IRC-Galleria

Tampere jatkuu...Tiistai 18.07.2006 19:21

Herättyäni peseydyin monimutkaisesti lavuaarissa, soitin Jonnalle, ja lähdin cittarille omin neuvoin. Löysin sattumalta alennusmyyntihousut, ja ostin ne, koska tiesin että pyörältäisiin Tampereelta takaisin ja silloin olisi kylmä. Kävin syömässä, ja ostin muutaman sidukan ja sipsejä ja istuin tienvarteen odottamaan. Odottaa sainkin, kun Jonnan poikaystävä, jonka meidät piti noutaa, oli nukahtanut. Se ei juurikaan haitannut, sillä istuin, söin, tissuttelin ja lauloin ihan tyytyväisenä cittarin kyljessä tienposkessa sen pari kolme tuntia..

Sitten tulivat Jonna ja Ville, ja lähdettiin palauttamaan Timon veljen pakua. Takapaksissa oli meille pyörät, joilla Tampereelle. Mulle oli varattu sellainen ihana 70-luvun pienirenkainen pyörä, jonka ketjut oli ruosteessa, rungon päällä tasainen kasvusto ja hämähäkin seittiä ketjuissa.. sitten matkattiin Tampereelle. Siellä ehdittiin vaihtaa muutama sana tyttöjen kesken, ennen kuin törmättiin polttariporukkaan. Se avioituva mylläri vaalenapunaisessa balettimekossa oli kaunein mies jonka olen koskaan nähnyt.. ;) Sitten riistäydyttiin humalaisen miesjoukon seurasta, ja häivyttiin ilmaiskonserttiin Jonnan kavereiden luo. Hengailtiin, juteltiin, pelattiin, juotiin, syötiin, jonotettiin vessaan ja pissittiin puskiin jokunen tunti, ja juuri kun oli tosi hyvä bändi menossa Timo soitti. Tanssittiin Jonnan kanssa penkeillä, jotta se meidät löytäisi, ja vaihe jäi vähän päälle, jolloin Timo häippäsi taas.
Sitten piti lähteä hotellibileisiin, eikä me päästy sisälle, kun poke oli saanut bileiden järjestäjän kiinni.. Hyörittiin tyttöjen kesken vielä muutama tunti, sitten porukka hajosi, minä ja Jonna mentiin Heseen ja sain masun kipeäksi siellä. Polttariporukka lähti strippibaariin, paitsi Timo, joka tuli meidän kanssa, ja soitti polttariporukalle kovaan ääneen Hesessä, antaen ainoan tekosyyn jonka ne hyväksyivät: "En mä tuu, kun lähen tuuppiin.." Kaiken huipuksi ne eivät kuulleet ja Timo huusi siellä Hesessä. Minä ja Jonna naurettiin itsemme pöydän alle. Pian soitettiin Timon veli hakemaan meitä ja pyöriä, kun Jonnan pyöränkumi oli mennyt puhki..

Seuraavana päivänä Timo aiheutti mulle traumoja kertomalla, että Kimmo on sen serkku. Minä aiheutin Villelle traumoja vastaamalla puhelimeen, kuvaillen totuudenmukaisesti sen hetkistä tilannetta... ja Timo vastaamalla veljensä viestiin taas omalla tavallaan.. Molemmat olivat tulossa verstaalle. Naurettiin. Illalla siinä viiden maissa päästettiin pojat verstaalle, ja hiljaisempia oisi saanut hakea, naurettiin autossa. Me lähdettiin Timon äidin kotiin suihkuun, eikä siellä pitänyt olla ketään. Ei siellä ollutkaan ketään, ennen kuin me oltiin yhdessä suihkussa shampoot päässä... Menin hieman paniikkiin.. varsinkin kun kuulin puhetta. Timo väitti että äiti puhuu puhelimessa. Ei puhunut, eikä sillä väliä, paniikissa olisin ollut silti. Timo meni edeltä, ja kun sain vaatteet päälle ja menin vettä valuvana ovesta ulos, esiteltiin mut Timon äidille ja tädille. Se oli kuin väijytys, vaikken tiedäkään kumpi tärisi enemmän, minä vai Timon äiti... au..

