IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

Vaalisoppaa räntäsateessa 17.3.Sunnuntai 18.03.2007 11:27

Räntäsadetta, väsytti ja Hämeen Sanomista oli tippunut pois ilmoitukseni. Aamu olisi voinut alkaa paremminkin... Mutta koottiin itsemme, laitettiin kutrit kuntoon ja ilmettä silmään ja kohti toria ja Kahvila Korvaa. Nauratti, kun kokosimme telttaa hernesoppaa varten- onneksi avuliaat torimyyjäpojat tulivat avuksi.

Päivän ensimmäinen meppi, Alex Stubb, tuli ja veti rennon keskustelutilaisuuden parillekymmenelle kiinnostuneelle kuulijalle. Puhuttiin vaaleista, gallupeista, tilastoista - ja tulevaisuudesta. Puhuttiin myös EUsta, perustuslaista ja kansanedustajien tehtävistä. Alex on loistava meppi, älykäs, karismaa, hyvä puhumaan ja erinomainen seuramies. Tprilla Alex kulki 84 pelipaita päällä ja jakoi Sarin ja Jarin kortteja, "tässä hyvä tyttö ja poika tarjolla". Työtä yhteiseen pottiin ja yhteisen asiaan eteen. Vetää nöyräksi.

Puolilta päivin kohti Lahtea ja päivän meppiä nro 2, Eija-Riitta Korholaa. Kyllä keskustelua käydään ihmeellisistä asioista. ER oli kommentoinut Der Spiegelin artikkelia Suomen vaaleista ja pääministerin yksityiselämästä. Myrsky vesilasissa- kyllä me suomalaiset olemme herkkähipiäisiä. Oikeasti ei kiinnosta yhtään kenenkään suhteet tai suhteettomuudet, mutta se mitä Suomen eduskuntavaaleista Euroopan tasolla kirjoitetaan, kiinnostaa kovasti. Ja siitä Eija-Riitta oli bloginsa kirjoittanut.

Takaisin Hämptoniin Tuulosen kautta ja Sirkukseen seuraamaan HIFK-HPK peliä. Harmillinen tappio, HIFK oli selvästi vahvempi kuin torstain pelissä. Maanantaina taas uudelleen! Tavastia Bank, Birger ja Verstaalle katsomaan stand uppia- taas! Mukavan rento päätös tiiviille päivälle. Kotimatkalla vielä viimeiset kortit postilaatikoihin. Nyt on levollinen ja hyvä mieli- kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin. Ja huomenna nähdään, mihin se riittää.

Kiertueella koko vaalipiirissä 16.3.Lauantai 17.03.2007 10:16

Taas lähdettiin liikkeelle heti aamuvarhain. Osa porukasta kohti Lahtea, osa Orimattilaan ja osa jäi Hämeenlinnaan. Mahtava kun on iso ryhmä, niin samaan aikaan voidaan toimia eri puolilla! Orimattilan Korva on ilman muuta viehättävin kaikista kahviloista joissa olen käynyt, paikka sillankorvassa joen töyräällä on kaunis ja mökki itsessään sievä kuin karkki.

Lahdessa kaunis aurinkoinen sää ja ehdokkaiden tarjoilut olivat saaneet väkeä laajasti liikkeelle. Keskusteltiin siitä, kuka on porvari (auto ja omakotitalo oli yksi ehdotus ;)), suvaitsevaisuudesta, äänestämisestä ja elämästä yleensä. Vaalit kyllä kiinnostavat ihmisiä ja oman ehdokkaan valinta on monelle kimurantti juttu. Mitä enemmän kampanja etenee, sitä vahvempi on tunne siitä että olen oikeilla jäljillä- ja olisin hyvä koko kansanedustaja!

Lintumäen Harri tuli "kaapista ulos"- eli julkaisi kannatusilmoituksen Hämeen Sanomissa. On todella hienoa, että vahva vaikuttaja ja kokenut poliitikko lähtee tukemaan. Harri on yksi ensimmäisistä ihmisistä, joihin tutustuin Hämeeseen muuttaessani. Ratu (siis mieheni) tuli pelaamaan HPK :n edustusjoukkueeseen vuonna 95 ja vastaanotto joukkueeseen oli mitä mainioin koko perheelle.

