IRC-Galleria

Aamu: Mä katon huoneen ovee, kello on jo seiska, mä en haluu lähtee skoleen,
faija huutaa, se pakottaa mut ylös pöytään, en taaskaan haluu syödä yhtään mitään,
mä raahaudun, faijan työsuhdeautoon, se heittää mut nykyään joka päivä kouluun,
mä vihaan sitä, se jengi vois painuu vittuun, kun vertaa mustelmii tietoon opittuun.

Päivä: Mä yritän pysyy piilossa, joudun viettää välitunnin taas kirjastossa,
joku varmaan miettii, mitä mä pelkään, mut tuu itte ottaa aina samalt jengilt selkään,
ne ei tiedä kuka mä oon, ei ne siit piittaa, hiljainen on helppo niittaa,
vitun kiva opetella matematiikkaa, samalla ku välitunnit tuhoo mun fysiikkaa.

Tavalla tai toisella mä pääsen tästä, tilanteesta ylitsepääsemättömästä,
mul on helvetisti vihaa, varastossa, tuntuu että paine kasvaa takaraivossa,
kuka ottaa vastuun jos mun pää hajoo, mun faijaa ei kiinnosta ja mutsii ei oo,
kaikki on lopussa, mä en kestä tätä enää, tää tulee loppuun, en pysty perääntymään.

Taas sama juttu, tuolt se porukka taas valuu, tää on piinaa, mä tiedän mitä ne haluu,
nyt riittää, tää tulee loppumaan tähän, ne lähestyy mua, tulkaa vielä vähän,
mä valitsen niist yhden, lyön epäröimättä, hakkaan sen naamaa, välittämättä,
kaks sen kaverii lähtee pois juokseen, joku huutaa vierestä "hei vittu sehän kuolee".

Mä en lopeta, en anna sille anteeks, pitäis vähän miettii kenet ottaa kiusan kohteeks,
ne repii mua pois ja huutaa päin naamaa "mitä sä teet, mikä sua vaivaa",
mä en kuule niitä, kaikki on nyt lopussa, nyt toi tyyppi makaa verilammikossa,
se oli liikaa, sitä jatku liian pitkään, nyt tähän elämään ei auta keinot mitkään.