IRC-Galleria

Makasin sängyssäni. Tuijotin jälleen kattoa. Kännykkä oli vatsani päällä. Odotin soittoa.
Odotin, että Zack soittaisi...
Chris oli luvannut käskeä Zackia soittamaan, kun näkee tämän. Ja he näkevät toisensa aika usein, naapuripihoissa kun asuvat.
Tuijotin valkoista kattoa. Alan jo muistaa katon uurteet ja kolot. Niin monta tuntia olen sitä tuijottanut.
Samassa kännykkäni pärähti soimaan! Nappasin sen ja painoin vihreää luuria.

”Nick? Zack täällä.” Kuulin Zackin äänen. Huokaisin syvään kuullessani hänet.
”Hei, et olekaan vastaillut minulle hetkeen”, totesin.
”Olen pahoillani. Minulla on ollut kiireitä...”
”Mitä kiireitä? Oletko todellakin ollut niin kiireinen, ettei sinulla ole aikaa parhaalle ystävällesi?” ihmettelin.
”Usko tai älä, mutta olen. Tapasin nimittäin jonkun.”
Pysähdyin täysin. En tiennyt mitä sanoa...
”Hänen nimensä on Anna. Todella ihana. Pidän hänestä paljon”, Zack kertoi.
”Missä tapasit hänet?”
”Sairaalassa... hän oli siellä veljensä tukena. Aloimme jutella ja no... Seurustelemme.”
Olin hiljaa.
Olin menettänyt Zackin...
”Toivottavasti teillä menee hyvin ja olet onnellinen hänen kanssaan”, esitin iloista.
”Siis haluan vain, että olet onnellinen”, lisäsin.
”Hyväksyt siis Annan?” Zack kysyi.
”Tietenkin! Olethan paras ystäväni! Haluan tavata Annan joskus”, jatkoin esittämistä.
”Tiedän! Ja haluankin, että tapaatte! Ajattelin, jos voisimme mennä kahville joku päivä”, Zack ehdotti.
”Totta kai! Soitellaan ja katsotaan mikä päivä”, sanoin.
”Juttelen Annan kanssa ja soitan sitten. Nähdään!”
*tuuttuuttuut*

Tuijotin kattoa. Olin menettänyt parhaan ystäväni... jollekin toiselle. Mustasukkaisuus nousi pintaan. Ei... Tuntui, kuin olisin menettänyt jotain. Kuin sydämeeni olisi ilmestynyt uusi tyhjä paikka...
Kyyneleet nousivat silmiini. Ne valuivat poskiani pitkin.
Itkin.
Itkin pitkään...