Miten voi olla, että ihan tahtomattaan ja tahattomasti tulee koko suku samalla kertaa tutuksi...??!!

Sitten mentiin syömään pitsaa, mistä myös tuli masu kipeäksi, ja tarjoilijat sanoi meitä Romeoksi ja Juliaksi Timon pitsa valinnan takia.. öh.. Sitten rautatieasemalle, lipun ostoon ja hyvästelyyn.. Se teki pahaa.. Tosi pahaa.. Tuntuu toisaalta tosi hyvältä, kun on joku sellainen, joka ei näe mussa potentiaalista synnytyslaitetta...
Nukuin junamatkan, ja olin kotona joskus puolenyön aikaan.. ja aamulla töihin uuden ryhmän kanssa.. jes.. väsyttää vieläkin..



*****

Nyt kun tietäisi mitä haluaa tehdä.. Mut hyväksyttiin Rolloon liian hyvin pistein, enkä taida haluta sinne. Tulee paha omatunto, ja pelko siitä, et se koulu oisi mua varten. Pappa suuttuu, jos en tule Lahden alapuolelle tai pysy Lohjalla, sama äidillä ja suurimmalla osalla kavereista. Timo-juttu päättyy todennäköisesti nopeasti, jos lähden kovin kauas, enkä osaa arvailla mitä rakkaat Rollossa sanoo jos en sinne mene.. Itse taas halusin Tampereelle alunperinkin, mutten sinne päässyt, ja nyt muutto sinne oisi säälittävää.. ja ilmeisesti todella huono juttu, ainakin Papan mielestä. Toisaalta sekään ei oisi tarpeeksi kaukana Lohjalta.. äh.. viikko vielä aikaa yrittää selvitellä ja sotkea..

Tampereella..Lauantai 15.07.2006 15:35

Tulin eilen Tampereelle. Palelin muutaman tunnin lähellä yhtä kirkkoa, ja ihmettelin autoja ja ihmisiä, etenkin festiläisiä, kun ne pitelivät Timoa duunissa vähän pidempään kuin oli tarkoitus.. Ainakin kymmenen night rider- autoa ajoi peräkkäin siitä ohi, ja viimeisessä luki että se on se oikea...Pieni muistutus itselleni: Älä syö toriherneitä ja karkkia sekaisin, varsinkaan jos et ole syönyt ruokaa, siitä tulee vähän huonohko olo. Pissihätäkin oli jonkinlainen, kun Timo ja sen kaveri Kimmo hakivat mut vanhalla mustalla chryslerillä (en osaa kirjoittaa sitä), jossa oli viininpunaiset ja pehmeät sisukset. Se auto on upea, kulkee kuin nopea laiva, ja hyrisee kuin hullu karhu innoissaan... ;) Siinä sitten kuunneltiin vanhaa musiikkia ja hyristeltiin ympäriinsä, minä keskellä ja miehet molemmin puolin.. Pääsin jopa vaihtamaan vaatteita autossa, mäkkärin asiakkaiden ihmetellessä. Jossain vaiheessa hönöt kertoi, mikä kaikki tässä autossa voi ihmisen tappaa, ja millä tavalla (vöitä kun ei ole), löytyi polvilumpion lävistäjää, giljotiinia ja rattia, jonka ansiosta kuolet vasta sairaalassa.. sitten lähdettiin isolle tielle..

Ilta siinä pyörittiin ja lähdettiin verstaalle tyhjentämään Timon autoa, jollekin hääautoksi ja tulin siinä sitten tavanneeksi lisää sen kavereita ja sen veljen.. Se tuli ehkä hieman yllättäen.. Käytiin sitten vielä ajelulla keskustassa ja nautin hieman kevyitä Kimmon kanssa.. Sitten vietiin väki pois, ja tultiin tänne verstaalle nukkumaan tulevaan pimiöön, jossa on kivat viininpunaiset kaapit. Aamu oli nihkeä, Timon piti lähteä polttareihin, ja olen yhä täällä. Jossain vaiheessa soitan yhden pojan tyttöystävälle alias lapsenvahdille, ja me tehdään jotain yhdessä... kunnes pojat ovat polttaroineet. Naapurissa rakennetaan jotain monstertruckia, ja se kuulostaa siltä kuin tulisi juuri seinän läpi.. meen takaisin unille hetkeksi.. :)
Pohjoisessa oli todella todella todella ihanaa, hauskaa, kivaa ja rankkaa... jokainen normaali ihminen väsyy siinä tohinassa..

