IRC-Galleria

Hei toverit, hei ystävät:
Mut survokaa tohon vartaaseen.
Hei toverit, hei ystävät -
niin hiljaisella liekillä mä pääsen taivaaseen.

Kesä tekee kuolemaa
Kuin itsetuntoni, lehdet putoaa
Joka huone historiaa toistaa
ei armoa,
ei anna unohtaa

Enkä ikinä, en ikinä osaa lopettaa
En ajoissa, järkee päähän saa

Mä taidan olla päänvaiva, pyydän anteeks

Enää puhelahjat auta ei kun teot multa järjen vei! Räntää sataa ja ulvoo kuu ei mistään saatana mitään tuu!

Tyhjää mun sisällä mun maailma vain neljä seinää
Liikaa aikaa turhaan odottaa
kuvat mielessäni harhaa
Sinulle rakkaimpani en tahdo pahaa
usko et kai kuitenkaan
sen kuullut olet niin monta kertaa

Kipua ja tuskaa osaa ennen pitkää odottaa
Onko paratiisikin vain harhaa
Tuskan keskellä tutut kasvot
joka puolella eivätkä häviä koskaan
Rakkauden kaksi naamaa

Sinä ristiinnaulitset ja päähän orjantappura kruunu
Mitä tekee tai tekemättä jättää silti aina jotain puuttuu
Tavoittamattomissa sinun huulet
joita ei saa koskettaa
Ikuisuudenko aiot peliäsi jatkaa

Kipua ja tuskaa osaa ennen pitkää odottaa
Onko paratiisikin vain harhaa
Tuskan keskellä tutut kasvot
joka puolella eivätkä häviä koskaan
Rakkauden kaksi naamaa

Tänä aamuna olen kuin toinen.
Katsot mua, olet hurjan vihainen.
Tekis mieli silmät sulkea,
ei naama toi sun oloa paranna.

Olen niin kuin ketää ei olisikaan,
silti kaikki tuntuu huomaavan.
Voi kun et jäisin kauemmas enää,
tai menisit muualle itkemään.

Oksettaa, ootko sä vai eileinen?
En tiedä, mut mieluummin jälkimmäinen.
En kai sitä koskaan tietää saa.

Älä! Kyllä! Mä! Sä! Ei, olet liian vähän.
Sitä! Mitä?! Sinäkään et voi tietää

Sillä se on asenne, joka on pohjana.
Itsesääli, joka jättää varjoonsa.
Mitä jää käteen jälkeenpäin?

Aika hurjaa, mietit mitä tarkoittaa,
sitä kun ei oo, eikä mistään saa.
jäät taas tuijottaa tyhjää seinää,
se masentaa ja pistää miettimään.

Voi kun pääsisin takaisin eiliseen,
tekisinköhän kaiken aina uudelleen?
Kaikki tapahtuu aina liian aikaisin,
oon vaan mä ja haluun takaisin.

Ethän sä ole sisäisesti mitään,
ei sen enempää, eikä vähempää.
On turhaa edes yrittää.

Me ollaan yhtä, vaa yhes kokonaisia
täydennetään toisemme ku ollaan erilaisia <3

Petri tule kotiin.. :( <3

Mosse tappo rusakon joka jäi kitumaan ja juoksi takas metsään!!!!

Aamu: Mä katon huoneen ovee, kello on jo seiska, mä en haluu lähtee skoleen,
faija huutaa, se pakottaa mut ylös pöytään, en taaskaan haluu syödä yhtään mitään,
mä raahaudun, faijan työsuhdeautoon, se heittää mut nykyään joka päivä kouluun,
mä vihaan sitä, se jengi vois painuu vittuun, kun vertaa mustelmii tietoon opittuun.

Päivä: Mä yritän pysyy piilossa, joudun viettää välitunnin taas kirjastossa,
joku varmaan miettii, mitä mä pelkään, mut tuu itte ottaa aina samalt jengilt selkään,
ne ei tiedä kuka mä oon, ei ne siit piittaa, hiljainen on helppo niittaa,
vitun kiva opetella matematiikkaa, samalla ku välitunnit tuhoo mun fysiikkaa.

Tavalla tai toisella mä pääsen tästä, tilanteesta ylitsepääsemättömästä,
mul on helvetisti vihaa, varastossa, tuntuu että paine kasvaa takaraivossa,
kuka ottaa vastuun jos mun pää hajoo, mun faijaa ei kiinnosta ja mutsii ei oo,
kaikki on lopussa, mä en kestä tätä enää, tää tulee loppuun, en pysty perääntymään.

Taas sama juttu, tuolt se porukka taas valuu, tää on piinaa, mä tiedän mitä ne haluu,
nyt riittää, tää tulee loppumaan tähän, ne lähestyy mua, tulkaa vielä vähän,
mä valitsen niist yhden, lyön epäröimättä, hakkaan sen naamaa, välittämättä,
kaks sen kaverii lähtee pois juokseen, joku huutaa vierestä "hei vittu sehän kuolee".

Mä en lopeta, en anna sille anteeks, pitäis vähän miettii kenet ottaa kiusan kohteeks,
ne repii mua pois ja huutaa päin naamaa "mitä sä teet, mikä sua vaivaa",
mä en kuule niitä, kaikki on nyt lopussa, nyt toi tyyppi makaa verilammikossa,
se oli liikaa, sitä jatku liian pitkään, nyt tähän elämään ei auta keinot mitkään.

Äiti vilpittömästi poikaa rakasti, kuten haluamaansa tytärtä. Mutta
kun hän oli ainoa lapsi, isä ei tahtonut millään ymmärtää. Tuli matkalta kotiin ja näki pojan kulkevan hameessa, otti remmin esiin ja
näytti kuka on kuka ja herra huoneessa. Ajeli sen pään ja hakkasi
selän täyteen verisiä jälkiä. Mutta hän ei jää kii, kun poika itkien
katsoo äitiä.

Poika vaan tähtiä piirteli, tähtiin itsensä kuvitteli. Oli tähtitaivaan,
tähtien vanki, tähtien kasvatti. Tähdistä yhden hän valitsi, Siriuksen
näin saalisti ja Siriusta hän ajatteli kun isä häntä pahoinpiteli.

Silloin vasta kun peitteli multaan,
poika äidin isän kanssa. Silloin menetti tuen ja turvan, sen ainoan
oman rakkaansa. Uni huononi pojalla hetkessä, äidin haudalla öisin
kulki. Tähtitaivasta taas tutkaili, omaa tähteänsä rukoili.

Oli uneton, kalpea, haluton. Koulussakin huonosti meni. Elämä suistui
raiteiltaan, hänen terveyskin heikkeni. Nyt oli vaan tähtitaivas, oudot
kuviot ja harhat. Poikaa vaivas skitsofrenia ja sairaala ei ole mikään
taivas. Nyt murtui isä pojastaan, tuli teeskentelemätön huoli ja hätä.
"Vaikka mitä tapahtuu maailmassa, en sua ikinä yksin näin jätä. Käyn
luonasi vierailemassa, kanssasi puhumassa, ja kaikkia näitä vuosia
anteeksi anomassa, et ole yksin maailmassa." Poika sanoi: "Ei miehet
itke, ota kamasi ja pois lähde. Luona Sirius-tähden äiti on ja sinne
minäkin nyt lähden." Kului tästä vuosi, kun lehdistä luettiin, että
vanha mies murhattiin. Ja tähti ruumiseen ja seinälle verellä piirrettiin.