IRC-Galleria

MXUONKINGi

MXUONKINGi

L☮Vᗳ Mᗳ

[Ei aihetta]Sunnuntai 28.09.2008 00:19

JJe tnää kivaa seritan, sonjan ja jonnan kaa.<3
Uudestaa ;)?
Serital oon viel toisenki yön.<3

Seritalll<33Perjantai 26.09.2008 21:15

Moi oon taikauskoneKeskiviikko 24.09.2008 20:47

Kaksi tyttöä (sisarukset) viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?

Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.

Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?


Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)

HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta

[Ei aihetta]Keskiviikko 24.09.2008 20:32

Sori rakas et tein tän sulle, ethän oo vihanen mulle?<3
Tiiät kyl ketä tarkotan, mun pieni jätskintiputtaja<3

[Ei aihetta]Keskiviikko 24.09.2008 20:23

Jo onolasin taas itteni,
koulus oli Kauhajoen Uhreille muiisto tilaisuus (R.I.P), ja sit Impola oli puhumas, sit se oli hetken iha hiljaa. Mun känny alkaa tärisee ja kuuluu PIIP PIIP PIIP PIIP ku sain viestin lauQltaa<33;D

[Ei aihetta]Tiistai 23.09.2008 20:42

Uudet kuvat olis kyl tulos ku olis kone milt laittaa -.-

[Ei aihetta]Tiistai 23.09.2008 20:28

Jeah kaupil oli ihanaaaa<33333
Burnhill´s Gunner is The Best<22
Mentii joka päivä pellol ja sit ekat kerrat renol iha sika kovaa mut sunnuntain se vittuili mulle nii kokeilin bosee ja sit se tiputti mut kiidos :D:D Voi vee ittu et naurettii :)
ROSAIINATYTÖY<333

IINA VEI MUN HIUKSET<3Tiistai 23.09.2008 20:27