IRC-Galleria

Osaan kiittää, osaan kuunellaPerjantai 28.08.2009 15:41

Entä jos se kaikki painaisi liikaa
jos unohtaisin
en portaiden päähän asti.
Yletyn kattoon kevyesti.
Jalat vapisten
laskeudun portaita,
viimeinen askel kehottaa
miettimään.

Entä jos se kaikki painaisi liikaa
jos ilolta otettaisiin kaikki
illat kotona
säätäisin pattereita.
Osaan hymyillä mainiosti.
Katujen nimet
painavat jalkoihini
kulmakivetysten merkit,
ne muistuttavat katsomaan
aina ylös.

Entä,
entä jos se kaikki painaisi liikaa
jos vain muistelsin
heitä.

Onneksi kuitenkin uskonTorstai 08.01.2009 01:12

Verkkoaidan pienimmät silmut
vedetään kireimmilleen.

Pieni tuskastuttava hehkulampun sirinä
ei päästä miettimästä.
Epävakaan talven raiskaama heinä
ei kannattele keräämänsä taakkaa.

Pöydällä tyhjät pullot viime illasta,
joita kykenemätön keräämään.

Rikkinäinen ikkunalasi
viiltää huomaamatta.

Suunnattoman kokoisiksi kasvaneet
osat minusta, joiden saumat irtoilevat.
Repeytynyt paita,
jota tahtoisi käyttää loputtomiin.

Kamman, sekä hiuksien kestävyys
joutuu viimein kovimmalle
koetukselleen.

Voi vain toivoa,
vaikka pelkää
kaikkien unohtavan
muistaa.

-

(Toverit,
Armastan teid)

MuutoksiaTiistai 11.11.2008 01:42

Valotan tulevaisuuttani parhaani mukaan,
velttojen toiveiden
on yksityiskohtia myöten muututtava
miljoonien tummansinisten vesipisaroiden
järveksi.

Lehti lehdeltä tietämykseni puusta
ravistetaan alas
Niiden kerääminen punaisiin
kuluneisiin vesisankoihin.
Uudenlaista,
epävakaata.


Jaan
villasukkia,
mietteitä, pimeimmästäkin
kellarin nurkasta.
Viimein
löytänyt kulmakiven
tulevaisuudelle,
korvaamattoman.
Rajaton välittämisen,
rakkauden
tunne.



Ensi syksynä, olen varma
että
kerätyt lehdet leijailevat tietoisina
juuri siihen
järveen.
SUOMELLAKIN SAATANANSA (jotta otsikko erottuisi)


Valloittavat valheet,
valuva viina.

Vihaa vihasta,
vierasmaalaisten vaino.

Vihdalla vapaus,
vehnällä "vetreys".

Vain vanhimmat
vaahtosivat
voitosta.

Varman vapauden
vienyt valtio.

Vapaa-ajasta
vieroitukseen.

[Ei aihetta]Perjantai 20.06.2008 14:59

UNELMA VAPAUDESTA

Olin poika
maalasin harmaita savupiippuja seinille
kaipaen tyhjiä sanoja
rakkaudesta

puolista niistä nousi pehmeää
havupuiden savua
toisista taas
ei mainittu sanaakaan

Olin poika
piirsin pimeitä öitä
täyttääkseni unelmiani

tukehtumisvaaran torjuin puhuen kauniita
loputtomia tarinoita tähtien rakkaudesta

Olin poika
joka ei tahtonut nukahtaa öisin
herätäkseen taas yksin




*Pitkästä aikaa sain jotain paperille asti.

teretulemastMaanantai 28.04.2008 01:28

Teatteri E.S.K.T: Kolmen pennin ooppera

Tartuimme Brechtin klassikkomusikaalia hännästä kiinni ja taltutimme sen Narrin perinteitä kunnioittaen lämmöllä ja ajan kanssa. Tule katsomaan kuinka Brechtin näytelmä itsekkyydestä ja kerjäläisistä taipuu nuorten näyttelijöiden taitavassa käsittelyssä. Saatat vaikuttua!

Esitykset:

Ma 5.5. klo 19.00 Ensi-ilta
Ma 12.5 klo 19.00
Ma 19.5.klo 19.00

Kesto lyhyen väliajan kanssa noin 2 tuntia.
lehtien määrää,
haalealla
asfaltilla
ottaa yksi,
ottaa toinen
pettyä.
loputon hara-
vointi.
viimein antaa
havujen
varista päälle
olla osana
jotain
suurempaa.

opetella palojen merkitystä.Perjantai 11.04.2008 03:39

olipa kerran yksi hyvin karvainen apina, jolla oli yksi hyvin karvainen omena puu, joka kasvoi yhdellä hyvin ajellulla nurmella. apina keräsi aina kuukauden viidenneksi viimeisenä päivänä puusta viisitoista omenaa. hän leikkasi jokaisen neljään palaan ja laittoi puhtaalle kirjahyllylle, jossa oli vain muutamia ruskean-mustia kirjoja. Apina ei ikinä syönyt yhtäkään omenan palaa, vain ne puuosat hän poltti liedellä. Eräänä harmaana keväänä apina astui pehmeälle nurmelle. Hän itki, sillä hänen jalkansa eivät olleet enään kosteat.
tulppaani.
-istua pimeässä kattohuoneistossa.
villasukat tarttuneena puiseen lattiaan.
pelkistetty sisustus tuomassa lisää valoa.
kuun ja katuvalon yhdistelmä, raajamassa
ikkunan lattiaan.
katse tyhjänä, ilmeettömänä, mutta kuitenkin
hyvin tietoisena.
ajatellen. pohtien kaikkea. pukeutuneena
tavallisiin, miellyttävimpiin vaatteisiin.
selkä nojaamassa pimeyden tummentaman
seinään.
tehden muistiinpanoja ryppyiselle paperille,
joka oli löytynyt iltapäivällä kadulta.
paperi, jossa ei lukenut mitään, mutta riitti
että tiesi, että joku oli aikonut kirjoittaa
siihen jotain.
-sekavoittaa ajatuksia uusilla ulottuvuuksilla,
nauttien siitä. pitäen kädessä lasia, tutuksi
tullutta tapaa.
tiedostaen olemassaolonsa, kiinnittämättä
siihen suurempaa ajatusta.
olla laittamatta mitään tärkeys järjestykseen.
riittää vain, että on siinä, kattohuoneistossa.
-katsoa ulos ikkunasta. aina välillä.
istuen ikkunalaudalla, valkoisella. tuntien
puun kosketuksen, kuun taivaalla;
katsomatta kumpaakaan.
seuraten ulokona käveleviä, harvassa
olevia ihmisiä. se odotus, että joku tulee,
ei päästä nukkumaan.
katsoen, kuinka ohikulkijoiden kevyet takit
värisyttävät mukulakivikadun vääristämiä
varjoja. miettien taustoja, päämääriä, ohikulkevien.
kuunellen hiljaisuutta. erikoisia ääniä, joita ei
milloinkaan muulloin kuule.
ollen hiljaa, aivan hiljaa, sanomatta mitään.
ei ääneen, ei ajatuksissa.
nähden itsensä heijastuneena puiseen lattiaan.