IRC-Galleria

[Ei aihetta]Sunnuntai 07.05.2006 20:46

Minä olen tyttö, joka potkaistiin pois kotoaan, koska tunnustin äidilleni olevani lesbo.
Minä olen prostituoitu, joka työskentelee kaduilla, koska kukaan ei ota töihin transseksuaalista naista.
Minä olen sisar, joka puolustaa homoveljeään piinallisten, kyynelten täyttämien öiden läpi.
Me olemme vanhemmat, jotka hautasivat tyttärensä kauan ennen hänen aikaansa.
Minä olen mies, joka kuoli yksin sairaalassa, koska kumppaniani, jonka kanssa olin ollut kaksikymmentäseitsemän vuotta, ei päästetty huoneeseen.
Minä olen ottolapsi, joka herää painajaisiin, joissa minut viedään pois kahden isäni luota, jotka ovat ainoa rakastava perhe, joka minulla on ikinä ollut. Toivon, että he voisivat adoptoida minut.
Minä olen yksi onnekkaista, luulisin. Selvisin hyökkäyksestä, joka jätti minut koomaan kolmeksi viikoksi ja vain vuoden päästä pystyn luultavasti kävelemään taas.
Minä en ole yksi onnekkaista. Tapoin itseni vain viikkoja ennen lukiosta valmistumista. Taakka oli yksinkertaisesti liian raskas kantaa.
Me olemme pari, jotka saivat kiinteistönvälittäjän kannoilleen, kun hän sai selville, että halusimme vuokrata yksimakuuhuoneisen asunnon kahdelle miehelle.
Minä olen henkilö, joka ei ikinä tiedä kumpaa vessaa minun pitäisi käyttää, jos haluan välttää henkilökunnan kutsumisen paikalle.
Minä olen äiti, joka ei saa edes tavata synnyttämiäni, hoitamiani ja kasvattamiani lapsia. Tuomioistuin sanoo, että olen epäsopiva äidiksi, koska asun nykyään toisen naisen kanssa.
Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jonka tukijärjestelmä yhtäkkiä viileni ja etääntyi saatuaan selville pahoinpitelevän kumppanini olevan myös nainen.
Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jolla ei ole tukijärjestelmää, jonka puoleen kääntyä, koska olen miespuolinen.
Minä olen isä, joka ei ole koskaan halannut poikaansa, koska minut kasvatettiin pelkäämään kiintymyksen osoittamista toisia miehiä kohtaan.
Minä olen kotitalousopettaja, joka halusi aina opettaa liikuntaa, kunnes kuuli vain lesbojen tekevän sitä.
Minä olen mies, joka kuoli lääkärien lakattua hoitamasta minua heti, kun he saivat selville minun olevan transseksuaali.
Minä olen henkilö, joka tuntee syyllisyyttä, koska uskoisin voivani olla paljon parempi ihminen, jos minun ei aina tarvitsisi välittää yhteiskunnan minua kohtaan osoittamasta vihasta.
Minä olen mies, joka lakkasi käymästä kirkossa, ei koska en usko, vaan koska sen ovet suljettiin minun kaltaisiltani.
Minä olen henkilö, jonka täytyy piilotella sitä, mitä tämä maailma tarvitsee eniten: rakkautta.

Ole kiltti ja postita tämä edelleen, jos uskot homofobian olevan väärin.

Nappasin tuon vaan erään päiväkirjasta. Kauheaa tekstiä, ikävä kyllä taitaa olla totta.

[Ei aihetta]Lauantai 06.05.2006 19:18

Sometimes things just happen. Weird things. Things that change the way you feel. Either about some things, materia... or some people.

Sometimes you just can't help it. Can't help yourself. Can't help others.

Nothing's wrong with me, I'm fine. Better than fine, actually. I just feel that I'm one of the few who is fine at all. Everyone around me are falling to this dark cave of depression. Or something.

I haven't felt this good in ages. I thought about a lot of things and came to a conclusion. Some things have bothered me for a while, but now I know how I feel and how I should react about them.

I guess I'll just leave everything to the hands of god. There's nothing more I can do. I can't help.

[Ei aihetta]Keskiviikko 03.05.2006 15:25

Sometimes life just gets on your nerves.

Itselleni hiukan mietittävääSunnuntai 30.04.2006 21:17

Ketä käy syyttäminen jos sydämensä itse jäädyttää?
Ketä voi sormella osoittaa jos itse kaataa kahvit syliinsä?
Kuka täällä haluaa ottaa vastuun teoistaan?
Milloin ymmärrämme että kaikki on omaa syytämme?

Ehkä joskus voisi katsoa peiliin.
Ehkä sitten auringonpaistekin näyttää erilaiselta.
Sadepisarat ropisevat kattoon uudella tavalla.
Tuulenvire käy leikkiin hiuksiesi kanssa aivan eri lailla kuin ennen.

