antaen sille oman silauksensa ja sävelensä. Kaksoiskitarat toimivat aina, ja nyt ne kuulostavat mahtavilta. Basso on kuten aina piilotettu kappaleeseen; sitä ei välttämättä erota, ellei ole tarkkana. Sitten kun sen löytää, se iskee ja kovaa. Rummut... Ah, mitä olisikaan biisit ilman rumpuja? Joissakin arisujen viisuissa rummut kuuluvat häiritsevän kovaa ja epätarkkoina, mutta se ei pidä paikkaansa MIRROR BALL'n kohdalla. Kitarasoolo: OIJOI. Heti ekaa kertaa kuunnellesani tätä kitarasoolo löi jalat alta. Se on yksinkertainen, vailla koruja, ja siksi niin hieno. Se on simppeli, jonka lähes jokainen taitava kitaristi osaisi vetäistä vaikka unissaan, mutta se on soitettu niin tunteella, niin aidosti, että pala nousee kurkkuun.

Pakko mainita vielä erikseen sanat. Minusta tuntuu, että aina kun kuuntelen MIRROR BALL'n, ne sanat sopivat minuun juuri sillä hetkellä. Niiden parissa olen tuskaillut kääntämisen kanssa, niitä olen kirjoitellut kouluvihkoihin ja koepapereihin, niitä olen opetellut tuntitolkulla ulkoa. Tämä on ainoa biisi, jossa sanat oikeasti merkitsevät minulle jotain muuta kuin kaunista tunnetta tai muutamaa kyyneltä. Niillä on minulle henkilökohtainen merkitys.

(katsos, typo iski...)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.