IRC-Galleria

The Dresden Dolls - Bad HabitTiistai 15.09.2009 21:07

Huomenta. ^^ Nukuin virkistävät päiväunet, joita olisin varmasti jatkanut ilman herätyskelloa. Olen yhä ärsyttävästi sairaana. Kurkku on kipeä ja oon ihan hiton räkäinen ja väsyn helposti. Mutta kuumetta ei ole onneksi ollut viikonlopun jälkeen, joten olen ollut urheasti koulussa ompelemassa. Hiveli tänään, kun Reetta kehui valmista tamppia ja nappien ja tikkauslangan valintaani.

Hassua, että nyt vasta meidän asunnon oveen on vaihdettu oikea nimi. Mutta typerää, että kun siinä alunperin piti lukea vain Villen sukunimi niin nyt siihen on ahdettu molempien pitkät sukunimet. :D No, ainakin vieraat osaa paremmin perille vielä kun asun tässä asunnossa. Päätin, että sitten kun löydän uuden asunnon niin soitan Antille (=vuokraisäntä) ihan personally ja kerron että olen muuttamassa pois, niin en ole ihan täys kusipää. Tai sitten olen.

Nyt laitan ruokaa lämpenemään, ettei se taas jää siksi että jumiudun koneelle.

Hiffasin muuten erään järkyttävän tosiasian. Sitten kun mulla on seuraavan kerran menkat, niin mä joudun käyttää tavallisia paperisia siteitä. KAMALAA. : D Ei mut oikeasti on se aika kauheaa, kun on tottunut kuukuppiin. Mutta ei tohdi nyt käyttää sitä, because liikaa sähläämistä with everything. Mutta onneksi vain kerran on tällainen. Myöhemmin se on erilailla.

Ai damn kun tanssituttaa. En olekaan harrastanut hetkeen muuta liikuntaa kuin koulumatkat. Ah mutta Shakiraa, Eyes Like Yours ja treenatkaamme hieman keskivartalon lihaksia koska olen yksin kotona.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.