IRC-Galleria

Mad_Cobbler

Mad_Cobbler

But what are your thoughts on yaoi?

Desuconiin kimppakyytejä?Keskiviikko 13.08.2008 16:51

En ole vielä lyönyt asiaa varmasti lukkoon, mutta Desucon kiinnostaisi. Persaukisena-kädestäsuuhun-kelapummi-eläjänä matkustaminen on toisinaan asia, joka pistää kylmät vireet kulkemaan selkäpiitä pitkin, joten läksin tiedustelemaan, onko Desuconiin mahdollisesti menossa/tulossa ketään yksityisellä autolla, jonka takapenkillä olisi tilaa yhdelle loiselle + loisen pelkistettyä valikoimaa oleville matkatavaroille (vakavissani; uskaltaisin arvella että matkatavaroiden summaksi tulisi yhsi reppu, olkalaukku ja makuupussi maksimissaan). Laki estää vielä toistaiseksi oman ajokortin hankkimisen minulta, joten väliaikaiseksi vaihtokuskiksi minusta ei ole, mutta bensakustannuksiin voin osallistua, omalta osaltani.

Kuten profiilistä näkyy, asun tällä hetkellä Torniossa (opiskelupaikka), mutta olen kirjoilla Pellossa. Ja tottahan se on, että näin pohjoisesta jumalan selän takaa ei lähde conittamaan todennäköisesti hirveän montaa, joten joten rohkenen arvella, että paremmin kimppakyytejä, jos niitä yleensäkin siunaantuu, lähtee Kemistä, Oulusta tai Rovaniemeltä. Bussillä matkustaminen lähtöpaikkakunnalle lähelle ei minulta taloutta horjuta, joten jos täältä löytyy kivoja oululaisia/kemiläisiä/rovaniemeläisiä kimppakyydittäjiä, auton penkin tyhjällä paikalla varustettuna, ottakaa toki yhteyttä.

Majapaikka ei minulla ole ongelmana, jos kerkiän varata paikan lattiamajoitukseen tai johonkin matkustajakotiin/hostelliin. Ainoastaan kyyti, mieluummin molemmat meno JA paluu kyyti puuttuvat. Alkuperäinen suunnitelmani olisi viettää conissa koko viikonloppu, mutta kyydin takia olen ehdottomasti valmis joustamaan omista suunnitelmistani. Yhdenkin päivän vierailu olisi erittäin jees.

Jos joku nyt ihmeen kaupalla ottaa yhteyttä, niin ottakaa tässä galleriassa tai vaikka mesessä ennemmin kuin sähköpostissa, koska luen sähköpostia aika harvoin, ja haluaisin ilouutisen tietää mahdollisimman nopeasti^^'

EDITO Näköjään harppasi koko helahoito hieman kaemmaksi tulevaisuuteen. No, aina ei voi onnistua. Toisaalta siistiä että sijoittuu kesälle. Voi olla parempia saumoja lähteä todistamaan tätä hupia.
Kehittelin tässä huiman pakkomielteen Japan Senchaan (teetä) ja aloin tuon Cosplay Projektin Akitoksi. Varsin fataali päätös. Toivottavasti en tyri. Vuosi on aika lyhyt aika saamattomalle.

No niin näitä kyselyitä.Tiistai 27.05.2008 22:18

Generaalisti en näitä mielelläni laittaisi päiväkirjaani rumentamaan, mutta kai sitä nyt välillä saa olla kerkkiä hetkiä! Siis katsotaanpas kuinka miehekäs tai naisellinen olen.

Poikamainen puolesi:

