IRC-Galleria

Roulette Dares soi päässä. Sunnuntai 26.04.2009 13:06

Heräilin jo puoli yhdeksältä tänä aamuna, weirrrd. Saattoi kyllä johtua siitäkin, että verhot oli koko yön auki ja näin ollen auringonvalo pääsee sisään. Minna nukkuu vielä. Mä ehdin jo syödäkin. Ruispuuroa+kirsikkahilloa+ruskeaa sokeria ja leipää+kurkkua ja kupponen maitoa. Kävin Töhnän kanssa parvekkeella ja nyt se ei muuta teekään kuin istuu siinä oven edessä ja tuijottaa ulos. Söpö. Heräsin muuten jossain vaiheessa aamua myös siihen, kun se rapuutti jotain sängyn alla.

Oon varmaan laihtunut viis kiloa tämän viikonlopun aikana (toivottavasti). Ollaan liikuskeltu Minnan kans niin paljon. Enkä oo syöny edes yhtään karkkia! Perjantaina tehtiin se piiitkä kävely ympäri Seinäjokea ja otettiin kuvia ja hölkättiinkin välillä. Ja tavattiin aivan ihana pörröinen koira! Se oli ihan sairaan iso. Ja likainen. Mutta söpö. Ja sit eilen me käytiin ensinnäkin Simpan kanssa lenkillä ja sen jälkeen kaupungilla ja sitten oltiin joku tunti ehkä uimassa ja then again kaupunkikävelyä. Mulla oli tiukat farkut ja niskalenkkitoppi ilman rintsikoita ja kaikki kyyläs. Mutta oli ihanaa olla ulkona niinkin vähissä vaatteissa ilman että oli kylmä. Illalla tehtiin sitte se pieni retkentapainen tuonne yhteen puistoon. Mä söin pari leipää ja sitte me syötiin dallaspullia ja juotiin siideriä. Ja lopuksi laulettiin siinä viltin päällä. Niin joo ja Simppa karkas kerran. :D Mun piti tietysti ottaa se kiinni. Vähän päässä heitti, kun olin ensin maannut siinä viltillä lievissä alkoholihuuruissa ja sitten nousin pikavauhtia ylös ja lähdin kauheaa vauhtia juoksemaan sen koiran perään. Muutenkin tuottaa hankaluuksia tuollanen makuuasennosta nouseminen. Mut sain mä sen koiran kiinni.

Nyt vois taas keksiä jotain. Täällä pitäis siivota ja pakata kaikki loputkin kamat. Hoaah. En vaan tiedä että minne mä ne oikeen ajattelin pakata. Ehkä mä hyödynnän noita maitokoreja. Or something.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.