IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

<3 Miss U.Torstai 20.08.2009 12:03

Kiikkustuolissa istun
ja sinua muistelen.
Muistini tylsillä luistimilla
luoksesi luistelen,
siihen kesään kauan kauan sitten
syksyksi kääntyneeseen.
Ja omaan hahmooni ensirakkauden
poltteessa nääntyneeseen.

Silmääni kyyneleen suolaisen
muistelu toi kai sen
kun aina muistoissani uudestaan
viereesi oikaisen.

Missä oletkaan ollut kaikki nämä vuodet ?
Ootko muistanut kuinka silloin rakastin sua ?

**

Tuli eilen hirmu ikävä sua. Ja viime yönä näin untakin. Sulla oli kolme lasta ja vaimo. Ja vaikka olisin saanut valita, valitsin väärin ja kaduin sitä heti. Juoksin perääsi, mutta olit jo mennyt.
Näinkö se elämä meitä kuljettaa ja erilleen ajaa ?
Tiedän, minä se olin joka sen päätöksen tein. Sillon vanhoina hyvinä aikoina.

Kaduttaa.

[Ei aihetta]Sunnuntai 02.08.2009 02:53

Kasvot enkelin,
tahto tiikerin,
sielu pienen pirun kai.

Se minut saaliikseen sai.
Irti päässyt en,
yhä rimpuilen.

Istun elinkautistain.
Vielä virtaat suonissain.

[Ei aihetta]Keskiviikko 29.07.2009 04:23

Perjantaina M:n ja O:n luona vetämäs kalsarikännit M:n kaa. Pilapuheluita, runoja ja maailmaa parantavia keskusteluja. <3

Lauantaina kotona kauhee kaaos Saaran rippijuhlien takia.

Sunnuntaina vihdoin ja viimein kauan odotettu konfirmaatio ja sitä seuranneet juhlat. Taas yks syy sukulaisille ryypätä ! xD Aamuisen jumalanpalveluksen jälkeen Miret onnistu suostuttelemaan MUN isoäidin, enon, isoenon ja pari muuta aikuista ihmistä meijän mukaan ALEEN. Oli ihan tajuttoman hauskaa ! :D <3 Ja vanhimmat juhlijat jakso pisimpään.

Muuten kaikki ihan perseestä. Elämä on tylsää. Ihmiset on tylsii. Alkaispa koulu jo.


Terv. Ylpeä bailaaja-isoäidin omistaja

Piiitkä HåH.Perjantai 24.07.2009 03:05

1. Mikä on sinun nimesi? - LAURA.
2. Kuinka vanha olet? - KAKSKYT.
3. Missä asut? - HELSINGISSÄ.
4. Mitä harrastat? - EN MITÄÄN. MUT PALJOSTI LUEN KIRJOI.
5. Seurusteletko? - EN.
6. Minkä näköinen olet? - TÄN NÄKÖNEN.
7. Oletko OMASTA MIELESTÄSI laiha? - HAH, EN TOD.
8. Omistatko lemmikkejä? - EN.
9. Jaahas, miksi? - KU ESTERI KUOLI. </3
10. Mitkä ovat niiden nimet? - ESTERI OLI.
11. Mistä olet niin typeriä nimiä keksinyt? - ÄITI KEKSI. ISOISOÄIDIN MUKAAN.
12. Mikä on lempielokuvasi? - NIIT ON PALJOSTI ! MM. LORDS OF DOGTOWN, APOCALYPTO, AMERICAN HISTORY X, VIIMEINEN SAMURAI...
13. ...kirjasi? - TARU SORMUSTEN HERRASTA, KESKENERÄISTEN TARUJEN KIRJA, SYDÄNYÖ, ERAGON, TWILIGHT, UUSIKUU...
14. ...kulkuneuvosi? - JALAT JA DÖSÄ.
15. ...harrastuksesi? - LUKEMINEN, ALEILU.
16. ...bändisi? - MONEI. LONESTAR, RASCAL FLATTS, SONATA ARCTICA, NICKELBACK...
17. ...artistisi? - ARI KOIVUNEN, KAIJA KOO, CHRIS DAUGHTRY, KENNY CHESNEY, REGINA SPEKTOR...
18. ...runosi? - RAKKAUSRUNOT.COM:ISSA MUUTAMAN RUNOILIJAN RUNOI FANITAN HIRMUSESTI: NEITO68, MAMMUSKA, YKSINÄINEN HALTIA...
19. ...kukkasi? - ORKIDEA, AURINGONKUKKA.
20. ...jäätelömakusi? - RIIPPUU. MUT NOUGAT ON AINA JEES.
21. ...karkkisi? - HEDELMÄISET JOTKU.
22. Miksi vastaat tähän galluppiin? - TYLSINTÄ !
24. Kerroppas elämäntarinasi. - EN. EIKÄ TILA RIITTÄIS.
25. Pitäisikö sinun olla tekemässä jotain järkevää nyt? - EIPÄ KAI.
26. Pidätkö norsuista? - OHA NE SÖPÖI.
27. Mikä on paras paikka, missä olet ollut? - ALANYA. <3
28. Entä mikä on merkittävin hetki, jonka olet kokenut? - ÄÄ... EN OSAA VALITA ! ENKÄ EHKÄ KERTOISKAA.
29. Kuka on paras ystäväsi? - MIRET.
30. Ottaisitko hänet mukaan autiolle saarelle? - HAH, TIETTY.
31. Miksi? - OLIS AINAKI JOKU KENEN KAA HYSTEERISESTI KIKATELLA AVUTONTA TILANNETTA. :D
32. Onko sinulla lempinimeä? - LAKU.
33. Onko roskiksesi tyhjä vai täysi? - PUOLILLAAN.
34. Mitä siellä on? - VENAA KATON... HIUKSII, JOKU MARIMEKON PAHVIPURKKI, GRANDIPURKKI...
35. Millon viimeksi tyhjensit roskakorisi? - SAARA TYHJENS VIIKKO SIT.
36. Paljonko sinulla on rahaa? - EHK 4E.
37. Mitä sinun pitäisi ostaa? - RÖÖKII, SPRAY-MAALEI.
40. Lukeeko kukaan vastauksiasi? - EI. PAITSI MIRET VÄLIL.
41. Oletko masokisti tai sadisti? - JAA-A. EN KUMPAAKAAN, MUT SILTI EHK VÄHÄSEN MOLEMPII.
42. Tiedätkö, että kuka on Matti Vanhanen? - YEP.
43. No kuka? - SUOMEN PÄÄMINISTERI. JA OLIKS SE ÖÖ... KANS KESKUSTAN PUHEENJOHTAJA ??
44. Onko hän Suomen seksikkäin mies? - YÄK !
45. Onko kamalaa, kun Suomella on naispresidentti? - EI, VAAN UPEETA.
46. Mikä on lempikouluaineesi? - MUSIIKKI, MAANTIETO, ENKKU, ÄIKKÄ.
47. Entäs kauhein kouluaine? - RUOTSI JA MATIKKA !

