IRC-Galleria

Samassa kun suljin ulko-oven, kuulin keittiöstä huudahduksen.
”Roxanne!” äidin ääni kantautui keittiöstä. Sillä sekunnilla äiti ilmestyi eteiseen.
”Olitko taas Mattin luona?” äiti ärähti.
”Olin. Jokin ongelma?”
”Tiedät, etten pidä siitä, miten hiippailet öisin ulos. Voisit jättää jonkin viestin edes!” äiti jatkoi.
”Okei, anteeksi”, sanoin ja marssin äidin ohi.
”Hei, tule takaisin! En lopettanut!” äiti korotti hiukan ääntään.
”Lopetit jo”, sanoin ja paiskasin huoneeni oven kiinni perässäni. Rojahdin istumaan lattialle oveen nojaten.
”Roxanne! Olen äitisi etkä käännä selkääsi minulle!” kuulin äidin huudon oven läpi. Kaivoin tupakka-askin taskusta ja sytytin savukkeen. Suljin silmäni enkä antanut äidin huudon häiritä.

Sellaista se on aina. Hiippailen usein ulos yöllä ja menen Mattille... tai Matt tulee meille. Äiti ei oikein pidä siitä. Hän aina valittaa kaikesta mitä teen. En tule ikinä olemaan tarpeeksi hyvä hänelle... Olemme riidelleet aina kaikesta... ja riidat ovat vain pahentuneet sen jälkeen kun Ruby joutui sairaalaan. Isää minulla ei ole. Hän menehtyi muutama vuosi sitten... aivokasvaimeen…

Poltin tupakan loppuun ja kompuroin sitten ylös lattialta. Huomasin tuijottavani peilikuvaani. Punertavat hiukseni olivat sotkuiset ja harottivat joka suuntaan. Haroin lyhyitä hiuksiani ja ne asettuivat vähän paremmin. Vaalea ihoni oli kalpea huonosti ja vähän nukutun yön jäljiltä. Hupparini oli valahtanut käsivarsilleni yltäni ja t-paitani oli pahasti vinossa. Farkutkin melkein pysyivät päällä. Tuijotin itseäni sinisiin silmiin.
Tuo tyttö... ajattelin mielessäni. Tuo tyttö on säälittävä.