Luistimet jalkaan ja takkia päälle sillä helvetti jäätyi. Suomi voitti Euroviisut! Uudella piste-ennätyksellä! Mutsi oli ihan onnessaan kun soitin sille. Se on tuijottanut viisuja jostain 6 vuotiaasta lähtien. Kaikille kriitikoille ja epäilijöille: In your face! Hevillä ei hävitä. Itse uskoin jo alusta pitäen että mahdollisuuksia voittoon on.
Ja miksikäs ei. Kaikkien eurohumppien ja siirappiballadien jälkeen Lordi tuli ja pyyhki muilla esiintyjillä lattiaa hard rockin tahdissa. Voiton syitä voi arvella: esitys oli jotain ihan uutta koko viisuhistoriassa, eurohummppaan kyllästyneet protestiäänestivät Lordia ja nuoret; Yhä useammalla nuorella pitkin eurooppaa on kännykät ja kerrankin oli NUOREKAS (siis rokkia) biisi.
Huvittaa ajatellakin kuinka ne, jotka vinettivät siitä että Suomi laittaa tuollaisen esiintymään, kehuvat ensi viikolla kilpaa siitä kuinka Suomi uudisti Euroviisuja. Ja toivottavasti muut maat uskaltavat panostaa enemmän rokkiin kuin siihen tavalliseen ja turvalliseen humppaan mitä tähän asti on ollut. Varmasti Lordin tyylisiä esityksiä tulee muiltakin mailta. Ja mikäs siinä, niitä pystyy jo varmaan kuuntelemaankin.
Mutta, jälleen on yksi kansallinen trauma pyyhitty suomalaisesta sielunmaisemasta. Olikin jo korkea aika näyttää vähän keskisormea tuhansia kertoja kuulluille poppiralleille, siirappiballadeille ja ennen kaikkea koko instituutiolle, joka hyväksyy paljaan pinnan, muttei "rumia" miehiä. Lordi rules!