48. Oletko eskarissa, ylä -vai ala-asteella, lukiossa, amiksessa vai töissä? - LUKIO.
49. Miksi juuri siellä? - KU ITSE NIIN VALITSIN.
50. Pidätkö syömisestä? - RAKASTAN.
51. Haluatko ketään ihmistä? - MONILLAKIN TAVOIN.
52. Oletko ihastunut? - JÖÖ. OON TÄTÄ MENOO LOPPUELÄMÄNI. VITTU.
53. Pidätkö kauhuelokuvista? - YEP !
54. Verta ja suolenpätkiä vai ällöttävää siirappia tihkuvaa romantiikkaa? - MOLEMPII.
55. No mitenkä olisi komedia? - RIIPPUU, ET MILLANEN.
56. Mikä on lempihymiösi? - ':| JA ^_^
57. Petaatko sänkysi joka aamu? - EN IKINÄ.
58. Miksi? - TURHAA.
59. Siivoatko huoneesi säännöllisesti? - EN OIKEESTAAN. YRITYS 10, TULOS 0.
60. Ketä perheeseesi kuuluu? - HELSINGIN PERHEESEEN: ÄITI, ROOPE, SAARA JA LEIF.
61. Onko äitisi äiti vielä elossa? - ON.
62. Entäs isäsi äiti? - ON.
63. Oletko koskaan menettänyt lemmikkiä? - JUST HELMIKUUS.
64. Paras keikka elämäsi aikana? - ÖÖ... VIRGIN OILIS OLI IHAN TÄYKKYY OLLA KATTOMAS ARII. SAMOIN TOS ARABIAN KONSERVATORILLA YMS... RAKASTUIN MYÖS HEVICORNERIIN SCC:N KEIKALLA. KAIKKI ON SUHTEELLISTA.
65. Minnekkäs suuntaat kesälomalla? - EN MIHINKÄÄN. IKÄVÄ KYLLÄ.
66. Et kai vaan festareille? - IKÄVÄ KYLLÄ RAHATILANNE EI SITÄ SALLI.
67. Aiotko uida kesällä? - OLIS KIVA KYL ! YÖUINTI PIKKUKOSKEL.
68. Onko sinusta ilmastonmuutoksen syy, että sää on niin vaihtelevaa? - TOHON EN OSAA OTTAA KANTAA.
69. Mitä sinulle tulee mieleen tästä numerosta? - HMM...
70. Pitääkö huomenna mennä kouluun? - HAH, EI.
71. Vai ajattelitko lintsata? - EI TARTTE.
72. Oletko katsonut pornoa koskaan? - OLEN.
73. Mitä ostit viimeksi? - JOS IHAN JOTAIN JÄRKEVÄÄ MIETITÄÄN NI KAKS MEKKOO.
74. Mitäs pidät Mikki Hiirestä? - ÄRSYTTÄVÄ.
76. Koska viimeksi puhaltelit saippuakuplia? - VARMAA TOS VUOS SIT..?
77. Onko keijuja olemassa? - ON.
78. Entäs peikkoja? - KYLLÄ NIITÄKI PAKKO OLLA.
79. Uskotko Jumalaan? - EN.
80. Entä Saatanaan? - EIKS SE NIIN MEE, ETTÄ JOS USKOO SAATANAAN TAI JUMALAAN NIIN SITTEN VÄKISINKIN PITÄÄ USKOA TOISEENKIN ?? VÄHÄN NIINKU YING JA YANG. OLIKOHAN HUONO VERTAUSKUVA..? MUTTA SIIS, ELI EN.
81. Onko kuoleman jälkeen elämää? - EI. UUDELLEENSYNTYMÄ.
82. Mitä odotat eniten nyt? - TÄL HETKEL EHKÄ RÄNTÄRÄHINÄÄ !! JOS LUET TÄN KYSYMYKSEN NI SUT ON KUTSUTTU. ;D ANNA YHTEYSTIETOS NI SAAT SITTEN TIEDON BILEIDEN AJANKOHDASTA !! LUPAAN.
83. Miten hiuksesi ovat? - NUTTURAL.
84. Milloin viimeksi söit ruokaa? - TUNTEJA SITTEN.
85. Onko huoneesi seinillä julisteita? - ON.
86. Minkä värinen matto sinulla on huoneessasi? - VALKONEN.
87. Onkoo sinulla oma tietokone? - MULLA JA SAARALLA ON YHTEINEN.
88. Onko se läppäri vai pöytäkone? - PÖYTÄ-.
89. Eikös se niin ole, että läppäri on pöytäkonetta parempi? - EI.
90. No ei, vaan pöytäkone läppäriä parempi? - JUUP.
91. Paljonko olet koneella päivässä? - VÄLIL EN YHTÄÄN JA VÄLIL MONTAKI TUNTII, KUTEN TNÄ OLLU JOKU 5 TUNTII.
92. Mitä TV-sarjoja seuraat? - GOSSIP GIRL, GREYN ANATOMIA RUVENNU KANS KIINNOSTAA...
93. Kuka on lempisarjasi kaunein naishenkilö? - G.G:SSÄ ON VANESSA. ANATOMIASSA ON IZZIE.
94. Entä komein mieshenkilö? - G.G:S NATE. ANATOMIAS DR. SHEPPERD VAI MIKÄ SE NYT OLI.
95. Katsotko Simpsoneita? - HYI EN.
96. Pelkäätkö hämähäkkejä? - EN PELKÄÄ, MUT NE ÄLLÖTTÄÄ.
97. Mitä järkeä hämähäkki-nimessä on? - EHKÄ NE ON HÄKKEI, JOTKA HÄMÄÄ. ;D HAH.
98. Kuinka monta kertaa olet maannut jonkun kanssa? - MAANNUT ? MONENKIN KANSSA. MIRETIN KAA ENITEN JA VAIKKA MISSÄ. <3
99. Oletko nukkunut samaa sukupuolta olevan kanssa sängyssä? - TIETTY.
100. Entä eri sukupuolta olevan? - TIETTY.
101. Kirjoitatko tarinoita? - EN ENÄÄ NIIN HIRVEESTI.
102. Vai kerrotko? - JOSKUS KERROIN ROOPELLE JA SAARALLE. <3
103. Valehteletko? - VÄLIL.
104. Oletko varastanut koskaan mitään? - OON.
