IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Torstai 28.06.2007 19:41

Jos elämästäsi tehtäisi kokoelmalevy, mitkä 11 itsellesi tärkeää kappaletta valitsisit sille? Listaa kappaleet (tarkoitus ei ole tehdä top 11-listaa), kirjoita perään joku kappaleeseen liittyvä muisto ja haasta sen jälkeen kolme kaveriasi tekemään sama.

1. Children Of Bodom - We're Not Gonna Fall
Tästä biisistä tulee mieleen eräs hyvä ystäväni. Ja meidän jutut, ne ihan perkeleen hauskat insidet. Kyllä kyseinen henkilö tunnistaa itsensä tästä, jos hän tätä sattuu lukemaan. Yksinkertaisesti, tästä on jotenkin muodostunut se "meidän biisi."

2. Sonata Arctica - Tallulah
Tämä taisi olla ensimmäinen biisi, mitä kyseiseltä bändiltä kuulin. Ja kun kuulin tämän biisin ensimmäistä kertaa livenä, niin kyllä siinä meinasi alkaa vollaamaan. Omasta mielestäni tämä on vain niin kaunis biisi ja tästäkin tulee jostain syystä lapsuuden muistoja mieleen.

3. Klamydia - Narkkarirakkautta
Tämän biisin muisto, siinä tietyssä kohdassa tätä biisiä meinaan aina alkaa vollaamaan. Se muisto on vain sellainen, mitä en välttämättä haluaisi muistaa, mutta silti se tulee mieleen joka kerta, kun kuuntelen tuota. Eräs ihminen tietää hyvin mitä tarkoitan tällä.

4. Kotiteollisuus - Satu Peikoista
Juttelin erään ihanan ihmisen kanssa ja hän sitten kirjoitti pätkän tätä biisiä ja selitti sille tarkoituksen. Se tulee mieleen joka kerta, kun tätä biisiä kuuntelen ja sitä kautta tulee moni muukin muisto mieleen.

5. Brother Firetribe - Spanish Eyes
Brotherit olivat eksyneet keikkailemaan tännepäin ja Pekka lauloi tuon biisin kertosäettä vain ja ainoastaan ystävälleni, en varmaan tule ikinä unohtamaan sitä hetkeä ja ystäväni oli todella otettu.

6. Nightwish - Wish I Had An Angel
Oli kerran yhet bileet, joissa sitten tää biisi alko soimaan ja mun piti opettaa muita moshaamaan. Hyvin Isto moshas. :D

7. Andrew W.K. - Never Let Down
Se oli sitä aikaa... tää biisi kertoo aika hyvin mun ja yhen mun ystävän väleistä. En tähän halua sen kummemmin mitään sanoa, mutta kyllä tämä henkilö tietää. ;)

8. Kylähullut - Lisää Persettä Rättipäille
Kerran yhtenä iltana juttelin erään ystäväni kanssa ja naurettiin ihan kaikelle. Eikä sillä naurulla ollut loppua ja sitten vielä alkoi tämä biisi soimaan, niin hyvä etten tukehtunut nauruuni. Nykyään tästä tulee aina se ilta mieleen.

9. Children Of Bodom - Lil Bloodred Ridin' Hood
Itseasiassa eräs ystäväni muokkasi hieman tuon biisin nimeä erään tapahtuman takia. Tästä biisistä tuo tapahtuma tulee aina väkisinkin mieleen, vaikka en kyllä mielellään sitäkään muistelisi. Rupeaa vaan nolottamaan törkeästi ja sitten alan nauraa ihan hulluna, minkäs teet sellaista sattuu.

10. Black Label Society - In This River
Tästä tulee vaan yksinkertaisesti mieleen kesä ja monet kesään liittyvät ihanat muistot eri vuosilta, eri tapahtumista. Ja sitten niitä muistoja ja aikoja jää kaiholla kaipaamaan.

