IRC-Galleria

Jos rakkaus on vain sana,
mitä se tarkoittaa?

Jos rakkaus on kuvaus,
mitä se haluaa kertoa?

Jos se on jotakin kauneinta,
miksi kaikki tämä kärsimys?

Jos se todella on pysyvää,
miksi sen merkitys katoaa?


Rakkaudessa näet kasvosi.
silmästä silmään,

itsesi.

Sulaudut yhteen;
et erota kokonaisuudesta.

Mitään tarkoittavia sanoja,
selittämättömiä kuvauksia.
Et kykene ymmärtämään,
miksi sillä ei ole voimaa
taistella.

Kohdata vertaistaan.


Kuinka voi rakastaa toista
samalla
kun vihaa itseään?

Peili pirstoutuu
tuhansiksi sirpaleiksi.
Kuva itsestä vääristyy.

Et näe totuutta silmiesi edessä.
Työnnät syrjään,
juokset sitä pakoon.

Sydän särkyy.

Vailla luottamusta;
sokein silmin etsit
merkitystä.

Tarvitset jotakin kestävää,

ikuista.


Jos toinen ei kykene liimaamaan
peiliäsi ehjäksi,
sirpale sirpaleelta.

Uutta kokonaisuutta

Hän ei tule koskaan olemaan sinun arvoisesi.


-- Huono itsetunto, kilven lailla torjuu uskon itseesi. Samainen portti estää toisia pääsemään luoksesi. Yksi ihminen, joka oikeasti rakastaa sinua, pystyy tunkeutumaan tuon esteen lävitse. --


-Om. Sinulle Darkhope<3 Sillo ku yhessä siemailtii olutta (tai mite se ny menikä) :D. ja pohittii maailmanmenoo, ni kyllä se vaa ni on ku sanoit, et se oikee o ku peilikuva; ulkonäkö heijastuu silmii mut sit se mitä tuntee on heijaste jostaki perimmäisest kokonaisuudest. Ja jos ei usko näkemääsä ja kokemaansa, ni mite voi luottaa ja antautuu toiselle täysin?-

Liidän,
juoksen
yli voimieni.
Pakoon,
kauas pois.

Kadut vilisevät ohi ,
kyynelet sumentavat
mitäännäkemättömät silmäni.

En halua luovuttaa,
ei saa antaa periksi.
Vielä muutama askel, niin olen turvassa.
Kotona.

Mikä on koti?
Missä on turva?

En lakkaa etsimästä.

Kysymyksiä ei ole koskaan liikaa,
vastauksia liian vähän.

Valmistaudun huutoon;
ääni juttuu kurkkuun,
huulet ei muodosta sanoja.

Pyyntöä.

Apua.

Olet yksin,
haamut kuiskaavat
syvältä sisimmästäsi.
Voimattomasti
Haluavat sinun näkevän perimmäisen
kauneuden.

Tulivuori purkautuu, ihmiset muuttuvat mustaksi,
huutavat tuskasta.
Kuolevat.
Tuhkan keskellä
kytee,
elämän siemen.
Vuosien päästä
versoaa
puun taimen.
Yksin,
ainut toivo.
Olet kaiken alku

- Vaikka tunnet olevasi yksin, toisen olemassa olo riippuu omastasi yllättävän paljon, vaikka et ymmärtäisikään sitä vaikeimpina aikoina. Kaikki voi näyttää toivottomalta, mutta suunnatessasi katseen kauemmas... kaikki järjestyy kyllä, kun vain jaksat uskoa siihen. Antamatta periksi houkutuksille, luovutuksen repivälle kiusaukselle; tulet näkemään vielä valoa. -

Se iskee varoittamatta,
hiljakseen saastuttaa viattoman sielusi.
Kukaan ei kuule huutoasi,
ei aisti tuskaasi;
Olet yksin.
Vankina omassa ruumiissasi.
Hitaasti,
piinaavalta tuntuvan hetken
syö se sinua sisältä.
Kunnes rukoilet kuolemaa.
-Kerran osat vaihtuivat; muutuit sen orjaksi, joka ennen oli hallinnassasi.
Ja joka aina tulee olemaan osa jokapäiväistä elämääsi;
ilman sitä et elä.-

Lupasit mulle ikuisen
Loppuun asti kestävän rakkauden
Mitään saanut en kuitenkaan
Pelkän ikävän ja tuskan vaan
Suhun luotin, sua rakastin
Olin hullu sen huomasin
Pelkkä lelu olin sulle vain
Hyväks käytit rakkauttain
Sä annoit ymmärtää
Että olisin jotain tärkeämpää
Kuin mitä olevani kuvittelinkaan
Sä sait mut nauramaan
Valhees toivat ilon mun elämään
Elämään, jonka heität nyt menemään
Menemään
Lupasit mulle ikuisen
Loppuun asti kestävän rakkauden
Mitään saanut en kuitenkaan
Pelkän ikävän ja tuskan vaan
Suhun luotin, sua rakastin
Olin hullu sen huomasin
Pelkkä lelu olin sulle vain
Hyväks käytit rakkauttain
Sä annoit rakastaa
Takaisin en koskaan sitä saanutkaan
En vaikka muuta en mä tahtonutkaan
Kai liikaa uskalsin
Odottaa kun sua rakastin
Rakastin unelmin
Ja haavein ja tuhansin suudelmin
Sä lupasit sen

Suljettujen luomien välistä saapuvat
vanhat haamut
kummittelemaan

yhä uudelleen.