105. Onko sinulla raudat? - EI, EIKÄ OO IKIN OLLUTKAA.
106. No onko ollut? - ^.
107. Vai saatko ne joskus? - EN.
108. Kirjoitatko päiväkirjaa? - TÄNNE TOSI HARVOIN.
109. Onko päiväkirjasi piilossa jossakin? - EI.
110. Onko sinulla kuvia IRC-Galleriassa? - ÖÖ... ON.
111. Miksi? - IHAN VAAN HUVIKSEEN.
112. Oletko tutustunut keneenkään IRC-Galleriassa? - EN.
113. Keneen? - ^.
114. Onko ilta? - MELKEINPÄ JO YÖKS VOIS KUTSUU.
115. Vai yö? - VEIT SANAT SUUSTANI.
116. Mikä vuorokauden aika? - PÄIVÄ.
117. Mikäs vuodenaika? - KESÄ.
118. Paljonko kello on? - 23.27.
119. Niin paljon? Mitäs teet tähän aikaan hereillä? - EN SAA UNTA KU JOSKUS 3 AIKAAN.
120. Onko sinulla joku kirja kesken nyt? - ON.
121. Onko hyvä? - IHAN JOO.
122. Lainaatko kirjastosta koskaan kirjoja? - OON SINNE VELKAA NI EN.
123. Mikä isäsi on ammatiltaan? - ÖÖ... JOKU SÄHKÖLAITTEITTEN JA MUITTEN VEMPAITTEN KANSSA SÄHLÄÄJÄ.
124. Osaatko ranskaa? - EN.
125. Entä saksaa? - YHEN LAUSEEN.
126. Suomea? - JOO.
127. Englantia? - JOO.
129. Pidätkö ruotsin kielestä? - EN !
130. Miksi? - SE ON VAIKEETA.
131. Tiedätkö kuka on Jukka Hentunen? - EN.
132. Kenen kappale on Bleeding Love? - LEONA LEWISIN.
134. Pidätkö äidinkielestä? - JOO.
135. Onko sinulla lyhyet vai pitkät hiukset? - PITKÄT.
136. Oletkos tyttö vai poika? - TYTTÖ.
137. Poltatko kynttilöitä? - HARVEMMIN.
138. Millä heräät? - ÖÖ... IHAN OMAN ITSENI VOIMALLA.
139. Onko sinulla oma huone? - EI, SISKON KAA YHTEINEN.
140. Minkä värinen lattia huoneessasi on? - JOKU HARMAA SKEBELI.
141. Mitä näet, kun katsot kaakkoon? - HUONEEN OVI.
142. Omistatko kompassia? - EN.
143. Mikä on lähin kaupunki? - ESPOO, VANTAA ?
144. Vai asutko kaupungissa? - ASUN.
145. Onko sinusta turkistarhaus väärin? - ON.
146. Entä eläinkokeet? - ON.
147. Onko Halonen mummonvaatekauppa? - EN OO TUTUSTUNU.
148. Tykkäätkö Arnoldsin donitseista? - JOSKUS. NE ON VAA HIRVEEN MAKEITA.
150. Entäs teestä? - JUU ! VOIS TEHÄ TNÄ.
151. Kirjoitappas joku lause tähän englanniksi? - HEY BABY. NICE TO MEET YOU. WHY ARE YOU AWAKE AT THIS HOUR?
152. Miksi kirjoitit juuri tuon lauseen? - SE JUOLAHTI EKANA MIELEEN.
153. Oletko ainoa lapsi perheessäsi? - EN TOSIAANKAAN.
154. Vai nuorin? - VANHIN.
155. Omistatko kameran? - JUU.
156. Minkä merkkisen? - SAMSUNG.
157. Haluaisitko asua irti perheestä? - TIETYSTI TÄN IKÄSENÄ JOO, MUT KUITESKA EN KU TULIS IKÄVÄ NÄIT KAIKKII HÖPERÖIT.
158. Jonkun ystävän kanssa? - ÖÖ... EN VARMAAN.
159. Kenen? - EN. NI.
160. Tykkäätkö leppäkertuista? - SULOI.
161. Entä lokeista? - EN.
162. Onko linnut rasittavia? - VÄLIL.
163. Mitä kokeita on tulossa? - EI MITÄÄN. TAINO RUOTSIN YLPPÄRIT.
164. Mitäs on jo mennyt? - VITTU. ON KESÄLOMA !
165. Oletko koskaan ajanut autoa? - EN.
166. Osaatko pelata Pokeria? - EN.
167. Mikä sinusta tulee isona? - ISO !
168. Pidätkö luokastasi/työpaikan ihmisistä? - KOULULAISIST JOO. VARSINKI NIIST JOTKA JO SAI LAKIN.
169. Taas 69! Rasittavaa, eikö? - ENEMMÄN KU RASITTAVAA.
170. Aiotko käydä kesällä Lintsillä? - KÄYNY JO, OLIN EHK PUOLTUNTII.
171. Vai kenties Tykkimäessä? - EN.
172. Uskotko UFOihin? - USKON.
173. Ovatko ne vierailleet maassa? - SIIHEN EN OSAA MITÄÄN SANOO.
176. Tykkäätkö lapsista? - EN OIKEESTAAN. TAINO HARVOIST.
177. Haluatko mennä naimisiin? - NJÄH.
178. Miksi itkit viimeksi? - KOSKA KAIKKI TUNTU KAATUVAN PÄÄLLE. JA POJAT AIHEUTTAA MIELIPAHAA PELKÄSTÄÄN OLEMASSAOLOLLAAN.
179. Entä nauroit? - TÄLLE GALLUPILLE.
181. Onko sinua koulukiusattu? - EI.
182. Oletko alipainoinen? - EN TOSIAANKAAN !
183. Jaksaisitko lähteä juoksemaan maratonin nyt? - HAH.
184. Käytkö jääkaapilla usein? - PERUS.
185. Onko sinulla jotain homoseksuaalisuutta vastaan? - EI YHTÄÄN.
186. Oletko nähnyt Kalenteri Tytöt-elokuvan? - ÖÖ... EHKÄ.