11. Nightwish - Slaying The Dreamer
Olipa kerran KOPS:in pikkujoulut Minkillä. No siellä oli sitten sellainen kun hevikaraoke ja tämä biisi vedettiin aika komeasti. Tämän biisin jälkeen jokaisella oli niskat vähän hellinä, kun moshattiin niin paljon ja laulettiin oikeen tunteella, että koko naapurusto ihan varmana kuuli (parvekkeen ovi oli auki). Kaikki paikalla olijat varmasti muistavat tämän. Ja tästä biisistä tulee mieleen eräs toinenkin juttu, mitä en tässä sano. :D

Pöllin taas... :DTorstai 28.06.2007 16:54

Noniin. Annan sinulle kysymyksiä ja sinä käyt osoitteessa http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/ kyselemässä kysymykset oraakkelilta ja kirjoitat oraakkelin vastaukset tänne. HUOM! Saat muotoilla kysymykset haluamaasi kieleen, tyyliin tai murteeseen tai vaihtaa sana järjestystä, mutta kysymyksessä pitää olla sama juoni. Nyt
kirjoittamaan.

1.Kuka mä olen?
- Olet sivu minun päiväkirjassani villeiltä vuosiltani.

2.Missä asun?
- Kiinassa.

3.Mikä olen?
- Olet normaali epänormaali, joka luulee olevansa epänormaali koska ei ole normaali.

4.Millainen olen?
- Kyllä mä huomaan että sä mua vonkaat, mutta ei se haittaa, se tuntuu vain hyvältä! [eei helvetti *reps*]

5.Kuka olen?
- Olet yksi turjake.

6.Mikä on arvoikkain asia mielestäni maailmassa?
- Se on tää kaikki meidän ympärillä.

7.Miltä näytän?
- Suklaalta.

8.Miltä tunnun?
- Mehukkaalta. [ei vittuuu *reps*]

9.Miltä maistun?
- Koiralta. [aikun kiva :'D]

10.Miltä tuoksun?
- Desinfiointiaineelta.

11.Missä minun kuuluisi olla?
- Valkoisessa talossa presidentin luona, kunnes teet asialle jotain.

12.Mikä minun kuuluisi olla?
- Sellainen karvainen valkoinen otus..toooosi iso [ei vittu näiden kaa :''DD]

13.Mistä minut löytää?
- Kouvolasta, mutta se on Suomen turhin kaupunki.

14.Miten minut tavoittaa?
- En ylläpidä mitään osoiterekisteriä.

15.Ikäni?
- Ootas ku tarkistan väestörekisteristä... joo, se on 21 v. [oisinki :D]

16.Sukupuoleni?
- Artikuloi vähän paremmin kiitos.

17.Kuka on minulle tärkein?
- Urpo. [äää vittu nyt hajosin xDD]

Pöllin.Torstai 28.06.2007 00:12

SEURAAVA/TULEVA

Seuraava/tuleva yöpaikka: Kotona.
Seuraava/tuleva ostos: Varmaan junalippu.
Seuraava/tuleva rahanlähde: Äiti.
Seuraava/tuleva tavattu ystävä: Hanna.
Seuraava/tuleva teko tämän kyselyn jälkeen: Emt.
Seuraava/tuleva juhlan aihe: Ööö... En tiiä vielä.
Seuraava/tuleva matka: Jos kotimaan sisällä ni Urjala, mut ulkomaat Thaimaa. <3

VIIMEISIMMÄT

Viimeisin autokyyti: Äitin kyydis.
Viimeisin elokuva: Die Hard ykkönen.
Viimeisin syöty ruoka: Leipää.
Viimeisin puhelu: Äitille.
Viimeisin ärsytys: Öö, ei vissiin ole.
Viimeisin nalkutus: En muista. :D

KYLLÄ VAI EI

Onko ruuanlaitto sinusta hauskaa? - On se joo.
Onko sinulla salaisuus jota et ole kertonut kellekkään? - On mulla kai.
Oletko kiivennyt puuhun viimeisimmän puolen vuoden aikana? - Öö joo. :D
Oletko koskaan hengittänyt heliumia ilmapallosta,jotta saisit puhua hassulla äänellä? - Jep.
Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa? - Tulen.
Pidätkö ukkosmyrskyistä? - Joo.

KUMMAN VALITSISIT

Ystävät vai poika/tyttöystävä? - Molemmat. :D
Kylmä vai kuuma kaakao? - Kylmä ehottomasti.
Maito-,tumma vai valkosuklaa? - Maito tai valkosuklaa.
Mansikka vai vadelma? - Mansikka.
Peruna,riisi vai pasta? - Pasta.
Auringon lasku vai nousu? - Varmaan lasku.
Tähdet vai kuu? - Tähdet.