[x] Rakastat huppareita
-Ja pidinkin niitä vielä ahkerasti jokin vuosi takaperin. Nyt on vähän linja muuttunut, mut hupparit on silti jees.
[] Rakastat farkkuja
-Tunnen aiheetonta ylpeyttä siitä, että farkut eivät nimenomaan minun tyyliini sovi.
[] Koirat on parempia kuin kissat
[/] Olet vahingoniloinen
-Aiheesta, kyllä.
[x] Olet pelannut poikien kanssa samassa joukkueessa
-Silti aina hävittiin ;P
[] Shoppailu on kidutusta
-Kun ilmastointi on rikki ja hinnat korkeat; jos nämä kaksi kohtaa eivät täyty, shoppailu on mukavaa.
[] Inhoat surullisia elokuvia
[] Omistat xboxin
[x] Olet leikkinyt pienenä leluautoilla
-Yhyy, sain aina huonoimmat autot, koska olin tyttö. Että tämmöistä sukupuolisyrjintää.
[x] Olet halunnut olla palomies
-Mitäpä en olisi halunnut olla helmenkalastajasta astronauttiin.
[x] Sinulla on DS, PS2 tai sega.
-Pleikkarit on. Toivottavasti arsenaaliin eksyy vielä PSP.
[] Sinulla on ollut pakkomielle power rangeseihin
-Naurettavia ne ovat aina olleet. Turtlesit ja Prätkähiiret oli niin paljo parempia.
[/] Katsot urheilua TV:stä
-Joskus jotain kattonu. Kun oli vielä taivaskanavat niin saatto joskus surffaillessa löytyä jotain karatea tai vastaavia.
[x] Pyydät isältäsi neuvoja
-No tottahan toki. Wanha viisas mies.
[] Haluaisit omistaa satoja baseball-lippiksia
[] Tykkäät käydä jalkapallopeleissä
[] Olet kerännyt/keräät baseball kortteja
[] Roikkuvat farkut ovat makeita
-...No juu ei. Mieluummin olisin ilman housuja.
[x] On outoa pitää pyjamabileitä
-Serkut jaksavat pitää näitä, ja ne ovat näinkin monen vuoden jälkeen mysteeriö minulle.
[x] Vihreä, musta, punainen, sininen tai hopea on yksi lempiväreistäsi
-Tuossapa ne melkein kaikki olivat. Vähennetään toi hopea kumminkin.
[x] Sinusta on hauska tehdä hulluja juttuja välittämättä mitä muut ihmiset ajattelevat
[] Urheilu on hauskaa
[] Puhut ruoka suussa
[] Käytät boksereita
total : 10


Tyttömäinen puolesi:

[] Käytät huulikiiltoa
[] Rakastat shoppailua
[/] Käytät eyelineria
-Sometimes, dears. Näillä silmpusseillä on vähän uhkaavaa sutia lisää mustaa luonnon oman jatkeeksi.
[] Sinulla on sama paita useana erivärinä
[] Pukeudut pinkkiin
[x] Pyydät äidiltäsi neuvoja
-Äitikin on aika fiksu. Ei sillä isillä aina neuvot riitä.
[x] Mielestäsi cheerleading on urheilua
-Hiki tulee ja kuntoa vaaditaan. Urheilua se on.
[] Inhoat pukeutua mustaan
-No en, koska musta menee nätisti lähes minkä tahansa värin kanssa.
[/] Tykkäät hengailla ostareilla/kauppakeskuksissa
-Seura ratkaisee. Yksin tylsä on tylsää vaikka kuussa.
[] Tykkäät käydä manikyyreissä/pedikyyreissä
-*katsoo kynsiää*
Lollercopter ='D
[x] Tykkäät pitää koruja
-Semmoisia, jotka eivät ole tiellä roikkumassa ja helisemässä. Lävistyksen voisin tässä kesän mittaan viimein laittaa, joten kaipa tämä pitää paikkaansa.
[] Hameet ovat suuri osa garderobiasi
-Hameita on, mutteivät viime aikoina ole olleet kovinkaan suuressa käytössä. Housukausi.
[] Shoppailu on yksi lempiharrastuksistasi
-Ei oo niin paljon rahaa poltettavaksi.
[] Et pidä Star Wars-elokuvasta
-Mitä vittua? Voin teille kertoa, että se oli nimenomaan äiti, joka minut SW faniksi käännytti.
[/] Olet harrastanut cheerleadingia, kuntosalia tai tanssia
-Tanssipelejä, yes.
[/] Sinulla menee noin tunti käydä suihkussa, pukeutua, meikata ja valita asusteet (jos lasketaan mukaan aika jonka lagaan joka asian välissä)
-Joskus muuten meneekin, jos pitää tälläytyä. Tavallisina aamuina meräämis ja kouluunsaapumis hetkien välillä on puol tuntia, ja siitä puolesta tunnista verotetaan se yleinen vätystely ja aamupala, joten ei se visage ole aina läheskään kuosissa.
[/] Naurat paljon
-Ilosta, surusta ja muuten vaan. Angstaan muuten samoista aiheista.
[] Sinulla on enemmän kuin 10 paria kenkiä
-Tällä hetkellä on... kolme ja puoli paria kenkiä. Perus lenkkarit on jo aika grunget, pitäisi ehkä jossain välissä jaksaa ostaa uudet.
[x] Välität ulkonäöstäsi
-Yksinkertaisesti.
[] Pukeudut aina mekkoon kun siihen on mahdollisuus
-Vältän sitä silloinkin, kun olisi näennäisesti pakko.
[] Käytät hajuvesiä
-Haisen mieluummin vaikka paskalta ennemmin, kuin joltain Guccin koiran kuselta.
[x] Käytät tyttöjen alusvaatteita
-Mustia, sporttisia, koruttomia. Kerran oli yhdet pitsi rintsikat, ja ne veivät järkeni. Ihan kuin olisi jotain hiekkapaperia ollut vasten ihoa.
[x] Leikit pienenä nukeilla
-Kaikki pienet tytöt luvrestaa nukkeja. En oo hei niin paha poikkeus.
[] Tykkäät meikata toisia ihmisiä
-En-missään-nimessä.
[] Tykkäät ottaa itsestäsi kameralla kuvia kun sinulla on tylsäää
-Voi mennä toljottamaan peiliin, muttei sitäkään kauan jaksa. katselen mieluummin vaikka maalin kuivumista tai omia ajatuksiani =D
total : 8,5