187. Aika passka, eikö vain? - JOS PUHUTAAN SAMASTA LEFFASTA NI EI OLLU.
188. Mitä on pöydälläsi? - KAMERA, SKULLCANDY-KUULOKKEET, LASKU, KAUKOSÄÄTIMIÄ...
190. Maksatko kaiken aina tasarahalla? - EN.
191. Pelkäätkö kassaneitejä? - EN. ITSEKKI OLLU SELLANEN.
192. Haluaisitko asua Helsingissä? - KYLLÄ.
193. Missäs sitten? - HELSINGISSÄ.
194. Mikä sinua ärsytti viimeksi? - NIHKEILY.
195. Piirteletkö käteesi koskaan? - JUU.
196. Oletko nukahtanut tunnilla? - OLEN.
197. Entäs oletko koskaan nukkunut teltassa? - JUU.
198. Onko uimahalleissa kivaa? - EI.
199. Miksi? - EN TYKKÄÄ VIUHAHDELLA BIKINEIS.
200. Sano lähin punainen asia pöydällä? - KAUKOSÄÄDIN.
201. Mitä aiot tehdä juhannuksena? - MENI JO.
202. Entäs jouluna? - SYÖDÄ PALJON !
203. Haluaisitko, että sinua kutsuttaisiin neidiksi? - EN.
204. Paljonko sinulla on kuvia Galleriassa? - TARPEEKS.
205. Onko suurin osa niistä omia kuviasi? - MELKEIN KAIKIS ON JOKU MUUKI.
207. Omistatko tarrakirjaa? - OMISTAN.
208. Minkä väriset alushousut sinulla on? - VALKOSET MIS MUSTAA.
209. Ärsyttääkö tämä gallup sinua? - NYT EHK VÄHÄN.
210. Aiotko jättää kesken? - EN PYSTY.
211. Voisitko koskaan tehdä aborttia? - EHDOTTOMASTI.
212. Miksi? - KOSKA EI MULLA OLIS MITÄÄN ANNETTAVAA VAUVALLE.
213. Pidätkö kalasta ruokana? - PIDÄN.
214. Entäs kaloista ihan yleensä? - KIVOI KALASTELTAVIA.
215. Mikä on noloin juttu, mikä sinulle on sattunut? - KÄNNISET PORTAITTEN PYÖRIMISET JAJA.. LIIKAA SATTUNU.
216. Oletko nolannut koskaan itseäsi ihastuksesi edessä? - AH, KÄÄNNÄ VIEL VEISTÄ HAAVAS !
217. Oletko koskaan syönyt ötökkää? - EN TIIÄ.
218. Entäs koiranruokaa? - JUU.
219. Tai kissan? - EN.
220. Syötkö jouluna kinkkua? - TIETTY.
221. Onko joulu paras juhla? - ON.
222. Mikä on joulussa parasta? - RUOKA, TUNNELMA, LUMI.
223. Menetkö kesällä tapaamaan ystäviäsi? - AINA NIITÄ TAPAAN.
224. Joitain kaukaisiakin? - PORIS KAUKAISIMMAT.
225. Aiotko muuttaa kesällä? - EN.
226. Minne? - ^.
227. Milloin viimeksi olet tuntenut itsesi erittäin kauniiksi? - JAA-A. HETKEN EHK ENNEN VAAHTOBILEIT.
228. Onko mainokset ihan turhia? - JOTKUT.
229. Pidätkö maksasta? - PIDÄN.
230. Entäs hernekeitosta? - VÄLIL.
231. Oletko koskaan syönyt banaania jäätelön kanssa? - EN KU OON ALLERGINEN BANAANEILLE.
232. Oletko koskaan satuttanut itseäsi tahallisesti? - HAH, OON.
233. Mikä on lempifonttisi? - IHAN PERUS TIMES NEW ROMAN.
234. Paljonko arvelet kysymyksiä olevan? - MITÄ KATOIN NI JOKU 400.
235. Vitun paska, katoitko lopusta? - :D
236. Minkä kappaleen kuulit viimeksi - JANNE RAAPPANA - ODOTA MUA.
237. Onko maailmassa enemmän hyviä kuin huonoja bändejä? - EI.
238. Onko sinulla ***** tunnusta? - ??
239. Oletko koskaan pelannut Habbo Hotellia? - EN.
240. Oletko koskaan tappanut mitään eläintä? (Hyönteisetkin lasketaan.) - OLEN.
242. Kiinnostaako politiikka sinua? - EI !
243. Miksi? - LIIAN VAIKEETA MULLE.
244. Paljonko on 2 x 5 x (-6)? - EN NYT LASKE, SISKO VENAA KONEELLE PÄÄSYY.
245. Onko sinua sanottu hikipingoksi, hikeksi tai hikariksi? - JOSKUS LÄPÄL.
246. Osaatko puhua ruotsia hyvin? - EN !!
247. Katsotko jääkiekkoa? - HARVOIN.
248. Mitä mieltä olet jalkapallosta? - TURHAA.
249. Onko kynsissäsi kynsilakkaa? - VARPAANKYNSIS RIPPEET.
251. Monestiko sinulle pitää sanoa asiat, ennen kuin uskot? - EI HIRVEEN MONESTI.
252. Sanotko joskus "Joojoo" "Okei" "Ihan kohta" tai "Joo.", vaikket tajua, mitä sinulle sanotaan? - EN. YLEENSÄ KYSYN JOS EN JOTAIN YMMÄRRÄ.
253. Mitä mieltä olet kuolemantuomiosta? - ÄH, AIKA KIPERÄ KYSYMYS. OON MONTAAKI MIELTÄ.
254. Tiedätkö kuka on Bill Clinton? - TIEDÄN.
255. Tiedätkö, missä Abraham Lincoln ammuttiin? - EN.
256. Käytätkö koskaan Wikipediaa? - KÄYTÄN.