VIIMEISIMMÄN PÄIVÄN AIKANA OLETKO

Auttanut jotakuta? - Olen.
Ostanut jotain? - Jep.
Jutellut ystävän kanssa? - Jees.
Käynyt ulkona syömässä? - En.
Sanonut: minä rakastan sinua? - Nope.
Puhunut vakavia? - No ei ne ny kovin vakavia ollu. :'D
Ikävöinyt jotakuta? - Jep.
Halannut jotakuta? - Jooo. :D
Riidellyt ystävän kanssa? - En.

VOITKO KOSKAAN

Syödä hyönteistä? - Nojaa, on niit joskus vahingos lentäny suuhu. :'D
Tappaa ketään? - No en varmaan.
Kävellä tulisilla hiilillä? - En varmaa uskaltais. :D
Lähteä jonkun kanssa treffeille vain hänen ulkonäkönsä takia? - Joo. :D
Olla kasvissyöjä? - No en.
Lyödä tuntematonta? - No tottahan toki.
Värjätä hiuksiasi sinisiksi? - No en varmaan.
Olla ilman meikkii julkisesti? - Helposti, ei se oo ongelma eikä mikään.
Laittaa jonkun itkemään? - Aika helppo homma. :D
Valvoa koko yön? - Jep.


KUKA:

On viime aikoina satuttanut sinua henkisesti: Eipä kukaan.
On viime aikoina satuttanut sinua fyysisesti: Ei kukaan.
On viime aikoina tehnyt tyhmästi: Ööö... emt.
On viime aikoina yllättänyt sinut: Ei tuu mieleen. :D
On viime aikoina ollut sinulle erityisen mukava: Jennyy, mut se on aina. <3


MIKSI:

Olit viimeksi surullinen: Ei siitä kauaa ole.
Olet olemassa: No älä multa kysy.
Teet tätä testiä: Koska on tylsää.
Taivas on sininen: En tiiä.
Et ole ulkona: Huono ilma ja muutenki tulin just ulkoota. :D

MILLOIN:

Viimeksi nauroit: Hetki sitten.
Olet viimeksi syönyt leipää: Äsken.
Olet viimeksi opiskellut: Kunnon opiskelua jos tarkoitetaan niin koulussa, mut Nina opetti valjastamaan, ku en muistanu enää. :D
Olet viimeksi pelännyt pimeää: En oikeestaan pelkää pimeetä.


OLETKO:

Kokenut sydänsuruja: Jep.
Ollut ihastunut yli kolmeen henkilöön yhtä aikaa: Ööö... ei tuu mielee.
Valehdellut rakkaallesi: En.
Valehdellut vanhemmillesi: Monesti.


SINÄ:

Monta kirjainta on nimessäsi: 3
Missä kuussa olet syntynyt: Joulu.
Oletko allerginen jollekin: En.
Onko sinulla mitään sairautta: Ei varmaankaan.
Kuinka pitkä olet: 169,5 cm.
Onko sinulla hyvä/huono/siltä väliltä itsetunto: Varmaan siltä väliltä?


PERHE:

Ketä kuuluu perheeseesi? Äiti.
Riiteletkö usein vanhempiesi ja sisarustesi kanssa? En.
Onko perheessänne jotain perinteitä: Joo, joka joulu mennään mummille ja ukille. Mut eipä pahemmin tuu muuta mielee.
Kenen kanssa tulet parhaiten toimeen perheestäsi: No äiti.

ULKONÄKÖ:

Kuvaile hiuksiasi: Mustat, pitkät ja hyvässä kunnossa.
Silmiesi väri: Siniharmaat.
Koska ostit vaatteita: Tänään.
Käytätkö korkokenkiä: Joo joskus jossain juhlissa tai sellasta.
Onko pukeutumistasi koskaan haukuttu: Ei kait.
Kuinka monta kenkäparia sinulla on: En oo laskenu, enkä aio laskee. :D


YSTÄVÄT:

Onko sinulla paljon ystäviä/kavereita: Onhan mulla melko paljon.
Onko joku ystävistäsi pettänyt sinut joskus: Öö... ei kait.
Riiteletkö usein kavereidesi kanssa: En.
Kauan olet tuntenut "vanhimman" kaverisi/ystäväsi: No Anskun oon tuntenu 13 vuotta. :D
Onko sinulla parasta ystävää: Ei varsinaisesti parasta, mutta on siellä muutama jotka on ylitse muiden.