Tänään julkaistiin myös viimeinen gallup Ylen teettämänä. Suunta on oikea ja sunnuntai-iltana sininen tolppa noussee! Se vaatii edelleen huomenna työtä ja työtä ja työtä- ja sunnuntaina äänestämistä!

Illalla vielä Riihimäellä Sarin vaaliviinit Kahvila Korvassa. Kokoomuksen naisia paikalla ja leppoisaa jutustelua vaaleista ja elämästä. Loppuilta Hämeenlinnassa ja kaikki Reskan baarit ständin kanssa... Illan päätteeksi Birgerissä ( totta kai) ja lopultakin nukkumaan.

Puolueissa on eroja- ja ehdokkaissa myös. Jokaiselle löytyy sopiva, pääasia että perehtyy ja äänestää. Hyvä ihminen- äänestä!

MIKSI SARI vol. 3Lauantai 17.03.2007 00:57

Sari on rohkea, intohimoisesti asioihin ja ihmisiin suhtautuva dynaaminen nainen! Sydämellään ja loistavalla huumorintajullaan sulattaa kokeneemmatkin "äijät"!
Arja Jalonen, ystävä, tukija 20 vuoden takaa


Tietysti siksi, kun Sarilla on työpöytä sekaisin - täynnä papereita, tietokone auki, puhelin soi jossain ja minä selitän asiaa. Puhelin löytyy ja Sari vastaa siihen. Samalla hän lukee sähköpostia, kirjoittaa kirjekuoreen osoitetta. Puhelun päätyttyä kääntyy minuun ja kommentoi kertomaani asiaa - aivan kuin olisi koko ajan vain kuunnellut minua. Sari siis todella hoitaa monta asiaa kerralla ja pysyy vielä kartalla! Ihailtavaa tehokkuutta ja työn struktuuria. Sarille Ihminen on tärkeintä - läsnäolo ja oleelliseen keskittyminen. Tapa tehdä toisin - huomioida yksilö!
Marita Kokkonen, työystävä, SKLUn kehityspäällikkö


"Nyt tulkaa te murheet ja vastukset, niin saatte te vasten suuta! Nyt raudasta mulla on jänteret, nyt luuni on yhtä luuta. Kas,Apolloa, joka hymyilee, sitä voita ei Olympo jumalineen,ei Tartarus,Pluto,ei Poseidon. Hymyn voima on voittamaton". Eino Leino;Hymyilevä Apollo Ootteko nähneet Sarin hymyilevän? Siksi Sari.
Jukka Remahl, sh, päihdetyöntekijä


Liikunnan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja tasa-arvotyö ovat yhdistäneet meitä läheisinä työtovereina viime vuodet. Sari on avoin, positiivinen, diplomaattinen ja kokonaisuuksia nopeasti ymmärtävä humaani älykkö, jolla on perusarvot kohdillaan. Elämänkokemus näkyy Sarin työnteossa. Sari osaa vaikeatkin asiat kääntää positiiviseksi haasteeksi. Hän on aidosti myös pienen ihmisen asialla.
Virpi Remahl, liikunnanopettaja, Liikuntakeskus Pajulahti


Uskomattoman energinen nainen, iloinen ja auttavainen. Hän taatusti ymmärtää lapsiperheiden, vanhusten sekä pienyrittäjien arkea. Hänellä on korvat, jotka kuulevat ja kyky ajaa pienen ihmisen asiaa. Iloisella positiivisuudellaan hän ei taatusti unohda ihmistä byrokratian rattaiden sekaan.
Anitta Liukkonen, yrittäjä


Sari on..
Aidosti innostunut politiikasta ja Suomelle tärkeistä asioista.
Aidosti sydämellään mukana kaikessa mihin ryhtyy.
Aidosti omaa mieltään.
Aidosti ajamassa kaikkien etua.
Jenna Juurinen, opiskelija

Vaalihuumaa (kirjoitettu 15.3.)Perjantai 16.03.2007 20:31

Eilinen päivä vilahti ohi vauhdilla. Upea aurinko, ja kevään ensimmäiset pisamat nenänpäähän. Aamulla oltiin aloittamassa Hämeenlinnan vanhuspolittista strategiaa yli satapäisellä joukolla. Tästä voit lukea enemmän perjantain Hämeen Sanomista. Onnistunut strategia vaatii yhteisen tavoitteen asettamisen, yhteiset pelisäännöt ja riittävästi yhteistä pohdintaa. Saimme aikaan hyvän alun strategialle, jonka tavoitteena on luoda hyvä kaupunki ikäihmisille.