Miehisempi puoleni on kuonon mitan edellän. Darn.

Champloo, now!Perjantai 09.05.2008 03:55

Ziii~ Mugenilla ja Tres Iqusilla on sama ääninäyttelijä? Jännää.

Suigintou no YoruKeskiviikko 30.04.2008 03:40

Joo ei muuta ku paskasta tukkaa. Viimeisen päälle ärsyttävä tää lopputehtävä.

Otsikosta ei voi sanoa kuin että voi vidja. Kahden päivän aikana ihan liikaa crakkia.

Little doubt goes a long wayKeskiviikko 23.04.2008 17:44

Nyt se sitten on todettu, kun kolmelta ihmiseltä on tullut, että näytän ihan kakaralta. Johtopäätöksen luonteen voitte kukin tahoillanne arvata.

Vilmamon has obtained senpai mode, eli olen alkanut tuutoriksi. (Tutut älkää suotta kauhistuko saati naurako itseänne katki; saa siitä sentään ilmaiseksi juttuja kaffilasta) Tänhään piti paimentaa niitä lapsia tuolla veistoluokassa, mikä oli pitkälti istumista ja fiksulta näyttämistä, joista viimeinen meni mettään. Väsymys + adema = saatanan ärtynyt ilme. Ainoan kerran kun ne lapset tarvitsivat apua, oli kun joku takapöydän joukkue tarvitsi valkoista maalia, eivätkä ne edes tulleet kysymään minulta, vaikka olin god damn ainoa tutori läsnä.

Piä tuntuu hössöltä. Vetäydyn muokkaamaan lehtikuvaustehtävän loppuun.

The way you like itTiistai 22.04.2008 20:08

Heräsin tänään siihen, että unessani soi liian kovalla Ademan The way you like it. Oli metka uni; olin Vizard ja taistelin kahden tuntemattoman tyypin (also vaizaards) kanssa (tai ainakaan en heitä tunnistanut keiksikkään irl tuttavikseni) talon kokoista Hollowia vastaan ja meikäläisen Zanpakuto oli nodachi~

Päheetä välistä nähdä semmoisia unia, jossa ei juokse jotain karkuun vaan on mucho ass kicking coolness.

ViisauksiaKeskiviikko 21.11.2007 15:30

Olen miettinyt
minne sen lampaan mieli
jonka Jeesus takaisin laumaansa haki
-Jarkko Laine-

Joo äikän tunnilla. Halusin säilyttää tämän. Tässä oli niin hyvä idea.

Kattokaa ku mäki sorruin näihin!Sunnuntai 18.11.2007 20:58

Mutkun ei oikeesti oo mittään tekemistä. Aattelin että olisin lähteny jo nyt viieltä Tornioon mut milloinpa mun suureellisista suunnitelmista olis tullu mitään muuta ku major size vammailua. Katottiin Violan kanssa liikkuva linna ja silleen. Ja viikko oli matikkainen. En tulevaisuudessakaan tee mitään muuta kuin istun kirjastosta. Pitäs muuten ostaa kopiot parista lehti artikkelistä mitä mä bongailin viime viikolla. Muuten vaan huvittaa, että sais vaikka jotain aivotyötä sen lisäksi että väsäilen tytöille synttärilahjoja.
Muista mustepatruuna velikultaan.