257. Entä Hikipediaa? - JOSKUS EKSYNY SINNE.
258. Oletko sarkastinen? - OLEN.
259. Monelta heräsit tänään? - JOSKUS YHEN JÄLKEEN...
260. Nukkumaan eilen? - 2 AIKAAN...
261. Mitä aiot tehdä tämän jälkeen? - TEHÄ ILTAPALAA.
262. Kuolaatko koskaan? - UNISSANI. :D
263. Unelmoitko tunnilla, jos sinulla on tylsää? - KYLLÄ.
264. Mistäs unelmoit? - EN KERRO.
265. Oletko kaikkien ystävä, vai oletko ilkeä? - ENEMMÄNKI KAIKKIEN YSTÄVÄ.
266. Yritätkö olla vähemmänsuosittujen ystävä? - EN YRITÄ MITÄÄN. OLEN JOS OLEN.
267. Pystytko olemaan eri sukupuolta olevan kanssa kaveri? - JUP.
268. Haluaisitko tehdä jotain muuta kuin tätä? - JOO.
269. Taas tuo riivatun 69! - VITTU.
270. Kuunteletko musiikkia? - EN NYT, MUT YLEENSÄ JOO.
271. Jos kuuntelet, niin mitä? - ^.
272. Miksi semmoista? - ^.
273. Onko sinulla koruja nyt kaulassa? - EI.
274. Entäs sormissa? - EI.
275. Ranteissa? - EI.
278. Oletko kihloissa? - EN.
279. Rakastatko ketään tällä hetkellä? - RAKASTAN.
280. Oletko koskaan pettänyt kumppaniasi? - OLEN.
281. Mitä vihreätä näet takanasi? - PUSSILAKANAT.
282. Ota ensimmäinen asia, joka tulee käteen, kun kurotat oikealle. - KAMERA.
283. Oletko koskaan tiputtanut mitään lattialle? - PÄIVITTÄIN.
284. Onko sinulla kännykkää? - ON.
285. Mitäs puuhailet öisin? - NUKUN JA HAAVEILEN.
286. Oletko leikkinyt hiekkalaatikolla vähään aikaan? - EN.
287. Irvisteletkö lapsille? - VÄLIL.
288. Tekisikö sinun mieli tappaa ihmisiä? - EI, AINAKA NYT.
289. Oletko ärsyyntynyt mistään eriskummallisesta koskaan? - VARMASTI.
290. Oletko hyvä englannissa? - TARPEEKS.
291. Kirjoitatko Galleriassa päiväkirjaan merkintöjä, teetko pelkästään galluppeja vai kumpaakin? - KUMPAAKI.
292. Monta kysymystä vielä jäljellä? - IHAN LIIKAA.
293. Onko sinulla salaisuutta, mitä kukaan muu ei tiedä? - ÖÖ... ON KAI.
294. Voisitko kertoa sen jollekkin? - TUSKIN JOS VIELÄKÄÄ KERTONU KENELLEKÄÄ.
295. Et edes minulle? - EN !
296. Onko Pelle Miljoona hyvä? - EI HIRVEEN.
297. Syötkö karkkia? - JOSKUS.
298. Syötkö aamupalaa? - SYÖN.
299. Onko sinua sanottu anorektikoksi/bulimikoksi? - EI TOD !
300. Oletko nähnyt 300-leffan? - EN KAI.
301. Pidätkö Fall Out Boysta? - EN OO HIRVEESTI KUUNNELLU. IHAN OK.
302. Onko teillä kotona Canal Digital? - ON.
303. Katsotko lempisarjasi jokaikisen jakson aina? - EN AINA.
304. Onko tietokone sinulle tärkeä? - EI HIRVEEN. MUT TÄL KONEEL ON TÄRKEITÄ ASIOITA. KUTEN KUVIA JA KIRJOTELMIA.
305. Olisiko elämäsi erilaista ilman konetta? - EI HIRVEEN.
306. Mikä on suosikkileipäsi? - PATONKI TAI MAALAISVIIPALEET.
307. Monestikko olet kaatunut pyörällä? - MONESTI.
308. Osaatko luistella? - HUONOSTI.
309. Onko hiihto kivaa? - EN MUISTA.
311. Onko sinulla nyt paljastava heruttelutoppi päälläsi? - EI. :D
312. Paljonkos kello on nyt? - 22.54.
313. Ketä vihaat eniten? - ITSEÄNI.
314. Entäs rakastat? - MONIAKI.
315. Kuinka kauan nukuit viime yönä? - JOKU 12H.
316. Katsotko koskaan Voicea? - JOSKUS.
317. Minkä väristä on vesi? - VÄRITÖNTÄ, TOIVOTTAVASTI AINAKI SE MITÄ JUOT.
318. Ärsyttävätkö lissut sinua? - KYL.
319. Tiedätkö, että missä Simerock pidetään? - EN.
320. No missä? - ^.
321. Eikö olekkin hupaisaa vastata tähän? - NJÄH.
322. Oletko koskaan käynyt Tukholmassa? - OLEN.
323. Mikä on Venäjän pääkaupunki? - MOSKOVA.
324. Mikä ärsyttää sinua NYT eniten? - MUN TUNTEET.
325. Mitä tekisit viidellä tuhannella? - LÄHTISIN ULKOMAILLE. HETI !
326. Onko sinulla nyt meikkiä? - EI.
327. Meikkaatko joka päivä? - EN.
328. Mikä on onnennumerosi? -9.
329. Uskotko perjantai 13. päivän epäonneen? - VÄHÄSEN.
330. Oletko yhtään taikauskoinen? - OLEN.
331. Käytkö kirkossa? - EN. PAITSI SUNNUNTAINA MEEN KU SISKON KONFIRMAATIO.
332. Mikä on lempikirosanasi? - PERKELE. ?
333. Piirrätkö usein? - EN.