Keskipäivä meni Kahvila Korvassa. Jalasmökki torilla on toiminut hienosti ja tiimimme on hyvin hoitanut päivystyksen- kiitos ahkerat naiset! Lukuisat kävijät käyvät kannustamassa ja kertomassa jo äänestäneensä minua, kiitos siitä!

MTV3 järjesti keskiviikkoiltana kolmen suuren puolueen pääministeritaiston. Matilla, Eerolla ja Jyrkillä oli jokaisella kaksikymmentä tukijaa mukana ja minulla oli kunnia oli yksi heistä. Oli erittäin mielenkiintoista seurata läheltä herrojen vuorovaikutusta ja väittelyä. Jyrki menestyi erittäin hyvin, haastoi sopivasti, oli rento ja asiallinen sekä tärkeintä: positiivinen! Fokus omaan toimintaan ja ratkaisuihin ongelmien sijaan. Selkeä jäsentäminen ja vahva osaaminen. Loistava puheenjohtaja!

Tentti on nähtävissä edelleen MTV3 nettisivuilta.

Tänään torstaina aamulla torille, mittari kipusi 13 asteeseen. Oikea play off -kevät! Sarin tikkarit käy kaupaksi, kahvi maistuu, juttu luistaa ja ihan hemmetin hienoa että on kohtauspaikka keskellä kaupunkia. Pari haastattelua, jutustelua politiikasta ja politiikan vierestä, sekä edelleen tiukkoja kysymyksiä ja tenttausta. Ihmiset suhtautuvat äänestämiseen vakavasti. Osalla on joku periaateasia, josta ehdokkaan on jaettava mielipide, osa taas hakee profiililtaan sopivaa tyyppiä, osalle taas merkitsee entiset meriitit ja saavutukset kaikista eniten.

Illalla vielä kiekkoa. HPK-HIFK 4-1, Helsingissä HIFK A-Pelicans A 1-8. Eli erinomainen ilta myös kiekkoilullisesti. Paljon kavereita, ystäviä, tuttuja, uusia ja vanhoja. Kiekkoilta on ennenmuuta sosiaalinen tapahtuma.

Vielä viikonloppu jäljellä. Yhteinen iso rutistus ja maali häämöttää.

Galluppeja joka lähtöön 13.3.07Keskiviikko 14.03.2007 10:28

Sarimobiili kohti Päijät-Hämettä! Aurinko paistoi ja mittari kipusi hurjiin lukemiin, liki +8 C. Tapio kuskina ja ajelimme ensin Padasjoelle Kahvila Korvaan. Keskustelua kaikesta maan ja taivaan väliltä, eniten aamun vaaligallupeista. Kokoomuksen kannatus on edelleen nousussa, ja Hämeessä neljäs paikka näyttäisi olevan tulossa- ja jopa sitä viidettä voidaan odottaa kunhan tehdään kunnolla ja kovasti ja loppuun asti yhdessä työtä.

On tosi hienoa tulla mainituksi potentiaalisena läpimenijänä eri lehdissä ja radiossa. Siitä ja yksittäisiltä ihmisiltä tulevasta palautteesta saa virtaa lisää ja voimia työhön. Kaikista tärkeintä onkin uskon vahvistuminen positiivisen palautteen kaútta. Anna hyvän sanan kiertää.

Vääksyn kautta Vierumäelle ja Heinolaan. Kohtaamisia eri ikäisten ja kokoisten ihmisten kanssa. Ennakkoäänestämisen kasvu näkyy, todella paljon tapasimme ihmisiä jotka olivat jo valintansa tehneet. Olisipa hyvä, jos myös varsinaisena äänestyspäivänä into nousisi edelleen! Kyse on varmasti paljon viimeisten päivien keskustelun aiheista ja teemoista. Täytyy puhua asioista oikeilla nimillä ja ottaa reilusti kantaa kiperiinkin pulmiin.