***

MITÄ JOS

Huomaisit olevasi raskaana? - No, koska en ole ollut seksuaalisessa kanssakäymisessä yhdenkään mieheksi luokiteltavan ihmisen kanssa elämäni aikana, fiilikset voisivat olla aika sekavat. Ehkä mä soittaisin äiskälle, ja sitten joillekin kavereille ja aukoisin suutani kuin kala. Aborttia harkintaan ja semmosta.
Ihastuksesi suutelisi sinua? - En mä ole varma olenko mä ihastunut. Jos tämä ihastuskandidaatti suutelisi niin voisin vaikka lyödä sitä, en kovaa. Ei sitä noin vaan sovi ryntää pussailemaan.
Opettajasi suutelisi sinua? - No vittu saisin aika hepulit. Vähän harkittua väkivaltaa ja ilmotus koulun johdolle seksuaalisesta häirinnästä.
Voittaisit lotossa miljoonan? - No ostaisin leluja ja kirjoja ja uudet kengät ja ehkä jotain vaatteita. Ottaisin lomaa jouluksi ja painuisin sit jouluna Karlshureen. Maksaisin mafialleni matkat, majoituksen ja ruoat seuraavaan Animeconiin.
Näkisit idolisi kävelevän ohitsesi kadulla? - Toden näköisesti en sillä hetkellä tunnistaisikaan ihmistä. Jos tunnistaisin, voisin mennä aika kipsiin ja vain töllöttäisin niin epäkohteliaasti.

VIIMEISIN

Viimeinen juomasi juoma? - HooKaksOo
Viimeinen lukemasi koulukirja? - ProbleMatikka
Viimeinen ostamasi tavara? - Hello Kitty kirjepaperi arkki
Viimeinen halaamasi ihminen? - Viola ja Venla.
Viimeinen tekemäsi urheilusuoritus? - Hyötyliikuntaa; Pyöräilin perjantaina Ruotsin puolelle kauppaan katsomaan, kuinka paljon aurinkokuivatut tomaatit siellä maksaa.
Viimeinen katsomasi elokuva? - Liikkuva Linna


VOISITKO KOSKAAN ?

Juoda itseäsi ympärikänniin? - Voisin. En halua.
Satuttaa sinulle läheisintä ihmistä tahallisesti? - Voisin. En missään nimessä halua.
Ajaa päätäsi kaljuksi? - Kyllä.
Alkaa käyttämään huumeita? - Kokeilla voisin. Käyttää en alkaisi.
Tappaa? - Ihmistä? En usko. Paniikissa, kuoleman pelossa ja itsepuolustukseksi. Kyllä.
Karata kotoa ulkomaille? - Kyllä, paitsi jos jättäisin jälkeeni läheisilleni huonot fiilikset ja huolen. Silloin tekisin sen aika vastahakoisesti.

SEKALAISTA:

Onko paras ystäväsi hyvä koulussa? - Kyllä ja ei. Minulla on niin monta 'parasta ystävää', että heidän koulumenestyksensä vähän luonnollisesti vaihtelee. Fiksuja tyyppejä ovat kaikki ;)
Haluaisitko käydä Amsterdamissa? - Olen käynyt. Voisin käydä uudestaan.
Lempielokuvasi? - Liian vaikea kysymys hei. Star Warsit, sekä uusi että vanha trilogia ovat olleet jo vuosia aika kovassa huudossa, ja varmaan ovat vastaisuudessakin.
Oletko hyvä valokuvaamaan? - No se riippuu. En.

OLETKO KOSKAAN:

Nolostunut vanhempiesi takia? - No ihan vitun monta kertaa^^
Salannut jotain tärkeää asiaa vanhemmiltasi? - No, tätäkin on tullut harrastettua. Ei hyvä idea.
Ollut sanoinkuvaamattoman onnellinen? - Joo. Hyvä hyvä mielentila.

