IRC-Galleria

Makasin nurmikolla suuren puun varjossa Lolan ja Jonin kanssa. Lola on porukkamme hippi ja Jon... häntä voisi sanoa diileriksi jopa. Pyydä jotain häneltä, mitä tahansa, niin hän hommaa sen sinulle. Tietenkin sopivaa korvausta vastaan.

Lola on siis hippimme. Hän on porukkamme toisen urheilijan Jamesin pikkusisko ja oikein mukava mielestäni, siis silloin kun hän ei puhu eläinten suojelemisesta tai yritä käännyttää vegetaristiksi tai jotain vastaavaa. Lola taitaa olla porukkamme nuorin. Hän pukeutuu myös hiukan värikkäästi. No, mitä hipiltä voi odottaa? Hänellä on myös ruskeat suorat ja hyvin pitkät hiukset sekä ruskeat silmät. Hän on myös hiukan tummempi kuin me muut, hän on puoliksi espanjalainen.

Entä Jon? Diileri! Vaikea muuta sanoa. Lola ja Nata saavat kaikki aineensa Jonilta. Jonin oikea nimi on muuten Jonathan. En tunne Jonia kovinkaan hyvin, hän on vasta muuttanut tänne. Törmäsimme häneen yhdissä bileissä pari kolme kuukautta sitten. Hän on aikamoinen fruide, täytyy myöntää. Vaaleat, hyvin laitetut hiukset, vaalean siniset silmät sekä vaalea iho. Ja hän on muutenkin oikea nättipoika.

Makasin siinä nurmikolla heidän kanssaan ja poltin röökiä. En varsinaisesti polta, silloin tällöin tulee välillä vedettyä kyllä.
”Onko teille tapahtunut jotain maailmaa mullistavaa viime aikoina?” kysyin.
”Eip,” Lola sanoi.
”Jotkut luulevat, että pystyn mahdottomiin. Joku halusi KILON maria perjantaiksi! Mieti, KILON! Mihin joku tarvitsee niin paljon?!” Jon tuhahti.
”Oikeasti?! Ihan järjetöntä!” sanoin.
”Kyllä!”
”Entä sinä? Onko jotain uutta?” Lola kysyi.
”Eipä mitään ihmeellistä. Karattiin siskon kanssa kotoa ja asun nyt vähän aikaa Steven luona – ja hän muuten pyysi minua ulos – ja sitten menen Natan luokse asumaan joksikin aikaa. Sen jälkeen menen varmaan Dannyn luokse, jätin Cassien hänelle,” kerroin mukamas huolettomasti.
”Vou vou! Kelaas taaksepäin! Steve pyysi sinua ulos?!” Jon nousi istumaan ja katsoi minua hetken.
Nyökkäsin.
”Voihan perkele sentään! En olisi siitä jätkästä uskonut! Siis tehän olette olleet kakaroista asti ystäviä ja nyt... Voi jeesus!” Jon sanoi epäuskoisesti ja kaatui takaisin nurmikolle.
”No, mutta sehän on hyvä asia! Sinähän pidät Stevestä, vai mitä?” Lola kysyi.
”Jeah... Niinhän se on...” sanoin ja uppouduin unelmiini.

”Alex!”
Hätkähdin hereille. Olin nukahtanut siihen nurmikolle.
”Mitä?” kysyin ihmeissäni ja nousin istumaan. Alkoi olla jo hämärä.
”Kytät! Ne voivat etsiä sinua kerta karkasit,” Lola sanoi.
”Hitto! Totta! Mentiin!” ponnahdin ylös ja lähdimme Lolan kanssa hölkkäämään pois puistosta. Jon oli näemmä lähtenyt aikaisemmin.
”Lähtikö Jon jo?”
”Joo, se lähti etsimään sitä kiloa maria,” Lola sanoi.
”Okei.”
Hölkkäsimme pois puistosta ja lähdimme Lolalle päin.

Kaaduin Lolan huoneen sohvalle ja viskasin kenkäni huoneen nurkkaan, minne Lolakin heitti kenkänsä. Yritimme kumpikin tasata hengitystämme. Olimme joutuneet juoksemaan viitisen korttelia kun huomasimme kyttien lähestyvän. En nimittäin tahdo palata takaisin kotiin! Se olisi helvettiä...