Toinen iso asia on keskittyä omaan peliin. Jos lähtee liikaa arvostelemaan muita, selittelemään, jauhamaan menneitä tai muuten tuijottelee peruutuspeiliin, niin ei hyvää seuraa. Omaa kampanjaani on yks sun toinen yrittänyt pöyhiä etsien skandaalinpoikasta mutta ei ole löytynyt. Ainoa mikä on löytynyt on paikkoja vastineille ja oman viestin kertomiselle. Eli kiitos kaikille kampanjaani aktiivisesti seuranneille ;))

Illaksi vielä Nastolan kautta (jossa tapasin koko kansan Riitan ja sain nimmarin) Lahteen ja kaupunginjohtajaehdokkaitten tenttiin. Fellmannissa järjestettiin Suomen ensimmäinen julkinen tentti viranhakijoille Etelä-Suomen Sanomien toimesta. Loistava juttu ja ihan oikeanlaista uutta avoimuutta prosesseihin. Myllyvirta oli alussa jännittynyt mutta paransi loppua kohti, oli tilanteessa läsnä ja hahmotti tilanteen kokonaisvaltaisesti. Onnea vaan valintaan!

Isku-Areenalla Pelicans A- HIFK A, joka päättyi riemastuttavasti 3-2 eli pelit nyt tasan 1-1- Torstaina pojat jatkavat Helsingissä ja perjantaina taas Lahdessa. Toivotaan, että molemmat Rautiot ovat viikonlopun jälkeen neljän parhaan joukossa!
Aamu päiväkodissa meni vauhdilla. Tulevaa isovanhempien päivää varten oli lapsilla leipomishommat ohjelmassa. Voisilmäpullat syntyivät innolla ja taidolla. Leikittiin haamuhippaa, kissaa ja hiirtä ja rakennettiin majoja. On tärkeää että lapsilla on tilaa ja riittävästi virikkeitä- mutta ei liikaa valmista tavaraa vaan tilaa mielikuvitukselle. Sijaispulma näyttää tulevan Hämeenlinnaankin, tarvitaan uusia ratkaisuja myös tilapäiseen työvoiman tarpeeseen. Erilaiset työntekijäpoolit ja sijaispankit ovat tulevaisuuden ratkaisuja, joista on iloa sekä työnantajille että työntekijöille.

Päiväkahville Torin Korvaan- jossa on ilahduttavasti väkeä kaiken aikaa. Kahvi maistuu ja juttu luistaa. Monet ovat jo käyneet äänestämässä ja haluavat tulla vaalikahville. Tori on loistopaikka Korvalle, helppo poiketa ja keskellä kaupunkia. Torilla tavataan!

Hain junalta Sirpa Asko-Seljavaaran, joka tuli alustamaan Tavastiaan päihdepoliitiikasta. Yhdessä Iisakki Kiemungin kanssa olimme ideoineet yhteisen keskustelutilaisuuden aiheesta " Välittämättä jättäminen on välittämistä". Mukaan keskusteluun tuli myös Paavo Raappana, vihreiden nuori ehdokas. Juttu luisti vaikka yleisöä oli aika niukasti- ei taida päihteet nuorisoa kiinnostaa...

Illalla perusturvalautakunnan jaoksen kokouksessa- kyllä on viheliäinen homma. Ja toisaalta ihan äärimmäisen tärkeää kun päätetään ihmisten asioista. Lakimuutoksen myötä lastensuojeluasiat siirtyvät hallinto-oikeuksille ja täytyy toivoa, että lapsen etu ei muutoksessakaan unohdu.

Päivän päätteeksi vielä tiimipalaveri- viimeisen viikon suunnittelu ja aikataulutus. Sairionkadun byrooseen kokoontui yksitoista innokasta ja hyväntuulista ihmistä. Syötiin ja juotiin ja ajatus lensi, aika hurjaa ajatella että viikon päästä koko homma on jo ohi. Kävi miten kävi- niin homma on kannattanut. Yhteiseen päämäärään sitoutuminen ja työn tekeminen on yhdistänyt erilaisia ihmisiä erilaisista taustoista- meistä on tullut oikea tiimi. Ja se juuri on kaikista hienointa.