Milloin huomaamme että kaikki on katoavaa?
Pian makaamme maan alla kaikki.
Miettien, ehkä olisi kannattanut ottaa elämästä enemmän irti.

Milloin viimeksi kukaan on kiinnittänyt huomiota leskenlehteen?
Tai pilvettömään taivaaseen?
Tai lumen sulamiseen?

Jossain vaiheessa jokainen ymmärtää että onni voi olla näin pienistä asioista kiinni.
Siihen asti he kulkevat masennuksen varjossa, yksin.

Yksi kerrallaan jokaisen tulisi siirtyä aurinkoon.
Ymmärtää elämän pienet onnenlähteet.
Aurinko.
Kukat.
Tuuli.

Minä olen jo täällä.

Jos edes tuuli ei rinnallasi seisoSunnuntai 30.04.2006 18:43

Korruptoitunut maailma, jossa sarjamurhaajille taputetaan.
Väärinymmärrysten aika, jolloin auttajia sorretaan.
Kukaan ei osaa selittää,
Mitä tarkoittaa sisimmässään.

Kaikki pian ovat hiljaa,
Kun kukaan ei heitä ymmärrä.
Yksin tiesi kuljet sinäkin,
"Miksei kukaan minusta välitä?"

Vain tuuli rinnallasi,
Pian katoaa sekin.
Kuka silloin jää,
Kanssasi jatkamaan?

Jos edes tuuli ei rinnallasi seiso.

[Ei aihetta]Lauantai 22.04.2006 15:20

Pitää jostain hankkia itelleni oma ranneke, on tullut tavaks käyttää isoveljen hienoa ranneketta ja nykysin tuntuu todella omituiselta jos miun oikeassa ranteessa ei ole mitään O_o

Stuntmaniin siis taitaa tieni viedä! harmi kun siellä ei oikeasti ole mitään miulle sopivaa. Mie olen kiltti tyttö, enkä anarkisti!

Ja ou jee, kolme päivää minäkin olen VIP xD Latasin oman kuvani kännykkääni kun ei sopivaa löytynyt, niin tulee vaan ilmotus "Saat 3 päivää lisää VIP-aikaa" Mie en edes ole VIP xD

Anyway, nyt jos joku löytää kännykän jossa minä komeilen, se on minun, anna se tänne, nyt heti, elä koske siihen, anna se nyt tähän vaan!

Ps: Ulkona on ihana sää

[Ei aihetta]Keskiviikko 19.04.2006 16:00

312 euroa mätkyjä... Pirun verot... jesh, elämä oooooooooooooooooooooooooon!!!!

[Ei aihetta]Torstai 13.04.2006 23:26

ERGH! Mie löysin harumonian nuotit! *säntää pianolle* AA! Mie voin oppia soittamaan harumonian! Ou mai!

Latasin myös Inuyashan OST 1:n loppuun... Tätä musiikkia kuunnellessa kulmat menee pakostakin kurttuun ja välillä on tapeltava kyyneleitä vastaan.. tai no, en mie koskaan tappele jos meinaa kyyneleet tulla... joten... öö... Jos mie vaan nyt kuuntelisin...

Nee kikoe masu ka?Torstai 13.04.2006 22:58

Np. Rythem - Harumonia (myös Naruton 2nd ending ^^ if you peasants did not know that!)

Kylläh, japaniska musiikkia väliin. Pitkään en tuota kappaletta halunnut kuunnella kun se vähän toi mieleen pahoja juttuja. Mutta eihän tuota voi olla kuuntelematta, se on niin ihana kappale!

Nee kikoe masu ka?

Pääsiäinen on edessä, isän luona ollaan vaihteeksi, yay! Mitähän sitä keksisi...?

Ihanaa kun säät lämpenee niin voi katsella tähtiä pidempään ja myöhemmin kuin ennen. Näkyvät nääs paremmin yöllä xD

Futatsu wa hitotsu! Miten ihana lause... "kaksi ovat yhtä." (Tai joku sanoittaja leikkii minulla, joka en osaa japania. Korjatkaa jos olen väärässä!)

Äh... Mie tahdon läheisyyttä. Halatkaa minua, joku prkl xD

[Ei aihetta]Tiistai 11.04.2006 14:29

Pitkästä aikaa hyvä olo. Elämä on pitkästä aikaa oikeasti mukavaa. En uskalla tämän tunteen jatkuvuutta miettiä tai arvioida, joten elän päivän kerrallaan.

Väsyttää, pitäisi nukkua, on koulua, linnut laulaa ja kohta se aurinkokin paistaa. Jes ^^

I love my life at the moment. The reason is very clear to me. I thank you, my friend, for giving me so many reasons to be happy.