SEKALAISIA:

Kauanko olet yleensä suihkussa? - 5-20 min. Riippuu vähän.
Paljonko kaverit merkitsevät sinulle? - Ei ihan vielä niin paljon, että heidän vuokseen osaisin siirrellä vuoria tai kävellä vetten päällä, mutta parhaani mukaan treenaan noita kykyjä, ystävyyden voimalla kun niiden sanotaan onnistuva. Eli ihan riittävästi luulen ;)
Miltä sinusta tuntuu juuri nyt? - Aika veikeeltä. Silleen tylsältä, ja tyyneltä, mut päässä menee kaikenlaisia kieroja ajatuksia.
Oletko pitkä vai lyhyt? - Pitkä. Valitettavasti
Kuunteletko nyt jotain kappaletta? - Hikaru Utada: Passion ~drive aura mix~
Ikävöitkö koskaan entisiä tyttö/-poikaystäviäsi? - Ei niitä oikeastaan ole. Jos olisi, niin ei varmaan sillä palaamis mielellä, vaan ihan sillä, että mitä sille tyypille kuuluu ja miten sillä nykyään menee. Silleen platonisen ystävällismielisesti.
Oletko koskaan menettänyt ketään, jota et voi saada koskaan takaisin? - Fyysisesti ja henkisesti... Kyllä.
Onko sydämesi koskaan särkynyt? - No sanotaan että se on saanut kriittisiä kolkuja ja säröjäkin, mutta rikkipoikkipaskaksi ei ole mennyt. Sydämel on kypärä ja silleen, on sen verran itserakas henkilö, että haluan tosissani pitää itsestäni huolta tolla tunne tasollakin.
Missä olet tällä hetkellä? - Home sweet home.
Missä haluaisit olla? - No vaikka jossain kivassa, jännässä, lämpimässä paikassa. Paremmassa seurassa.

Kenen kanssa? - Nyt vai siellä jossain? Tällä hetkellä yksin. Siellä jossain voisin olla Suvin ja Tuulikin ja Mirvan kanssa.... Onkohan niillä ikävä meikäläistä. Mulla ainakin on ja se on välistä vähän rankkaa =.=
Kaunein kuulemasi kappale? - En minä tämmöisiin osaa vastata. Musiikki jolla on asennetta ja sanomaa, omaa yleensä myös esteettisyyttä useammalla tasolla. Ambient ja New Age musa omaavat paljon tämmöisiä esteettisiä tuntemuksia.
Paistaako ulkona aurinko? - Ei.
Onko sinulla mitään merkkivaatteita? - R-collection
Lempikarkkisi? - Rainbown toffeesuklaa patukat ja salmiakki sekoitukset, Remix pussit. Parasta on ne remixien sirtuunat.

Juotko kahvia? - No en.
Teetä? - Joo.
Kaakaota? - No silloin tällöin. Kuumana ja paljon sokeria x)
Alkoholipitoisia juomia? - 'Alkoholittomat' siiderit. Joo että ei, tämä on vähän mielipide kysymys.
Oletko musikaalinen? - En vähääkään.
Shoppailetko usein? - En. Aika lailla samankaltaisiin hyödykkeisiin ja rutiinilla nuo rahnani menevät.
Paljon sinulla menee rahaa kerralla kun olet shoppailemassa? - Kahdeksan kymppiä. Liian usein se on semmoista pappa betalar meininkiä.
Oletko koskaan meinannut kuolla? - Yrittänyt kai, mutta lopputulos on aina kaikkea muuta kuin kunnollinen.
Oletko suomalainen? - Enkähön minä ole.
Onko suvussanne ketään julkkista tai muuten vaan rikasta ihmistä? - Mummin velipoika on kuulemma aika rahakas paskiainen. Eno on Profeetan ja Uuden Maailmanuskonnon Profeetta, ja tädin miesystävä tuntee Nightwishin kitaristin.
Kuinka monta autoa perheelläsi on parhaimmillaan ollut samaan aikaan? - 2?
Käytätkö itseruskettavia aineita? - Hyi en.
Entä rusketutko kesällä helposti? - En.
Kuka lähetti sinulle tekstiviestin viimeksi? - Äiti.
Haluaisiko kukaan muu olla sinä? - En en usko.
Ketä haluisit suudella juuri nyt? - Gimme frog, maybe it'll transform to the PRINCE. No joo en ketään, kiitti vaan.

END OF FLASHBACKSunnuntai 11.11.2007 03:59

Turhin merkintä ikinä. Paskin viikko pitkään aikaan. Major masikset ja kirjasto muistutti kivalla mätkyllä. Haluun vaan hoitamaan sen kirjasto jutun kuntoon ja mennä meditoimaan tämän paskan päästä pois.

Piirtelin huvikseni paintilla, Suzume_n Kaoru... Ai miten niin 'yllättävää'. Mullon jotku Kaorun piirto viikot ilmeisesti.

Buranaa naamaan ja nukkumaan.