MIKSI SARI vol. 2Tiistai 13.03.2007 01:13

Sari olisi osaava ja energinen kansanedustaja, joka ei jäisi takarivin taaviksi, vaan tarttuisi peräänantamattomasti tärkeisiin asioihin. Tein keväällä 2004 Sarin kanssa EU-vaalikampanjaa ja huomasin nopeasti, että ehdokkaamme ymmärtää paitsi erinomaisesti kansallista politiikkaa, myös kansainvälisiä suhteita. Hänellä on herkkyyttä olla pienten puolella, mutta ajatella asioita myös globaalisti. Sellaisia pienen Suomen kansanedustajien tulisikin olla.
Johanna Haahtela, virkamies ja maailman kansalainen.


Kansanedustajalta vaaditaan neuvottelutaitoja, kykyä luoda verkostoja ja taitoa nähdä asioita useammasta eri näkökulmasta. Yhteiskunnallinen päätöksenteko vaatii aktiivisuutta ja tahtoa toimia niin, että myös erityistä tukea tarvitsevilla ihmisillä on mahdollisuus turvalliseen arkeen. Nämä ominaisuudet Sari Rautiolla on. Ahkeruus, positiivisuus ja myös muiden innostaminen ja aktivoiminen ovat Sarille luontainen taito!
Jutta Äijälä, Office manager, Hämeenlinna


Sari on arjen ymmärtäjä, kokonaisuuksien hahmottaja!
Tärkeimpiin asioihin keskittyjä, ei joka tuuleen lentäjä. Ihmisläheinen sillan rakentaja.
Maire Rissanen, fysioterapeutti, kaupunginhallituksen jäsen, Hämeenlinna


Tiedän, että Sari on heikkojen puolella. Luotan Sari Rautioon kansanedustajana, suorastaan lataan häneen paljon odotuksia. Sarin kohdalla uskon, että puheet ja teot tulevat olemaan yhtä. Äänestäkää Sari Rautiota - minä ainakin äänestän häntä.
Terttu Mertanen, rehtori, kaupunginvaltuutettu, Hämeenlinna.


Sarista tulis hyvä hahmo Itsevaltiaisiin!
Ville 9v

MIKSI SARI vol. 1Tiistai 13.03.2007 00:58

Mielestäni Sarissa yhdistyy nykyaikainen avoimuus ja tarmokkuus sekä perinteitä kunnioittava rehellisyys. Sari ymmärtää asioiden eri näkökulmat ja osaa tehdä päätöksiä niin että huonoistakin vaihtoehdoista parhain tulee valituksi.
Juha Liedes, toiminnanjohtaja, Lasten Liikunnan Tuki ry


Sari on aikaansaavin ja energisin ihminen, jonka olen ikinä tuntenut. Sari välittää ja haluaa vaikuttaa asioihin, oikeasti. Täydellinen paketti!
Marika Kakko, markkinointiassistentti, Lahden Pelicans Oy


Ilmasto lämpenee ja kestävä kehitys on tulevaisuuden edellytys. Sari Rautio on tuntemistani kokoomuslaisista ehdokkaista eniten huolissaan ympäristömme tilasta. Hän on itse aktiivinen joukkoliikenteen käyttäjä ja puolestapuhuja. Tarvitsemme tulevaisuudessa järkeviä energiavalintoja ja ekologisia tapoja liikkua. Sari tulee turvaamaan näitä järkivalintoja eduskunnassa.
Tapio Vekka, linja-autoyrittäjä, Hämeenlinna


Sarin kohdalla kysymykseen "Miksi Sari?" on helppo vastata! Humaani, aikaansaava, vastuuntuntoinen sekä oikeudenmukainen nainen, joka elää todeksi arvoja joista myös puhuu...
Haija ja Ossi Piitulainen