SEKALAISIA

Oletko ihastunut: Öö... en tällä hetkellä.
Kärsitkö matkapahoinvoinnista: En onneks.
Oletko terveysintoilija: No en.
Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa: Joo.

LEMPI-

numero: Äää, en mä tiiä varmaa 12.
väri: Musta.
päivä: No en mä tiiä vaik 5.12. :DD
vuodenaika: Kesä. <3
jäätelö: Niitä on monia.

[Ei aihetta]Sunnuntai 24.06.2007 19:24

Oli kiva päivä tallil tänää. Nina pyys jos tulisin groomiks ku se meni ajaa Mikul valjakkoo. Vähän se oli hauskaa. Kurvailtii iha kunnolla ja ku mentii kiertää ravirataa ni sit mentii yhes vaihees aika kovaa laukkaa siellä. Huomenna sitte joko valjakkoajoa tai ratsastusta, saas nyt nähä. :D

[Ei aihetta]Sunnuntai 24.06.2007 02:55

Hähä, vähän mul on hauskaa ku katon tota Die Hard:ia. Vähän toi on hyvä leffa. :D

[Ei aihetta]Sunnuntai 24.06.2007 00:39

Kirjoita gallerian tunnuksesi, ÄLÄ KORJAA VIRHEITÄ! Sitten haasta 3 ystävääsi tekemään saman.

Nenällä: liitu-
Kyynärpäällä: liitu-
Kielellä: liitu-
Leualla: liitu-
Varpailla: liitu-
Kantapäällä: liitu-
Huulilla: liitu-
Hampailla: liitu-
Silmät kiinni: liitu-

Iso kirjain on hankala tehä ni tein pienel. Aika pro täytyy sanoo. :D Hampaiski piti vähäaikaa miettii et miten se onnaa parhaite. :D

Haastan: Ne jotka haluu tän tehä. :D

[Ei aihetta]Lauantai 23.06.2007 18:33

Toivottavasti ne hyväksyis sen tarjouksen... Koska sit parin viikon pääst vois päästä jo cruisaa <3
Oltiin menossa mutsin kanssa mummille ja yhtäkkii kytät pysäytti meidät. Ne oli jonku omakotitalon varaston takana. "Seis! Ei saa vielä mennä ja voisitte mennä vielä taaksepäin." Oltiin sitten että mitäs vittua. Poliiseil on luotiliivit ja kauhee poliisipartio tuolla. Sitte joku aika nuori kundi tuotii sieltä ja vietii poliisiautoo. Sit kysyttiin et saaks jo mennä ni yks kyttä sitte sano et "Ei saa ku uhka ei oo viel ohi." Mutsi sit kysy et mitä tääl on tapahtunu. "Aseuhka." Se poliisi totes. Oltii sit et voi jumalauta nyt lähetää vittu himaan ja vähä äkkiä. Joo aseuhka kerrostalos tossa ihan tien toisel puolel ja nyt tääl on ainaki 4 isoo kyttäautoo. Et helvetin mukavat jussit teille ku mä oon tääl iha kuset housuis et joo tääl hilluu joku hemmo aseen kanssa vittu jes! :S

[Ei aihetta]Perjantai 22.06.2007 19:54

On kyl kiva juhannus, ku ei tarvinnu sinne mökille lähtee. Oltiin aamupäivällä lintsil ja nyt katottiin Blues Brothers. Ihan paras leffa. "Hei ajetaan vitun lujaa amerikanraudalla kyttiä karkuun ja vedetään bluesia. Ei voi olla siistimpää.", no nimenomaan. Täysin samaa mieltä. Etenki se ostoskeskus takaa-ajo, en sitten yhtään hajoillu. :DD Tai sitten ne natsit tai se joku muija jol oli ain joku ase... Pakko kattoo se viel uuestaan. :D

P.S. Hyvää Juhannusta kaikille!

[Ei aihetta]Torstai 21.06.2007 21:19

Oli sit ihan mukava kastuu tänää. Noo ei se mitää. Olin sen yhen hönön kaa maastossa 2 tuntii. Välil mentiin ja lujaa :D <3