334. Pukeudutko uusimman muodin mukana aina? - PUKEUDUN SILLAIN KU HYVÄLTÄ TUNTUU. MUODISTA TIEDÄ MITÄÄN.
335. Oletko koskaan sanonut samaa asiaa monta kertaakin toiselle, kun et muista sanoneesi sitä? - AIKA USEINKI. :D
336. Oletko koskaan houraillut kuumeessa? - EN.
337. Mitä hourailit? - ^.
338. Väsyttääkö? - EI.
340. Pidätkö pingviineistä? - EN TUNNE YHTÄKÄÄN.
341. Eikö olisikin mukavaa pukea paksu minkkiturkki kylmänä talviaamuna päälle? - HYI. EI.
342. Ärsyttääkö sinua, jos kysymyksen perään laitetaan monta kysymysmerkkiä? - EIPÄ KAI.
343. Missä kappaleessa lauletaan 'Jos lyöt vielä kerran niin minä tapan sut'? - EN TIIÄ.
344. Kuunteletko aina täysillä musiikkia? - EN.
345. Kuinka moni ihminen on nähnyt sinut kuluneen vuoden sisällä ilman meikkiä? - SADAT.
346. Kuka on tärkein ystäväsi? - MIRET.
347. Aiotko syödä tänään ruokaa vielä? - AION. :P
348. Loppuuko tämä koskaan? - KAIKKI LOPPUU AIKANAAN.
349. Millainen sää ulkona on? - PIMEE. MUUTEN HYVÄ. MITENKÖHÄN TOI PIMEYS NYT TAAS LIITTY MITENKÄÄN SÄÄHÄN..??
350. Miksi kökötät sisällä, kun voisit olla ulkona? - EI OO KETÄÄN KENEN KAA OLLA.
351. Kuka on paras räppäri? - EMT.
352. Mikä on paras aksentti, millä lausutaan englantia? - SKOTTI, IRKKU....
353. Uskotko, että normaaleja ihmisiä on olemassa? - EN.
354. Osaatko matikkaa hyvin? - EN.
355. Haluaisitko osata vielä paremmin? - JUU.
356. Yritätkö aina olla paras kaikessa? - EN TOSIAANKA.
357. Kuinka moni on sanonut sinua kauniiksi/komeaksi? - JOTKUT.
358. Kenen haluaisit sanovan sinua kauniiksi? - EN KERRO.
359. Mitä viimeksi ihmettelit? - OMAA ITSEÄNI.
360. Syötkö Activia-jogurtteja? - EN.
361. Milloin viimeksi söit jäätelöä? - VIIKKO SIT ?
362. Minkä bändin/kenen artistin keikalla olit viimeksi? - STANDARD COIL COMPANY, REGRESSION, DEVENIAL VERDICT...
363. Mikä on kamalin kokemus ala-asteella? - EN TIIÄ.
364. Onko nykyään liikaa ihmisiä? - EIPÄ KAI.
365. Onko elämässä järkeä? - EN MÄ TIIÄ. KERRO JOS KEKSIT.
366. Osaatko soittaa mitään instrumenttia? - EN.
367. No mitä? - NO PIANOL PARI LASTEN LAULUU.
368. Onko Dumlet hyviä? - OK.
369. 69!!! Montas kertaa se on ilmestynyt tässä gallupissa? - VITUN MONTA.
370. Sanoppa joku asia, joka maksaa 1,70? - ALEN SIIDERI + TIPPI.
371. Onko omenat hyviä? - ON. MUT OON ALLERGINEN.
372. Syötkö paljon? - JOOOOO !!
373. Minä vuonna synnyit? - 1989.
374. Missä kaupungissa? - PORIS.
375. Oletko kokeillut mitään uutta tänä vuonna? - ÖÖ... KAI.
376. Milloin ajattelet tämän gallupin loppuvan? - KOHTA.
377. Tiedätkö, että mikä auto on saksaksi? - EN.
378. Missä maassa haluaisit käydä? - MONESSA !! UUDESSEELANNIS, SKOTLANNIS, KARIBIAL...
379. Minne et MISSÄÄN NIMESSÄ haluaisi mennä? - JOIHINKI ITÄ-EUROOPAN MAAHAN.
380. Milloin alkaa kesäloma? - ALKO JO.
381. Sano jotain oranssia nyt lähettyvällä olevista jutuista? - PANTA.
382. Omistatko kissan? - EN !
383. Haluaisitko? - EN !
384. Missä kuussa perjantai 13. on tänä vuonna? - JAA-A.
385. Käytätkö muotovaahtoa? - VÄLIL.
386. Käytätkö huulikiiltoa? - TOSI HARVOIN.
387. Vai kenties huulipunaa? - EN.
388. Haluaisitko käydä Pori Jazzissa? - KÄVIN.
389. Oletko koskaan ostanut Lippupalvelusta mitään? - OON.
390. Enää 10 jäljellä. Oletko helpottunut? - HUH.
391. Miksi? - SELKÄ KIPEE JA NÄLKÄ.
392. Juotko viiniä? - TOOOSI HARVOIN !
393. Oletko ollut AA-kerhossa? - EN, MUT SINNE KAI PÄÄDYN.
394. Syötkö muroja? - HARVOIN.
395. Mikä on kamalin kappale mitä tiedät? - JOKU PMMP:n MATKALAULU YMS.
396. Onko elämä kärsimystä? - AIN VÄLIL.
397. Oletko perehtynyt Buddhalaisuuteen? - EN SEN ENEMPÄÄ MITÄ KOULUS PEREHDYTTIIN.
398. Jaksatko loppuun asti? - JAKSAN.
399. Lähdetkö tämän jälkeen nukkumaan? - EN.
400. Mitäs mieltä olit gallupista? - PITKÄ.