Sari näkee asiat "ihmisten silmin". Hänen kokonaisvaltainen ymmärtäminen Seudullisessa vammaisneuvottelukunnassa on ollut tärkeää. Uskon, että Sari kykenee omaksumaan myös meidän vammaisten näkökulman. Ja jos hän ei jotain asiaa tiedä, niin hän on valmis ottamaan selvää!
Pia-Nina Vekka, puheenjohtaja, Seudullinen vammaisneuvottelukunta, Hämeenlinna

Kevättä rinnassa!Tiistai 13.03.2007 00:27

Kehumispuhe oli aiheena kevään ensimmäisillä messuilla Hämeenkaaressa. Paikalle oli saapunut 10 Kanta-Hämäläistä ehdokasta ja tyyli oli vapaa. Tuli runoja, itsetehtyjä ja lainattuja, sovellettuja laulunsanoja, demariräppi, lausumista ja vuoroluentaa. Kaikki innolla ja sydämestä tehtynä. Kaivosojan Pena lähti hienosti liikkeelle kilpakumppaneiden kehumisesta. Kunpa aina muistaisikin antaa kiitosta ja positiivista palautetta! "Tulkoon rikkaus, tulkoon rakkaus, jokaiselle tarpeen mukaan- ilman ei saa jäädä kukaan" , Miljoonasateen laulun sanat olivat oman esitykseni pohjana. Lyhyestä virsi kaunis.

Talvi jäi tänä vuonna ennätyksellisen lyhyeksi. Ensin musta vuodenvaihde, sitten lunta ja hillittömät pakkaset muutaman viikon ajan, ja nyt maaliskuun alussa, räystäät tippuvat ja täysi kevät! Ilmaston muutos on täyttä totta. Tänään HäSassa on Koskisen Jarin ja minun kirjoitukseni aiheesta. Ilmastonmuutos on otettava vakavasti ja otettava hallitusohjelmaan läpäisyperiaatteella. Kyseessä on jokaisen asia.

Illalla Kalvolaan Trackersien play off peliin. Tosi jännä ottelu ja pahus vie- rankkareilla Josba vei voiton. Jos joku ei vielä ole salibandymatsissa käynyt niin nyt kiireen vilkkaa, laji ja meno kaukalossa on mahtava.

Hattulan naiset järjestivät naisten tupaillan, jossa keskustelu aaltoili verotuksesta ja tasa-arvosta alkoholipolitiikkaa ja opiskelijoiden asemaan. On tosi mukava ehtiä keskustella tarkemminkin aina jostain teemasta. Tänään iltapäivällä Tavastian auditoriossa Hattelmalantie 8 keskustellaan päihteistä ja välittämisestä. Sirpa Asko-Seljavaara tulee alustamaan aiheesta.
Perjantai- lauantai- sunnuntai... päivät kiitävät vauhdilla eteenpäin. Ennakkoäänestyksen alkaminen on saanut aikaan vilkasta keskustelua ja tosi kiperiä kysymyksiä. Ihmiset suhtautuvat vakavasti äänestyspäätökseen. Aika monella on olemassa joku oman elämän kynnyskysymys- asia josta ehdokkaan on oltava samaa mieltä. Nettipokeri, asevelvollisuus, tasa-arvo eri muodoissaan, ydinvoima, jätteenpoltto, kotihoidon tuki...

On kierretty kahviloissa, Salpausselän kisoissa, ravintoloissa, taidemuseossa, Peuhausriehassa, baareissa, kaupoissa- siellä missä ihmiset kulkevat. Lahdessa, Riihimäellä, Hämeenlinnassa. Keskustellaan ja mikä tärkeintä, Sari WHO on muuttunut Sari Rautioksi. Kaikista tärkeintä kampanjassa on ne ihmiset jotka juttua vievät eteenpäin, keskustellen ja pohtien.

Eilen illalla oli Toivo lauantai- ja meillä Tapa nähdä toisin- naisten ilta Vaakunassa. Pitkälti toistasataa naista yhdessä viettäen mukavaa iltaa muodin, musiikin, kultturin ja tanssin merkeissä. Kuvia naistenillasta tänään myöhemmin täällä netissä.

Nyt kohti Käsityömessuja ja kehumiskilpailuja. Palautteen antaminen onkin kaikista tärkeintä ja nimenomaan sen positiivisen palautteen.
« Uudemmat - Vanhemmat »