Tänäkin yönä
peittävät näkyvyyden maailmalta.

Imevät pois olemattoman toivon.

Ei anna sille mahdollisuutta
tutustua sinuun,
tehdä onnelliseksi.

Saada hymyn loistamaan kasvoillasi auringon lailla.

Tuo aurinko peittyi kerran
katkeruuden sumuverhon taakse.
Ei kykene tavoittamaan säteillään,

olet liian kaukana.
Erottava seinämä välillämme aivan liian tiheä.
Sanat kimpoavat takaisin,
merkitykset hukkuvat meren syvyyteen.

Huutoihimme ei ole vastaamassa
ketään ,
karkoitamme toisemme kauas pois.
Mitä kovemmin huudamme,
anomme.

Se säikäyttää,
vie kauas pois.

Sitä sinnikkäämmin pakenemme,
kuulon kantamattomiin.

Kunnes olemme liian kaukana
muistamaan.
Tarpeeksi etäällä
unohtamaan.

Itku puhdistaa sielun,
kaipaus kirkastaa mielen.
Taistelet vastaan,

ei ole olemassa estettä,
minkä läpi valo ei siivilöityisi.
Kerran,
olet vielä loistava.
Yhdyt.

Tulet jakamaan voiman,
rakkauden.

Kuljen
polkua viitoitettua,
eteenpäin.

Kykenemättä käsittämään
johdatusta
vaarojen ja karikkojen.

Kivikkoista kärsimystä.

Koettelemuksen kohtalon
viedessä
kauas yli voimieni.

Eteenpäin,

luokse katseen kantamattomiin
veden,
äärettömän mustuuden.

Katselen
näen kuvasi

Se olet sinä.

Ensihymyn loistaessa kasvoillani
käsitän.

Voidakseni olla osa sinua,
uhraudun.

Odota pieni käsinkosketeltava
hetki.

Minä tulen.

Sulaudun sinuun.

Yhdessä olemme rakkauden ruummillistuma.

Juoksen,
pingon, minkä jaloistani pääsen
Kauas pois.
Kohti
unelmieni taivaanrantaa.
Siellä aurinko nousemassa on
merkkinä.
Vastauksena rukouksiin
rakkaus odottaa,
syleilee
suudelmassa yhdymme.
Kunnes aurinko laskee taas,
kauas länteen.
Hyvästellen,
vuodatan kyyneleni valtamereen.
Seison tässä,
odotan tuloasi.
Taas huomiseen.

Yön pimeimpinä tunteina kun lohduttava uni ei tule peittelemään silkinhienolla harsollaan,
tekee mieli sytyttää pieni kynttilä palamaan. Katsellessa liekin ensin, tuskin havaittavaa kipunointia tulee mieleen oma yksinisyys: Se rakkaudentuli sydmessä, joka hitaasti mutta varmasti hiipuu sammuksiin. Jättää jälkeensä vain surkean hiilloksen, varjon entisestä. Muistutukseksi siitä, miten asiat voisivat olla toisin. Mikään ei pala ikuisesti; yksin tulenkin raivoava mahti on voimaton. Kuitenkin niin kauan kun jokin voima jaksaa pitää sitä yllä, nielee se kaiken tieltään samalla kasvaen ja vahvistuen.
Hiljaa itsekseen sitä lähettää äänettömän rukouksen, pyytää hartaasti jotakin tulemaan ja ruokkimaan sitä heikkoa valoa toivolla. Kun ei vaan saa unta.

Ensimmäisen kerran vuosikausiin suot itsellesi pienen seisahtuneen hetken. Kohdatessasi sisimmästäsi peilautuvat kasvot silmästä silmään, tunnet nuortuvasi silmänräpäyksessä tuosta vuosien kuihduttamasta naisesta pieneksi murrosiän aallonharjalla keikkuvaksi seiskaluokkalaiseksi. Siksi tytöksi, joka luuli samanaikasesti eläneensä pitkän ja kivuliaan elämän, mutta jolla kuitenkin oli vielä kaikki kokematta. Silloin hän ei vain kyennyt ymmärtämään sitä. Nyt seisoessasi kaukana jossakin ajankulun ja muun maailman ulkopuolella, käsität. Annat viimeinkin periksi syvältä sydämestäsi kumpuavalle muistojen kuohulle. Olet valmis kuuntelemaan sen tuoman viestin, kun jalkasi eivät enää kanna sinua juoksuun kohti tuntematonta. Pakoon itseäsi.