Carolina Liar - I'm not over.Torstai 23.07.2009 21:08

IÂ’m not over.
IÂ’m not over you just yet.
Cannot hide it.
YouÂ’re not that easy to forget.
IÂ’m not over.

Never took the chance, couldÂ’ve jump the fence.
I was scared of my own two feet.
CouldnÂ’t cross the line, it was black and white.
No contrast to be seen.
What would you do?
What would you do?
Do you know?
Was it all a joke, never had control?

IÂ’m not better on my own!

What a waste of time,
the thought crossed my mind.
CanÂ’t explain this thing, or what I mean.

IÂ’m trying to let go!

I once had a grip on everything...
It feels better to let go.

CanÂ’t explain the who or what I was...

[Ei aihetta]Torstai 23.07.2009 18:50

Last night I told a stranger all about you.
They smiled patiently with disbelief.

I always knew you would succeed
no matter what you tried.

And I know you did it all
in spite of me.

[Ei aihetta]Tiistai 21.07.2009 20:01

Ohhoh.

Viikon verran oli Porissa jazzailemassa. Jazzkadullakin yhtenä iltana Saran, Netan, Veeran, Tompan, Seben ja Jonaksen kanssa 4 asti ihmettelemässä ja ryybiskelemässä. Piti jotkut avuttomat kumivene-seikkailijat mukamas auttaa Kokemäenjoen virtauksestakin ylös. Hah.

Perjantaina taas Hkiin.
Ja sit heti lauantaina Miretin ja Oskarin tuparit !! Oli hubaa ja tiivis mutta mukava porukka kasassa. :) Sain ehkä hiukan selvitettyä pienen pääni sisällä tuntemuksiani pienen vertailun avulla. Ja pari hiukan hullunhauskaa kuvaakin tuli otettua. ;D Lopulta sammuin vessaan pariks tunniks. Aujes.

Nyt taas kotona ja ehkä ale.

Nii ja sain pyöränkin !! Aika hhurrrjaa. Sellasta aina välillä sattuu ku aamujunalla ogeliin saapuu ja siellä löytöjä tekee. ;>

</3Tiistai 21.07.2009 19:56

Minä olen miettinyt sinua paljon
Paljon enemmän kuin ketään muuta
Kaipuuta polttavaa olen tuntenut kylmin illoin
Miettinyt sinua silloin enemmän kuin muita

Minä olen muistanut sinut hyvin
Niin paljon paremmin kuin ketään muuta
Minä olen muistanut sinut niin kauniina kuvina
Vakavina unina muistanut paremmin kuin muita

Minä olen muistanut sinut kipuna kiivaana
Suruna sielussain, valona yössä vain

Minä olen valvonut tuhat yötä
Tehnyt työtä tyhjää niin kuin kuolemaa
Kaipuuta polttavaa olen tuntenut näillä teillä
Elämäni kintereillä ajanut eteenpäin

[Ei aihetta]Perjantai 03.07.2009 21:41

Ohhoh. aujes. Kaikkee ollu, tullu ja menny.

Keskiviikkon oli Ales vaahtobileet. Oli aika hubaa ja mukaveit ihmisii. <3

Ja edellisen pvän oltiin äitin kaa oltu shoppailee, se osti mulle paidan, leggingsit, CandySkull-kuulottimet ja hiusvärin. Nii ja oranssit popot !!

Eilen oli sossust tullu rahaa ni sit illal Miren kaa leffaan kattoo 17 again. Zac Efron on KUUMA, vaikka en muuten koko ihmisestä niin välitäkään. Sit viel aleen ja pilkkuun oltiin. Pierikset pitkäst aikaa mukana tuulettumassa. <3

Tnä äitin kaa taas kikateltu ja käyty kaupas.

Nii joo ja tnä ku taas katon The Covenant - leffan ni tulin ihan aikuisten oikeesti siihen tulokseen, että Steven Straitin pitäis esittää Jacob Blackia KAIKISSA noissa lopuissa Twilight - saagan leffoissa. Vittu. KYLLÄ !! Tahdon tahdon.

Nii viel seki, et oltiin Tuska-lauantaina joku 12tuntii hengailemas ja naukkailemas kaisikses. Oli hullunhauskaa. Kiitokset kaikille osallistuneille !! <3

[Ei aihetta]Perjantai 03.07.2009 21:34

Olitko tänään jossain ?
ÄITIN KAA KAUPAS JA LUONTAISTUOTTEIT IHMETTELEMÄS JAJA.

Oletko istunut mopon/moottoripyörän/skootterin takana koskaan?
OLEN, MONESTIKI. ENITEN ISIN KAA KU SIL ON MOOTTORIPYÖREI.

Entä oletko itse ajellut?
KERRAN OMALLA SKOOTTERILLA, MUT EN HALUNNU PITÄÄ SITÄ NI SE MYYTIIN.

Onko kännykkäsi metrin säteellä sinusta?
ON. PARIKYT SENTTII.

Voitko sanoa, että harrastat lukemista?
KHYL !!

Mitä seuraat säännöllisesti telkkarista?
GOSSIP GIRL, PAKO... JOS NIITÄKÄÄ.

Pidätkö koskaan hiuksia nutturalla?
VÄLIL.

Oletko pitänyt peruukkia julkisella paikalla?
ÖÖ... EN MUISTAAKSENI.