Timo on uskomaton.

Elämä on ihanaa...

****

Työporukka on aika rankka.. niitä on niin monta ja kaikki jaksaa järpättää, pistää hanttiin, lusmuilla ja olla niin teinejä, kuin ihmiset vaan voi olla. Hyvä etten hakannut tänään päätäni kivijalkaan...XD Timo sanoi etten saa tappaa ketään, ellei se vaikuta onnettomuudelta, koska se ei halua joutua vankilassa vierailemaan..

päivät ovat pitkiä..Torstai 06.07.2006 00:20

Tällä viikolla tuli taas uusi ryhmä, se on suurin tähän mennessä, kuusi kesälasta..
Tämän päivän saldo:
yksi melkein tunnin myöhässä, yhdellä järjettömän paha ja valtaisa aurinkoihottuma, yksi sai rokotuksen, yhdellä vuosi verta nenästä, kahdelle piti lainata hiluja jotta ne sai ruokaa.. Työterveyden puolella tuli oleiltua.. ja muutama korotettu sana käytettyä.

ja mulle: raappiumia reisiin ja käsivarsiin, kummallisia puremia ja patteja lisää, taas nokkosen puremia kaulaan,ja kylpyjuoksu palomiesharjoittelijan suihkuun... niin ja isoin pomo nauroi mulle, kun jumitin todella pahasti..
Heikki: "Se on siellä ylhäällä"
Minä: "Siis missä ylhäällä se nyt on?"
Heikki: "No tiedätkös, kun engelmannit laittaa kaiken alas, ja me
kirjoitetaan ylös.."
Minä: "Aivan joo.. oho.. "

Eilen vietiin linnunpesä vauvoineen ojanpenkalle uinumaan. Kellekään ei tullut mieleen valittaa siitä, että niiden päivä venyi..Siitä muisti, että ihan lapsiahan ne vielä on..

Menin eilen lupaamaan, että järjestän grillibileet kaikille mun kesälapsille kesän lopussa... Siinä tuleekin sitten parikymmentä 16-17-vuotiasta nuorta dokaamaan, grillaamaan, riehumaan, naljailemaan mulle ja pelaamaan twisteriä.. Oikeastaan odotan ihan innolla, vaikka muutaman "rakkaan pikkuisen" läsnäolo vähän huolettaakin..

Uusi ryhmä ei ole vielä oppinut laulamaan töissä.. eikä juoruamaan mulle.. kyllä ne vielä.. :)


******

Huominen jännittää vähän.. ensin lähes 12h autossa, ja koko viikonloppu pohjoisessa Timon kanssa.. Sen 60-luvun hippi- volkkari-paku, jossa me elellään pari päivää, on kyllä varmaan aivan must.. vaikka sen maalipinnat, tai kulkunopeus ei olekaan aivan luxusluokkaa :D

[Ei aihetta]Perjantai 30.06.2006 02:09

Olin reffeillä Timon kanssa...

:)

saan tämän pian levylle.. jeijKeskiviikko 28.06.2006 04:02

Skunk anansie - hedonism

I hope you’re feeling happy now
I see you feel no pain at all it seems
I wonder what you’re doin’ now
I wonder if you think of me at all
Do you still play the same moves now
or are those special moves
for someone else
I hope you’re feeling happy now

Just because you feel good
doesn’t make it right (oh no)
Just because you feel good
still want you here tonight (want you)

Does laughter still discover you
I see through all those smiles
that look so right
Do you still have the
same friends now
to smoke away your
problems and your life
Oh how do you remember me
the one that made
you laugh until you cried
I hope you’re feeling
happy now

Repeat chorus (x2)

