IRC-Galleria

10-15 vuotta joutilaana lojuneen laukun sisältö:

nenäliina jonka kulmaan on kirjoitettu jonkun postiosoite
yliopiston apteekin kortti
kymmenen penniä
kaksi vihellystikkarin tikkua
puolikas hammas mun alaleuasta
kaksi käyttämätöntä papattia
vihreä puuvärikynä
lakupatukka
kasa hiekkaa ja neulasia

Kaikkea mitä äidit nyt yleensä kantaa käsilaukuissaan.

Jotta saisimme aikaan uusia epätavallisia havaintokvalititeetteja, kehottaa pääsykoekirjani tarkastelemaan maalauksia huumeiden vaikutuksen alaisena.

Lsd-lappu huuleen ja Ateneumiin.

Se lehti kuorituu, sen kotelo on ratkennut ja nyt se työntää sitä yltään hitaasti, hitaasti.

Kotona äiti seurasi mua ainakin kolme ja puoli minuuttia koska tahtoi ehdottomasti lukea mulle kuinka Mika Waltari keräsi kärpässieniä ja lensi sitten kärpässienillä ja kuinka Waltarilla oli sen jälkeen jännä ja kuiva olo. Ja sitten se nauroi ainakin puoltoista minuuttia.

Vein linnuille ruokaa. Söittekö tekin kärpässieniä kun lennätte noin? Ei ehkä kannata olla iboteenihapoissa kaiken aikaa.


Tttahtoisin semmoset mukavat kuistinportaat, niillä voisi istua koko aamupäivän putsaamassa kanttarelleja. Sen jälkeen ne kanttarellit voisi muuttaa epäkelvoksi ravinnoksi. Kaiken aikaa taustalla pyöris vaikka joku hit city '65 the surfaris niin että kaikki olisi varmasti äärimmäisen letkeää ja sulokkaalla tavalla irvokasta.

Yksin ei oo kiva mennä naimisiin. Hei meneekö joku täällä naimisiin!

Joku on taas käynyt mun lattialla, siellä lukee: yrittäkää nyt tajuta... puhumattakaan siitä pilkahduksesta silmänne nurkassa silloin, kun muistelette millaista oli joskus silloin ennen...

Kirjoitin: mutta mun sarjakuvakirja tippui ulkoavaruuteen nyt sä tiputit sen ulkoavaruuteen!

Joku kolmas: toivon todella että saat valmiiksi itiöpuutarhamaalauksen jota piilottelet sänkysi alla.

Tiedän että keittiönpöytä on kaoottinen ja tiedän että koko talo haiseen tärpätille, tiedän että se on se tuleva kesä joka vie mun säästöt ja syö sitä rahaa ku heinää.

Hei syökö täällä joku heinää?

Suuret kalat on aina vähän märempiä kun pienet kalat. Ja mitä suurempi kala sen märempi kala.

Älä itke.

Kuoleminen on varmaan mukavaa, ei niin moni muuten viitsisi kuolla. Ja tiedätkö mitä vielä? Kuoleman jälkeen täytyy olla vieläkin mukavampaa, koska niin harva tulee takaisin. Kyl ne tulisivat jos siellä olisi tylsää, niinku mummon isoisä teki. Sille ei koskaan kelvannut mikään.

Älä sure vaikka se lähti, se vittuuntuisi siitä kovin. Ja mehän haudattiin sen mukana avaamaton paketti bentsoja, että kyllä se pärjää. Se juo nyt Hitlerin kanssa kupin kahvia torstaisin kello viis, eikö se sitä aina toivonutkin? Sehän rakasti rasismia ja totalitarismia ja sellaista. Pöytäliinassa on pieniä kukkia. Ja sen lemmikkirotan viikset on liimattu yhteen hunajalla.

Maalaan sulle kuvan jossa se istuu vanhassa puutarhakeinussa kädessään linnunluuranko, sellanen joita löytyi majakkakallion koloista kun oltiin lapsia.

Tanssitaan vähän sen haudalla joskus kun ilmat keväällä lämpenee, kun voidaan olla avojaloin, ja juodaan sen lempiviskiä, sitä pahinta mitä on olemassa, mikä sen nimi oli? Mä en muista, mutta kellarissa on kai kaikki tyhjät pullot säästettynä.

Mun mielestä se oli niin julma ja vihainen että kokonaisuus oli jotenkin suloinen.

Ja kuka edes kuoli?

Löysin kivaa lankaa, neuloin kolme lapasta ja sitten huomasin että mulla on vain kaksi kättä. :(

Kävelin jossain ihan todella jossain asematunnelissa kun mun keltainen sateenvarjo naksahti ja tipuin kaks metriä alaspäin.

Mulla kesti 4-7 sekuntia tajuta etten todellisuudessa ollut tippunut mihinkään.

Olin vaan lopettanut kävelyn ja S katsoi mua vähän säikähtäneenä koska olin ehk päästänyt aika säikähtäneen ja jännän sviikngh-äänen (kun) ((tipuin)). Sydän vai olikse mun maksa vai perna löi vielä tuplanopeudella mut tunneli jatkui ihan tasaisena.


Sillä sateenvarjolla on kai yhteyksiä alamaailmaan (kolmas, neljäs, todellisuus...) ja pyysin ettei se naksahtelis enää julkisilla paikoilla.

Yliopistolla sosiaalipolitiikan luennoitsija vastaili ympäripyöreästi kysymyksiimme meduusojen epäonnistuneesta sopeutumisesta yhteiskuntaan. Korkeaan kapitalistihattuun pukeutunut yksilö istui hiljaa viimeisen penkkirivin nurkassa. Kolme alakuloista nuorta oli painanut uimakellonsa salin ikkunalasiin.

Ongelma on monijakoinen. Miltä tuntuu kun nemoatokystat laukeavat silloin, kun lonkeron on erehtynyt työntämään pistorasiaan?

Ottiko kukaan huomioon polyyppivaiheen työelämään tuomia vaikeuksia?

Illan päätteeksi yritimme parhaamme mukaan vakuuttaa kahviloitsijan siitä, että heidän tulisi korkeiden porrasaskelmien takia rakennuttaa sisäänkäynnin eteen lonkeroramppi.