Mietitkö koskaan, miltä näyttäisit siilitukalla?
ON SITÄ TULLU MIETITTYÄ. OLISIN SALEE RUMIN IKINÄ. xD

Oletko ottanut laitonta lävistystä?
MIKÄ ON LAITON LÄVISTYS ?

Osaatko soittaa pianoa, edes yhtään?
UKKO NOOAN JA JÄNIS ISTUI MAASSA.

Onko sinulla omaa muistitikkua?
EI.

Mikä on mp3-soittimesi ensimmäinen kappale?
EN MUISTA.

Mitä elokuvaa tai DVD:tä viimeksi olet katsonut?
THE COVENANT. <3 steven strait.

Missä olit viimeksi yötä niin ettet ollut kotona?
MIRETIN JA OSKARIN LUONA.

Onko sinulle koskaan huomautettu että tietyn promillerajan toisella puolella kävelet hiukan vinoon?
ON.

Olisitko mielummin kirurgi vai matematiikan opettaja?
KIRURGI.

Jos olet koulussa, hoetko usein tunneilla että "mä en tajua"?
HARVEMMIN.

Omistatko tyhjiä CD-levyjä?
EN.

Kuinka monta hiuslakkaa omistat (täynnä olevaa) ?
EHK YHEN.

Mietitkö koskaan maailmanloppua?
ENPÄ OIKEESTAAN.

Oletko koskaan poiminut puolukoita?
JOSKUS SKIDINÄ.

Jos saisit 10 euroa, mihin sen käyttäisit?
EN TÄLLÄ HETKEL MIHINKÄÄN. EHK TUPAKKAAN.

Kumpi:
Musta vai beige ?
MUSTA.

Musiikki vai kuvataide?
MUSIIKKI !

Murueskimo vai kingis?
KUMPIKI.

Kuunteletko nyt musiikkia? Mitä?
LONESTAR - WHAT ABOUT NOW.

Voisitko kuolla lumihankeen vai putoaisitko mielummin katolta?
ÖÄÄ... LUMIHANKEEN, VIINAPULLO KOURAS JA TUPAKKA HUULES.

Käytkö säännöllisesti katsomassa eri bändien tai artistien keikkoja?
ENPÄ OIKEESTAAN. AINOO MITÄ USEEMMAN KERRAN KÄYNY KATTOO ON KOIVUSEN ARI, SCC JA REGRESSION.

Onko jossain biisissä sinusta surulliset, miettimään laittavat sanat?
TOSI MONISSA !! ESIM. REGINA SPEKTOR - SAMSON, LONESTAR - ONE MORE DAY, OUTLANDISH - LOOK IN TO MY EYES, KENNY CHESNEY - YOU HAD ME FROM HELLO...

HENKILÖISTÄ
Kuka naispuolinen henkilö nukkui viimeksi vieressäsi?
MIRET.
Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa?
AKSELIN.
Kenelle lähetit viimeksi tekstiviestin?
AKSELILLE.
Kenet näit viimeksi?
ÄITIN JA ROOPEN.
Kenet tapaat seuraavaksi?
EHK TONYN.
Kuka kävi viimeksi hermoillesi?
ÖÖ... SAARA ?
Kuka kuljetti sinut viimeksi jonnekin?
KRISU.

KAUPUNGIT
Syntymäkaupunkisi?
PORI. <3
Missä kaupungissa asut tällä hetkellä?
HELSINKI.
Missä haluaisit asua?
HELSINGIS.
Missä kaikkialla olet asunut?
PORIS, HÄMEENLINNAS JA HELSINGIS. MUUTETTU KAIT 7 KERTAA MUN ELÄMÄN AIKANA.
Missä et missään nimessä haluaisi asua?
ÖÖ... JOSSAIN ITÄ-EUROOPAS.

KUMPI
Olut vai siideri?
SIDUKKA.
Kahvi vai tee?
TEE.
Linja-auto vai henkilöauto?
IHAN SAMA. ENEMMÄN KÄYTÄN BUSSEI.
Uinti vai pyöräily?
UINTI.
Suklaa- vai kaurakeksit?
MOLEMMAT.
Hedelmäkarkit vai salmiakki?
HETELMÄ.
Aamu vai ilta?
ILTA.
Makaronilaatikko vai spagetti ja jauhelihakastike?
MOLEMMAT.
Metsässä vai Helsingin keskustassa?
METSÄS MÖKIL KAVEREITTEN KAA. MUUTEN HKIN KESKUSTAS.
Kesä vai talvi?
SUMMER !!

MITÄ MIELTÄ
Suurkaupungeista?
JEES.
Makaronilaatikosta?
NAM.
Pahoinpitelyistä?
JOTKUT ANSAITSEE SEN, MUT EIHÄN TOLLANEN KIVAA OO.
Joulusta?
PARAS JUHLA VUODESSA.
Uudenvuodenlupauksista?
TURHIA.

HUOMENNA
Millainen päivä huomenna?
HIMAS OON.
Tavoite?
PÄÄSTÄ JOSKUS LUKIOST POIS.
Mistä et pidä huomisessa?
ET ON LAUANTAI EIKÄ OO MITÄÄN TEKEMIST.
Onko sulla töitä?
HAH, EI.

MILLOIN VIIMEKSI
Söit?
PARI HETKEE SIT COCTAIL KURKKUI. SÖPÖI.
Nukuit muualla kuin kotona?
PARI YÖTÄ SIT.
Unelmoit opettajastasi?
TARHAS.
Katsoit TV:tä?
PARI TUNTII SIT.
Olit auton kyydissä?
KESKIVIIKKONA.
Ostit jotain muuta, kuin elintarvikkeita?
EILEN LEFFALIPUN JA SIIDERII. NII JA TUPAKKAA.
Lauloit karaokea?
JOSKUS 17 KESÄSENÄ.

Käytätkö tekstiviesteissä koskaan typeriä lyhenteitä, koska haluat säästää rahaa?
KÄYTÄN LYHENTEITÄ, MUT EN SEN TAKIA ETTÄ RAHAA SÄÄSTYIS.