IRC-Galleria

+ tietenkin paljon ruokakermaa, broilerimaustetta ja soijakastiketta. Oli hieman nälkä tätä ennen. Siitä huolimatta oon kyllä ollut aikamoinen duracellpupu. Pesin oikeen vessankin. Ja aloitin (eilen jo) karvapörrien matokuurin. Minda suunnilleen kerjää niitä tabletteja ja Tohvo valittaa ensin omaa ruokaansa sekoitettua, mutta nyt se näkyy olevan syömässä sitä. Vihdoin näiden neljän tunnin jälkeen.

Lukiolla ei ollutkaan niin kamalaa kuin otaksuin. Nina oli mukava ja silleen. Laura oli outo. Tai siis ei Laura ollut outo, vaan se oli outoa, että mä melkein puhuin sille ihan vahingossa, kun puettiin ulkovaatteita käytävässä kahdestaan.

Tänään piti olla koulussa viime jaksossa tehdyt housut jalassa. Suurin osa allekirjoittaneista noudatti sopimusta, mutta olipa siellä muutama sellainenkin jotka livistivät katalasti. Hävetkää! Minä tietysti pidin omia mustia minishortsejani. Tuntui jotenkin ihan vitun tyylikkäältä kävellä aamulla, kun hiukset on näin punaiset ja muuten olin kokomustissa ja jotenkin en mä tiiä. Upee fiilis anyway. Vähän sama, kun kesällä kävelee vähissä vaatteissa, aurinkolasit päässä ja hiukset sekaisin jossain aurinkoisella kadulla ja miehet tuijottaa suunnilleen suu auki.

Minäkö huomionkipeä? Ehen.

Ollapa Ville täällä jo. Oon tosin nukkumassa sillon kun se tulee. Toivottavasti se ei säikähdä kun joku punapää makaa meidän sängyssä. Se ei nimittäin tiedä, että värjäsin ne jo. Eikä se varmaan osaa arvata, että olisin itse ne värjännyt.


Ah niin, vähän oon tyytyväinen tuohon uuteen oletuskuvaani. Se onnistu ihan vitun hyvin.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.