IRC-Galleria

Kernel

Kernel

Googleta ku et tajuu kuitenkaa..

Selaa blogimerkintöjä

jahsMaanantai 29.09.2008 08:26

Susanna Hyrkäs
Susanna Hyrkäs heräsi henkiin maailmaan eräänä pilkkopimeänä iltapäivänä. Jo miltei heti näki että hänestä tuli ihminen. Perhe oli pikkuinen ja he söivät vain hedelmiä. Koulussa hän suorastaan loisti tiedoillaan, siellä hänelle oltiin kateellisia.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi raivostuttamaan lemmikkieläinkaupat, niinpä viihteeksi tuli fuskaaminen.

Susanna kehittyi toisellakymmenellä varsin kekseliääksi. Päähänsä hän sai vaaleat hiukset, sekä punaiset silmät.
Pomottamisesta johtaen hän oli hyvin juureton. Lempiruokaansa sipulirenkaita hän sai työskennellen vonkaajana.

Susanna tupakoi satunnaisesti mutta ei käytä nuuskaa. Alkoholia hän juo karatessaan.

Hän vaihtoi itselleen puolison jonka kanssa ei kuitenkaan uskaltanut mennä naimisiin.

Sen pituinen se.

Luotu Ihmisgeneraattori Webillä 05:26:21 29.09.08

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.