I wonder what you’re
doing now
I hope you’re feeling
happy now (x2)

ihmeellistä elämä on..Tiistai 27.06.2006 20:00


Jotenkin niin uskomatonta miten hyvä olo tulee töissä.. vaikka kaikkea kökköä käy tietysti sielläkin.. mutta plussia on ehdottomasti enemmän, ja se suurin on ehkä maailman ihq ... <3

kotiin tullessa nukkumaan, kunnes Ile pääsee töistä, sitten juoruamaan ja sitten nukkumaan ja aamulla töihin.. eikä tavallaan asukaan kotona.. :)

alkosta täytyy hakea paffilaatikoita ja pyöränkin saan varmaan tänään takaisin..

oli pakko varastaa....Tiistai 27.06.2006 02:58

Oli pakko laittaa tämä, vaikka Juhannus on jo ohi ( onneksi), koska tämä on vaan niin hyvä..


Juhannushoroskooppi
Tunnistatko itsesi?

OINAS vetää pään täyteen tunnissa, hoippuu sitten kokon ympärillä,
kourii muita juhlijoita, lopulta keksii lähteä soutelemaan tai uimaan
ja hänet on pakko tainnuttaa omaksi parhaakseen.

HÄRKÄ makoilee nuotion äärellä koko illan toisessa kädessään olutpullo
ja toisessa makkaratikku. Ahtaa koko illan makkaraa ja olutta
sisuuksiinsa, sitten polttaa itsensä nuotiossa ja sammuu.

KAKSONEN vetää kuplivaa, hilluu ympäriinsä, vonkaa ihmisiä kanssaan
heinälatoon pyörimään, oksentaa ja jatkaa hillumista paidanhelmat
oksennuksessa. Ei sammu koskaan.

RAPU juo juo ja juo, itkee, juo juo ja juo, muistelee menneitä ja
itkee,juo, juo ja juo, nukahtaa keskelle pihaa. Seuraavana aamuna taas
itkee koska ei muista nähneensä kokkoa.

LEIJONA meuhaa ilman paitaa, rakentaa kylän suurimman kokon, polttaa
ympäristönsä ja joutuu lopulta tilaamaan palokunnan apuun.
Kaljapöhnässä sitten yrittää flirttailla palokunnan ja muiden
juhlijoiden kanssa.

NEITSYT juo alkuillan sivistyneesti, neuvoo muita kokon sytytyksessä
ja grillauksessa, lopulta meinaa saada kuonoonsa jatkuvan neuvomisensa
takia, sitten ratkeaa ryyppäämään ja seuraavana aamuna häpeää
heikkouttaan.

VAAKA juoruaa ja juo, sitten tekee paljastuksia ja pyytelee anteeksi,
loppuillasta rakastaa koko maailmaa ja hoippuu holtittomasti viinapullo
kainalossaan.

SKORPIONI aloittaa jo aamulla, skorpioni on jo puolenpäivän aikaan
ihan kaatokännissä, sitä ei vain hänestä huomaa. Jutut vain muuttuvat
ronskimmiksi. Juhannusyö menee rivoja ehdotellessa ja vastakkaista
sukupuolta ahdistellessa.

JOUSIMIES juo nopeasti itsensä kaatokänniin, sitten kaatuu kokkoon,
polttaa itsensä saunan kiukaaseen, tökkää itseään grillitikulla silmään
ja sammuu nokkospuskaan. Aamulla soittaa taksin ja ajaa lääkäriin.

KAURIS juo hiljaa totisena, tullessaan yhä enemmän känniin alkaa
puhumaan,lopulta riehaantuu ja ehdottaa yhteislaulua kokon ympärillä.
Aamulla kärsii morkkista kun kouri kaverin kumppania.

VESIMIES vääntää saunavitsat ja -vastat, grillaa herkkuaterian,
huolehtii muiden hyvinvoinnista ja kun muut ovat sammuneet vetää hän
koko yön kestävän humalan.

KALAT on aamusta asti humalassa, hän runoilee ja laulaa, itkee ja
nauraa. Sitten loukkaantuu muiden vitseistä ja menee yksin saunaan
kaljapullo kainalossa. Ja kun viimein joku saa raahattua murjottavan
kalan ulos löylystä hän oksentaa kokkoon.

HYVÄÄ JUHANNUSTA!

<3Torstai 22.06.2006 20:47


mä olen ihq-pihku onnellinen nyt!! <3 Enkä kerro miksi... ;D